Eduskuntavaalit 2019

Poliitikoiden käsissä se on. Poikkeusaikoina ja kriiseissä voi ja pitää toimia. Orpo silloin selitteli, että lähes puolet bruttokansantuotteestamme perustuu vientiin. Hänen mukaansa "ei voi olla muuta Suomea kuin kansainvälinen ja avoin". "Ellei Suomi ole avoin", Orpo kertoili, "se alentaa hyvinvointiamme merkittävästi."
Samoihin aikoihin Risikko puolestaan kertoi rajavalvonnan kiristämisen tulevan liian kalliiksi. Kyllä pitäisi kunnolla kovistella noita kekkuleita asian todellisesta laidasta.
 
Mielipide kirjattu.

Mä näen asian toisin. Mitä suurempi poikkeama valtavirrasta, sitä tiukemmin tälle pitää kaivaa perusteluita ja pitää käydä haukkana kiinni näihin. Mutta asiallisesti. Se on sitten kansan päätettävissä, riittävätkö poliittisen puolueen perustelut eduskuntapaikkojen lunastukseen vai ei.

Erikoinen mielipide. Valtavirrasta - mitä sitten onkaan - ei parane poiketa.

Mites muuten NATO-jäsenyys. Kansan parissa kannatus on sitä luokkaa, että joutuuko siitä hyvästä erityisesti tarkkailun alle, jos jäsenyyttä puoltaa.

Tulipa vielä mieleen pakkoruotsi, missä menee raja, jolloin sitä ajavat joutuvat tarkkailuluokalle?
 
Sisäministeri Orpo väläyttää lehdelle: ”Suomi piirtää itse rajat maahanmuutolle”

Uusi Suomi
Luotu:
21.9.2015 08:37
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

    Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) katsoo, että Suomen rajojen sulkeminen on mahdollista, mikäli
KOTIMAA
Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) väläyttää Suomen rajojen sulkemista Verkkouutisten haastattelussa Euroopan pakolais- ja siirtolaiskriisin vuoksi. Orpo toteaa, että mikäli kriisiin ei löydy eurooppalaista ratkaisua, on Suomen ”itse piirrettävä rajat hallitsemattomalle maahanmuutolle”.
– Se olisi raja, jossa Suomi voisi perustellusti sanoa kantavansa vastuunsa ja osuutensa, mutta jonka jälkeen Suomi voisi harkita rajojensa sulkemista. Tämänkin jälkeen Suomi siis kantaisi vastuunsa ottamalla kiintiöpakolaisia Etelä-Euroopan hotspoteista ja pakolaisleireiltä, ministeri painottaa.

Hotspotit ovat EU:n eteläiselle ulkorajavaltioihin kaavailtuja käsittelykeskuksia, joista turvapaikanhakijoita voitaisiin hallitusti siirtää EU-maihin.

Perjantaina Kroatia tyrmäsi ajatuksen, että sen alueelle perustettaisiin hotspot-keskus.

Suomen rajojen sulkeminen ei ole Orpolle ensisijainen vaihtoehto, vaan hänen mukaansa siirtolaiskriisin olisi löydettävä eurooppalainen ratkaisu. Tämä ratkaisu sisältäisi sisäministerin mukaan maakohtaisia vastaanottokiintiöitä.
– Jotta ratkaisu olisi eurooppalainen ja humaani, niin kiintiön täyttymisen jälkeen maan tulisi olla valmis ottamaan pakolaisia Etelä-Euroopan hotspoteista, Orpo sanoo VU:lle.

15.1.2016 06.30
Voiko Suomi laittaa rajat kiinni? Näin vastaa sisäministeri Orpo
ILMIÖ
Sisäministeri Petteri Orpo korosti seminaarissa Turussa, että rajoja ei voi sulkea.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) on vieraillut useissa vastaanottokeskuksessa. Hän kertoo tavanneensa myös perheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja.

Tomi Kangasniemi

Sisäministeri Petteri Orpo toivoo, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että maahanmuutto Eurooppaan ja Suomeen ei ole mikään ohimenevä ilmiö.
– Ilmiö ei ole ohimenevä, haluamme tai emme. Maailman kehitystä ei pysty pysäyttämään.
– Meidän täytyy kehittää turvapaikanhakijoitten kotouttamista ja koulutusta sillä mielellä, että tämä on pysyvää toimintaa, hän korosti Varsinais-Suomen liiton järjestämässä maahanmuuttoseminaarissa Turussa keskiviikkona.

Orpo sanoo, että suomalaisillekaan ei pitänyt olla yllätys, että meille alkaa tulla turvapaikanhakijoita enemmän. Käänne tapahtui vain niin nopeasti.
– Onhan puhuttu kymmeniä vuosia siitä, että maailmalla on kymmeniä miljoonia pakolaisia, jotka ovat joutuneet sodan vainon, ilmastonmuutoksen tai köyhyyden ja kurjuuden vuoksi hakemaan muualta turvaa ja parempaa elämää.

Nyt vain Eurooppa ja Suomi saavat pakolaisvirrasta osansa.

Ministeri totesi, että tilanteeseen ei tule muutosta, ellei lähtömaissa pystytä ratkaisemaan asioita.
– Sormia napsauttamalla tilanne ei muutu. Sodat ja köyhyys eivät lopu hetkessä, hän kiteytti.

Suomen rajoilla tilanne on rauhoittunut viime kesästä. Kun Tornion rajan yli tuli ennätyspäivänä 6 500 turvapaikanhakijaa, nyt määrät ovat merkittävästi pienempiä. Tänä vuonna tulijoita on ollut kuitenkin jo reilut 400.
Ruotsin kautta ei tulla enää laittomasti maahan. Laivareitti Travemündesta Suomeen on saatu tyrehtymään ja Venäjältä tulee noin 20 turvapaikanhakijaa päivässä, Orpo kuvaili tämänhetkistä tilannetta.

Orpo korosti myös, ettei Suomi voi laittaa rajoja kiinni, kuten Rajat kiinni -liike vaatii.
– Lähes puolet bruttokansantuotteestamme on perustunut vientiin. Ei voi olla muuta Suomea kuin kansainvälinen ja avoin. Ellei Suomi ole avoin, se alentaa hyvinvointiamme merkittävästi.

Suomeen tuli viime vuonna kaikkiaan 32 000 turvapaikanhakijaa. Orpo arvioi, että 30–40 prosenttia saa turvapaikan.

Turvapaikan saaneet pitäisi ministerin mielestä saada nopeasti työmarkkinoille.
– Meidän pitää madaltaa työllistymisen kynnystä niin alas kuin mahdollista. Tämä haastaa koko suomalaisen järjestelmän.

Viimeksi muokattu:
Sisäministeri Orpo väläyttää lehdelle: ”Suomi piirtää itse rajat maahanmuutolle”

Uusi Suomi
Luotu:
21.9.2015 08:37
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

    Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) katsoo, että Suomen rajojen sulkeminen on mahdollista, mikäli
KOTIMAA
Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) väläyttää Suomen rajojen sulkemista Verkkouutisten haastattelussa Euroopan pakolais- ja siirtolaiskriisin vuoksi. Orpo toteaa, että mikäli kriisiin ei löydy eurooppalaista ratkaisua, on Suomen ”itse piirrettävä rajat hallitsemattomalle maahanmuutolle”.
– Se olisi raja, jossa Suomi voisi perustellusti sanoa kantavansa vastuunsa ja osuutensa, mutta jonka jälkeen Suomi voisi harkita rajojensa sulkemista. Tämänkin jälkeen Suomi siis kantaisi vastuunsa ottamalla kiintiöpakolaisia Etelä-Euroopan hotspoteista ja pakolaisleireiltä, ministeri painottaa.

Hotspotit ovat EU:n eteläiselle ulkorajavaltioihin kaavailtuja käsittelykeskuksia, joista turvapaikanhakijoita voitaisiin hallitusti siirtää EU-maihin.

Perjantaina Kroatia tyrmäsi ajatuksen, että sen alueelle perustettaisiin hotspot-keskus.

Suomen rajojen sulkeminen ei ole Orpolle ensisijainen vaihtoehto, vaan hänen mukaansa siirtolaiskriisin olisi löydettävä eurooppalainen ratkaisu. Tämä ratkaisu sisältäisi sisäministerin mukaan maakohtaisia vastaanottokiintiöitä.
– Jotta ratkaisu olisi eurooppalainen ja humaani, niin kiintiön täyttymisen jälkeen maan tulisi olla valmis ottamaan pakolaisia Etelä-Euroopan hotspoteista, Orpo sanoo VU:lle.
Rotta valehtelee.
 
Halla aholta puuttuu pääministerin työhön näytöt .Missä aloitteet ja ratkaisut..Ei ne nuoremman iässä tehdyt valinnat puhu yritteliäisyydestä.Tarjoilija ja sivari työhistoria kertoo miehestä olennaisen-Luennoitsijana voisi mennä mutta ei nuilla näytöillä työelämästä vastuuseen.Ei pelkällä maahanmuuttoa vastustamalla tätä maata johdeta
 
Niin toista se on orpon kohdalla ;) orpossa on sitä valtiomies ainesta kun osaa puhua silmät ja suut täyteen paskaa ja vielä hymyillä vienosti. :) :)
 
Halla aholta puuttuu pääministerin työhön näytöt .Missä aloitteet ja ratkaisut..Ei ne nuoremman iässä tehdyt valinnat puhu yritteliäisyydestä.Tarjoilija ja sivari työhistoria kertoo miehestä olennaisen-Luennoitsijana voisi mennä mutta ei nuilla näytöillä työelämästä vastuuseen.Ei pelkällä maahanmuuttoa vastustamalla tätä maata johdeta

On sentään tehnyt rehellistä työtä enemmän kuin päivän, se on heti enemmän kuin vaikka Orpo.
 
Halla aholta puuttuu pääministerin työhön näytöt .Missä aloitteet ja ratkaisut..Ei ne nuoremman iässä tehdyt valinnat puhu yritteliäisyydestä.Tarjoilija ja sivari työhistoria kertoo miehestä olennaisen-Luennoitsijana voisi mennä mutta ei nuilla näytöillä työelämästä vastuuseen.Ei pelkällä maahanmuuttoa vastustamalla tätä maata johdeta

Voit olla oikeassakin.

Toisaalta johdettiinhan sitä viimeiset neljä vuotta maahanmuuttoa kannustamalla ja kokemuksena oli kaverikauppojen tekeminen.

Ei sinänsä Eipä Hallasta nyt pääministeriä tule.
 
Jaaha, ääneni muuten sai sittenkin persujen ehdokas, vaikka olin jo lipumassa yhteen kokoomuslaiseen. Filosofian tohtori Lauri Heikkilä joka työskentelee Turun yliopistossa mikroelektroniikan erikoistutkijana, ja viljelee kotitilaansa Marttilassa. Maajussi ja tohtori, ei ollut junttina vaihtoehtoja kun kaveri äijästä mainitsi :cool:
 
Halla aholta puuttuu pääministerin työhön näytöt .Missä aloitteet ja ratkaisut..Ei ne nuoremman iässä tehdyt valinnat puhu yritteliäisyydestä.Tarjoilija ja sivari työhistoria kertoo miehestä olennaisen-Luennoitsijana voisi mennä mutta ei nuilla näytöillä työelämästä vastuuseen.Ei pelkällä maahanmuuttoa vastustamalla tätä maata johdeta
Niin ja toista se on RINNE joka on todellista valtiomies ainesta, tosin puolueen kannatus lähtee heti laskuun kun mies puhuu.
ja tuo rinne ei olisi edes puolueen johdossa jos ei olisi myynyt sieluaan satarosenttisesti ay:jäärille :)
 
Seuraavassa puheenjohtajatentissä seuratkaapa oikein ajatuksella sitä porukkaa. Kenestä heistä pääministeri? Kuka heistä on pystyvin vääntämään niissä pöydissä, joissa Suomen tulevaisuus piirretään?
 
Back
Top