Totta kai ne riittävät, kun verotusta nostetaan ja jaetaan sitä perustoimeentuloon. Maailma on valtavasti vauraampi kuin ennen. Raha vain valuu yhä harvemmille eikä päädy yhteiseksi hyväksi kansalaisten hyvinvointiin ja ympäristön suojeluun. Kysymys ei ole siitä, ettei ihmisille pystyttäisi tarjoamaan helpompaa ja turvatumpaa elämää, vaan siitä, että niin ei tahdota tehdä poliittisesti. Rahapulaan vetoaminen on ihan puppua. Tekniikan ja talouden kehittyminen on luonut maailmaan jättimäisen määrän vaurautta ja mahdollisuuksia. Kysymys on ainoastaan jakamisesta.
Tämä tullaan näkemään, kun tekoäly rupeaa luomaan massatyöttömyyttä hyväosaisten joukkoon. Kun paine järjestelmämuutokseen kasvaa riittävän suureksi eli kun riittävän suuri määrä vaikuttamaan kykeneviä ihmisiä rupeaa kärsimään tekniikan kehittymisestä, syntyy samalla muutos kilpailuyhteiskunnasta jakamisyhteiskunnaksi. Tällä hetkellä enemmistö vasta pohtii asemaansa ja on keksinyt siihen ratkaisuksi kurittavan oikeistopolitiikan. Ei tämä kuitenkaan vuosisatoja tule jatkumaan, vaan jää lyhyeksi vaiheeksi. Kun uutta työtä ei synny enää yhtä nopeasti kuin entistä katoaa, muutos on vääjäämätön.
Mitä tulee rahan riittävyyteen nykyisin, niin Suomessa omistusasuminen on moniin Euroopan maihin verrattuna yleistä, me omistamme jättimäisen määrän kesämökkejä, me teemme lentomatkoja melkeinpä eniten maailmassa suhteessa asukaslukuun ja meillä on autoja suhteessa asukaslukuun melkein eniten Euroopassa (olkoonkin, että autojen keski-ikä on monia muita maita korkeampi). Kun Suomalaiset pystyvät elämään tällaista elämää, se ei totisesti köyhyydestä kerro.
Kurkatkaapa eri maiden keskipalkkoja ja paikallista bensan hintaa. Olemme kansa, jolle on uskoteltu kurja asema, vaikka esimerkiksi bensa moniin muihin Euroopan maihin verrattuna on täällä ihan siedettävän hintaista tai peräti halpaa. Sama on koskenut perinteisesti sähköä. Saksalaiset ovat voineet vain haaveilla suomalaisesta sähkön hinnasta.
Tällaista kieltä ei saisi nykyaikana käyttää, mutta kyllähän tosiasia on, että suomalaisista on tullut nillittäviä ämmiä. Tarkoitan asennetta. Ihan sama, millaisia rätinkejä ihmisille tarjoaa todisteeksi esimerkiksi muun Euroopan inflaatiosta, ruoan hinnasta, sähkön hinnasta tai bensan hinnasta, niin se ei suomalaisia nillittäjiä kiinnosta, koska he ovat kokeneet suurta vääryyttä, johon tahtovat löytää syyllisen, vaikka varsinaista syyllistä ei ole. Ei heitä häiritse, että tilastot osoittavat suomalaisten kärsineen useimpia muita maita vähemmän, koska ämmät tahtovat märistä. Näitä ämmiä näyttää tällä hallituskaudella kertyneen erityisesti oikeistoon.
Eristäytymiseen en usko yhtään. Mitä kovempaa on kilpailu ja vastakkainasettelu, sitä epätodennäköisempiä ovat kestävät ratkaisut. Maailman vakautta ei edistä
USAn harjoittama sooloilu, jossa se vakoilee liittolaisiaan, eikä köyhien maiden jättäminen oman onnensa nojaan. Pitkän aikavälin tarkastelussa sekä kansalaisten oikeudet ja olot että köyhien alueiden oikeudet ja olot ovat parantuneet merkittävästi vain yhdessä vuosisadassa. Kehityksen taustalla on ollut halu oikeudenmukaisuuteen ja yhteistyöhön.
Vaikka järjestelmässä hukataan massiivisia määriä rahaa tehottomuuteen, korruptioon ja ideologiseen hömppään, niin silti on aivan valtavasti viisaampi vaihtoehto pyrkiä auttamaan heikompia sekä kansojen sisällä että välillä ja tekemään yhteistyötä kuin asettua kiivaaseen kilpailuasetelmaan, jossa epäluulo kasvaa, yhteistyö vaikeutuu ja lopulta kaikki kusettavat toisiaan. Auttamisen moraaliinhan esimerkiksi Natokin perustuu. Ei sillä ole mitään muuta perustaa kuin usko ihmisten oikeudenmukaisuuteen ja oikeudenmukaisuuden vaalimisen arvoon.
Jos hyväksymme maailman, jossa vahvin voittaa, ei meille ole Natostakaan mitään turvaa. Silloin meistä tulee pelkkää kauppatavaraa, joka voidaan myydä, kun suurempien etu sitä kriisiytyneessä Euroopassa vaatii.