15/04/2019Etusivu /
Kolumni /
Uncategorized3 kommenttiaartikkeliin Miten kävi vaaleissa, menikö omasta mielestä hyvin?
Meillä äänestettiin näin.
Vaalien jälkeen ei kannata kokea vaaliahdistusta. Kaikki jatkuu ennallaan kuten tähänkin asti. Katastrofia ei ole odotettavissa eikä kukaan ei edes huomaa, että hallitus vaihtuu.
Ministerien nimet vaihtuvat, mutta muuten sama meno jatkuu. Tilanne on nyt aivan sama kuin se oli viime vaalien jälkeen. Tai sitä edellisten. Tai sitä edellisten. Tai sitä edellisten. Keskusta saattoi tippua, mutta mitä sitten. Siellä on Kokoomus ja SDP, jotka ovat aivan samanlaisia puolueita. Joukossa tietenkin Perussuomalaiset, jotka hieman poikkeavat tästä valtavirtajoukosta.
Moni ihmettelee miksi Suomen Kansa Ensin ei saanut jytkyä. Ne, jotka ovat seuranneet tapahtumia ovat ymmärtäneet, että SKE:lle ei yksinkertaisesti ole edes ollut mitään tilausta. SKE:n ”suosio”, esim Youtuben katselukerrat, perustuvat pelkästään siihen, että heidän vaalivalmistautuminen on ollut kuin tv-sarja, johon on jäänyt koukkuun.
Jos vertaa vaalikamppanjoita sellaisiin jättimenestyjiin, kuten Perussuomalaisten Mauri Peltokankaaseen (13 101 ääntä) tai Juha Mäenpäähän (6 910 ääntä), niin SKE:n vaalikamppanja poikkesi perustavanlaatuisesti näistä.
Peltokankaan ja Mäenpään vaalitilaisuudet olivat rauhallisia, mutta siellä puhuttiin kovaa asiaa. Ehdokkailla oli hetki aikaa jokaiselle äänestäjälle vaihtaa heidän kanssaan muutama sana. Kun taas SKE:n vaalitilaisuudet olivat yhtä kaaosta eikä siellä puhuttu asiaa. Kun Peltokankaan ja Mäenpään tilaisuuksissa oli hyvä ns, FLOW, niin SKE:n tilaisuuksissa flow oli kyllä niin päinvastainen kuin vain voi olla.
Kun SKE:n tilaisuuksissa keskityttiin haukkumaan poliiseja ja yleisöä, vaatien itselleen ”omaa aluetta” torilta niin Peltokangas ja Mäenpää menivät yleisön joukkoon ja keskustelivat ihmisten kanssa. He eivät haukkuneet mahdollisille äänestäjilleen poliisia. He eivät haukkuneet ihmisiä päin naamaa suvakkinatopedottajiksi, vaikka nämä saattoivat olla eri mieltä asioista. Asioista pyrittiin keskustelemaan. Ei kinastelemaan.
Verratkaapa vaikka Junes Lokan ja Tiina Wiikin viikonlopun tapahtumaa Oulussa kaikkiin SKE-tilaisuuksiin. Ouluun hankittiin alpakoita ja tapahtumasta tehtiin lapsiystävällinen. Junes, vanha rääväsuu, jopa itse sanoin livessä kuulijoille, että puheet pitää nyt virittää lapsiystävälliselle tasolle jos kerran aiotaan pitää lapsiystävällinen tilaisuus.
Sen sijaan SKE-tilaisuuksissa Helsingissä alettiin tappelemaan nuorison kanssa. Ei voisi kuvitellakaan, että Peltokangas ja Mäenpää ajautuisivat tappeluun nuorison kanssa omissa vaalitilaisuuksissaan. Vaikka molemmat ovat välillä hyvinkin jyrkkiä ajatuksiltaan.
Muissa tapahtumissa SKE-ehdokkaat kulkivat selfiekepit ojossa kilpailevien puolueiden vaaliteltoille pilkkaamaan kanssaehdokkaita. Heille vittuiltiin halveksivaan sävyyn. Jos nämä kehtasivat kyseenalaistaa naaman eteen tuodun kameran, alkoi hirvittävä räksytys miten tässä nyt taas rajoitetaan sananvapautta.
Koko SKE-vaalikamppanja perustui oikeastaan yhteen asiaan. Uhriutumiseen. Perusajatus oli se, että koko ajan joku jossain vainoaa. Poliisi, kaupunki, kuka milloinkin oli rajoittamassa sananvapautta.
Jos minä olisin äänestäjä, niin haluaisin kuunnella tolkullisia juttuja siitä, miten tavallisten ihmisten oloja voidaan parantaa. Sairaanhoidosta, eläkkeistä ja sen sellaisista perusasioista. En haluaisi kuunnella megafoniin huutavaa aikuista miestä, joka uhriutuu miten poliisi ei suojele herra isoherraa, toisaalta miten poliisi vainoaa.
Tässä on se ero.
Politiikoksi ei pääse haukkumalla äänestäjiä tyhmiksi ja ja pitämällä itseään pikkuisen parempana. Ja lörpöttelemällä lennokkaita juttuja triplakansanmurhista, siionistien natopedottajista tai homosaatioista. Politiikoksi ei pääse kun kulkee torilla selfiekepin kanssa ivaamassa ihmisiä. Eikä juoksemalla pitkin toria poliisin perässä huutamassa miten se on politisoinut ja seuraavalla nurkalla vaatimassa siltä suojelua.
Jos puolueen äänimäärät ovat väliltä 10-300 niin silloin kannattaa miettiä vaalistrategia uudestaan.