Eduskuntavaalit 2023

Jos niin kävisikin, että hallitus ajaa keskustalle mieluisia asioita (mitä ne ovat?), niin minkä vuoksi näiden asioiden ajaminen kääntyisi keskustan kannatukseksi? Eikö kannatus pikemminkin valuisi perussuomalaisille?

Keskustan toivo piilee siinä, että se päästää perussuomalaiset tekemään kokoomuksen kanssa leikkauspolitiikkaa hallitukseen, minkä jälkeen myös syrjäseutujen kansa huomaa, ettei persut tuonutkaan sadetta.

Keskustan huonoin vaihtoehto on se, että syntyy sinipuna, mutta ei sekään ole välttämättä niin huono kuin lähteä hallitukseen näivettymään lopullisesti.
Niin voivat räksytellä siitä ja sitten joutuvat hallitukseen ja kansa toteaa taas, että ei tää nyt mennyt ihan luvatusti. Varsinkin nykyisten vassarien kanssa kepulla on ongelmia. Sehän se hallituspohja on 4 vuoden päästä, jos nyt on oikeisto.
 
”Olen varma, että saamme erinomaisen puheenjohtajan. Se en kuitenkaan ole minä”, Harjanne kirjoittaa verkkosivuillaan.

Harjanne sanoo, ettei hän juuri nyt koe ”vaadittua paloa” sitoutua puolueen puheenjohtajuuteen.

”En halua vältellä vastuuta ja koen velvollisuuden tunteen harteillani, mutta pelkästään velvollisuudentunteesta ei tällaiseen tehtävään mielestäni pidä pyrkiä.”
 
Harmi, olisi ollut nostetta jopa valintaan asti. Diarrasta saattaakin tulla nyt ainoa potentiaalinen nimi, ehkä Tynkkynenkin.
 
Niin voivat räksytellä siitä ja sitten joutuvat hallitukseen ja kansa toteaa taas, että ei tää nyt mennyt ihan luvatusti. Varsinkin nykyisten vassarien kanssa kepulla on ongelmia. Sehän se hallituspohja on 4 vuoden päästä, jos nyt on oikeisto.
Juuri näin. Kepu oppositioon vasemmiston kanssa -> kepu on vasemmistopuolue. Hyvää yötä ja ruotsin tietä.
 
Purralta erinomainen kirjoitus ja vielä oikeassa paikassa!

”Puolue(Kepu) on voimakkaasti viestinyt, että oppositio kutsuu.
Tällöin vaihtoehtoja olisi käytännössä kaksi: Joko keskusta tekee oppositiopolitiikkaa viime kauden hallituskumppaniensa, siis punavihreiden kanssa, oikeistopolitiikkaa vastaan. Tai se tekee oppositiopolitiikkaa perussuomalaisten takana sinipunahallitusta vastaan.”

P:S
Noteerattu Suomenmaassa
Purralta alkaa tulla hätä housuun, kun hän huomaa RKP:n saaneen jaossa todella vahvan käden. Nyt tulee näkyväksi se, että Kepun nelivuotisella dissaamisella olikin melkoinen hintalappu. Tuskin lähtevät PS:n kanssa hallitukseen, eivät ainakaan halvalla. Hyvä puoli on se, että PS voi Kepua voitelemalla antaa maaseudun väelle kultaa ja mirhamia, jota nämä kokevat heille PS:n toimesta luvatun. Sitten voikin aloittaa riidan siitä kuka kerää kunnian.
 
Jos kokoomus ei saa hallitusta koottua niin sitten eivät saa myöskään persut tai demarit eli tulossa olisi uudet vaalit...
 
Jos kokoomus ei saa hallitusta koottua niin sitten eivät saa myöskään persut tai demarit eli tulossa olisi uudet vaalit...
Ei ollenkaan huono idea, varsinkin nyt kun on nähty että RKP ja Keskusta eivät ole halukkaita oikeistohallitukseen, puhumattakaan siitä että Marin lähti karkuun heti vaalien jälkeen. Ehkä saataisiin vaalitulos jolla saisi aikaan myös oikeita ja tarvittuja uudistuksia?
 
Jos kokoomus ei saa hallitusta koottua niin sitten eivät saa myöskään persut tai demarit eli tulossa olisi uudet vaalit...
Aika radikaalia olisi, jos Suomessa jouduttaisiin ennenaikaisiin vaaleihin, kun edellisestä kerrastakin on melkein 50 vuotta. Sitä ennenkin kokeiltaisiin todennäköisesti vähemmistöhallitusta.
 
Aika radikaalia olisi, jos Suomessa jouduttaisiin ennenaikaisiin vaaleihin, kun edellisestä kerrastakin on melkein 50 vuotta. Sitä ennenkin kokeiltaisiin todennäköisesti vähemmistöhallitusta.
Vihreät ja vasemmistoliitto ainakin tahtoisivat uudet vaalit ilman marinia. Muista en niin tiedä. Porvaripuolueita taatusti naurattaa SDP:n tilanne, jossa uusi puheenjohtaja joutuu miltei varmuudella romahduksen syntipukiksi, kun marin-kultti hajoaa alta.

Elinkeinoelämä Herlinin ja Korkmanin arvovallalla puhuu sinipunasta. Pelkäävät kenties sitä yleislakkomenoa, joka porvarihallituksesta seuraa.
 
Ja olenhan minäkin tuonut sen kok. (48)+ps. (46)+kd (5)+liik. (1) yhdistelmän esille, josta tulisi sata paikkaa ja antaisivat puhemiehen paikan oppositiolle. Tuo olisi kuitenkin erittäin niukka, langanohut enemmistö, ja käytännössä vähemmistöhallitus.
 
Todennäköisesti ei halua enää uutta nöyryytystä puolueessa, missä tasa-arvo tarkoittaa että johtopaikat on varattu ensisijaisesti muille kuin miehille.
Veikkaan, että olisi lähtenyt mukaan mikäli olisi tullut valituksi sijaispuheenjohtajaksi Ohisalon äitiysvapaan ajan. Oli suosituin sijaispuheenjohtajataistossa, mutta helsinkiläisyydestä tuli näemmä rasite.
 
Purralta alkaa tulla hätä housuun, kun hän huomaa RKP:n saaneen jaossa todella vahvan käden. Nyt tulee näkyväksi se, että Kepun nelivuotisella dissaamisella olikin melkoinen hintalappu. Tuskin lähtevät PS:n kanssa hallitukseen, eivät ainakaan halvalla. Hyvä puoli on se, että PS voi Kepua voitelemalla antaa maaseudun väelle kultaa ja mirhamia, jota nämä kokevat heille PS:n toimesta luvatun. Sitten voikin aloittaa riidan siitä kuka kerää kunnian.
Kyllä nyt nähtiin Riikka Purralta varsinainen hallituskiimaisen hätäkakka, oikein syöksyripuli. Taustamusiikiksi kävisi vaikka haaveet kaatuu. PS sai lähinnä itsenäisen Suomen historiassa vertaistaan hakevan kiky-vaalipetoksen turvin joten kuten tyydyttävän vaalituloksen, mutta hallitukseen ei olekaan asiaa neljä vuotta jatkuneen ylimielisen ja vähä-älyisen mölyämisen takia. Onnea Persu!
 
Back
Top