Eduskuntavaalit 2019

Eikö Sipilä sanonut 4 vuotta sitten, että tulos tai ulos?

Sen varaan Sipilä varmasti laskee, että äänestäjät nielevät tuon hommelin, vaikka tuskin nielevät. Uskollisimmat kannattajat tietysti nielevät, mutta ei Kepun tuleva mahalasku tälläkään tempulla muuksi muutu. Hallituksen kaataminen tässä vaiheessa on ihan puhdasta vaalitaktikointia, siitä ei kyllä mihinkään päästä.

Juha Sipilästä tuli perjantaina poliittinen ruumis omasta tahdostaan, soten kaatumisen lannistamana. Sellaista miestä kaikki haukkuvat.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006027636.html

Sipilän näky oli nostaa Suomi pitkän taantuman suosta ja uudistaa maa pohjiaan myöten.

Taantumasta nousu onnistui, osin maailmantalouden vetoavulla. Sipilä kokee että ei ole saanut tästä tarpeeksi kiitosta, joka hänelle olisi oikeastikin kuulunut.

Todennäköisesti näemme hänet vielä vuonna 2040 Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa valittamassa tätä. Se olisi aivan ymmärrettävää, kaikki sympatiat Juha Sipilälle.

Suomen uudistaminen sen sijaan meni myttyyn Sipilän ministereiltä, jos haukuttua liikenneministeri Anne Berneria ei lasketa. Berner sai aikaan, se täytyy myöntää, kun odottaa taksia, joka ei tule. Mutta oli hän oikeastikin hallituksen tehokkain ministeri.


Sehän tässä on surullista, että tästä tarinasta olisi voinut kasvaa jotain suurta, mutta siitä tulikin totaalinen pannukakku :poop:
 
Näkökulma: Rauhoittukaa - hallituksen eronpyyntö on vain Sipilän vaalitemppu ja lääkäriin pääsee jatkossakin

Tänään klo 11:28 (muokattu klo 11:28)

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kaatoi soten ja hallituksen ihan itse, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen.

nakokulma_tommi_parkkonen_df.png

Suomea pidetään yhtenä universumin vakaimmista maista, myös poliittisesti.

Fakta on kuitenkin se, että edellinen loppuun saakka normaalisti istunut hallitus on Paavo Lipposen (sd) toinen hallitus vuosina 1999-2003.
Kuusitoista (16) vuotta sitten.

Tuo kuulostaa dramaattisemmalta kuin todellisuus: vaikka hallitukset ja niiden ministerit ovat vaihtuneet, harva suomalainen on jäänyt pohtimaan parlamentarismin epäonnistumista.

Ja suurta dramatiikkaa ei ole pääministeri Juha Sipilän (kesk) perjantaina jättämässä hallituksen eronpyynnössäkään. Tilannetta kuvasi täydellisesti hetki presidentin virka-asunnolla Mäntyniemessä kymmenen jälkeen aamulla, kun Sipilä jätti tasavallan presidentille Sauli Niinistölle virallisen eronpyyntönsä.
1b0cb0abfe54beacddcbf325a281c6c011a1b33147851131049716958c0ebdce.jpg

1b0cb0abfe54beacddcbf325a281c6c011a1b33147851131049716958c0ebdce.jpg

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) muutti hallituksen kaatumisen keskustan vaalikampanjaksi.TOMMI PARKKONEN

Niinistö vetosi naama vakavana Sipilälle, että hallitus jatkaisi toimitusministeriönä siihen saakka kunnes eduskuntavaalien jälkeinen uusi hallitus aloittaa työnsä joskus kesäkuussa. Tämän jälkeen lonkkaleikkauksesta toipuva, kyynärkeppien kanssa liikkunut Niinistö ja Sipilä poistuivat kameroiden edestä iloisesti hymyillen ja keskenään vitsaillen.

Ja tuo asenne on oikea: universumi tai edes Suomi ei kaadu sote-uudistuksen kaatumiseen ja Sipilän hallituksen kaatumiseen.
Hallitus jatkaa toimitusministeriönä ja Mähösen Seppo pääsee ensi viikollakin lääkäriin - joko kunnan, työnantajan tai oman lompakon rahoilla.
****


Pääministeri Sipilän ”dramaattinen” eronpyyntö on kannatusalamäessä olevan keskustan puheenjohtajan vaalitemppu.

Sipilä puhui pääministerinä aloittaessaan tulos tai ulos -tematiikasta, eli hän eroaa jos tulosta ei synny. Nyt hän kantaa suoraselkäisesti poliittista vastuuta sote-uudistuksen kaatumisesta - viikko ennen eduskunnan jäämistä vaalivapaalle.

Ja koska eduskuntavaalit ovat näin lähellä, mikään politiikan arjessa ei muutu.Sipilän hallitus jatkaa toimitusministeriönä seuraavan hallituksen kasaamiseen saakka eikä sote-uudistus edelleenkään valmistu.
Toimitusministeriö ei tee enää poliittisia aloitteita ja päätöksiä - mistä moni julkisella alalla työskentelevä pienipalkkainen yksinhuoltaja on tyytyväinen. Sen sijaan normaalit päivittäiset askareet jatkuvat ja sotilas- ja siviilitiedustelulakipaketti etenee.

Hallinto pyörii kuten aikaisemmin.
****
Pääministeri Sipilän tiedotustilaisuus pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa oli keskustan puheenjohtaja Sipilän vaalikampanja-avaus.

Suuri osa paperille kirjoitetusta tekstistä oli keskustan vaaliohjelmaa: ”olen keskustan puheenjohtajana sitoutunut puolustamaan maakuntia” sekä ”olen periaatteen mies” ja muuta vastaavaa.
Mutta Sipilän oman hallituksen suurin hanke, sote- ja maakuntauudistus kaatui Sipilään itseensä.

Jos Sipilä ei olisi ollut viimeiset neljä vuotta itseriittoisen jääräpäinen, vaan olisi nöyrtynyt (opposition ehdottamiin) sote-uudistuksen muutoksiin sekä vaikkapa nyt jo legendaariseen notifiointiin ajoissa, sote- ja maakuntauudistus olisi saatu tällä vaalikaudella valmiiksi.

Mutta Sipilä ei osannut ja halunnut olla nöyrä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e0e4ccc2-2a21-48c5-a4d8-964409dde10c
 
Sipilä toteutti tulos tai ulos -lupauksensa – "Politiikassa on kannettava vastuu sanoista ja teoista, ja myös tekemättä jättämisestä"

Ratkaisuni eron suhteen olisi ollut sama, vaikka eduskuntavaaleihin olisi lyhyempi tai pidempi aika jäljellä, hän korosti

https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/480127/826945968b
Juu juu, "sanansa mittainen mies". Sellaisen vaikutelman yrittää antaa. Sipilästä on neljän vuoden jälkeen jälkeen kuoriutunut ihan kunnon poliitikko. Politikoi itselleen sen kuukauden lisää aikaa vaaleihin valmistautumiseen.
 
Sipilä on kyllä kunnon draama queen :ROFLMAO:

Kuuntelin sisäistä ääntäni.. kas kun ei kysynyt neuvoa luottamuksen neliapilalta tai Delfoin oraakkelilta.
 
Viimeksi kun olin kokonaan työtön sain vuokratukea 266 ja vuokra oli 330, asunto 28 neliötä. Kelalla on jotkut normit ylärajalla kuinka iso asunto sallitaan yksinasuvalle.
Ehkä Helsingissä on tilanne toinen kuin täällä Keski-pohjanmaalla? Täällä ei puhettakaan että yksinasuva saisia 500 vuokratukea.

https://www.kela.fi/asunto-ja-asumismenot
Helsingissä yleinen yksiön vuokra on noin suuruusluokkaa 700 euroa kuussa. Asumistukea yksinasuva saa Helsingissä korkeintaan 516 euron vuokraan saakka (vrt. Kokkolassa 349 euron vuokraan saakka), mutta koska käytännössä Helsingistä on erittäin vaikea saada 516 euroa tai alle maksavaa asuntoa, niin toimeentulotuesta vuokraa kuitenkin korvataan aina 694 euroon asti (Kokkolassa 498 euroon).
 
Nyt kai voidaan sanoa että kokoomuksen mahdollinen hallitustaival nousi pystyyn. Ei taida tulevassa hallituksessa olla puolueita jotka kokoomuksen valinnanvspauden maaliin veisi.
Maakunnat tulee mutta yksityistämistä ei.

Pekka Puska syyttää: ”Sote kaatui opposition vastustukseen ja kokoomuksen valinnanvapausmalliin
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3f572561-34a7-4a55-8346-21803b026470




Mitä oppositiopuolueet tekisivät, jos sote-uudistus kaatuu?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006001980.html
 
Ilta-Sanomilta mainio artikkeli:

Nosto:

Njännänää, Juha Sipilällä on tyhmät silmälasit. Ja njännäänää, se kesäparta on tyhmä. Ja njännää, varmaan Sipilä on itsekin ihan tyhmä.

Alla koko artikkeli. Nimimerkillä Ay-jyrä Antti Rinteen hallitusta odotellessa.

Kommentti: Juha Sipilä teki poliittisen itsemurhan - hän olisi voinut olla suuri pääministeri

Julkaistu: 8.3. 10:28

Juha Sipilällä oli halu ja kyky uudistaa Suomea. Hän epäonnistui, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Njännänää, Juha Sipilällä on tyhmät silmälasit. Ja njännäänää, se kesäparta on tyhmä. Ja njännää, varmaan Sipilä on itsekin ihan tyhmä.

Ivaaminen on tyhmää.

Juha Sipilästä tuli perjantaina poliittinen ruumis omasta tahdostaan, soten kaatumisen lannistamana. Sellaista miestä kaikki haukkuvat.
Mutta Juha Sipilällä oli kaikki eväät tulla suureksi pääministeriksi. Ne vain olivat lopulta ihan levällään.

Neljä vuotta sitten Sipilällä oli näkemys siitä, mitä Suomelle pitäisi tehdä ja ajatus siitä miten se tehtäisiin. Hän oli politiikan ulkopuolinen, jonka piti tuulettaa valtakoneistot pölystä. Perjantaina selvisi, että kaikki meni lopulta pieleen.

Kolmas kerta toden sanoo
Kolmasti kukko laulaa. Perjantaiaamuna Sipilä marssi oikeasti Mäntyniemeen pyytämään hallitukselleen eroa presidentti Sauli Niinistöltä.

Ensimmäisen kerran hän uhkasi tehdä näin jo syksyllä 2015, myös soten vuoksi. Toinen kerta tapahtui suurieleisesti lentämällä suihkukoneella Helsingistä kohti Naantalia kesällä 2017. Presidentti Niinistö ei tiettävästi ollut pääministerin tempauksista innostunut.

Kolmannella kerralla ei voi enää kääntyä takaisin.

Pelkällä tahdolla ei pärjää
Sipilän näky oli nostaa Suomi pitkän taantuman suosta ja uudistaa maa pohjiaan myöten.

Taantumasta nousu onnistui, osin maailmantalouden vetoavulla. Sipilä kokee että ei ole saanut tästä tarpeeksi kiitosta, joka hänelle olisi oikeastikin kuulunut.

Todennäköisesti näemme hänet vielä vuonna 2040 Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa valittamassa tätä. Se olisi aivan ymmärrettävää, kaikki sympatiat Juha Sipilälle.

Suomen uudistaminen sen sijaan meni myttyyn Sipilän ministereiltä, jos haukuttua liikenneministeri Anne Berneria ei lasketa. Berner sai aikaan, se täytyy myöntää, kun odottaa taksia, joka ei tule. Mutta oli hän oikeastikin hallituksen tehokkain ministeri.

Politiikan ulkopuolelta tulleelle Sipilälle tuntui olevan ihan mahdotonta oppia joitakin politiikan perusasioita, kuten perustuslain asema. Siihen kiireesti valmistellut hankkeet törmäsivät, isoimpana ja viimeisenä sote.

Keskustan kauhea paikka
Neljä vuotta sitten Sipilä oli keskustan sankari, joka tuli tyhjästä ja nosti puolueen vuoden 2011 tappiosta uuteen kukoistukseen.

Ylen torstaina julkaistussa kannatusmittauksessa keskustan kannatus oli 14,1 prosenttia. Vuoden 2011 katastrofivaalissa Mari Kiviniemen johdolla saatiin sentään melkein 16 prosenttia äänistä.

Kaatuneen hallituksen pääministerin on paha lähteä nostamaan kannatusta, kun eduskuntavaaleihin on viisi viikkoa. Edessä on vääjäämättä sota kokoomuksen kanssa siitä, kenen syytä tämä oli. Maakunnat olivat jo keskustan huulilla, kun ne kiskaistiin pois.

Seuraavina viikkoina television vaalikeskusteluissa istuu muiden vieressä puheenvuoroa pyytämässä poliittinen ruumis, pääministeri Juha Sipilä.

Sääli. Kun muistaa Sipilän aidon innostuksen keväältä 2015, olisi melkein toivonut hänelle parempaa.

Seppo Varjus
 
Tietyllä tavalla Sipilän hallituksen eroilmoitus on oiva veto pääministeriltä. Sote-asia siirtyy nyt Rinteelle – muutama viikko ennen vaaleja. Rinne joutuu nyt vastaamaan siihen, miten tämä ikuisuushanke viedään maaliin. Se, miten Rinne vastaa, näkyy kannatuksessa. Ja täytyy muistaa, että sotella kukaan ei ole vaalivoittoa takomassa.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006027833.html

Saa nähdä miten Rinteen pumppu kestää tämän pelin :ROFLMAO: Löysät on jo housuissa...

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006027880.html

Kepun osakkeita tämä temppu ei nosta, mutta Kokoomuksen voi nostaa...riippuen ihan siitä miten Orpo korttinsa pelaa.
 
Kepun osakkeita tämä temppu ei nosta, mutta Kokoomuksen voi nostaa...riippuen ihan siitä miten Orpo korttinsa pelaa.

Kyllä, Kokoomus voi jeesustella Kepun petollisuudella samalla kun voi mainiosti pelata samaan aikaan hallituksen saavutuksilla ja Kepua nokitellen. Jos tämä pakkaa sekoittaa niin ensisijaisesti Kokoomuksen eduksi. Tällä hetkellä vain yksi mies voi junailla Kokoomukselle vaalivoiton - Antti Rinne. Jos Rinne on fiksu, hän noudattaa samaa taktiikkaa kuin Sipilä 2015 - puhuu mahdollisimman vähän. Samaan tapaan Kokoomukselle lienee sitä parempi mitä vähemmän Orpo on esillä. Odotettavaa on monikärkinen esiintyminen Kokoomuksen tapaan. Mykkänen puhuu suvaitsevaisuudesta, Jaskari perää kovia arvoja, Risikko puhuu tasa-arvosta, Grahn-Laasonen lupaa koulutusleikkauksien kääntämisestä koulutusnousuksi ym.
 
Mikään ei muutu, ei naistenpäivänäkään.

Olemassaolevat loppusuoran lakiesitykset jatkavat matkaansa. Sote on pöydällä taas seuraavalla hallituksella. Sipilän ja Keskustan suosiolle ei ollut tehtävissä enempää vahinkoa kuin mitä gallupit jo kertovat. Sipilä ei haaveillut ministerin paikasta ja pääministeriä ei hänestä olisi tullutkaan. Sote ei ollut valmis kahden hallituspuolueen ja opposition liian vähäisten kompromissien ja kytkykauppojen vuoksi. Kokoomus voi osoittaa Kepua sormella, aloittaa vaalityöt ja yrittää vielä jos paska ei tarttuisi. SDP ihailee kannatuslukuja ja lähtee vaalitentteihin luottavaisena siihen asti kunnes Rinne puhuu jotakin. Edelleen keskikasti hyötyy eniten: vihreät, persut, punaiset. Ja seuraava hallitus on totisen edessä: eripurainen sekava joukko ja laskusuhdanne edessä - kirosana ”sote” siellä mausteena mukana ja rahaa on luvattu jakaa kaikille.
 
Barakat
How will be the situations for asylum seekers and refugees in the new government?

Rauni
Sun rises tomorrow, don't worry. No riots, no soldes on the streets.
Situation in Finland will be as peaceful as yesterday.

Outi
It cannot be worse than this government. Most probably government will be headed by social democrats. Hopefully with greens, left party and swedish party. We need a more humane government. Its up to voters now. VOTE!

Sela
One can hope, that situation will change for the better, for everyone in Finland. But the realist in me is doubtful.

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10156465966318533/
 
Back
Top