Eduskuntavaalit 2019

Korjaa toki maailmaa, ja kerro minulle, missä tässä nimenomaisessa asiassa kohtelu ei ollut tasapuolista. Koska minä en aikuisten oikeasti sitä havaitse.
No vaikkapa se, että Yle sanoo ensin että pitää olla puoluejohtoon kuuluva. Ja sitten kun Ylelle kerrotaan ettei Kai Mykkänen kuulu puoluejohtoon, niin siirretään uudestaan niitä maalitolppia, että saadaan se Kai sinne mahtumaan. Tämä ei vain yksinkertaisesti ole oikein ja tasapuolista kohtelua. Muutenkin, kun Yle on vuosikausia kohdellut verovaroin Perussuomalaisia epätasa-arvoisesti muihin puolueisiin nähden, on täysin oikeutettua tarttua jokaiseen pieneenkin epäkohtaan. Pitäisi siellä Ylellä muistaa, jotta myös Perussuomalaiset henkilöt toimivat heidän palkanmaksajinaan. Mitä taas tulee näihin Hesareihin sun muihin, niin minun puolesta ne voivat kirjoitella ja touhuta mitä lystäävät. Jos ihmiset on niin hölmöjä, että sitä rahoittavat niin anti mennä. Yle on eri asia.
 
Olipas oksettavan alentuvaa tekstiä, "Maailmankansalaiselle konservatiivisuus on järjenvastaista", konservatiiville maailmankansalainen on avohoitopotilas.
Jonkun verran noita maailmankansalaisia tavanneena ja sitä maailmaakin nähneenä suomalaisena täytyy kyllä ihmetellä noiden intoa tehdä Suomestakin samanlainen mesta kuin mitä 97% maapallosta on. Suomi kun kuitenkin on edustanut tällä planeetalla yhteiskuntineen viimeisen sadan vuoden aikana ihmiskunnan koko historian aikaisen kehityksen aivan kirkkainta huippua.

Muualla on toki asioita, joista voi ja pitää ottaa oppia. Ei Suomi täydellinen ole. Mutta kun eilen esim. taas vertailtiin etelä-afrikkalaisen kanssa äitiyslomia, terveydenhuoltoa ja yleistä turvallisuutta... Ja näistä pitäminen ja niiden tulevaisuudesta huolissaan olo ovat nyt sitten sitä "impiwaaralaisuutta".
 
He haluavat että Suomi tarjoaa saman kaikille jotka tänne haluavat tulla ja siinä sivussa Suomi voi vielä pelastaa ilmastonkin heidän puolestaan.

Jos se näyttää ankalta, ui niin kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, niin se on todennäköisesti ankka.

giphy.gif
 
Joo-o. Näin vaalien alla on huvittavaa/pelottavaa lukea tuota omaa some-virtaa. Meikäläisellä kun on siellä, sattuneesta syystä, aika paljon ns. maailmanparannus-hommissa olevia tuttuja. Se on jännä, miten naamatusten ja ihan töistä/asiallisista asioista puhuttaessa rationaalia löytyy kyllä mutta sitten on vastattu vaalikoneisiin ja tuloksena on kommunistista puoluetta.

Toinen ikiaikaisesti kummastusta herättänyt, heikäläistä ajattelua kuvaava, esimerkki: Täällä he tappelevat tyttöjen ympärileikkauksia vastaan, mikä ihan oikein on. On alueita, joilla 100% tytöistä on tärvelty. Sitten kun noilta ympärileikkaus-seuduilta tulee väkeä Eurooppaan, he alkavat vinkua ympärileikkauksien estämiseksi tehtäviä toimia noiden tulijoiden keskuudessa "rasistisiksi ja etnisesti profiloiviksi". Tarkoitan siis yleensä sitä käsittämätöntä dilemmaa, että täällä jossain kulttuuri nähdään osaltaan aiheuttamassa haitallisia käytänteitä mutta sitten Eurooppaan tullessaan se sama kulttuuri muuttuukin suojelemisen arvoiseksi rikkaudeksi edit/lisäys ja niiden samojen asioiden/tekojen arvostelu/muutosyritykset, joiden tunnustetaan johtuvan "lähtömaassa" juuri siitä kulttuurista, tuomitaan "kohdemaassa" rasismiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Joo-o. Näin vaalien alla on huvittavaa/pelottavaa lukea tuota omaa some-virtaa. Meikäläisellä kun on siellä, sattuneesta syystä, aika paljon ns. maailmanparannus-hommissa olevia tuttuja. Se on jännä, miten naamatusten ja ihan töistä/asiallisista asioista puhuttaessa rationaalia löytyy kyllä mutta sitten on vastattu vaalikoneisiin ja tuloksena on kommunistista puoluetta.

Toinen ikiaikaisesti kummastusta herättänyt, heikäläistä ajattelua kuvaava, esimerkki: Täällä he tappelevat tyttöjen ympärileikkauksia vastaan, mikä ihan oikein on. On alueita, joilla 100% tytöistä on tärvelty. Sitten kun noilta ympärileikkaus-seuduilta tulee väkeä Eurooppaan, he alkavat vinkua ympärileikkauksien estämiseksi tehtäviä toimia noiden tulijoiden keskuudessa "rasistisiksi ja etnisesti profiloiviksi". Tarkoitan siis yleensä sitä käsittämätöntä dilemmaa, että täällä jossain kulttuuri nähdään osaltaan aiheuttamassa haitallisia käytänteitä mutta sitten Eurooppaan tullessaan se sama kulttuuri muuttuukin suojelemisen arvoiseksi rikkaudeksi.
Kunnon kaksinaismoralistista paskaa. Olkoot joku perinne niin barbaarinen ja kuvottava, heti kun MaMu kehitysmaasta tekee siitä täällä, ehdottomasti ei saa yhtään kritisoida ja se on sitä rakastettavaa monikulttuurisuuttaa, jota meidän pitäisi alkaa kunnioittamaan ja kaikki näiden tällaisten tapojen kritisointi on puhdasta rasismia!
 
Joo-o. Näin vaalien alla on huvittavaa/pelottavaa lukea tuota omaa some-virtaa. Meikäläisellä kun on siellä, sattuneesta syystä, aika paljon ns. maailmanparannus-hommissa olevia tuttuja. Se on jännä, miten naamatusten ja ihan töistä/asiallisista asioista puhuttaessa rationaalia löytyy kyllä mutta sitten on vastattu vaalikoneisiin ja tuloksena on kommunistista puoluetta.

Toinen ikiaikaisesti kummastusta herättänyt, heikäläistä ajattelua kuvaava, esimerkki: Täällä he tappelevat tyttöjen ympärileikkauksia vastaan, mikä ihan oikein on. On alueita, joilla 100% tytöistä on tärvelty. Sitten kun noilta ympärileikkaus-seuduilta tulee väkeä Eurooppaan, he alkavat vinkua ympärileikkauksien estämiseksi tehtäviä toimia noiden tulijoiden keskuudessa "rasistisiksi ja etnisesti profiloiviksi". Tarkoitan siis yleensä sitä käsittämätöntä dilemmaa, että täällä jossain kulttuuri nähdään osaltaan aiheuttamassa haitallisia käytänteitä mutta sitten Eurooppaan tullessaan se sama kulttuuri muuttuukin suojelemisen arvoiseksi rikkaudeksi.

Nuori tyttö kadulla (SPR muistaakseni) joskus keräsi rahaa tähän tyttöjen silpomisen vastaiseen työhön, suojelijana oli Halonen.
En antanut rahaa ja selitin syyksi sen että Halonen tai SPR eivät ole nostaneet meteliä siitä että sitä tapahtuu Suomessakin, tyttö ei suuttunut vaan selvästi jäi miettimään asiaa.
 
Afrikkaisen miehen torjuntakeino tämäkin.

https://www.ts.fi/uutiset/maailma/4527256/BBC+Tyttojen+rintojen+silitys+yleistyy+Britanniassa
BBC: Tyttöjen "rintojen silitys" yleistyy Britanniassa
Turun Sanomat 28.3.2019 13:20 26

Britanniassa on havahduttu tyttöjen pahoinpitelyn muotoon, niin sanottuun "rintojen silitykseen", kertoo BBC. Varovaisten arvioiden mukaan ainakin tuhat tyttöä on Englannissa on joutunut rintojen silityksen uhriksi, ja tapa on yleistymässä.
Menetelmässä tytön rintakehää silitetään kuumalla esineellä, jotta rintojen kasvu viivästyisi. Tavoitteena on estää miesten kiinnostus tyttöä kohtaan.
Rintojen silitys on lähtöisin Afrikasta. BBC:n haastattelussa läntisestä Afrikasta lähtöisin oleva "Kinaya" kertoo kohdanneensa asian 10-vuotiaana. Hän kertoo äitinsä sanoneen, että "jos en silitä niitä, miehet tulevat luoksesi seksin takia". Silitys aloitetaankin usein juuri äitien vaatimuksesta.
 
Oma veikkaus jotenkin tulevan hallituksen pohjasta tämän hetken luvuilla on SDP, Kokoomus, Vihreät, RKP ja KD. Ottaen huomioon, että SDP ei saa mitään tähdellistä tulosta, ja sen että Kokoomus tulee varmaankin aika lähelle kakkosena, tämä järjestely on varmaankin molempia puolueita miellyttävä SDP saa yhden ison vasemmalle päin nojaavan kaverin ja Kokoomus pari pienempää oikealle päin, ja tällä pohjalla varmaankin löytyy suurimmasta osasta aiheita yhteisymmärrys.

Keskustan en usko menevän hallitukseen ja sen sijaan se ottaa nyt seuraavat neljä vuotta toipumisen kannalta oppositiossa, minkä aikana tulee varmaankin puheenjohtajan vaihdos. Vai osuuko veikkaukseni Keskustasta oikein?
 
Nuori tyttö kadulla (SPR muistaakseni) joskus keräsi rahaa tähän tyttöjen silpomisen vastaiseen työhön, suojelijana oli Halonen.
En antanut rahaa ja selitin syyksi sen että Halonen tai SPR eivät ole nostaneet meteliä siitä että sitä tapahtuu Suomessakin, tyttö ei suuttunut vaan selvästi jäi miettimään asiaa.

Se on melkein kirjoittamaton sääntö, että kaikki jalot aatteet valjastetaan ennen pitkään rahankeruuoperaatioksi. Minulta joskus eräs likka tuli kysymään kirkon asialla, että uskonko Jumalaan niin tokaisin siihen vaan että "En. En usko partanaamaan, jolla on persoonallisuusjakauma eli uhkailee helvetillä, mutta kuitenkin rakastaa jokaista, ja joka tarvitsee jatkuvasti lisää rahaa". Taisi mennä nurkan taakse itkemään.

Onhan maapuolustuskin rahankeruuoperaatio, koska siinä ei monesti järkeä käytetä mikä näkyy etenkin jenkkien mp-rahoituksen ja käyttökohteiden osalta. Mielestäni vaikka Suomen valtio on jo nyt puilla paljain niin siellä on edelleen vielä liikaa rahaa kirstun pohjalla, koska voidaan rahoittaa kolmannen maailman edustajien ruokinta, lääkitys ja majoitus. Valtiolla pitäisi olla varaa ainoastaan muutamien kriittisten toimintojen organisointiin ja tämä lopettaa ihan omalla painollaan kommunistisien maailman hyväilyoperaatiot kuin seinään.
 
Oma veikkaus jotenkin tulevan hallituksen pohjasta tämän hetken luvuilla on SDP, Kokoomus, Vihreät, RKP ja KD. Ottaen huomioon, että SDP ei saa mitään tähdellistä tulosta, ja sen että Kokoomus tulee varmaankin aika lähelle kakkosena, tämä järjestely on varmaankin molempia puolueita miellyttävä SDP saa yhden ison vasemmalle päin nojaavan kaverin ja Kokoomus pari pienempää oikealle päin, ja tällä pohjalla varmaankin löytyy suurimmasta osasta aiheita yhteisymmärrys.

Noinhan se Suomessa pääpiirteittäin menee..

Jos vaalien jälkeen puolueiden kannatus jakaantuu esim. Oikeisto+keskusta 60% vs. vihersosialistit 40% niin seurauksena on vasemmistoenemmistöinen hallitus, ehkä keskustalla höystettynä.
Sitten kun kansa äänestää enemmän oikeistoon päin..esim. liki 70% oikeisto-keskustaa vs. 30% vihersossuja niin voidaan odotella keskustaoikeiston hallitusvaihtoehtoa..

Eikä sekään ole mitenkään outoa jos esim. kokkarit lähtee hallitukseen yhdessä vihersossujen kanssa. Siitäkin huolimatta että eduskunnassa reilu enemmistö on keskustaoikeistolaisilla.

Saa nähdä miten asetelmat muuttuu jos persut nousee vajaan 20 %:in kannatukseen ääni-/edustajamäärässä.
- persujen politiikka kun tunnetusti jakautuu niin että siinä maahanmuutto-, sosiaali-, puolustuspoliittiset aiheet ovat varsin oikeistolaisia. Talouspolitiikkaan liittyvät asiat edustavat monilta osin vasemmistolaista näkemystä.
- tuollainen (hieman jakomielinen) tavoitteiden jakautuminen ei oikein kerää hyväksyntää yhteistyölle oikeiston eikä vasemmiston suunnalta..

Todennäköisesti persujen merkitys hallituskuvioiden suhteen konkretisoituu vasta siinä vaiheessa kun se nouseen suurimmaksi puolueeksi.. Siihenkin on mahdollisuudet jo näissä vaaleissa.
 
Jos vaalien jälkeen puolueiden kannatus jakaantuu esim. Oikeisto+keskusta 60% vs. vihersosialistit 40% niin seurauksena on vasemmistoenemmistöinen hallitus, ehkä keskustalla höystettynä.
Keskusta saattaa olla tyytyväinen, jos pääsee oppositioon toipumaan 2023-vaaleja varten seuraavaksi kaudeksi.
 
Voi vittu noita toimittajia.... :D
Pitää kuunnella onko muidenkin haastateltavien kanssa samanlaista.
Pitää olla laskelma, ei voi olla näin KARKEETA, Jussi... :D
 
Back
Top