Eduskuntavaalit 2019

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hansai
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Kaikkien ja aivan erityisesti persujen pitäisi jo hiljalleen myöntää, että puolueessa ja varsinkin sen äänestäjäkunnassa on fasisteja, natseja ja muita hörhöjä enemmän kuin yksi tai kaksi ja ne eivät todellakaan ole mitään yksittäistapauksia. Persut kosiskelevat ihan tietoisesti näitä aineksia ja se on yksi syy puolueen suosioon.

Kaikki sitä tai kaikki tätä on hyvin typerää ajattelua minkä tahansa puolueen kohdalla ja se pätee ihan ehdottomasti myös persuihin. Persujen äänestäjäkunta on laaja ja äänestäjäkunta koostuu niistä ihmisistä jotka muut puolueet ovat hylänneet jo aikoja sitten. Siellä on runsaasti erilaisia marginaaliryhmiä, mutta vielä enemmän ihan tavallista väkeä. Yhdistäviä tekijöitä on runsaasti mutta on myös erottavia tekijöitä.

Soinin aikana persut olivat sellaista höttöä mistä pirukaan saanut mitään tolkkua :ROFLMAO: Halla-ahon ja muiden nuivien myötä puolue on nuivistumassa ja profiloitumassa yhden asian liikkeeksi...vaikka olihan niillä eduskuntavaalien alla kaksikin asiaa pöydällä. Persut on suuntautumassa entistä enemmän keskieurooppalaisen äärioikeiston suuntaan ja siellä jos missään lymyilevät myös ne ihan oikeat natsit, fasistit ja putinistit, kuten ovat aina lymyilleet.

Persujen äänestäjäkunta on edelleenkin erittäin laaja ja sehän näkyy jo kannatuksessa. Nyt puhutaan maan suurimmasta puolueesta, eikä sellaista kannatusta kukaan kykene vain hörhöjen äänillä rakentamaan.

Se jää vielä nähtäväksi miten kauan suosio pysyy nykyisissä mitoissa. Jotenkin voisi kuvitella että mitä tiukemmalle ideologiset raja-aidat vedetään niin sitä enemmän suosio laskee, mutta juuri tämän puoleen kohdalla en ole varma yhtään mistään. Kokemus on osoittanut että tuo puolue osaa totisesti yllättää aina ja poikkeuksetta.

Persut eivät ole mikään irrallinen ilmiö. Sama toistuu suunnilleen kaikissa länsimaissa. Muodot vaihtelevat ja nämä puolueet ovat harvoin samaa mieltä yhtään mistään, mutta on niissä runsaasti myös yhdistäviä tekijöitä. Varmaa on ainakin se että liberaalit ovat saaneet vakavasti otettavan vastustajan ja sillä vastustajalla on erittäin laaja kannattajakunta, joka paisuu edelleenkin kuin piimäkakku mummon uunissa. Siihen on omat syynsä ja kaikki syyt eivät löydy Kremlin tuntumasta, vaikka kyllä se Putinkin siellä nurkan takana lymyilee ja arvoituksellisesti hymyilee.

Tähän loppuun tarinan alku...

Ideologisesti vahva natsi tuskin äänestää PS, siihen on moniakin syitä mutta ainakaan jäseniksi eivät tule.

Kansallismielistä puoluetta voi silti äänestää kuka vain joka katsoo että yhteiskunta ja valtio pitäisi organisoida kansallisvaltioiden pohjalta ja että niiden tulisi olla korkeimpia itsenäisiä toimijoita maailmassa, ei pankkien, suuryritysten tai globaalien elimien.

Näiden ihmisten heterogeenisyyden korostaminen on vähän jo kulunutta, he tiedostavat sen itsekin eikä se haittaa koska päätavoite on yhteinen.
 
Vitun kusipää joka kutsuu Persuja fascistiksi, samalla tulee tuominneeksi kymmeniätuhansiä äänestäjiä fasisteiksi.. Sietäisi saada isän kädestä...
Etkös käyttänyt minusta samaa hellittelynimeä kun toivoin sosiaaliturvasta vastikkeellisempaa?
 
Yksi fasismin tunnusmerkki historiassa on ollut korporativistinen kapitalismi, valtion tarkasti valvoma ja säätelemä juttu. En tiedä, miten istuu perussuomalaisiin.

Kommunisteja minä ainakin sanon kommunisteiksi. Marxilaisia en arvosta ollenkaan ja siihen on kyllä vakuuttavat historialliset perusteet.
 
Kommunisteilla ja fasisteilla on varmaankin jokin viha-rakkaus-suhde. Koska ne ovat loppupeleissä äärimmillään saman kolikon kaksi puolta. Jossa korostuu asetelma, että kansalaiset ovat valtiota varten ja tyypillisesti hallintojärjestelmään kuuluu huipulla myös yksinvaltius.

Vastapainona on sitten täysi liberaali kapitalistinen utopia ilman juuri mitään valtion roolia.

Katso liite: 30424

Mitä pitää sisällään termi "well practised capitalism"?
 
Ja RKPn piti sitten laittaa Ruotsi pakolliseksi YO-kirjoituksissa, niin kuin lukiolaisilla ei muuta stressiä olisikaan varsinkaan tulevan yliopistoihin hakemisen muuttumisen kanssa ja sen tyhmän matematiikkapainotteisuuden kanssa.

Kun RKPn pitää alkaa olla tuollainen kusipää, tekee mieli itse alkaa kannattamaan ruotsin kielen poistamista toisena virallisena kielenä, pakkoruotsin poisto kouluista aina peruskoulusta yliopistoihin saakka, ja tehdä julkiset palvelut saatavilla vain suomeksi ja englanniksi. Kun kerta RKP rupeaa kyykyttämään suomenkielisiä kiusanteollaan, aletaan me tekemään samaa.
 
Mitä pitää sisällään termi "well practised capitalism"?

Jaa'a. Taitaa olla Jenkkilästä peräisin tuo kuva, ja siinä kapitalismi on asetettu vastavoimaksi näille totalitaristisille tendensseille. Mikä toki sinänsä pitää paikkansa, mutta se on vain yksi osa. Muita teemoja ovat esim. sananvapaus, yksilönvapaus, omaisuudensuoja ja demokraattinen hallintojärjestelmä.
 
No jaa. Eipä se pakkoruotsi nyt ihan tarpeettomaksi muodostunut itselleni. 2000-luvun alussa lukiolaisena olihan se kyllä aikamoinen riippakivi. C:n taisin kirjoittaa. Sen jälkeen ruotsin kieli sai vapaasti unohtua noin vuosikymmeneksi. Sittemmin hieman yllättävästi sitä onkin joutunut työelämässä käyttämään. Hyvin huomasi että oli se pahasti ehtinyt käytön puutteen takia ruostumaan. Mutta sanoisin että kaikkinensa ihan hyödyllinen taito.
 
Itse kirjoitin englannista L ja ruotsista C, englantia olen tarvinnut päivittäin, ruotsia en koskaan koska heidänkin kanssa pärjää englannilla.
 
Jaa'a. Taitaa olla Jenkkilästä peräisin tuo kuva, ja siinä kapitalismi on asetettu vastavoimaksi näille totalitaristisille tendensseille. Mikä toki sinänsä pitää paikkansa, mutta se on vain yksi osa. Muita teemoja ovat esim. sananvapaus, yksilönvapaus, omaisuudensuoja ja demokraattinen hallintojärjestelmä.

Totalitarismi ja kapitalismi eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia ismejä. Esimerkiksi suuri osa Latinalaisen Amerikan sotilasdiktatuureista oli kapitalistisia valtioita, mutta silti täysin totalitaristisia.
 
No jaa. Eipä se pakkoruotsi nyt ihan tarpeettomaksi muodostunut itselleni. 2000-luvun alussa lukiolaisena olihan se kyllä aikamoinen riippakivi. C:n taisin kirjoittaa. Sen jälkeen ruotsin kieli sai vapaasti unohtua noin vuosikymmeneksi. Sittemmin hieman yllättävästi sitä onkin joutunut työelämässä käyttämään. Hyvin huomasi että oli se pahasti ehtinyt käytön puutteen takia ruostumaan. Mutta sanoisin että kaikkinensa ihan hyödyllinen taito.
Mä olen töissä törmännyt intialaisiin. Sanoisin, että kaikkien suomalaisten pitäisi joutua pakollinen intian kieli kirjoittamaan ylppäreissä. Olis kuitenkin ollut ihan hyödyllistä osata intiaa töissä!
 
Ja itse en liikuskele tai oleskele rantaruåttalaasten alueilla, ja en todennäköisesti niin aiokaan tulevaisuudessa, mikäli valmistumisen jälkeen töitä löytyy kotikaupungista / yksikielisestä kaupungista.
 
Sellainen huomio että Vasemmistoliiton puheenjohtaja on kertonut olevansa marxisti eikä edes häpeä sitä.
"Kyllä, minä olen marxilainen! Ainakin jos lähdetään pääoman ja omistamisen, työn ja vapauden analyysista. Se konflikti määrittelee yhä nykypäivän työmarkkinoita, Li Andersson sanoi Hbl:ssa."
"Sanoin, että kyllä, mikäli sillä tarkoitetaan ymmärrystä siitä, että on olemassa työn ja pääoman ristiriita – edelleen on olemassa aika perustavanlaatuinen vastakkainasettelu, Li Andersson sanoo IL:lle."

Oletko oikeasti sitä mieltä, että työn ja pääoman välillä _ei_ ole ristiriitaa?

Kyllä se kertoo mitä ovat, kun puolueen edustaja puhuu "paremmasta väkivallasta".
Ja tämä on ihan suora valhe. Tietyt piirit tarkoituksella tässä vääntävät erilaisuuden paremmuudeksi.

'Li Andersson ei nimittäin koskaan sanonut, että vasemmistolainen väkivalta on parempaa. Hän sanoi näin: ”Se vasemmistolainen väkivalta on erityyppistä kuin äärioikeiston. (Toimittaja: millä tavalla erityyppistä.) Se ei kohdistu ihmisryhmiin. Vaan nimenomaanhan siis yleensä anarkistivasemmistolaiset ryhmät myöskin (toinen keskustelija sanoo jotain)… Mä en sano, että se on oikeutettuu, vaan sanon, että se on erilaista. Se yleensä kohdistuu niinku yhteiskunnallisiin rakenteisiin – eli silloin se kohdistuu siihen valtiokoneistoon – kuin yksittäisiin ihmisryhmiin."' Klippi on katsottavissa osoitteessa
 
No jaa. Eipä se pakkoruotsi nyt ihan tarpeettomaksi muodostunut itselleni. 2000-luvun alussa lukiolaisena olihan se kyllä aikamoinen riippakivi. C:n taisin kirjoittaa. Sen jälkeen ruotsin kieli sai vapaasti unohtua noin vuosikymmeneksi. Sittemmin hieman yllättävästi sitä onkin joutunut työelämässä käyttämään. Hyvin huomasi että oli se pahasti ehtinyt käytön puutteen takia ruostumaan. Mutta sanoisin että kaikkinensa ihan hyödyllinen taito.

Ja koulussa on saanut yllättävän hyvän pohjan. Kielen pystyy kohtuudella aktivoimaan vielä vuosienkin päästä. Itse suhtaudun enemmän positiivisesti kuin negatiivisesti ruotsin opiskeluun. Onko se välttämättä kirjoitettava on sitten toinen asia. Koko YO-kirjoituksiin on nykyään hankala suhtautua kun homma on jokseenkin täydellisesti mullistettu siitä 80-luvun tiiviistä paketista josta omakohtaiset kokemukset ovat.
 
Mä olen töissä törmännyt intialaisiin. Sanoisin, että kaikkien suomalaisten pitäisi joutua pakollinen intian kieli kirjoittamaan ylppäreissä. Olis kuitenkin ollut ihan hyödyllistä osata intiaa töissä!
Olihan tuo "intiaa" tarkoituksella heitetty läppä ja olet tietoinen siitä, että Intiassa on 22 virallista kieltä?
 
Totalitarismi ja kapitalismi eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia ismejä. Esimerkiksi suuri osa Latinalaisen Amerikan sotilasdiktatuureista oli kapitalistisia valtioita, mutta silti täysin totalitaristisia.

Todennäköisesti totalitarismi alkaa ennemmin tai myöhemmin rajoittaa myös kapitalismia, koska ylin valta (ja omaisuus) kuuluu valtiolle tai sen harvain/yksinvaltiaalle, ei kansalaisille tai kapitalisteille.

Mitä Latinalaisen Amerikan hallintoa ja aikakautta tarkoitat?
 
Olihan tuo "intiaa" tarkoituksella heitetty läppä ja olet tietoinen siitä, että Intiassa on 22 virallista kieltä?

Intian lukeminen on vähän sama kuin vanha vitsi siitä että joku on lukenut pitkän belgian.
 
Back
Top