Eduskuntavaalit 2019

Jos joku on sitä mieltä taas, ettei Suomessa pitäisi olla ollenkaan ympäristöministeriä, niin totta kai sellainen ajatus on taas ok.
 
Nyt on sisäministeriössä kaksi todellista turvallisuusalan ammattilaista, kun Ohisalon poliittisena valtiosihteerinä häärää jatkossa entinen kansanedustaja Olli-Poika Parviainen.

En kaikkia viestejä lainaa, mutta mitä tekemistä työntekijän tuntilaskutuksella on opettajan palkan ja sivukulujen kanssa? Maksaako valtio opettajasta vain silloin, kun se luokan edessä pölpöttää?

Opettajilla on kuukausipalkka ja siihen sivukulut päälle. On lomalla tai viettää helatorstaita tekemäti mitään, ei vaikuta vuosikustannuksiin.

Edit: Eikös kaikki pudonneet edustajat voisi ottaa töihin, kun niille kuitenkin maksetaan :rolleyes: Nyt taitaa useampi jäädä eläkkeelle.
 
Edit: Eikös kaikki pudonneet edustajat voisi ottaa töihin, kun niille kuitenkin maksetaan :rolleyes: Nyt taitaa useampi jäädä eläkkeelle.

Aika moni pudonneista/entisistä kansanedustajista siirtyy Rinteen hallituksen valtiosihteereiksi (13.000 €/kk palkalla).. Ehkä siksikin että SOTE jäi toteutumatta ja poliitikoilta karkasi jo valmiiksi sovitut maakuntajohtajien virat (palkkaluokka samaa tasoa kuin em. valtiosihteeri).

Suurimpaan ahdinkoon joutuivat Sinisen puolueen kansanedustajat sekä erityisesti ministerit.. Heille osui käteen se kuuluisa "Musta-Pekka".
 
Ei kai tuossa lopulta sen monimutkaisemmasta asiasta ole kyse kuin vanhan nautintaoikeuden palauttamisesta. Valtiosihteerit ehtivät jo vakiintua kuvioihin ennen Sipilän hallitusta ja nyt palataan vanhaan järjestelyyn. Muutama vaalikausi eteenpäin niin saadaan ministerien ja valtiosihteerien pääluku tasoihin. 1-2 on tullut lisää aina uuden hallituksen myötä ja nyt ollaan jo lähellä maalia.
 
”Ajatus siitä, että kaikki suunnitteilla olevat selluhankkeet, jotka ovat olleet keskusteluissa – niitä taitaa olla kuusi erilaista sellu- ja biotuotetehdashanketta ja sitten vielä saha päälle – niiden vaatima puunkäyttötarvehan on niin suuri, siinä mennään jo pitkälle yli 20 miljoonan kuution, niin tämä ei ollut mikään oma ajatukseni, että se ei riittäisi, vaan näinhän ovat sanoneet ihan kaikki tahot Metsäteollisuudesta lähtien ja tutkijat. Siinä mielessä tämä, että totesin saman ääneen, mitä Metsäteollisuuden edustajakin oli aiemmin todennut tai mitä vaikka Björn Wahlroos oli todennut, niin itsekin ehkä hieman hämmästyin, että siitä syntyi näin kova kohu”, Mikkonen sanoi.
 
Tärkeintä on ettei hallitus puheillaan luo epävarmuutta yritysten suuntaan.Yritykset uskaltavat tehdä investointipäätökset pelkäämättä hallituksen työntävän kapuloita rattaisiin.Eivät he investointeja tee ellei puun hankinta ole turvattu kohtuu kuljetusmatkoilla .Poliitikot puhuu myös kannattajilleen.Vihreät luonnonsuojelijoille ja keskusta metsänomistajille.Teot ratkaisee lopulta
 
Uutisointi on aina toisinaan tarkoitus- ja skandaalihakuista. Vähän niin kuin silloin kun SAK ja EK sekä Suomen Yrittäjät kävivät yhtaikaa kuultavana hallitusneuvotteluissa. Mikä olikaan uutisotsake? SAK:lla vetovastuu hallitusneuvotteluissa tms. Nykyään kannattaa lukea monen eri suuntauksen lehtiä ja uutissivustoja. On tietysti aina kannattanut. Sillä välttyy tehokkaasti pahimmalta hysterialta.
 
Juuri näin.

Tässä tapauksessa ei epävarmuutta tullut, koska asia on yleisesti tiedossa. Ainakin teollisuuden keskuudessa, vaikka ei ehkä laajemman yleisön.

Noin yleisesti ottaen, rakentava keskustelu yleensä johtaa epävarmuuden vähenemiseen. Ruotsalaisella diskuteerauksellakin on arvonsa. Niin myös tällä kertaa. Kaikilla on nyt parempi käsitys tilanteesta.
 
Uutisointi on aina toisinaan tarkoitus- ja skandaalihakuista. Vähän niin kuin silloin kun SAK ja EK sekä Suomen Yrittäjät kävivät yhtaikaa kuultavana hallitusneuvotteluissa. Mikä olikaan uutisotsake? SAK:lla vetovastuu hallitusneuvotteluissa tms. Nykyään kannattaa lukea monen eri suuntauksen lehtiä ja uutissivustoja. On tietysti aina kannattanut. Sillä välttyy tehokkaasti pahimmalta hysterialta.

Todennäköisesti kohussa merkittävässä roolissa oli Iltasanomien tarkoituksellinen klikki-otsikointi.

Uusi vihreä ympäristöministeri tyrmää sellutehdashankkeet!

Mikä ei tietenkään pitänyt paikkaansa, jos viitsi perehtyä asiaan...
 
Muistaakseni Mikkonen sanoi, että vaikea saada puu riittämään kun on nuo hiilinieluvelvoitteet ja monimuotoisuusvelvoitteet (tai -tavoitteet).

Eli hankkeet eivät kilpaile pelkästään keskenään, vaan myös viherän ympäristöministerin maailmankuvan kanssa.

Toistensa tarpeet hankkeiden vetäjät osannevat arvoida, mutta punavihreän hallituksen omia tavoitteita ei.
 
Nuo hiilinieluvelvoitteet taitaa tulla edellisen hallituksen allekirjoittamasta sysipskasta EU-sopimuksesta.

Tulee sanktioita valtiolle jos ei kasvateta hiilinieluja samaan tahtiin kuin muut, jotka eivät ole metsistään huolta pitäneet kuten me. Ja vertailuvuodeksi vissiin valittiin joku 92 lamavuosi, jolloin hakkuut olivat tilapäisesti kyykyssä.
 
Monien mielestä edellinen hallitus teki kaikki väärin.. Ja, nyt koittaa onnenpäivät Rinteen johtaman vasemmistoenemistöisen hallituksen kanssa.

Hiilinieluista ei kuitenkaan ole tarpeen syyttää Sipilän hallitusta.. Suomen osalta ongelmia alkoi kasaantua jo aikaisemmin..
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) on tyytyväinen Durbanin ilmaston lopputulokseen. Durbanissa vahvistettiin Kioton sopimuksen velvoituskauden jatkamisesta sekä uudistettiin sen sääntöjä....
Suomen kannalta neuvotteluissa oli pettymys, ettei kokouksessa saatu uudistettua metsämaan kannalta oikeudenmukaisia hiilinielun laskentasääntöjä.
– Suomi ajoi tiukasti sellaisia hiilinielun sääntöjä, jotka kohtelisivat suuren metsäpinta-alan maata oikeudenmukaisesti. Hiilinielusäännöistä tuli lopulta kuitenkin Suomelle varsin tiukat. Syynä tälle oli se, että asiaa valmistelleen työryhmän puheenjohtaja kieltäytyi metsäkadon kompensoinnin hyväksymisestä EU:n ja Suomen vahvasta kannasta huolimatta, Niinistö toteaa.
Tuossa lehtijutussa Niinistö suoraan valehtelee. Vastoin tuolloisen hallituksen neuvotteluvaltuutusta/hallitusohjelmaa silloinen ympäristöministeri Niinistö edisti ja hyväksyi kyseisessä kokouksessa greenpeasen jne. ympäristörikollisjärjestöjen kannan, Suomen valtion, metsänomistajien ja metsäteollisuutemme haitaksi.
- kyseinen (maan)petos tulee maksamaan Suomen metsäsektorille ja loppuviimeksi koko yhteiskunnalle miljardeja tulevien vuosien aikana.

Paljon pienemmistäkin rikoksista istutaan vankilassa ja pitkään.
- lisätietoja löytyy googlaamalla (durban, niinistö, jne.)

P.S. Ja vaikka taas syytellään niin EU:lla ei ollut mitään tekemistä Niinistön petoksellisen toiminnan kanssa. Siinä oli kysymys pelkästään kotimaisen poliitikon ja puolueen maapetoksesta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.
 
Monien mielestä edellinen hallitus teki kaikki väärin.. Ja, nyt koittaa onnenpäivät Rinteen johtaman vasemmistoenemistöisen hallituksen kanssa.

Hiilinieluista ei kuitenkaan ole tarpeen syyttää Sipilän hallitusta.. Suomen osalta ongelmia alkoi kasaantua jo aikaisemmin..
Tuossa lehtijutussa Niinistö suoraan valehtelee. Vastoin tuolloisen hallituksen neuvotteluvaltuutusta/hallitusohjelmaa silloinen ympäristöministeri Niinistö edisti ja hyväksyi kyseisessä kokouksessa greenpeasen jne. ympäristörikollisjärjestöjen kannan, Suomen valtion, metsänomistajien ja metsäteollisuutemme haitaksi.
- kyseinen (maan)petos tulee maksamaan Suomen metsäsektorille ja loppuviimeksi koko yhteiskunnalle miljardeja tulevien vuosien aikana.

Paljon pienemmistäkin rikoksista istutaan vankilassa ja pitkään.
- lisätietoja löytyy googlaamalla (durban, niinistö, jne.)

P.S. Ja vaikka taas syytellään niin EU:lla ei ollut mitään tekemistä Niinistön petoksellisen toiminnan kanssa. Siinä oli kysymys pelkästään kotimaisen poliitikon ja puolueen maapetoksesta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.

Kiitos oikaisusta! Mulla oli selkeästi aukko aikajanassa ja siinä, että sopimuksen juuret olivat noinkin kaukana. Mielessä pyöri vain viime metrit ja allekirjoitus tähän sopimukseen viime hallituskaudella.

Mutta kuitenkin, tuon sopparin takaa Mikkonen huutelee.
 
Muistaakseni Mikkonen sanoi, että vaikea saada puu riittämään kun on nuo hiilinieluvelvoitteet ja monimuotoisuusvelvoitteet (tai -tavoitteet).

Eli hankkeet eivät kilpaile pelkästään keskenään, vaan myös viherän ympäristöministerin maailmankuvan kanssa.

Toistensa tarpeet hankkeiden vetäjät osannevat arvoida, mutta punavihreän hallituksen omia tavoitteita ei.

Tässä tuli jo tilanne selvitettyä. Kyse ei ole pelkästään punavihreän hallituksen maailmankuvan ajamisesta.

Joku joka tuntee paremmin asiaa, voi varmaan kommentoida tarkemmin. Mutta perusperiaate on se, että Suomen metsät kasvavat. Ja tätä kasvua voidaan hyödyntää lisää, mutta toisaalta olisi hyvä, että osa lisäkasvusta lisäisi hiilinieluja.

Toinen asia on sitten luonnon monipuolisuus. Monet vanhan metsän lajit ovat hälyttävää vauhtia vähenemässä ja jopa katoamassa. Esim. hömötiainen.

Tarvetta muutokselle on. Suojelu on yksi asia, mutta todennäköisesti esim. jatkuvan kasvatuksen menetelmä toisi myöskin parannusta tilanteeseen.

Valtiovallalla on sinänsä rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa suuntaan tai toiseen. Yritykset ja ihmiset toimivat miten parhaaksi näkevät. Ja sinänsä monipuolisuus on lisääntynyt eri tavoin, mikä on hyvä asia.

Kaksi asiaa voidaan kuitenkin todeta. Asia ei tullut metsäteollisuudelle yllätyksenä, eikä sen tosiasian toteamiseen että kaikki jättihankkeet tuskin toteutuvat tarvitse olla vihreä.
 
Mutta kuitenkin, tuon sopparin takaa Mikkonen huutelee.
Entä monimuotoisuustavoitteet? Nuo hiilinielutavoitteet ovat olleet tiedossa, mutta vetävätkö viherät vielä omia tavoitteitaan kehiin.

En lähde Areenasta kaivelemaan, mutta tuon hän kyllä selkeästi esille toi.

Edit: Kaivelin sittenkin.

Tuleva ministeri Krista Mikkonen tyrmäsi uudet sellutehdashankeet MTV:llä: Puu ei yksinkertaisesti riitä
Metsä
06.06.2019
Matti Tuominen
Tuleva ministeri muistutti, että hiilinielujen kasvattaminen on hallitusohjelman merkittävä tavoite, ja Suomi on sitoutunut myös EU:n tavoitteisiin.
JAANA KANKAANPÄÄ

Tuleva ministeri muistutti, että hiilinielujen kasvattaminen on hallitusohjelman merkittävä tavoite, ja Suomi on sitoutunut myös EU:n tavoitteisiin. Kuvituskuva.
Tuleva ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) totesi MTV:n Huomenta Suomen lähetyksessä torstaina, ettei hän pidä todennäköisenä kaikkien pöydällä olevien sellutehdashankkeiden toteutumista.
Mikkonen huomautti MTV:llä, ettei puu yksinkertaisesti riitä, kun samalla täytyy huolehtia ilmasto- sekä monimuotoisuustavoitteista.
Tuleva ministeri muistutti, että hiilinielujen kasvattaminen on hallitusohjelman merkittävä tavoite, ja Suomi on sitoutunut myös EU:n tavoitteisiin. Mikkonen lisäsi, että mikäli tavoitteissa ei pysytä, on siitä seurauksena lasku, joka voi kohota suureksi.

Viimeksi muokattu:
IS-kyselyssä selvisi suomalaisten eniten karsastama puolue: ”Ylivoimaisesti eniten vastaajien hyljeksimä”

Julkaistu: 13.6. 6:15

Sdp, rkp ja kristilliset olivat Taloustutkimuksen mukaan vähiten kansan inhoamia puolueita. Heitä kieltäytyisi äänestämästä vain kolme prosenttia.

Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä kysyttiin suomalaisilta, mitä puoluetta he kaikkein viimeisimmäksi voisivat kuvitella äänestävänsä vaaleissa.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosenmukaan ylivoimaisesti eniten vastaajien hyljeksimä puolue oli perussuomalaiset, jonka kolmasosa (34 prosenttia) nimesi omaksi ”inhokkipuolueekseen”.

Sdp, rkp ja kristilliset olivat Taloustutkimuksen mukaan sen sijaan kaikkein vähiten inhottuja puolueita kansan keskuudessa. Heitä kieltäytyisi äänestämästä vain kolme prosenttia.

PALJON mielipiteitä tuntuu jakavan myös toiseksi halveksituin vasemmistoliitto, jota kieltäytyisi äänestämästä 17 prosenttia vastanneista.

Vihreät omaksi ”inhokkipuolueekseen” nimesi 15 prosenttia tutkimukseen osallistuneista.

Kokoomusta ei voisi kuvitella koskaan äänestävänsä joka kymmenes vastaaja.

Keskustan äänestämistä karsasti eniten vain viisi prosenttia vastanneista.

Taloustutkimus haastatteli Ilta-Sanomien toimeksiannosta 1257:ää täysi-ikäistä Suomen asukasta 10.–12.6. Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa Suomen aikuisväestöä. Aineisto painotettiin puoluekannan mukaan uusimpia puoluekannatusmittauksia vastaavaksi. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Postauksesi oli oudon näköinen, mutta oletan että tuo oli tekstiäsi?

Olen eri mieltä. Toki riippuu mikä on kaupanteon tavoite. Jos on meininki ostaa vain kerran ja tehdä Trumppimainen MEGADeal™, jossa vastapuoli häpäistään, uhkaillaan ja muilla tavoin saadaan heruttamaan se kauppa, joka ei tule koskaan enää toistumaan koska sinua ei haluta toistamiseen nähdä, niin sitten ei kait kielellä ole väliä.

Kun ruvetaan tekemään kansainvälistä kauppaa, on olemassa kaksi eri roolia: ostaja ja myyjä.

Jos olet ostaja, niin ei se ole niin tärkeää osata toisen osapuolen kieli. Englannillakin pärjää.

Mutta jos olet myyjä, niin kyllä sinä etua saat toisen äidinkielen riittävän hyvästä osaamisesta. Pääset lähemmäs ihmisenä ja teet parempia kauppoja.

Gripenille siis etu, kun voivat toisella kotimaisella myydä. Tosin kovin monen ostajapuolen edustajan äidinkieli se ei ole. Ovatko nähneet vaivaa opiskella suomea, edistääkseen kaupantekoa lähialueella.
 
Nyt on sisäministeriössä kaksi todellista turvallisuusalan ammattilaista, kun Ohisalon poliittisena valtiosihteerinä häärää jatkossa entinen kansanedustaja Olli-Poika Parviainen.

Poliittisesti olen todella kaukana Parviaisesta ja tämä Rinteen hallituksen avustajien haaliminen on häpeällistä, mutta Olli-Poika on poliitikoksi poikkeuksellisen mukava ja avarakatseinen ihminen. Avarakatseinen sanan oikeassa merkityksessä, ei nykyisen vihervasemmiston irvikuvaksi vääristyneessä merkityksessä.
 
Back
Top