https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000006072511.html
Eduskuntaan nousi viisi rikostuomion saanutta
Julkaistu: 15.4. 12:45
Viidellä eduskuntaan nousseella uudella kansanedustajalla on tuore sakkotuomio rikoksesta.
He ovat kaikki perussuomalaisia.
Eduskuntaan valittiin sunnuntaina 83 uutta kansanedustajaa. Heistä viisi on saanut rikostuomion vuosina 2012–2019. Tieto pohjautuu
Iltalehden selvitykseen.
Kaikki hiljattain rikoksesta tuomitut uudet kansanedustajat edustavat perussuomalaisia.
Nyrkillä päähän
Vaasalainen rakennusmies
Jukka Mäkynen, 57, keräsi 3 862 ääntä. Kamppailulajeja harrastava Mäkynen sai 2017 tuomion pahoinpitelystä.
Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan Mäkynen löi miestä nyrkillä kasvoihin ravintolassa Vaasassa lokakuussa 2015. Uhri kaatui ja menetti tajuntansa ja sai muun muassa murtuman ohimoon.
Uhrin mukaan Mäkynen löi häntä nyrkillä sen jälkeen, kun uhri oli kertonut puoluekannastaan.
Myös uhri oli syytteessä Mäkysen pahoinpitelystä, mutta tämä syyte kaatui.
Mäkynen tuomittiin 50 päiväsakkoon, josta hänen tuloillaan tuli 1 300 euroa maksettavaa. Lisäksi hänen oli korvattava uhrille lähes 1 700 euroa muun muassa kivusta, särystä, vaatteista ja hoitokuluista.
Herjaavia väitteitä
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja koko Suomen ääniharava
Jussi Halla-aho sai 2012 korkeimmassa oikeudessa tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Korkeimman oikeuden mukaan Halla-ahon blogikirjoitus kesällä 2008 sisälsi islaminuskosta herjaavia ja häpäiseviä väitteitä. Kirjoituksessa loukattiin KKO:n mukaan myös somaleja.
KKO:n mukaan Halla-ahon islaminuskoa koskevat väitteet olivat sisällöltään ja ilmaisutavaltaan herjaavia ja häpäiseviä.
– Kuten käräjä- ja hovioikeus totesivat, Halla-ahon katsottiin toimineen loukkaamistarkoituksessa, mitä uskonrauhan rikkomista koskeva säännös edellyttää. Halla-aholla olisi halutessaan ollut mahdollisuus esittää arvostelunsa ilman islamin pyhinä pitämien arvojen häpäisemistä, kerrotaan tuomion selosteessa.
Korkein oikeus määräsi Halla-ahon poistamaan osia blogikirjoituksestaan ja maksamaan 50 päiväsakkoa.
Solvaavia kirjoituksia
Perussuomalaisten oululainen kaupunginvaltuutettu
Sebastian Tynkkynen keräsi Oulun vaalipiirissä neljänneksi eniten ääniä kaikista ehdokkaista, 9 263. Hän sai 2017 tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.
Tynkkynen kirjoitti Facebookissa muun muassa, että ”islam pitää kitkeä Suomesta”. Hän kirjoitti myös, että mitä vähemmän Suomessa on muslimeja, sitä turvallisempaa on.
Oulun käräjäoikeus piti kirjoituksia panettelevina, solvaavina ja osin uhkaavina. Oikeuden mukaan Tynkkynen olisi pystynyt esittämään mielipiteensä ilman muslimeita panettelevaa ja solvaavaa yleistystä. Tynkkysen kirjoitusten katsottiin täyttävän rikoksen tunnusmerkistön eikä nauttivan sananvapauden suojaa.
Kirjoituksissaan Tynkkynen lisäksi kutsui islamin profeetta
Muhammadia”pedofiiliprofeetaksi”.
Oikeuden mukaan Tynkkynen häpäisi julkisessa Facebook-kirjoituksessaan muslimien pyhinä pitämiä kohteita tavalla, joka oli omiaan herättämään ja vahvistamaan uskonnollista suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja. Tynkkysen kirjoituksen katsottiin siis täyttävän näiltäkin osin rikoksen tunnusmerkistön.
Tynkkynen sai 50 päiväsakkoa, josta tulee maksettavaa yhteensä 300 euroa.
Ylinopeutta
Entinen kyläkauppias
Jussi Wihonen keräsi 5 740 ääntä Savo-Karjalan vaalipiirissä. Hänet tuomittiin sakkoihin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 2014.
Wihonen kuljetti henkilöautoa 72 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa nopeusrajoitus oli 50 kilometriä tunnissa. Hänet tuomittiin 12 päiväsakkoon, josta maksettavaa tuli 696 euroa.
Uhkaus SPR:lle
Yrittäjä ja entinen voimanostaja
Ano Turtiainen keräsi 3 265 ääntä Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Hänet tuomittiin viime syksynä sakkoihin julkisesta kehottamisesta rikokseen.
Turtiainen kehui 2015 Facebookissa vastaanottokeskuksien ”eliminointitehtäviin” ja ”tuhoamiseen” osallistuneita.
– Onko nyt aika laajentaa toimia vihollisen pääpaikkoihin, joista sen toimia johdetaan. Tästä jakamastani artikkelista selviää pahin vihollisemme (SPR) joka hurraa yksittäisen kansalaisen pelolle, Turtiainen kirjoitti.
Etelä-Savon käräjäoikeus totesi, että ”Turtiaisen kirjoitus sisältää kehotuksen kohdistaa tuhoamis- ja eliminointitoimia eli ainakin omaisuusrikoksia Suomen Punaisen Ristin erilaisiin toimipisteisiin.”
Turtiainen tuomittiin 50 päiväsakkoon, josta hänelle kertyi maksettavaa 300 euroa.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Sitä käsitellään toukokuussa Itä-Suomen hovioikeudessa.
Muita tuomioita
Eduskunnassa on lisäksi muitakin rikoksesta tuomittuja, jotka pitivät paikkansa.
Antti Kaikkonen (kesk) sai 2013 viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen luottamusaseman väärinkäytöstä. Tuomio liittyi Kaikkosen rooliin Nuorisosäätiön vaalirahajutussa.
Teuvo Hakkarainen (ps) on tuomittu sakkoihin sekä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan että pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta.
Vaalien suurimman puolueen Sdp:n puheenjohtaja
Antti Rinne sai viime vuonna sakot työriitojen sovittelusta annetun lain rikkomisesta.
Mikko Marttinen
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006072383.html