Maidan
Respected Leader
Minusta sinun pitää jatkaa tehdä omia tutkimuksia, tuot niin paljon uutta ja mielenkiintoista!Ei mitenkään. Omia tutkimuksia. Ei olisi pitänyt jakaa.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Minusta sinun pitää jatkaa tehdä omia tutkimuksia, tuot niin paljon uutta ja mielenkiintoista!Ei mitenkään. Omia tutkimuksia. Ei olisi pitänyt jakaa.
Minusta puolivälissä ovat juuri kissat.Olen muuten syönyt kaikkia videon otuksia, poislukien tämä suuri kuristajakäärme. Näistä maukkainta taitaa olla alkupään rotat tai se puolivälin marsun näköinen veijari. Kissa IMO paskaa.
Videon kommenttien mukaan tori on Indonesiasta. Itse olen tuumannut jo 20v sitten, että tuon alueen ravintolaan en mene, käsitys ruuasta on niin erilainen.
Ei eroa mitenkään kiinalaisista eläinrääkkäys myyntipaikoista, sama tunnelma postasin"kesymmän", koska muita en jaksanut edes katsoa.Juu Pasar Langowan Sulawesi näyttää olevan paikan nimi. Toisaalta kyllä kaikki nuo eläimet kiinastakin löytyy, kuristajakärmestä lukuunottamatta.
No, this video shows a market selling wild animals in Indonesia’s Sulawesi island
A video has been viewed tens of thousands of times in multiple posts on Facebook that claim it shows a market in the Chinese city of Wuhan, where a new coronavirus strain emerged. The claim is false; the video shows a market in Indonesia’s Sulawesi island.factcheck.afp.com
Ymmärrän omakohtaisesi kokemuksen järkyttävyyden.Noin 10 v sitten sairastuin kesällä, koska huonovointisuus ei hellittänyt menin tk:n Itäkeskuksessa, joutuin kiinalaiseen lääkärin luo, halusin veritesit, tulehdusarvot ym. Kerroin että olin matkalla Välimeren rannikolla, epäilin mahdollista vilustumista. Yllättäen lääkäri veti kauhistuneen näköisenä hengityssuojan päälle niin ripeästi etten ehtinyt ihmetellä, mutta ei se vielä ollut kaikki: kuningasnumero oli edessä - lääkäri kuunteli keuhkoja paitan läpi (!) laittaen stetoskooppia teatterin takia,kiivassa tahdissa y-ka-kol ja sitten nopeasti siirtynyt tuoleineen vielä ripeämmin 2 m minusta kauemmaksi ja sanoi (erittäin huonolla suomella) "mene laboratorioon". Siinä kaikki.
En ole eläessään kokenut tälläistä lääkärin vastaanottoa. Kerroin yhdelle kaverille tästä, joka matkustaa paljon ja tietää terv.huollostakin jotain, hän kertonut että kiinalaisia riivaa virukset koko ajan, mitä oudompia, eläimistä peräisiä myös. Silloin ei tiennyt niistä mitään, kertonut mm. että siellä on monilla hengityssuojat, mutta keuhkojen kuunteleminen paidan läpi näennäisyyden takia oli hänenkin mielestä huippu, nauranut sillekin että tiesiko tämä lääkäri edes missä Välimeri on.
Tämän jälkeen menin järkyntyneenä toiseen lääkärin luo - suomalaiseen, joka teki asiallinen tutkimuksen, eikä ala-arvoista pelleilyä. Onneksi oli vain joku kesävirus, veritestit olivat norm.
Joten minun ei tarvitse matkustaa Kiinaan, taidan tietää mitä varovaisuutta (ja inhoa) ne tuntevat sairastuneita kohtaan. Nyt videoita katsellessa ja siellä käyneiden kertomuksia lukien, tiedän: en astu enää kiinalaisiin ravintoloihin enää, en tule asioimaan heidän kaupoissa enkä ikinä mene kiinalaiseen lääkärin vastaanotolle. Eikä tämä ole Covid19 takia.
En tule tutkailemaan heitä kollektiivina, tuo tapaamani yksilö riittänyt minulle, eikä toista halua. Lääkäreiden keskuudessa varmasti kaikenlaisia yksilöitä,laidasta laitaan, olivat mistä tahansa.Ymmärrän omakohtaisesi kokemuksen järkyttävyyden.
Kaikkia ihmisiä ja jopa lääkäreitä saattaisi kuitenkin olla mielekästä tutkailla yksilöinä eikä kollektiiveina. Tunnen hoitosuhteen johdosta erikoistumassa olevan kiinalaisen lääkärin, jonka toiminta ylitti tavanomaisen suomalaisen pottunokkalekurin tason.
Söpöjä videoita.En tule tutkailemaan heitä kollektiivina, tuo tapaamani yksilö riittänyt minulle, eikä toista halua. Lääkäreiden keskuudessa varmasti kaikenlaisia yksilöitä,laidasta laitaan, olivat mistä tahansa.
Kiinalaiset uskoneet pitkään että elävänä keitetty kissa parantaa mm astman, paranta jin/janin. Ja tähän p:kaan uskotaan vieläkin. Ravintolan myy kissakeittoja, jossa on esim.40 kissankorva, koska uskotaan että joku tietty osa kissasta vaikuttaa johonkin. Eli yhden ääliön keittoon tarvitaan jo 20 kissa!
(varoitus.julmuudesta)
Kun tälläistä älyvapautta julmuuden kerä katso niin minulle tuli vielä yksi asia selväksi: en mene ikinä Kiinaan, vaikka saisi matkan ilmaiseksi, ja vaikka covid voittaisi.
Ei eroa mitenkään kiinalaisista eläinrääkkäys myyntipaikoista, sama tunnelma postasin"kesymmän", koska muita en jaksanut edes katsoa.
En tule tutkailemaan heitä kollektiivina, tuo tapaamani yksilö riittänyt minulle, eikä toista halua. Lääkäreiden keskuudessa varmasti kaikenlaisia yksilöitä,laidasta laitaan, olivat mistä tahansa.
Kiinalaiset uskoneet pitkään että elävänä keitetty kissa parantaa mm astman, paranta jin/janin. Ja tähän p:kaan uskotaan vieläkin. Ravintolan myy kissakeittoja, jossa on esim.40 kissankorva, koska uskotaan että joku tietty osa kissasta vaikuttaa johonkin. Eli yhden ääliön keittoon tarvitaan jo 20 kissa!
(varoitus.julmuudesta)
Kun tälläistä älyvapautta julmuuden kerä katso niin minulle tuli vielä yksi asia selväksi: en mene ikinä Kiinaan, vaikka saisi matkan ilmaiseksi, ja vaikka covid voittaisi.
8:22 Kissa. Mauton, limainen liha. (1/5) Parempaa kuin kameli, mutta ei paljon. Huomaa kissanpaskan tippuminen kanahäkkiin.
7:21 koiraa, maku (4/5). Valmistus (0/5) Maistuu jäniksen ja hirven sekoitukselle. Riistamainen. Hakataan ennen tappamista säkissä seinään, jotta lihaan saadaan valtavat määrät hormooneja. Nostaa kuulemma mieskuntoa.
Saatanalla meni sormi suuhun.joo mulla oli naapuri joka teetti 7 kissanpentua ja keitti ne elävältä kiinalaisen lääketieteen lääkkeeksi. Kuulemma munuaisongelma. Siis sokeat pennut säkkiin ja kiehumaan.
Theories of SARS-CoV-2 origins
It is improbable that SARS-CoV-2 emerged through laboratory manipulation of an existing SARS-related coronavirus. As noted above, the RBD of SARS-CoV-2 is optimized for human ACE2 receptor binding with an efficient binding solution different to that which would have been predicted. Further, if genetic manipulation had been performed, one would expect that one of the several reverse genetic systems available for betacoronaviruses would have been used. However, this is not the case as the genetic data shows that SARS-CoV-2 is not derived from any previously used virus backbone17. Instead, we propose two scenarios that can plausibly explain the origin of SARS-CoV-2: (i) natural selection in a non-human animal host prior to zoonotic transfer, and (ii) natural selection in humans following zoonotic transfer. We also discuss whether selection during passage in culture could have given rise to the same observed features.
Selection in an animal host. As many of the early cases of COVID-19 were linked to the Huanan seafood and wildlife market in Wuhan, it is possible that an animal source was present at this location. Given the similarity of SARS-CoV-2 to bat SARS-like CoVs, particularly RaTG13, it is plausible that bats serve as reservoir hosts for SARS-CoV-2. It is important, however, to note that previous outbreaks of betacoronaviruses in humans involved direct exposure to animals other than bats, including civets (SARS) and camels (MERS), that carry viruses that are genetically very similar to SARS-CoV-1 or MERS-CoV, respectively. By analogy, viruses closely related to SARS-Cov-2 may be circulating in one or more animal species. Initial analyses indicate that Malayan pangolins ( Manis javanica ) illegally imported into Guangdong province contain a CoV that is similar to SARS-CoV-218,19. Although the bat virus RaTG13 remains the closest relative to SARS-CoV-2 across the whole genome, the Malayan pangolin CoV is identical to SARS-CoV-2 at all six key RBD residues (Figure 1). However, no pangolin CoV has yet been identified that is sufficiently similar to SARS-CoV-2 across its entire genome to support direct human infection. In addition, the pangolin CoV does not carry a polybasic cleavage site insertion. For a precursor virus to acquire the polybasic cleavage site and mutations in the spike protein suitable for human ACE2 receptor binding, an animal host would likely have to have a high population density – to allow natural selection to proceed efficiently – and an ACE2 gene that is similar to the human orthologue. Further characterization of CoVs in pangolins and other animals that may harbour SARS-CoV-like viruses should be a public health priority.
Cryptic adaptation to humans. It is also possible that a progenitor to SARS-CoV-2 jumped from a non-human animal to humans, with the genomic features described above acquired through adaptation during subsequent human-to-human transmission. We surmise that once these adaptations were acquired (either together or in series) it would enable the outbreak to take-off, producing a sufficiently large and unusual cluster of pneumonia cases to trigger the surveillance system that ultimately detected it.
All SARS-CoV-2 genomes sequenced so far have the well adapted RBD and the polybasic cleavage site, and are thus derived from a common ancestor that had these features. The presence of an RBD in pangolins that is very similar to the one in SARS-CoV-2 means that this was likely already present in the virus that jumped to humans, even if we don’t yet have the exact non-human progenitor virus. This leaves the polybasic cleavage site insertion to occur during human-to-human transmission. Following the example of the influenza A virus HA gene, a specific insertion or recombination event is required to enable the emergence of SARS-CoV-2 as an epidemic pathogen.
Estimates of the timing of the most recent common ancestor (tMRCA) of SARS-CoV-2 using currently available genome sequence data point to virus emergence in late November to early December 201920,21, compatible with the earliest retrospectively confirmed cases22. Hence, this scenario presumes a period of unrecognised transmission in humans between the initial zoonotic transfer event and the acquisition of the polybasic cleavage site. Sufficient opportunity could occur if there had been many prior zoonotic events producing short chains of human-to-human transmission (so-called ‘stuttering chains’) over an extended period. This is essentially the situation for MERS-CoV in the Arabian Peninsula where all the human cases are the result of repeated jumps of the virus from dromedary camels, producing single infections or short chains of transmission that eventually resolve. To date, after 2,499 cases over 8 years, no human adaptation has emerged that has allowed MERS-CoV to take hold in the human population.
How could we test whether cryptic spread of SARS-CoV-2 enabled human adaptation? Metagenomic studies of banked serum samples could provide important information, but given the relatively short period of viremia it may be impossible to detect low level SARS-CoV-2 circulation in historical samples. Retrospective serological studies potentially could be informative and a few such studies have already been conducted. One found that animal importation traders had a 13% seropositivity to coronaviruses23, while another noted that 3% residents of a village in Southern China were seropositive to these viruses24. Interestingly, 200 residents of Wuhan did not show coronavirus seroreactivity. Critically, however, these studies could not have distinguished whether positive serological responses were due to a prior infection with SARS-CoV-1 or -2. Further retrospective serological studies should be conducted to determine the extent of prior human exposure to betacoronaviruses in different geographic areas, particularly using assays that can distinguish among multiple betacoronaviruses.
Selection during passage. Basic research involving passage of bat SARS-like coronaviruses in cell culture and/or animal models have been ongoing in BSL-2 for many years in multiple laboratories across the world25-28. There are also documented instances of the laboratory acquisition of SARS-CoV-1 by laboratory personnel working under BSL-2 containment29,30. We must therefore consider the possibility of a deliberate or inadvertent release of SARS-CoV-2. In theory, it is possible that SARS-CoV-2 acquired the observed RBD mutations site during adaptation to passage in cell culture, as has been observed in studies with SARS-CoV5 as well as MERS-CoV31. However, the acquisition of the polybasic cleavage site or O-linked glycans - if functional - argues against this scenario. New polybasic cleavage sites have only been observed after prolonged passaging of low pathogenicity avian influenza virus in cell culture or animals. Furthermore, the generation of SARS-CoV-2 by cell culture or animal passage would have required prior isolation of a progenitor virus with a very high genetic similarity. Subsequent generation of a polybasic cleavage site would have then required an intense program of passage in cell culture or animals with ACE-2 receptor similar to humans (e.g. ferrets). It is also questionable whether generation of the O-linked glycans would have occurred on cell culture passage, as such mutations typically suggest the involvement of an immune system, that is not present in vitro .
Tuun tänne kattomaan uutisia, analyyseja, linkkejä uutisiin ja muutenkin tilanteen kehittymistä enkä mitään kissoista jauhamista.