Jussi Halla-Aho - tragedia vai farssi?
11.4.19
KARL MARXIN kuuluisan muotoilun mukaan
"maailman historian kaikki suuret tapahtumat ja henkilöt esiintyvät kahdesti...kerran murhenäytelmässä, toisen kerran farssissa" (Marx-Engels: Valitut teokset I, s. 360, Kustannusliike Edistys, Moskova).
Suomen maaseudun puolue (SMP) ja sen perillinen perussuomalaiset eivät ehkä ole maailmanhistorian tärkeimpiä toimijoita, mutta on kiinnostava tarkastella sen johtohahmoja Marxin ajatuksen valossa.
SMP:N LEGENDA Veikko Vennamo kuuluu tragediaan. Hän ammensi poliittisen eetoksensa sellaisista murhenäytelmistä kuin sodanjälkeinen asutustoiminta ja 60-luvun maaseutua ravistellut rakennemuutos ja taisteli ylivoimaista vihollista, Urho Kekkosen valtaa vastaan. "Seteliselkärankaiset" puoluetoverit pettivät ja jättivät SMP:n.
Perintöprinssi Timo Soini toistaa tarinan farssina. Ei Soininkaan vaiheista tragiikkaa puutu, mutta maisterisjätkän matka SMP:n raunioilta politiikan huipulle ja hallituksen hillotolpalle sutkausten vauhdittamana on vastustamattoman koominen. Huipentumana se, että päivastoin kuin Vennamo, hän hajotti itse perustamansa puolueen.
ENTÄ JUSSI HALLA-AHO? Voidaan ajatella, että Soinin seuraajasta alkaa uusi tragedian aika. Ainakin Halla-ahon askeettinen ja vakava olemus tuo mieleen Hamletin, siinä kun hekotteleva Soini muistuttaa rehevää Falstaffia.
Kävin haastatttelemassa europarlamentaarikko Halla-ahoa Brysselissä maaliskuussa 2017 Ylen Perjantai -ohjelmaa varten. Henkilökohtaisella tasolla kohtaaminen jäi etäiseksi, ehkä osin jopa kylmäksi, mutta hommat saatiin toki hoidetuksi.
Tiettyihin asioihin kiinnitin erityistä huomiota.
HALLA-AHO OSASI ASIANSA. Kysyin mitä tahansa, hän vastasi laajahkolla pienoisesitelmällä, ehjin lausein ja täsmällisin tiedoin hankaliakaan asioita kaihtelematta.
Kävi myös selväksi, että Halla-aho on puhdasverinen missiopoliitikko, mikä ei ole politiikassa kovinkaan yleistä. Missiopoliitikkoa ei kiinnosta poliitikan maailma tai valta sinänsä, vaan hän haluaa palavasti muuttaa, toteuttaa tai torjua jonkun yksittäisen yhteiskunnallisen asian.
Ei ole yllätys, että Halla-ahon missio on ns. haittamaahanmuuton torjuminen. Hän sanoi lähteneensä politiikkaan nimenomaan
"puhumaan maahanmuuttopolitiikasta, koska koin, että siitä ei puhuta siellä riittävästi." Halla-aholle
"maahanmuuttopolitiikka ei ole yksittäinen politiikan sektori, se vaikuttaa mitä suurimmassa määrin koko yhteiskuntavaltion kestävyyteen, hyvinvointijärjestelmän kestävyyteen, turvallisuuteen, kaikkeen siihen, mikä koskettaa tavallisten ihmisten arkea. Se on ongelmavyyhti, ei yksittäinen lilllukanvarsi".
HALLA-AHOA TULKITEN hän ei käytä maahanmuuttovastaisuutta keppihevosena saadakseen kannatusta ja noustakseen valta-asemiin, vaan hän haluaa valtaa muuttaakseen maahanmuuttopolitiikan.
Kolmas huomionarvoinen seikka oli Halla-ahon avoin kuvaus syrjäänvetäytyvästä luonteestaan:
"Olen aika lailla erakkoluonne ja arvostan hiljaisuutta ympärilläni". Vapaa-ajalla hän kertoi lähtevänsä mieluummin pyöräilemään kuin kokkareille:
"Minun mielestäni on mielenkiitoista pysähtyä erilaisiin paikkoihin ja katsella mitä ihmiset tekevät ja miten he toimivat". Havaintojeni mukaan hän ei juurikaan harrastanut small talkia kokoustauoilla tai parlamentin käytävillä edes omien puoluetoveriensa kanssa. (Tästä kumpusi myös Perjantaidokkarin nimi:
"Brysselin erakko")
TEIN NE JOHTOPÄÄTÖKSET, että näillä eväillä Halla-aho olisi vahvoilla perussuomalaisten johtoon kesän puoluekokouksessa, mutta että hänen ilmeinen introverttiytensä tekisi puoleen johtamisesta perin vaikeata, jollei mahdotonta.
Jälkimmäinen päätelmä meni metsään.
Jokainen, joka seuraa Halla-ahon fb-sivua, tietää, että hän on osoittautunut erittäin sinnikkääksi kampanjoijaksi, oikeaksi vaalitelttojen sissiksi. Syyskuusta alkaen hän on kiertänyt lähes joka viikonloppu toreilla ja turuilla eri puolilla Suomea. "Puoluetta on johdettu" milloin Kouvolasta, milloin Rovaniemeltä, milloin Narinkatorilta. Kuvien perusteella väkeä on riittänyt, ja helmikuun vaiheilla Halla-aho alkoi jopa hymyillä kannattajien selfieissä.
Tähän poikkeuksellisen kovaan kampanjointiin ei ole mediassa juurikaan kiinnitetty huomiota. Väitän, että Halla-ahon kiertueella ja siihen liittyneellä some-julkisuudella on ollut iso merkitys kannatuskäyrän nousulle.
HALLA-AHON ESIINTYMINEN tv:n vaalitenteissä on normaalistanut hänen imagoaan. Halla-ahohan on kiistämättä ollut lähestulkoon demonisoitu hahmo, poliittisen kentän kammottu pahis (olen tähän itsekin vuosien varrella osallistunut). Nyt hän näyttäytyy aika lailla samanlaisena politiikka-perttinä kuin muutkin puoluejohtajat, ehkä vain tuoreempana ja kiinnostavampana kasvona.
Halla-ahon tietynlainen epäpoliitikkous näkyy siinä, että hänen on vaikea kiteyttää puolueensa poliittisia tavoitteita. Hän mieluummin selittää, erittelee ja tulkitsee. Besserwisser ei pääse luonteestaan. Maahanmuutosta hän on puhunut yllättävän vähän, mutta toisaalta hänen ei tarvitse: kaikki tietävät muutenkin, että hänen linjansa on nuivaakin kovempi.
TEESINI ON, että Halla-ahon rooli on ollut aivan keskeinen perussuomalaisten kannatuskäyrän nopeassa nousussa.
On kuitenkin epätodennäköistä, että hyväkään vaalitulos johtaisi hallitusvastuuseen. Kenties Halla-aho ei sinne edes halua. Ehkä strateginen tähtäin on suurimman puolueen asemassa, joka saattaisi murtaa muiden puolueiden eristysrenkaan. Mutta riittääkö Halla-ahon motivaatio ja kärsivällisyys neljän vuoden korpivaellukseen?
Ja jos Halla-aho on Marxia mukaellen tragedian hahmo, niin kuka ottaa farssiroolin hänen jälkeensä? Olisiko Laura Huhtasaaressa komediennen ainesta?
Politiikkaa ja muita ilmiöitä konkarijournalistin puntarissa.
richtinasteikko.blogspot.com
