Epäsuora tuli - kranaatinheittimet, tykit ja raketinheittimet

Tässä asia hyvin muotoiltuna maanpäältä kadonneen jäsenemme @kertakenttään kirjoittamana:



Toki erilaisten joukkojen toimintatavat eroavat osittain toisistaan, esim hajautetusti taistelevan puolustavan jääkärikomppanian KRHJ:n tuliasemat toteutetaan ehkä eri tavalla, kuin vaikkapa MAAKK:n KRHJ:n vastaavat, mutta perusidea on suunnilleen se mitä olen tässä tuonut esille. Nyt en ihan varmaksi mene sanomaan, mutta varsinaisia sissiheitinjoukkueita ei taideta enää edes kouluttaa missään PKARPR lakkautuksen ja PVUUD jälkeen sitten anno domini 2015.

A-tarviketäydennyksiä tuliyksikölle asti, tai siirryttäessä uusiin tuliasemiin voidaan toki kuljettaa esimerkiksi mönkkäreillä, kelkoilla, PA/HPA:lla yms, mutta kevyidenkin heitinten tuliannos painaa ja vie tilaa sen verran, että lähtökohtaisesti järkevintä A-tarvikkeen liikuttelu on hoitaa ajoneuvoilla, mikäli se vaan mitenkään on mahdollista. Tuliyksikön olemassaolon tarkoitus on pistää murkulaa matkaan tulikomentojen perusteella ja tämän tehdäkseen pitää putkille olla syötävää aina ja kokoajan. Kantamaa kun on, niin niitä _ei_ lähtökohtaisesti tarvitse ryhmittää keskelle ryteikköisintä metsää, kun ne tuliasematkin pitää olla aukealla, jos ei nyt ruveta metsää ympäriltä erikseen lanaamaan.

On tottakai sanomattakin selvää, että niin kauan kuin henki pihisee, niin toiminta jatkuu vaikka sitten käsin ja jalkaisin jos ajoneuvoja ei syystä tai toisesta ole, mutta se ei ole lähtökohta taktisissa käyttöperiaatteissa.
Käytännössä hyökkäyksessäkään KRHJ:n ei tarvitse tallustaa jatkuvasti hyökkäävän jalkaväen takana, vaan kun sitä kantamaa kerran on kilometritolkulla, on järkevämpää siirtyä harvemmin vaikka valmiiksi karttatiedusteltuihin / tiedusteltuihin tuliasemiin kun hyökkäävä joukko on edennyt tarpeeksi, eikä ole tulitaistelussa / maaleja ole odotettavissa hetkeen, mikäli viestiyhteydet vaan pelaavat.
Omasta palvelusajastani on toki sen verran että moni asia on muuttunut, mutta ase ja sen ominaisuudet eivät ole muuttuneet. Toki jos amutsioonia voi tuoda ajoneuvolla niin hyvä. Mutta kevyen heittimistön pointti on toimia komppanian lähitukiaseena. Ei sijoittuneena kilometrejä sen taakse. Tähän oli aikanaan useita syitä:

1. Viestintä. Minun aikanani luotettava viestintä loppui 2 metrin päähän siitä, mihin parikaapeli loppui. Toki viestikeisareilla oli parempia laitteita mutta ne olivat raskaan heittimistön mukana.

2. Tarkkuus. Kevyt heitin on hyvä ja tarkka ase, mutta varsinkin huonommissa olosuhteissa sen kantama tuettaessa lähellä olevaa omaa joukkoa ei ole kovin merkittävä. Lisäksi jos halutaan ampua kilometrien päähän, se vaatii jo hieman paperityötä eikä pelkkä käsisuuntakehä riitä tuliasemassa siihen. Jos ollaan lähellä omia (alle 1km) niin voidaan ampua todella pienillä varoetäisyyksillä mutta useampien kilometrien päästä se ei enää onnistu ja silloin menetetään heittimen teho koska se kranaatti on kuitenkin kovin pieni.

3. Nopeus. Marssilla oleva hyvin koulutettu krh-joukkue on pikatuliasemassa suunnattuna alle 1 minuutissa. Jos tulijoukkue on kilometrien päässä kestää aikansa ennen kuin saadaan edes tieto kontaktista ja koordinaatit ja kuviot kohdalleen. Siinä ehtii tapahtua kaikenlaista.

4. Jos lähtökohta on, että tuettava komppania on kilometrien päässä, niin se menee kyllä enemmän raskaan heitinkomppanian tehtäväksi. Sillä on paljon paremmat välineet ja mahdollisuudet ampua tuollaisille etäisyyksille.

5. Ammukset. Toki tulenjohtaja haluaa ampua miljoonia kranaatteja, mutta ei niitä koskaan ole törkymääriä käytössä. Se ammutaan, minkä verran on. 5-6 tarkkaa kranaattia kohteessa on paljon parempi kuin 50 kranaattia 100 metriä kohteesta.

Mutta kuten sanottu. Ehkä maailma on muuttunut niin paljon että vanhat opit eivät enää päde ollenkaan. Voin siis olla totaalisen väärässä. Ja heitinmiesten hien vuoksi hieman toivoisinkin olevani:). Mutta vähän tuota epäilen.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Mutta kuten sanottu. Ehkä maailma on muuttunut niin paljon että vanhat opit eivät enää päde ollenkaan. Voin siis olla totaalisen väärässä. Ja heitinmiesten hien vuoksi hieman toivoisinkin olevani:). Mutta vähän tuota epäilen
Varmasti -heitinmiehet- voivat joutua kantamaan vaikka mitä ja minne. Mutta ehkä lähtökohtaisesti yritetään kuitenkin veivata kamppeet -melkein hollille-, jotta tuo kantaminen ei muutu sentään itsetarkoitukseksi.
 

Stagideus

Majuri
Lahjoittaja
Omasta palvelusajastani on toki sen verran että moni asia on muuttunut, mutta ase ja sen ominaisuudet eivät ole muuttuneet. Toki jos amutsioonia voi tuoda ajoneuvolla niin hyvä. Mutta kevyen heittimistön pointti on toimia komppanian lähitukiaseena. Ei sijoittuneena kilometrejä sen taakse. Tähän oli aikanaan useita syitä:

1. Viestintä. Minun aikanani luotettava viestintä loppui 2 metrin päähän siitä, mihin parikaapeli loppui. Toki viestikeisareilla oli parempia laitteita mutta ne olivat raskaan heittimistön mukana.

2. Tarkkuus. Kevyt heitin on hyvä ja tarkka ase, mutta varsinkin huonommissa olosuhteissa sen kantama tuettaessa lähellä olevaa omaa joukkoa ei ole kovin merkittävä. Lisäksi jos halutaan ampua kilometrien päähän, se vaatii jo hieman paperityötä eikä pelkkä käsisuuntakehä riitä tuliasemassa siihen. Jos ollaan lähellä omia (alle 1km) niin voidaan ampua todella pienillä varoetäisyyksillä mutta useampien kilometrien päästä se ei enää onnistu ja silloin menetetään heittimen teho koska se kranaatti on kuitenkin kovin pieni.

3. Nopeus. Marssilla oleva hyvin koulutettu krh-joukkue on pikatuliasemassa suunnattuna alle 1 minuutissa. Jos tulijoukkue on kilometrien päässä kestää aikansa ennen kuin saadaan edes tieto kontaktista ja koordinaatit ja kuviot kohdalleen. Siinä ehtii tapahtua kaikenlaista.

4. Jos lähtökohta on, että tuettava komppania on kilometrien päässä, niin se menee kyllä enemmän raskaan heitinkomppanian tehtäväksi. Sillä on paljon paremmat välineet ja mahdollisuudet ampua tuollaisille etäisyyksille.

5. Ammukset. Toki tulenjohtaja haluaa ampua miljoonia kranaatteja, mutta ei niitä koskaan ole törkymääriä käytössä. Se ammutaan, minkä verran on. 5-6 tarkkaa kranaattia kohteessa on paljon parempi kuin 50 kranaattia 100 metriä kohteesta.

Mutta kuten sanottu. Ehkä maailma on muuttunut niin paljon että vanhat opit eivät enää päde ollenkaan. Voin siis olla totaalisen väärässä. Ja heitinmiesten hien vuoksi hieman toivoisinkin olevani:). Mutta vähän tuota epäilen.

Maailma muuttuu eskoseni. En lähde kiistämään sitä, miten asiat on silloin hoidettu kun olet palveluksessa ollut, mutta nykyisin tuon selvennöksesi perusteella moni asia on tosiaankin toisin. Edelleen toki hyökkäyksessä voidaan ampua ja ammutaankin Lyhytkantana, mutta käytännössä maasto rajoittaa tämän taistelutekniikan käyttöä paljon. Periaatteessa koordinaattimenetelmä on myöskin tarkempi. Varoetäisyydet eivät SA-aikana kyllä ole kovin kummoiset KVKRH:lla ja käytännössähän ne ovat juuri niin pienet, kuin mitä tulenjohtaja ja ympärillä oleva jalkaväkijoukko uskaltavat. Hyökkäyksen mukana etenevä KVKRHJ pyrkii olemaan jatkuvasti kartalla omast tarkasta sijainnistaan, mikä edelleen mahdollistaa koordinattimenetelmän käytön.


Nykyaikaisessa epäsuoran tulen järjestelmässä tulenjohtoryhmällä/partiolla ja tuliyksiköllä on järjestään radiot ja Sanomalaitteet / toughpadit tai bookit ja tarpeen mukaan kaapeliyhteydet (sekä tulevaisuudessa ohjelmistoradiot), eikä tasotyöskentely KRHJ:ssa ja tulenjohtoryhmässä ole millään tavalla erikoista tai hankalaa. Toki MIKÄLI nämä eivät syystä taikka toisesta olisi käytettävissä, joudutaan toiminta sopeuttamaan sen mukaan, mutta se ei ole lähtökohtainen tilanne.

Kevyen kranaatinheittimen kantama ON useita kilometrejä ja perusyksikön vastuualueet nykyisin yllättävän isoja ja tulenjohtokykyä about joka joukkueella ja tarvittaessa komppanian TIED/TA/taistelupartiolla/vastaanottopesäkkeellä. Tähän kuvioon ei sovi se, että perusyksikön oma tuliyksikkö ei olisi valmistelluissa tuliasemissa valmiina tulitoimintaan koordinaattumenetelmällä, mikäli se vaan suinkin on mahdollista. Asemaanmeno, suunnan- ja paikanmäritys ei ole sellainen toimenpide, että siihen tuhraantuisi niin hirveästi aikaa, etteikö voitaisi käyttää lähtökohtaisesti koordinaattimenetelmää.

Murkulaa on ja käytetään, sen mukaan mitä halutaan tehdä (häiritä, lamauttaa, tuhota). Ei tietenkään loputtomiin, mutta jalkaväen suorasuuntausasein taisteleva joukko kyllä käyttää epäsuoraa tulta aina kun se vaan on mahdollista. Tavoitteena on tuottaa tappioita viholliselle ja kaikista paras ja tehokkain keino siihen yleensä on epäsuora tuli.
 
Voisitko avata vähän tätä?
Olen siinä käsityksessä, että yläkulmilla ammuttaessa sään (tuuli siis lähinnä) vaikutus on merkittävä ammunnan tarkkuudessa. Krh toki ampuu lyhyelle etäisyydelle tykistöön verrattuna, mutta 81mm heittimen kranaatti on sen verran kevyt, että useampien kilometrien ampumaetäisyydellä kova tuuli vaikuttaa tarkkuuteen. Ja jos taistelukosketuksessa (varoetäisyys pieni) olevaa joukkoa tuetaan kovin pitkältä etäisyydeltä niin kovassa tuulessa ammunta voi olla vaarallistakin tai ainakin tehottomampaa.

Voin olla täysin väärässäkin mutta tällaisessa käsityksessä olen elellyt.
 
Maailma muuttuu eskoseni. En lähde kiistämään sitä, miten asiat on silloin hoidettu kun olet palveluksessa ollut, mutta nykyisin tuon selvennöksesi perusteella moni asia on tosiaankin toisin. Edelleen toki hyökkäyksessä voidaan ampua ja ammutaankin Lyhytkantana, mutta käytännössä maasto rajoittaa tämän taistelutekniikan käyttöä paljon. Periaatteessa koordinaattimenetelmä on myöskin tarkempi. Varoetäisyydet eivät SA-aikana kyllä ole kovin kummoiset KVKRH:lla ja käytännössähän ne ovat juuri niin pienet, kuin mitä tulenjohtaja ja ympärillä oleva jalkaväkijoukko uskaltavat. Hyökkäyksen mukana etenevä KVKRHJ pyrkii olemaan jatkuvasti kartalla omast tarkasta sijainnistaan, mikä edelleen mahdollistaa koordinattimenetelmän käytön.


Nykyaikaisessa epäsuoran tulen järjestelmässä tulenjohtoryhmällä/partiolla ja tuliyksiköllä on järjestään radiot ja Sanomalaitteet / toughpadit tai bookit ja tarpeen mukaan kaapeliyhteydet (sekä tulevaisuudessa ohjelmistoradiot), eikä tasotyöskentely KRHJ:ssa ja tulenjohtoryhmässä ole millään tavalla erikoista tai hankalaa. Toki MIKÄLI nämä eivät syystä taikka toisesta olisi käytettävissä, joudutaan toiminta sopeuttamaan sen mukaan, mutta se ei ole lähtökohtainen tilanne.

Kevyen kranaatinheittimen kantama ON useita kilometrejä ja perusyksikön vastuualueet nykyisin yllättävän isoja ja tulenjohtokykyä about joka joukkueella ja tarvittaessa komppanian TIED/TA/taistelupartiolla/vastaanottopesäkkeellä. Tähän kuvioon ei sovi se, että perusyksikön oma tuliyksikkö ei olisi valmistelluissa tuliasemissa valmiina tulitoimintaan koordinaattumenetelmällä, mikäli se vaan suinkin on mahdollista. Asemaanmeno, suunnan- ja paikanmäritys ei ole sellainen toimenpide, että siihen tuhraantuisi niin hirveästi aikaa, etteikö voitaisi käyttää lähtökohtaisesti koordinaattimenetelmää.

Murkulaa on ja käytetään, sen mukaan mitä halutaan tehdä (häiritä, lamauttaa, tuhota). Ei tietenkään loputtomiin, mutta jalkaväen suorasuuntausasein taisteleva joukko kyllä käyttää epäsuoraa tulta aina kun se vaan on mahdollista. Tavoitteena on tuottaa tappioita viholliselle ja kaikista paras ja tehokkain keino siihen yleensä on epäsuora tuli.
Niinhän se aina muuttuu:).

Uskon sinua jos sanot asioiden olevan näin nykypäivänä. Sen sijaan kyllä kyseenalaistan tuon järkevyyden. Kevyt heitin oli poissa kokoonpanoista jossain vaiheessa ja tuli takaisin juuri kun tulin palvelukseen. Syynä oli se, että todettiin jv-komppanian tarvitsevan nimenomaan nopeaa lähitulitukea ja kranaattikonekivääristä ei ollut korvaajaksi kuten oli uskottu.

Jos nyt tosiaan on siirrytty kevyellä tasolle niin se on aivan älytöntä. Menetetään osa nopeudesta ja komppanian tulenkäytön joustavuudesta (monta tulenjohtajaa esittämässä tukipyyntöjä samasta komppaniasta jne.) ja vastineeksi saadaan turha logistinen ongelma kuskata 81mm kranaatteja asemiin ja tarvitaan turhaan viestikalustoa ja miehiä kuitenkin melko tehottoman aseen kanssa. Mielestäni olisi tuolloin fiksumpaa luopua kevyestä heittimestä kokonaan ja siirtää vapautuvat resurssit raskaaseen heitinkomppaniaan vaikka neljänneksi tulijoukkueeksi. Raskaan ampumaetäisyys on kuitenkin niin paljon pidempi ja kranaatin teho merkittävästi suurempi. Vaikka pataljoonan vastuualue onkin kasvanut, eivät komppaniat silti voi toimia raskaan kantaman ulkopuolella mitä voidaan lisäksi vielä laajentaa jos käytössä olisi neljä tulijoukkuetta.
 
Sään ja muiden seikkojen vaikutus tarkkuuteen kasvaa lähtökohtaisesti ampumaetäisyyden kasvaessa, ei kuitenkaan ihan aina.


Mitä aiempiin viesteihin tulee niin minun näkökulmastani katsottuna sekä @inscout että @Stagideus ovat sekä oikeassa että väärässä.

KRHJ on varmuueetäisyyden ja tulenavauksen tarkkuuden (ts. mahdollisuus avata tuli vaikutusammuntana) vuoksi edullisinta ryhmittää niin, että ampumaetäisyys on lyhyt. Lyhyempi etäisyys tulenjohtajasta tuliasemiin on yleensä hyvästä viestiyhteyden syntymiselle riippumatta käytettävästä viestijärjestelmästä.

Lyhytkannan käyttökelpoisuus on rajoitettu ja siksi se ei pääammuntamenetelmä olekaan. Nykyisin tasoa ei tarvita mihinkään, AHJO laskee nopeammin ja tarkemmin. Riippuu paljoltikin tilanteesta ja tehtävästä onko KRHJ viisaampaa käskeä kärkijoukkueen taakse liikkumaan vai jättää jonnekin valmiiksi tuliasemaan.

Joissakin olosuhteissa kranaatteja voidaan kantaa pieniä määriä, esimerkiksi jos tarkoitus on tukea ylläkköä tai iskua rajoitetulla määrällä ja salassa pysyminen on homman A&O. Mutta jos kysymyksessä on tuliannoksenkin kuljettaminen ei se onnistu kantamalla kuin kertaluonteisesti. Kätköjen tekeminen ja a-tarvikkeiden hajauttaminen muutenkin on nykyaikaa.
 

Stagideus

Majuri
Lahjoittaja
Niinhän se aina muuttuu:).

Uskon sinua jos sanot asioiden olevan näin nykypäivänä. Sen sijaan kyllä kyseenalaistan tuon järkevyyden. Kevyt heitin oli poissa kokoonpanoista jossain vaiheessa ja tuli takaisin juuri kun tulin palvelukseen. Syynä oli se, että todettiin jv-komppanian tarvitsevan nimenomaan nopeaa lähitulitukea ja kranaattikonekivääristä ei ollut korvaajaksi kuten oli uskottu.

Jos nyt tosiaan on siirrytty kevyellä tasolle niin se on aivan älytöntä. Menetetään osa nopeudesta ja komppanian tulenkäytön joustavuudesta (monta tulenjohtajaa esittämässä tukipyyntöjä samasta komppaniasta jne.) ja vastineeksi saadaan turha logistinen ongelma kuskata 81mm kranaatteja asemiin ja tarvitaan turhaan viestikalustoa ja miehiä kuitenkin melko tehottoman aseen kanssa. Mielestäni olisi tuolloin fiksumpaa luopua kevyestä heittimestä kokonaan ja siirtää vapautuvat resurssit raskaaseen heitinkomppaniaan vaikikka neljänneksi tulijoukkueeksi. Raskaan ampumaetäisyys on kuitenkin niin paljon pidempi ja kranaatin teho merkittävästi suurempi. Vaikka pataljoonan vastuualue onkin kasvanut, eivät komppaniat silti voi toimia raskaan kantaman ulkopuolella mitä voidaan lisäksi vielä laajentaa jos käytössä olisi neljä tulijoukkuetta.
Rehellisyyden nimissä todettakoon myös, etteivät asiat välttämättä ole juuri niin kuin esitin nykypäivänä tai hieman aiemminkaan ja käytännön tasolla eroja on eri joukkojen välillä kalustossa, taistelutekniikassa, toiminta-alueessa ja koulutuksessa. Pyrin tuomaan esiin sen vastauksena sinulle, että koordinaattimenetelmä on nykyään Numero Uno. Se miten suhtaudut siihen varmasti osaltaan myös selittyy sillä, että treenasitte pääasiassa (ainoastaan??) LyKaa, jolloin tuliasemapään toimenpiteet eivät tietenkään sujuneet yhtä ripeästi ja rutiinilla, kuin joukolta joille ne ovat arkipäivää.

@Stokes toi hyvin esille sen, että asia ei ole vain, ainoastaan ja juuri kuten kirjoitin (ja muutenkin yksittäiset kännykällä näperretyt foorumiviestit eivät avaa asiaa koskaan tarpeeksi monelta kantilta. Siksi pyrinkin välttämään ehdottomuuksia, varsinkaan jos jokin asia ei ole 110% kristallin kirkasta ydinosaamisaluetta). Kehitys kehittyy ja asiat muuttuvat varkain, kun ei ole päivittäin tekemisissä jonkin asian kanssa.

Tietenkin pitää myös huomioida, että joukkotuotannossa oleville varusmiehille koulutettavissa välineissä ja toimintatavoissa on silti pieniä eroavaisuuksia eri puolilla valtakuntaa, SA-vahvuudesta löytyvistä reserviläisjoukoista puhumattakaan.

Tekniikoita ja joukko-kalusto-koulutus-alue yhdistelmiä on monia ja ajatus kiteytyykin Stokesin toteamukseen
siitä, että suositeltava toimintatapa riippuu paljolti tehtävästä ja tilanteesta.
 
Viimeksi muokattu:

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Nykyaikainen traktori vetää kärrillisen amitsioonia melkoiseen paikkaan. Ei tarvi olla edes tieuraa, kunhan on sen verran aukeaa, että sopii menemään. Mihinkään kiesuslouhikkoon ei tietysti mene, mutta eipä siellä kanna kyllä kamelikaan mitään. Ihmeellisesti tässä maailmassa sotakamoja on aina kyetty roudaamaan, kun halua on vaan riittänyt.
Taidamme olla sen aikakauden ja -paikan lapsia, että nämä tehtiin alun perin takavetosilla, Majoreilla tms :cool:. Mutta kuten tiedämme, nelikkokin menee sitten vaikka umpimetsässä hyvin ja melkoisessa lumessakin, kun vain kuski tietää mitä pitää tehdä. Jotta en minäkään ole huolissani, etteikö amisiooni mene minne pitääkin. Loppuvideossa enemmän liikettä.

Tässä sitten intiaaniperuutus, kun pitää saada paljon kerralla kapeiden urien päähän. Alan ammattimiesystäväni muuten sanoo vakavissaan, että videossa näytetty käännös on ensikertalaisen tekemä, pitää kuulemma mennä vähemmällä ratinkääntämisellä ja paljon nopeammin. Polttoaine ja aika on rahaa :)
 
Taidamme olla sen aikakauden ja -paikan lapsia, että nämä tehtiin alun perin takavetosilla, Majoreilla tms :cool:. Mutta kuten tiedämme, nelikkokin menee sitten vaikka umpimetsässä hyvin ja melkoisessa lumessakin, kun vain kuski tietää mitä pitää tehdä. Jotta en minäkään ole huolissani, etteikö amisiooni mene minne pitääkin. Loppuvideossa enemmän liikettä.

Tässä sitten intiaaniperuutus, kun pitää saada paljon kerralla kapeiden urien päähän. Alan ammattimiesystäväni muuten sanoo vakavissaan, että videossa näytetty käännös on ensikertalaisen tekemä, pitää kuulemma mennä vähemmällä ratinkääntämisellä ja paljon nopeammin. Polttoaine ja aika on rahaa :)

Näihin metsä ralleihin pitää huomioida että ajourat on ennalta tehty. Mikäli ne on tehty metsänhoidollisista syistä niin ne eivät välttämättä ole ihan optimaalit sodan käyttöön. Normaalisti metsä on liian tiheä joten pitää harventaa jolloin se hidastaa ja ennen kaikkea kiinnittää huomiota. Urilla ajeleva ei ole hyvin suojassa esim lennokeilta koska ei ole puita mitkä suojaisi tiedustelulta.
On muuten tullut ajettua motoa, ajokonetta ja traktoria metsässä ;)
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Näihin metsä ralleihin pitää huomioida että ajourat on ennalta tehty. Mikäli ne on tehty metsänhoidollisista syistä niin ne eivät välttämättä ole ihan optimaalit sodan käyttöön. Normaalisti metsä on liian tiheä joten pitää harventaa jolloin se hidastaa ja ennen kaikkea kiinnittää huomiota. Urilla ajeleva ei ole hyvin suojassa esim lennokeilta koska ei ole puita mitkä suojaisi tiedustelulta.
On muuten tullut ajettua motoa, ajokonetta ja traktoria metsässä ;)
Juu, puolensa ja puolensa kaikella :). Mutta kuten todettua, jos katsotaan tarpeelliseksi, niin tavara siirtyy kyllä.
 
Rehellisyyden nimissä todettakoon myös, etteivät asiat välttämättä ole juuri niin kuin esitin nykypäivänä tai hieman aiemminkaan ja käytännön tasolla eroja on eri joukkojen välillä kalustossa, taistelutekniikassa, toiminta-alueessa ja koulutuksessa. Pyrin tuomaan esiin sen vastauksena sinulle, että koordinaattimenetelmä on nykyään Numero Uno. Se miten suhtaudut siihen varmasti osaltaan myös selittyy sillä, että treenasitte pääasiassa (ainoastaan??) LyKaa, jolloin tuliasemapään toimenpiteet eivät tietenkään sujuneet yhtä ripeästi ja rutiinilla, kuin joukolta joille ne ovat arkipäivää.

@Stokes toi hyvin esille sen, että asia ei ole vain, ainoastaan ja juuri kuten kirjoitin (ja muutenkin yksittäiset kännykällä näperretyt foorumiviestit eivät avaa asiaa koskaan tarpeeksi monelta kantilta. Siksi pyrinkin välttämään ehdottomuuksia, varsinkaan jos jokin asia ei ole 110% kristallin kirkasta ydinosaamisaluetta). Kehitys kehittyy ja asiat muuttuvat varkain, kun ei ole päivittäin tekemisissä jonkin asian kanssa.

Tietenkin pitää myös huomioida, että joukkotuotannossa oleville varusmiehille koulutettavissa välineissä ja toimintatavoissa on silti pieniä eroavaisuuksia eri puolilla valtakuntaa, SA-vahvuudesta löytyvistä reserviläisjoukoista puhumattakaan.

Tekniikoita ja joukko-kalusto-koulutus-alue yhdistelmiä on monia ja Stokesin toteamukseen
siitä, että suositeltava toimintatapa riippuu paljolti tehtävästä ja tilanteesta.
Muistaakseni homma meni siten, että suunnilleen puolet palvelusajasta oli kevyttä heitintä ja toinen puoli raskasta joskin itse olin mittausryhmässä viimeiset pari kuukautta. En muista että olisimme olleet koskaan kevyen kanssa tasolla vaan kaikki ammunta oli lyhyttä. Toki saattoi liittyä siihenkin, että kevyt heitin oli niin ihanan hyvä kuntoiluväline:). Raskas oli sitten tietysti vain tasolla. Pidin kevyestä enemmän. Raskaassa kun saattoi haistaa ripauksen halveksuttavan tykistön vaikutusta (jokin vuosi minun poistumiseni jälkeenhän tehtiin Suomen Armeijan itsenäisyyden ajan kammottavin törkeys eli krh muuttui punalaattaiseksi. Tämä toki muuttui myöhemmin) ja sillä toimiminen oli pelkkää numeroiden pyörittämistä. Kevyessä oli kuitenkin tekemisen meininkiä vaikkakin toki raskas oli ihan hieno vehje sekin.

Mutta sepä tällä palstalla on mukavaa kun oppii uutta. Olisi vielä mukavaa jos @veeteetee kommentoisi tuota hajontaa sään suhteen mistä hän minulta kyseli. @Stokes siihen hiukan viittasikin mutta olisi hauska kuulla aiheesta enemmän asiaan perehtyneeltä.
 
Muistaakseni homma meni siten, että suunnilleen puolet palvelusajasta oli kevyttä heitintä ja toinen puoli raskasta joskin itse olin mittausryhmässä viimeiset pari kuukautta. En muista että olisimme olleet koskaan kevyen kanssa tasolla vaan kaikki ammunta oli lyhyttä.
Ennen muinoin kaikille heitinmiehille koulutettiin tai ainakin pyrittiin kouluttamaan sekä 81- että 120KRH, tulenjohtaminen ja toiminta mittausryhmässä sekä ja aliupseereille vielä tasotyöskentely. Oliko hyvä vai ei on toisen keskustelun aihe joten ei siitä sen enempää.

Syy kevyen heittimistön LYKA intoon oli selvä; kranaatinheittimistön tulenavauskilpailu. Sääntöjä en ryhdy tähän hätään kaivamaan mutta suunnilleen näin se meni:

KRHJ (tuohon aikaan tulijoukkue jossa tasoryhmä ja kaksi heitinryhmää sekä tulenjohtoryhmä jossa tulenjohto-, viesti- ja mittauspartiot) lähtee liikkeelle jalan. Muutaman sadan metrin päässä tulenjohtajalle osoitetaan vihollinen. Kello lähtee käyntiin.

TJA käskee tulijoukkueelle vihollisen, tuliaseman, perussuunnan, tulenjohtopaikan sekä viestiyhteyden.

TULIJ menee asemaan, tulenjohto- ja mittauspartio samoin. Viestipartio rakentaa parikaapelin tuliasemista tulenjohtopaikalle. Kaapeliin on merkitty teipillä 5 tai 10 metrin välein etäisyys jota tulenjohtaja käyttää apunaan arvioidessaan kannan pituutta. Viesti- ja mittauspartiot valmistautuvat toimimaan huutoketjuna mikäli parikaapeliyhteys ei toimi sekä toimimaan aputähystäjinä.

TJA paikantaa maalin mittauttamalla suunnan ja etäisyyden siihen. Erityisen laskukaavan mukaan tai taulukosta katsomalla hän määrittää TULIJ:lle ampumasuunnan ja -etäisyyden.

TULIJ on mennyt tällä välin asemaan käsisuuntakehämenetelmällä ts. kiinnityspisteseipäät johon heitin suunnataan on asetettu perussuuntaan käsisuuntakehää käyttäen. Useasti meneteltiin vielä niin, että seipäitä otettiin sisään päin (1. heitin oikealle ja 2. heitin vasempaan) saappaan terän mitta jolloin heittimet ampuivat paremmin yhteen.

TULIJ:n laskija muuttaa saamansa tulikomennon tasomittarin avulla ampuma-arvoiksi jotka komennetaan heittimille. Tämä on hyvin yksinkertainen temppu, helpoin homma koko tasotyöskentelyn laajassa skaalassa.

TULIJ ampuu, TJR tähystää. Tehdään tarvittavat korjaukset ja ammutaan lisää tai ammutaan heti lisää mikäli tuli osuu. Maali oli muistaakseni kooltaan 100x100 metriä ja sen sisään osuneet kranaatit toivat pisteitä.

Seuraavassa vaiheessa KRHJ käskettiin siirtymään koordinaattimenetelmään noin 500 m päässä oleviin tuliasemiin ja tulenjohtopaikalle. Sitten mitattiin tuliasemat ja tulenjohtopaikka, luotiin viestiyhteys, mentiin asemaan ja ammuttiin. Voittaja oli se joka oli nopeuden ja tulen osuvuuden suhteen paras, suhde lukua en muista.
 

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Tässäpä olisi taisteluoppia krh:lle liikkuvaan sodankäyntiin.

Nyt ei muista olenko kysellyt foorumilta tästä. Vuosia sitten katsoin jonkun ohjelman joka kertoi jenkkien 101:n maahanlaskudivisioonan taisteluista. Siinä kerrottiin metsätaisteluiden vaikeudesta. Dokkarissa sanottiin, että saksalaisilla oli suomalaisilta opittu keino heittimien käytöstä metsässä. Keinona oli pitää narulla etäisyys kärjen ja heittimien välillä yhteys. Kärki kun sai kosketuksen, niin narun avulla voidaan nopeasti saada heittimille etäisyys viholliseen ja avata tuli.

Onko tässä jutussa mitään perää?

Vanha kunnon laahuskanta! Eli sama lyhytkanta mistä aikaisemmin keskusteltiin, mutta tulenjohtoryhmä vetää (tai siis kiskoo hampaat irvessä) 200 m pitkää parikaapelia, ei siis narua. Siitä näkee missä suunnassa on heittimet ja kun kulkee suurinpiirtein samaan suuntaan, on etäisyys aina se 200 m. Viestiyhteys tulenjohtajalta heittimille saatiin kaupan päälle. Käytetään tosiaan peitteisessä maastossa jossa piuha juuri ja juuri tuli mukana kun oikein kiskoi. Miestä piti vaihtaa jatkuvasti, onneksi siihen aikaan tulenjohtueessa oli nykyistä enemään ukkoja. Metodi on meillä lopetettu jo ajat sitten.
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
kranaatinheittimistön tulenavauskilpailu
Näistä tuntuu olevan oman aikakauteni heitinmiehillä suuri varasto juttuja. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin näihin harjoiteltiin kuukausikaupalla, eikä tehty mitään muuta kuin harjoiteltiin tulenavauskilpailuun. Henki oli niin valtava, että yksikin kertoi nähneensä tappelun miehistön keskuudessa, kun joku oli tehnyt menestyksen vaarantavan virheen.

Vieläkö näitä kilpailuja harrastetaan?
Miten näet niiden soveltumisen sodan ajan taitojen harjoittamiseen?
Käsittääkseni nämä porukat on pidetty kasassa pitkän aikaa, ja kerranneet jatkosijoittamisen jälkeenkin yhdessä.
 
Ennen muinoin kaikille heitinmiehille koulutettiin tai ainakin pyrittiin kouluttamaan sekä 81- että 120KRH, tulenjohtaminen ja toiminta mittausryhmässä sekä ja aliupseereille vielä tasotyöskentely. Oliko hyvä vai ei on toisen keskustelun aihe joten ei siitä sen enempää.

Syy kevyen heittimistön LYKA intoon oli selvä; kranaatinheittimistön tulenavauskilpailu. Sääntöjä en ryhdy tähän hätään kaivamaan mutta suunnilleen näin se meni:

KRHJ (tuohon aikaan tulijoukkue jossa tasoryhmä ja kaksi heitinryhmää sekä tulenjohtoryhmä jossa tulenjohto-, viesti- ja mittauspartiot) lähtee liikkeelle jalan. Muutaman sadan metrin päässä tulenjohtajalle osoitetaan vihollinen. Kello lähtee käyntiin.

TJA käskee tulijoukkueelle vihollisen, tuliaseman, perussuunnan, tulenjohtopaikan sekä viestiyhteyden.

TULIJ menee asemaan, tulenjohto- ja mittauspartio samoin. Viestipartio rakentaa parikaapelin tuliasemista tulenjohtopaikalle. Kaapeliin on merkitty teipillä 5 tai 10 metrin välein etäisyys jota tulenjohtaja käyttää apunaan arvioidessaan kannan pituutta. Viesti- ja mittauspartiot valmistautuvat toimimaan huutoketjuna mikäli parikaapeliyhteys ei toimi sekä toimimaan aputähystäjinä.

TJA paikantaa maalin mittauttamalla suunnan ja etäisyyden siihen. Erityisen laskukaavan mukaan tai taulukosta katsomalla hän määrittää TULIJ:lle ampumasuunnan ja -etäisyyden.

TULIJ on mennyt tällä välin asemaan käsisuuntakehämenetelmällä ts. kiinnityspisteseipäät johon heitin suunnataan on asetettu perussuuntaan käsisuuntakehää käyttäen. Useasti meneteltiin vielä niin, että seipäitä otettiin sisään päin (1. heitin oikealle ja 2. heitin vasempaan) saappaan terän mitta jolloin heittimet ampuivat paremmin yhteen.

TULIJ:n laskija muuttaa saamansa tulikomennon tasomittarin avulla ampuma-arvoiksi jotka komennetaan heittimille. Tämä on hyvin yksinkertainen temppu, helpoin homma koko tasotyöskentelyn laajassa skaalassa.

TULIJ ampuu, TJR tähystää. Tehdään tarvittavat korjaukset ja ammutaan lisää tai ammutaan heti lisää mikäli tuli osuu. Maali oli muistaakseni kooltaan 100x100 metriä ja sen sisään osuneet kranaatit toivat pisteitä.

Seuraavassa vaiheessa KRHJ käskettiin siirtymään koordinaattimenetelmään noin 500 m päässä oleviin tuliasemiin ja tulenjohtopaikalle. Sitten mitattiin tuliasemat ja tulenjohtopaikka, luotiin viestiyhteys, mentiin asemaan ja ammuttiin. Voittaja oli se joka oli nopeuden ja tulen osuvuuden suhteen paras, suhde lukua en muista.
Tämä kilpailu oli eeppisessä maineessa. Tuolloin homma meni niin, että joka toinen saapumiserä teki Lapin reissun ja toinen osallistui tuohon kilpailuun. Meidän saapumiserämme oli tarkoitus osallistua kilpailuun joka saattoi vaikuttaa harjoittelun sisältöön. Jostain syystä kisaa ei kuitenkaan sitten ollut. Mutta totta on, että tunteet saattoivat hieman leimahdella kun kahdella heittimellä treenattiin koko päivän asemaan menoa ja suuntaamista oliko se nyt alle 30 sekunnissa marssista suunnattu-ilmoitukseen. Silloin suuntaajan ja apusuuntaajan välillä saattoi tulla hyvinkin tiukkoja tilanteita koska onnistuminen riippui täysin suuntaajan kyvystä arvioida ensimmäinen siirto.

Meillä oli tosiaan sekä kevyt että raskas aika tasaisesti harjoittelussa. Mittausryhmän toimintaa ei sen sijaan harjoiteltu komppaniassa vaan siitä oli erillinen kurssi joka järjestettiin Mikkelissä kahden viikon leirinä johon lähetettiin 1+2+4 ryhmä. Olin itse tuossa ryhmässä jonka johdosta raskas heitin jäi minulta vähemmälle äksiisille. Ja kertauksissa oli tosiaan samat miehet koolla samoissa tehtävissä, mikä oli mielestäni ihan järkevää. Toki 90-luvulla kertausten määrä ei ollut yleisesti kovin valtava joten olin itse vain yhden viikon rupeaman.
 
KRH:n tulenavauskilpailut yhdistettiin aikoinaan Nenosen tulenavauskilpailuun jolloin siinä oli mukana pataljoonan komentopaikka, patteristo ja KRHK. Kevyet heittimet jäivät pitkäksi aikaa pois Pr90 myötä.

Kilpailuissa pärjääminen oli täydellinen elämän ja kuoleman kysymys eikä niissä tyrinyttä kaveria hyvällä katsottu oli kyse sitten kapiaisesta tai varusmiehestä. Turpasaunoja olen ollut todistamassa ja/tai viime hetkellä estämässä useamman kerran eikä paluumatkalla kotivaruskuntaan junan hyttiin peloissaan lukittautunut nuori ammattisotilaskaan ole yksittäistapaus. Yleensä eniten vitutti se, että kaikki muu meni kuin kusi lautaa pitkin mutta sitten esimerkiksi tulenjohtaja teki jonkun lapsellisen virheen paikantaessaan toista maalia tai tasoaliupseeri laski korjauksen väärinpäin tms. Siinä joukko-osastossa jossa @JR49 palveli oli meno poikkeuksellisen kylmää.

Mitä sijoituksiin tulee on kaikenlaisia versioita; komppania joka jatkosijoitettiin kranaatiheitinjoukkueiksi mutta kertautettiin kuitenkin yhdessä mutta ikävä kyllä taivaan tuuliin hajonneita yksiköitäkin. En ole sijoittamisen kanssa tekemisissä enkä osaa aivan tarkkaan sanoa mistä moinen johtui/johtuu.
 
Top