Eduskuntavaalit 2019

Siniset on ahdingossa: Huhtasaari pääsi julistamaan perussuomalaisten sanomaa, siniset antoi kasvot hallituksen vihatuimmalle uudistukselle
Presidentinvaalien jälkeinen tilanne kuristaa sinisten jo valmiiksi vaikeaa elintilaa entisestään. Eduskuntavaalit lähestyvät nopeasti, mutta puolueen profiili on yhä epäselvä.

PERUSSUOMALAISTEN vaalivalvojaisissa Helsingin Bulevardilla oli sunnuntai-iltana paljon tyytyväisiä ihmisiä.

Puolueen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari sai vahvan tuloksenvaaleissa. Huhtasaari jätti kolmannella sijallaan yksin taakseen koko vasemmiston. Jos EU-kriittisiä ja konservatiivisia ääniä imenyt Paavo Väyrynen ei olisi lähtenyt ehdolle, Huhtasaaren kannatus olisi saattanut olla kaksinumeroinen.

Vaikka presidentinvaalikannatus ei korreloi suoraan eduskuntavaalien kanssa, on perussuomalaiset nyt hyvissä asemissa tulevia koitoksia varten.

Viime kesä oli Suomen poliittisessa historiassa poikkeuksellista myllerrystä, jonka aikana perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi. Ei ole pelkkää Matti Putkosen spinnausta, että vaalit olivat tärkeä yhdistävä voima puolueelle ja kentälle.

KONTRASTI sinisiin, joka irtaantui perussuomalaisista viime kesänä, on melkoinen. Huhtasaaren vahva tulos alleviivaa entisestään sinisten ahdinkoa.

Huhtasaari on paistatellut julkisuuden valokeilassa kuukausia. Hän on päässyt julistamaan oman puolueensa sanomaa suurella megafonilla nykyisille ja tuleville kannattajille.

Myös siniset on ollut julkisuudessa. Samaan aikaan, kun Huhtasaari on luvannut laittaa rajat kiinni ja stopin EU:lle, sinisten työministeri Jari Lindström on ”antanut kasvot” kenties tämän hallituskauden vihatuimmalle uudistukselle.

Lindström on joutunut vasten tahtoaan puolustamaan rajua arvostelua herättänyttä aktiivimallia. Sen kumoamista ajava kansalaisaloite on kerännyt jo yli 133 000 allekirjoitusta.

Lindströmin tuskaa on lisännyt se, että hallituskumppanipuolueista keskustasta ja kokoomuksesta alettiin heti raottaa ovea mallin höllentämiselle.

AKTIIVIMALLIA lukuun ottamatta siniset ei ole juuri saanut huomiota viime kuukausien poliittisessa keskustelussa. Huomio kun on ollut pitkälti presidentinvaaleissa, ja puolueella ei ollut ehdokasta.

Puheenjohtaja Sampo Terho alkoi tammikuussa julkaista blogisarjaa, kenties muistuttaakseen äänestäjiä puolueen olemassaolosta. Terho on myös ottanut viime päivinä kantaa Suomen tuleviin EU-jäsenmaksuihin.

Eduskuntavaalit lähestyvät nopeasti, mutta puolueen profiili on yhä epäselvä. Sen valmiiksi suppea elintila on kutistunut entisestään.

Huhtasaari on saanut kuukausien ajan vakuuttaa maahanmuutto- ja EU-vastaisia äänestäjiä sekä arvokonservatiiveja. On epäselvää, miksi tähän ryhmään kuuluva äänestäisi sinisiä. Jos saa ehtaa tavaraa, miksi tyytyä kevytversioon?

AKTIIVIMALLIKOHU syö sinisten kannatusta työttömien, duunareiden ja prekaareissa ammateissa työskentelevien silmissä.

Siis syö entisestään: siniset istuu hallituksessa, joka on leikannut työttömyysturvaa ja lääkekorvauksia sekä jäädyttänyt sosiaalietuuksia. Hallitus myös kätilöi kilpailukykysopimuksen, jossa leikattiin lomarahoja.

Perussuomalaiset on tietenkin ottanut oppositiossa aktiivimallin arvostelusta kaiken irti. Lisäksi Huhtasaari on kosiskellut työväkeä puhumalla teollisuustyöpaikkojen tärkeydestä ja globalisaation uhista.

Siniset on yrittänyt brändätä itseään ”keskiluokan verokapinana”. Tällä paikalla istuu kuitenkin jo kokoomus, joka on parin prosentin kannatukseen yltäneiden sinisten rinnalla gorillan mitoissa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005545077.html?ref=rss
 
Sen sijaan hän on valinnut linjan jossa hän ajaa pelkästään EU eroa mutta ei NATO-jäsenyyttä. Tämä olisi meidän turvallisuudelle varsin ongelmallinen tilanne kun ei ole mitään poliittista tai sotilaallista selkänojaa Moskovaa vastaan.

Samaa mieltä tästä. Kyse on kuitenkin vain kannatukseen liittyvistä asioista. Hän pitää poliittisesti typeränä alkaa avoimesti ajaa asiaa, jota ei yleinen mielipide (ja harvat perussuomalaiset) vielä lainkaan kannata.

Tässä jutussa (vuosi 2014) hän on mielestäni nelisen vuotta edellä aikaansa:

Hän luonnehtii nykyistä hallitusohjelmakirjausta, joka kieltää Nato-jäsenyyden valmistelun, kuitenkin ”täysin idioottimaiseksi”.

https://www.verkkouutiset.fi/halla-aho-olen-kannattanut-20-vuotta-suomen-nato-jasenyytta-19199/
 
Samaa mieltä tästä. Kyse on kuitenkin vain kannatukseen liittyvistä asioista. Hän pitää poliittisesti typeränä alkaa avoimesti ajaa asiaa, jota ei yleinen mielipide (ja harvat perussuomalaiset) vielä lainkaan kannata.

Tässä jutussa (vuosi 2014) hän on mielestäni nelisen vuotta edellä aikaansa:

Hän luonnehtii nykyistä hallitusohjelmakirjausta, joka kieltää Nato-jäsenyyden valmistelun, kuitenkin ”täysin idioottimaiseksi”.

https://www.verkkouutiset.fi/halla-aho-olen-kannattanut-20-vuotta-suomen-nato-jasenyytta-19199/

Toisaalta parhaan käytettävissä olevan tiedon mukaan yleinen mielipide muuttuisi jos poliitikkojen mielipide muuttuisi. Johtajuutta tässä kaivataan, saatana. Mistään sitä ei tunnu löytyvän.

https://www.verkkouutiset.fi/verkko...mis-natoon-jos-valtiojohto-niin-haluaa-17919/
 
Toisaalta parhaan käytettävissä olevan tiedon mukaan yleinen mielipide muuttuisi jos poliitikkojen mielipide muuttuisi. Johtajuutta tässä kaivataan, saatana. Mistään sitä ei tunnu löytyvän.

https://www.verkkouutiset.fi/verkko...mis-natoon-jos-valtiojohto-niin-haluaa-17919/

Löytyy johtajuutta poispäin Natosta! Tässä kysytään poliitikoilta (vuonna 2015), pitäisikö liittyä Natoon. Vaikka demareita äänestävien kannatus tavoittaisi 57% , heidän kansanedustajiensa kannatus on tasan nolla. Keskustan kansanedustajien 4%.

1517304182719.png
 
Jos Nato kiinnostaa, vain kokoomus ja RKP ovat toistaiseksi vaihtoehto. PS ja vihreät herättävät vielä kovin pieniä toiveita, mitä heidän edustajiinsa tulee, tosin parempia toiveita kuin Sipilän johtama keskusta. Ja paljon parempia kuin demarit ja vasemmistoliitto. EI YHTÄÄN EDUSTAJAA NATON KANNALLA.

Tämän asetelman tietävät ne, jotka ymmärtävät politiikasta muutakin kuin sen, mitä twitterurpot mouhuavat.
 
Facebookissa aprikoitua.


https://www.verkkouutiset.fi/hs-keskusta-pelkaa-paavo-vayrysen-pyrkivan-puolueen-johtoon/
Aluksi olin taipuvainen ajattelemaan, että turhaa pelkoa keskustajohdossa, Väyrynen lähtee rakentamaan eduskuntavaaleja oman kansalaispuolueen kanssa. Mutta sitten oivalsin, että olisi itse asiassa nerokasta Väyryseltä asettua ehdolle keskustan puheenjohtajaksi - ja samalla pääministeriksi. Median huomio olisi taattu koko kevääksi ja samalla hän voisi agitoida keskustan kenttää täysillä oman linjansa taakse. Kun hän häviäisi puheenjohtajakisan, hän voisi houkutella pettyneet mukaansa ja lähteä rakentamaan kansalaispuolueen kanssa eduskuntavaalivoittoa. Ja jos hän sattuisi voittamaan kisan, palkintona olisi pääministerin pesti. Väyryselle win-win-tilanne.
 
Viimeksi muokattu:
On hyvä ymmärtää EU komission ja Junckerin vallan rajoitukset. Isoissa asioissa komissio tekee esityksiä joista Euroopan Neuvostossa päätetään. Komissio ei voi päättää vaikkapa pelätyistä tulonsiirroista tai pakolaispolitiikasta.

EU kriittisyyden uskottavuutta lisäisi kovasti jos viitsisi tunnin googletella mitä eri elimet oikein tekevät ja minkälainen valta niillä on. Lisäksi on hyvä pohtia mikä on Suomen asema ja vaikutusmahdollisuudet ko. elinten sisällä.

Komissio tekee esitykset, jotka menevät ensin ministerineuvoston käsittelyyn ja äänestykseen ja tämän jälkeen europarlamentin käsittelyyn ja äänestykseen. Lopuksi neuvotellaan kolmikannassa kompromissi tai hylätään esitys. Koko prosessin ajan kulissien takainen suhmurointi on todella härskiä ja koko touhun läpinäkyvyys kansalaisille hyvin olematon.

Jos elävän elämän case study kiinnostaa, niin itselataavien aseiden kieltoyritys on hyvin kuvaava esimerkki tuosta prosessista. Toiminta-ampujien sivuilta voi lukea yhdestä ketjusta koko tarinan.

Tuo tapaus kyllä romutti minun silmissäni EU:n päätöksenteon oikeutuksen todella pahasti, vaikka tarinalla olikin semi-onnellinen loppu.
 
Komissio tekee esitykset, jotka menevät ensin ministerineuvoston käsittelyyn ja äänestykseen ja tämän jälkeen europarlamentin käsittelyyn ja äänestykseen. Lopuksi neuvotellaan kolmikannassa kompromissi tai hylätään esitys. Koko prosessin ajan kulissien takainen suhmurointi on todella härskiä ja koko touhun läpinäkyvyys kansalaisille hyvin olematon.

Jos elävän elämän case study kiinnostaa, niin itselataavien aseiden kieltoyritys on hyvin kuvaava esimerkki tuosta prosessista. Toiminta-ampujien sivuilta voi lukea yhdestä ketjusta koko tarinan.

Tuo tapaus kyllä romutti minun silmissäni EU:n päätöksenteon oikeutuksen todella pahasti, vaikka tarinalla olikin semi-onnellinen loppu.

Toisaalta eihän tuo nyt kovin paljoa poikkea kotimaisestakaan lainsäädännöstä. Hallitus tekee esityksen (jota on suhmuroitu kulissien takana), sitten sitä suhmuroidaan valiokunnissa ja lopuksi asiasta huudetaan vähän aikaa isossa salissa, lopputulemana kuitenkin se ettei sillä julkisella huutamisella ollut mitään väliä vaan se oli ainoastaan TV-teatteria kansalle.
 
48 mins · Helsingin Sanomat HS ·
Suomen kokoomus fanaattisine rajat auki -politiikkoineen ja multikultifantsutteluineen on muuten melkoinen outolintu Euroopan konservatiivisessa perheessä.

Kokoomuksen saksalainen sisarpuolue CDU/CSU keskeytti kaksi vuotta sitten toissijaista suojelua saaneiden perheenyhdistämiset kokonaan ja vaatii kattoa turvapaikanhakijoiden vuosittaisiin määriin.

Tanskalainen sisarpuolue hallitsee maata "äärioikeistolaisen" kansanpuolueen tuella ja on omaksunut maahanmuuttokysymyksissä viimemainitun linjaukset.

Itävaltalainen sisarpuolue hallitsee maata yhteistyössä "äärioikeistolaisen" vapauspuolueen kanssa ja kiristää maahanmuuttopolitiikkaa kauttaaltaan.

Norjalainen sisarpuolue hallitsee maata "äärioikeistolaisen" edistyspuolueen kanssa ja kiristää maahanmuuttopolitiikkaa kauttaaltaan.

Unkarilainen sisarpuolue Fidesz hallitsee maata pääministeri Orbánin linjoilla.

Ruotsissa jopa demarihallitus on saanut aikaiseksi sisärajavalvonnan palauttamisen ja merkittäviä kiristyksiä oleskelulupakäytäntöihin. Kokoomuksen sisarpuolue luonnollisesti kannattaa tiukempaa linjaa.
 
Jussi tietää vallan hyvin, että kehumaansa Saksaan tuli vyörynkin jälkeen vielä pakolaisia enemmän kuin muuhun unioniin yhteensä, viime vuonnakin pelkästään huhtikuuhun mennessä 60 000. (Mielenkiintoista muuten, koska EU ilmoitti koko unioniin tulleen samalla aikavälillä vain 44 000. Italialaiset puhuvat siis paskaa, koska Brennerin solastahan ne menevät. Ruotsiin tulee vieläkin vuositasolla 20 000 - 27 000 turvista rajatarkastuksista huolimatta.)

Niin että sillä lailla vain, Pohjoismaiden sisarpuolueet...

Halla-Aho tietää myös millaisia ruudinkeksijöitä hänen äänestäjissään on, joten propaganda on yksinkertaista.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Tilanne nyt tammikuussa 2018 ja vähän päälle vuosi aikaa vaaleihin.
Tästä nähdään, että ääriajatteluun jää Suomessa kommunistit mukaan lukien vain alle 20% kannatus. Tästäkin persujen saalis on kovin vaatimaton alle puolet. Fundamentalismille tai kansalliskiihkolle ei siis ole tilausta. Kepunkin oman eturyhmien painotus vieroksuttaa siihen kuulumattomia ja äänimäärä laskee sen myötä. SDP on niin sekaisin kuin seinäkello, ettei pääse hyödyntämään oppositioasemaansa. Ja Vihreät, vaikka hyvin meneekin on aina ongelmissa saada piipertäjänsä uurnille.
 
Back
Top