Eduskuntavaalit 2019

Häkkänen erottuu Kok-ministereistä selkeästi edukseen. Seisoo jämäkästi asioiden takana vaikka tietäisi, että punavihreät ottavat kaiken tahalliseen väärinymmärrykseen riekuttavaksi. Ilmaisee toisaalta itsensä niin selkeästi (ei Salemaisen kryptisesti) että nämä tahallisuudet paistaa kilometrin päähän. Ei vaikuta ollenkaan samanlaiselta kumiselkärankaiselta vässykältä kuin Katainen, jota aikoinaan avusti.

Toivon että Kok-vaalitappion jälkeen ja SDP-Vas-Vihr-RKP-hallituspohjan vallitessa Häkkänen on seuraava Kok-puheenjohtaja.
 
Tätä tabua Halla-aho on mielestäni suht aktiivisesti pyrkinyt selvästi murtamaan viime aikoina. Onnistuneesti mielestäni, mutta ps on todella onnistuneesti demonisoitu julkisuudessa ja mielikuvat-asenteet istuvat tiukassa.

Onhan ne vaalitkin äänestäjille erinomainen tilaisuus hyve-signaloida ja kerätä tykkäyksiä somessa.

Näin on. Etnonationalistisesti ajattelevia on kai virrannut jonkin verran nurisemaan ulos PS:stä, mutta kun esim. itse koen etnonationalismin varsin vieraaksi asiaksi (suomalaisuus on mulle enemmän asenne ja tahtotila kuin mikään tarkka perintötekijätausta, vrt. tataarivähemmistö jne), on JHA:n irtisanoutuminen tästä asiasta nostanut PS:n arvoa silmissäni, vaikka sen äänestäminen on minulle yhä protestiääni millä etupäässä pyritään muuttamaan muita puolueita.

Tietysti ei mediaa pääosin tällaiset nyanssit kiinnosta, helpompi vain niputtaa "rasisti/ulkomaalaisvastainen" etenkin kun toimittajan oma äänestyspäätös sipaisee sinne Vihr tai Vas suuntaan eikä ammattiylpeys ja -etiikka ole monellakaan sillä levelillä että kokisi tarpeelliseksi kirjoittaa mahdollisimman objektiivisesti.
 
Näkökulma: Äänestäjä, varo kuulemaasi – Vaalien lähestyessä poliitikon on yhä vaikeampi puhua totta

Mä olen jo pitkään ollut sitä mieltä että jos ei muuten vaalien ajankohtaa tiedä, niin kannattaa seurata poliitikkojen puheita. Jos siellä kannetaan huolta köyhistä, lapsista, vanhuksista tai veroista, niin vaalit alkaa olla lähellä...
Ei se kuitenkaan tarkoita että vaalien jälkeen ongelmat korjattaisiin...
 
Tätähän te jaksatte jankata. Yhden asian liike sitä ja tätä. Toisaalta ei ihmistä saa moittia jos on laiska ottamaan selvää asioista. Ja voin sinulle tässä luvata, että vaalipäivänä tuo kannatus ei ole 11,2% vaan vähintään 2% yksikköä enemmän. Mutta tässä sinulle, niin ei tarvitse itse etsiä: https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/
Tämä on se viesti mikä mediasta tulee läpi. Missä lienee vika?

Niin tai näin, niin en jaksa enkä aio käydä lukemassa en persujen enkä minkään muunkaan puolueen vaaliohjelmia. En usko, että moni muukaan jaksaa. Uutisotsikot ja puolueiden kärkinimien twiitit (seuraan lähes kaikkia vaikka kaikki eivät pirtaani sovi) ovat mistä mielikuva syntyy.

Halla-ahon kolme viimeisintä twiittiä:

- Haagan puukottajasta irvailu
- Hakkaraisen autoilun ja km-korvausten puolustelu
- Miksi mamuista ei saa puhua -aasinsilta
 
Persut puhuu Sinisistä ja Siniset Persuista. En ole ollenkaan varma kiinnostaako tämä samassa määrin kuin mitä se mediassa on esillä.
 
Viimeksi muokattu:
Penni ajatuksista vetoa että veli Juha ja veli Timo ovat molemmat rysselin hommissa kevväämmällä kun muuttolinnut
ovat palanneet.
 

D05ZpbJX0AAaZIr.png:large
 
Niin tai näin, niin en jaksa enkä aio käydä lukemassa en persujen enkä minkään muunkaan puolueen vaaliohjelmia. En usko, että moni muukaan jaksaa.

No tässäpä se vika ihan isossakin mittakaavassa. Äänestämässä kyllä käydään, mutta ei sitten kuitenkaan vaivauduta ottamaan selvää että ketä tai mitä äänestetään. Mennään niillä mielikuvilla. Poliitikot tietävät tämän oikein hyvin, ja siksi imagonrakentaminen on niin tärkeää, tärkeämpää kuin se varsinainen sanoma.
 
Totta tämäkin. Persujen nykykannatus 11.2% viimeisimmän gallupin mukaan kertoo Halla-ahon yhden asian liikkeen kannatuksen. Toistaiseksi se näyttää riittävän, koska mitään kummempia liikkuja muun kuin mamu-viestinnän suuntaan näytä olevan. Ja onhan 11% komea kannatus, ei siinä mitään.

Toinenkin rintama on avattu. Se on suomalaisten, yksipuolisten ilmastotalkoiden vastustaminen. Muut vaatii polttomoottoria kiellettäväksi, pakollisia kasvisruokapäiviä, metsähakkuiden vähentämistä, jne. Ainoastaan PS irtisanoutuu näistä yksipuolisista ja tehottomasta toimista.
 
No tässäpä se vika ihan isossakin mittakaavassa. Äänestämässä kyllä käydään, mutta ei sitten kuitenkaan vaivauduta ottamaan selvää että ketä tai mitä äänestetään. Mennään niillä mielikuvilla. Poliitikot tietävät tämän oikein hyvin, ja siksi imagonrakentaminen on niin tärkeää, tärkeämpää kuin se varsinainen sanoma.
Totta tämäkin. Tarkoitin sitä, että seuraan mitä poliitikot sanovat, he puhuvat asioista jotka ovat heitä lähellä ja joita ensimmäisenä edistävät. Monissa puolueissa on moniäänisyyttä, jota sanotaan näin persuissa on huomattavasti vähemmän. Ainakin mitä saavat sanomaansa läpi.
 
...
Tietysti ei mediaa pääosin tällaiset nyanssit kiinnosta, helpompi vain niputtaa "rasisti/ulkomaalaisvastainen" etenkin kun toimittajan oma äänestyspäätös sipaisee sinne Vihr tai Vas suuntaan eikä ammattiylpeys ja -etiikka ole monellakaan sillä levelillä että kokisi tarpeelliseksi kirjoittaa mahdollisimman objektiivisesti.
Hybridiluokkasota on vasemmistolaiselle yksi helpoimmin omaksuttavissa oleva käyttäytymyspäätös. Luokkavihollista vastaan on oikeutettua käyttää mahdollisimman laajaa retorista keinovalikoimaa.
 
No tässäpä se vika ihan isossakin mittakaavassa. Äänestämässä kyllä käydään, mutta ei sitten kuitenkaan vaivauduta ottamaan selvää että ketä tai mitä äänestetään. Mennään niillä mielikuvilla. Poliitikot tietävät tämän oikein hyvin, ja siksi imagonrakentaminen on niin tärkeää, tärkeämpää kuin se varsinainen sanoma.

Juuri näin.
 
Häkkänen erottuu Kok-ministereistä selkeästi edukseen. Seisoo jämäkästi asioiden takana vaikka tietäisi, että punavihreät ottavat kaiken tahalliseen väärinymmärrykseen riekuttavaksi. Ilmaisee toisaalta itsensä niin selkeästi (ei Salemaisen kryptisesti) että nämä tahallisuudet paistaa kilometrin päähän. Ei vaikuta ollenkaan samanlaiselta kumiselkärankaiselta vässykältä kuin Katainen, jota aikoinaan avusti.

Toivon että Kok-vaalitappion jälkeen ja SDP-Vas-Vihr-RKP-hallituspohjan vallitessa Häkkänen on seuraava Kok-puheenjohtaja.

Häkkäsellä on varmasti eväät nousta Kokoomuksen terävimpään kärkeen. Kunhan ei astu kenenkään varpaille. Peli on kuitenkin kovaa mutta likaista.
 
Back
Top