Eduskuntavaalit 2019

Pakko kyllä kysyä että ihanko oikeesti sinusta on hyväksyttävämpää se että kansanedustaja sikailee ja käy käsiksi ja seksuaalisesti ahdistelee?

Finnair caustissa sentään *oikeasti* voi olla pointtia. Ei byrokratian rattaissa päätökset välttämättä yksittäisen ihmisen kannalta mene ihan oikeustajun mukaisesti. Pakolaiskriisin pahin vaihe alkoi kun Suomessa hallitsi jo PersKeKo-hallitus ja vähänpä persut pystyivät asiaan vaikuttamaan....
Isossa kuvassa kyllä. Hakkaraisen kännisekoilut ovat harmitonta toimintaa jossa ainoastaan puolueen maine kärsii. Ahdistelusta taas mies saa lain määrittämän rangaistuksen.Vihreiden touhut taas ovat puhdasta anarkiaa. Jokainen meistä tietää mihin tuo johtaa.
 
Vihreiden touhut taas ovat puhdasta anarkiaa.

Anarkia ei onnistu pelkästään biologisella tasolla, koska ihminen on suunniteltu laumaeläimeksi. Mutta poliittisesti puhuen anarkia olisi toivottua, koska millään muulla tavalla tilannetta ei saada korjattua, koska niin kauan kuin koneisto on päällä niin Pipilä ja hänen seuraajansa tuo tänne lisää sakkia kolmannesta maailmasta niin paljon että kukaan edes pysty arvaamaan että täällä olisi edes asunut jotain valkonaamoja.
 
Ei voi oikeasti olla pointtia. Tekijä ei tiennyt edes minkälaista ihmistä karkotetaan.

Tässä tapauksessa tulee hyvin esiin, että mies on looginen eläin ja nainen elää tunteella. Aviomiehen olisi pitänyt pistää akka aisoihin, koska loogisesti ajatellen naisen mielipiteellä siinä vaiheessa ei yhtään mitään väliä. Ja nyt perheelle tuli hyvin kalliiksi tämä operaatio ja sitten vielä miehen työpaikalla vittuilut päälle.
 
Joo, ei tässä siis tummaihoinen vaan homo. Tarkoittaako, että meni mielestäsi ihan kohdilleen.

Mutta mulle ihan sama tämä HA - kukin saa tykätä ja äänestää niin kuin haluaa.

Kohdilleen? Siis että saako ihminen kirjoitella jotain mistä pahansuopa lehdistö ja poliittiset viholliset voivat väännellä ja vääristellä vuosikymmen myöhemmin, kuten sinä? Kyllä saa. Älä pahastu kun roskapuheesi korjataan. Etsi se juttu ja lue se, noin alkajaisiksi. Aiheesta on jo enemmän kuin tarpeeksi digimustetta roiskittu eikä ole tarpeen kouluttaa ketään tämän enempää.

Selvästikään JHa ei ole sinulle ihansama kun kiirehdit tuomitsemaan ja väheksymään 2000-luvun merkittävintä poliittista hahmoa Suomessa. JHa on ilmiönä paljon ihmistä suurempi. Miehenä varmaan täysi mulkku ja erehtyväinen, kuten me kaikki. Hän on suosittu kirjoitustensa vuoksi, ei niistä huolimatta.
 
Pakko kyllä kysyä että ihanko oikeesti sinusta on hyväksyttävämpää se että kansanedustaja sikailee ja käy käsiksi ja seksuaalisesti ahdistelee?

Finnair caustissa sentään *oikeasti* voi olla pointtia. Ei byrokratian rattaissa päätökset välttämättä yksittäisen ihmisen kannalta mene ihan oikeustajun mukaisesti. Pakolaiskriisin pahin vaihe alkoi kun Suomessa hallitsi jo PersKeKo-hallitus ja vähänpä persut pystyivät asiaan vaikuttamaan....
Ongelma tässä finnair tapauksessa on se, että siinä otettii oikeus omiin käsiin, tehtiin olettamuksia ja pyrittiin vaikuttamaan viranomaisiin sekä lainvoimaisiin päätöksiin. Tämän kaiken siunasi lainsäätäjän asemassa oleva puolejohtaja toisen vastaavan peesatessa. Ongelma siinä, että tällainen logiikka on vaarallista. Vaarallinen siitä tulee siksi, että logiikka toimii moneen suuntaan. Voinko minä esimerkiksi ottaa lain omiin käsiini tilanteissa joissa koen, etten voi muutoin vaikuttaa? Toki rangaistus siitä tulee mutta jos se on hyväksyttävä toiminta tapa niin rangaistuksen pelote vaikute pienenee.
 
Ei puistonpenkkiä, ei päiväunta, ei tummaihoista. Vain "homokausti" muistinvaraisesti ja täysin pieleen vedettynä. Joka sekin on jotain ihan muuta kuin mitä antijussistit väittävät.

Kannattaako ensin ottaa selvää ennen kuin roiskii? Mutta jos haluat jatkaa, on vielä ainakin raiskausti ja panzerkausti. Ketään vaan ei kiinnosta.
Syyttäjä Mika Illman tulkitsee KKO:n päätöksen näin höblässä:

Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman.

Eli suurin piirtein suomeksi:

On hyvä, että lain tulkitsijat nyt ovat saaneet ennakkopäätöksen. Korkein tuomioistuin on vetänyt rajan sille, kuinka pitkälle se, joka arvostelee valtaapitäviä, saa provosoida ja liioitella.
Kun syyllinen tiedetään niin rikos kyllä keksitään. Ei tainnut syyttäjän lausunto vastata ihan tuomion perusteita.
 
Sen verran kuitenkin kykenivät vaikuttamaan, että hallituskumppanit päättivät hommautua heistä eroon. Toista kertaa se ei tule onnistumaan.

PS:n kannalta vain saattanee käydä vaalien jälkeen niin, että luvassa on oppositiotaival itse vaalituloksesta riippumatta. Viime kesänä Sipilä ja Orpo näyttivät ovea. En usko että mieli olisi kok. & kesk. -akselilla tuosta muuttunut. Rinteen SDP:lle PS ei mitä todennäköisimmin kelpaa. Vihreät ja Lin porukat inhoavat perussuomalaisia yli kaiken. Siniset kuihtuvat pois ja kristilliset ovat hyttyssarjaa. Jääkö jäljelle RKP, joka karsastaa perussuomalaisia ennen kaikkea näiden pakkoruotsilinjausten takia. Sanoisin että näillä eväillä ei ole mitään asiaa seuraavaan hallitukseen. No, 2024 sitten uudelleen.
 
Ongelma tässä finnair tapauksessa on se, että siinä otettii oikeus omiin käsiin, tehtiin olettamuksia ja pyrittiin vaikuttamaan viranomaisiin sekä lainvoimaisiin päätöksiin. Tämän kaiken siunasi lainsäätäjän asemassa oleva puolejohtaja toisen vastaavan peesatessa. Ongelma siinä, että tällainen logiikka on vaarallista. Vaarallinen siitä tulee siksi, että logiikka toimii moneen suuntaan. Voinko minä esimerkiksi ottaa lain omiin käsiini tilanteissa joissa koen, etten voi muutoin vaikuttaa? Toki rangaistus siitä tulee mutta jos se on hyväksyttävä toiminta tapa niin rangaistuksen pelote vaikute pienenee.

Edelleen. Vähän eri tilanne kun se että lainsäätäjä kuristaa toista lainsäätäjää! Tästä tempauksesta Pennanen tulee myös saamaan lain määrittämän rangaistuksen.
 
PS:n kannalta vain saattanee käydä vaalien jälkeen niin, että luvassa on oppositiotaival itse vaalituloksesta riippumatta. Viime kesänä Sipilä ja Orpo näyttivät ovea. En usko että mieli olisi kok. & kesk. -akselilla tuosta muuttunut. Rinteen SDP:lle PS ei mitä todennäköisimmin kelpaa. Vihreät ja Lin porukat inhoavat perussuomalaisia yli kaiken. Siniset kuihtuvat pois ja kristilliset ovat hyttyssarjaa. Jääkö jäljelle RKP, joka karsastaa perussuomalaisia ennen kaikkea näiden pakkoruotsilinjausten takia. Sanoisin että näillä eväillä ei ole mitään asiaa seuraavaan hallitukseen. No, 2024 sitten uudelleen.

Ei haittaa. Se ei vahingoita PS puoluetta ja puheet siitä, että oppositiosta ei voi vaikuttaa ovat todistettu vääriksi ainakin kun puhe on maahanmuuttoasioista.
 
Voinko minä esimerkiksi ottaa lain omiin käsiini tilanteissa joissa koen, etten voi muutoin vaikuttaa? Toki rangaistus siitä tulee mutta jos se on hyväksyttävä toiminta tapa niin rangaistuksen pelote vaikute pienenee.

Pennaseen miteenkään liittymättä vastaukseni on kyllä.

Tunnustan auliisti, etten minäkään kaikkia säädöksiä noudata ja osaa olen rikkonut vakaalla tarkoituksella, osaa varmasti tietämättömyyttäni.

Olen rakentanut rantasaunan terassin liian lähelle rantaviivaa, olen viimeksi eilen vienyt jätteitä laittomasti kuntarajan ylitse (mökiltä kotini roskikseen), olen ajanut useinkin ylinopeutta.
 
Jos kerran jätemaksu on maksettu mökkikuntaan (aluejätepiste) ja asuinkuntaan niin ihan laillisesti on toimittu.
 
Ei haittaa. Se ei vahingoita PS puoluetta ja puheet siitä, että oppositiosta ei voi vaikuttaa ovat todistettu vääriksi ainakin kun puhe on maahanmuuttoasioista.

Niin no, tuumailinkin että mitenkä rivi- ja aktiivijäsenet asian ottavat jos tai kun tiedossa ei ole muuta kuin loputonta oppositiotaivalta vaaleista toiseen. Onko vaarana porukan turhautuminen ? Meinaan kun hallitusvastuun makuun jo kertaalleen ehdittiin päästä. PS eroaa sen verran paljon näkemyksiltään muista, että tie hallituskelpoisuuteen on varmasti työn ja tuskan takana. Varsinkin jos kaikki muut suhtautuvat nuivasti ja karttavat minkäänlaista yhteistyötä. Eli, vaikka PS:n vaalisaalis kasvaisikin, olisi poliittinen eristys koko ajan niskassa. Lienee myöskin kaukaa haettua että puolue kykenisi saavuttamaan eduskunnan ehdottoman enemmistön.
 
Olen rakentanut rantasaunan terassin liian lähelle rantaviivaa, olen viimeksi eilen vienyt jätteitä laittomasti kuntarajan ylitse (mökiltä kotini roskikseen), olen ajanut useinkin ylinopeutta.

:cool:

images
 
Back
Top