Epidemiat maailmalla

Helppo kuva-arvoitus. Kumpi herroista on kuumeessa oleva Iranin varaterveysministeri? Hyvin leviää hallintokoneiston vanhempaa vuosikertaa oleviin ukkoihin noin toimien.

Costa Adeje Palace -hotelli Teneriffalla on asettu karanteeniin koronaviruksen vuoksi. Hotellissa on tällä hetkellä suomalaisia asiakkaita tiettävästi TUIn ja Aurinkomatkojen kautta. Yhteensä suomalaisturisteja on 20, joista neljä on TUIn asiakkaita ja 16 Aurinkomatkojen.

– TUIn kautta hotellissa on yhteensä kahdeksan pohjoismaalaista, joista neljä on suomalaista. En osaa sanoa, onko hotellissa enemmänkin suomalaisia muiden matkanjärjestäjien kautta, TUIn viestintäpäällikkö Laura Aaltonen sanoo Ylelle.

Mari Kanerva Aurinkomatkojen viestinnästä vahvistaa hotellissa olevan 16 suomalaista yhtiön matkalla. Aurinkomatkoista kerrotaan STT:lle, että suomalaismatkailijat joutuvat olemaan karanteenissa 14 vuorokautta. He saavat liikkua hotellin alueella.

Yle kertoi tänä aamuna, että italialaisella turistilla on todettu koronavirustartunta Teneriffalla. Hän asui juuri Costa Adeje Palace -hotellissa. Kaikkiaan hotellissa on lähes tuhat ihmistä.

Matkanjärjestäjät kertovat jatkavansa lentojaan Teneriffalle normaaliin tapaan. Ne seuraavat THL:n viestintää ja ulkoministeriön matkustustiedotteita (siirryt toiseen palveluun). Matkoja ryhdytään perumaan siinä vaiheessa, kun ulkoministeriö ilmoittaa: vältä tarpeetonta matkustamista kohteeseen.

– Silloin voi myös saada rahansa takaisin jo varatuista matkoista. Muuten voimassa ovat normaalit peruutussäännöt, viestintäpäällikkö Laura Aaltonen TUIlta sanoo.

Tjäreborgin viestintäpäällikkö Amanda Alinikula vahvistaa yhtiön toimivan samalla tavalla. Myös Aurinkomatkoilla on sama käytäntö.

– Jos ulkoministeriö muuttaa matkustussuosituksiaan ja suosittaa välttämään tarpeetonta matkustamista, annamme tehtyihin varauksiin asiakkaille kuluttoman muutos- ja peruutusoikeuden. Tällä hetkellä kaikissa matkoissamme on voimassa normaalit muutos- ja peruutusehdot, kertoo viestinnän asiantuntija Mari Kanerva Aurinkomatkoilta.

Kysymys, toistuuko tässä sama ilmiö kuin japanin risteilijässä? Ihmiset asuvat ilmastoidussa hotellissa ja teorian mukaan aerosoli tartunta on mahdollinen. Ainoa helpotus minkä näen on että Kanaria on kuuma paikka ja aurinko paistaa sitä kaiken aikaa. Itse menisin ottamaan kunnon rusketuksen jos olisin alueella jumissa.
 
Iranissa jotkut klerikot epäilivät, että koronavirus Qomissa, mikä on uskonnollisesti tärkeä kaupunki, on amerikkalaisten juonittelua maassa vallalla olevaa uskontoa ja hallintoa vastaan. :facepalm: Irak, Afganistan, Armenia, Pakistan ja Turkki ovat rajoittaneet liikehdintää Iranin vastaisella rajalla.

Mauritiuksella on käännytetty joitain italialaisia lentokentällä, Sveitsissä ja Itävallassa on aletaan syynäämään rajanylittäjiä tarkemmin, joku Ranskaan matkalla ollut turistibussi käännytettiin takaisin Italiaan koska epäiltiin koronatartuntaa matkalaisten joukossa, lukuisat maat antaneet matkavaroituksen Italiasta, jne. Kyllä niitä temppuja löytyy, jos tahtoa on. Italia taitaa vajota taantumaan, mutta niihinhän maassa ollaan jo totuttu: taantuma olisi neljäs sitten vuoden 2008.
 
Oisko tuohon "tuomioon" jotain linkkiä?
Näitä perusasioita kun seurannut niin kävi jotenkin liiankin selväksi, että riskiryhmiin kuuluvat ovat aika vaarassa sekä sairastumaan että selviytymään hengessä. esim:
Jos suunniteltua hoitoa juodutaan siirtämään viruksen takia, niin selvähän tämä että ettei tälläinen parantaa elonjäämisen tilastoja. Kemosädehoidossa olevien elimistö on muutenkin kovilla, infektioriski korkea jne. Jopa pitkälti kemosädehoidon jälkeenkin.
Keuhkosairaat, esim.ahtaumapotilaat,yms kroonikot myös menehtyvät melko varmemmin kun ne joilla keuhkot ovat hyvässä kunnossa. Totta kai ne saa oireiden mukaista hoitoa, kun keuhkokuume ilmenee heille eikä hellitä millään. Mutta mitä itse luulet kuka kuolee varmemmin, perusterve keuhkokuumessa oleva vai heikkokuntoinen kroonikko keuhkokuumessa?
 
Sanna Marin: Hallitus käy läpi koronatilannetta tarkemmin huomenna – ”Suomi on varautunut hyvin”

No just... huulipunahallituksen rauhoittava ja asiantunteva lausunto nostatti AKE-ukin luottamusta hallitukseen. :mad:
 
Viimeksi muokattu:

Mää luulin, että olit jakamassa kuolemantuomiota kaikille 68 vuotta täyttäneille, jotka on jossakin luettu riskiryhmäksi.

Se on varmaa, että jo valmiiksi erittäin heikossa tilassa oleville voi tulla noutaja, mutta niin on toki tavallisen flunssankin kanssa. Sen myötä tulee keuhkokuume ja terveyskeskuksen vuodeosastoilla vapautuu nopeasti petipaikkoja. Näin käy ihan joka talvi.
 
IL ei meinaa löytää ketään edes kommentoimaan miten Suomi on varautunut.

Lisäksi Suomi - kommunistisiin perinteisiin nojautuen - ei ole pukahtanut halaistua sanaakaan siitä,
miten Wuhanista kotiutetut suomalaiset on hoidettu. Muissa länsimaissa on kyllä tietoa ollut saatavilla.

Tietotaitoa olisi, mutta vastuunkanto taitaa puuttua. Käsiä on levitelty malliin "ei voi mitään" (THL), vaikka voitaisiinkiin.
 
En jakaa kuolematuomioita yli 68v, olen nähnyt että jotkut heistä ovat nuorempia paremmassa kunnossa. Itseäni harmittaa etten ehtinyt ottaa pneumokokkirokotusta, mikä on oma tyhmyys, vaikken ole herkkä saamaan rajuja flunssia muutenkaan, muistan kovia tapauksia vain muutama elämässäni.

Osaako joku kertoa paljonko maksa yksityisellä otettu (ei-express) koronatesti? Tehdäänkö näitä ei-express testeja Suomessa ylipäänsä?
 
IL ei meinaa löytää ketään edes kommentoimaan miten Suomi on varautunut.

Lisäksi Suomi - kommunistisiin perinteisiin nojautuen - ei ole pukahtanut halaistua sanaakaan siitä,
miten Wuhanista kotiutetut suomalaiset on hoidettu. Muissa länsimaissa on kyllä tietoa ollut saatavilla.

Tietotaitoa olisi, mutta vastuunkanto taitaa puuttua. Käsiä on levitelty malliin "ei voi mitään" (THL), vaikka voitaisiinkiin.

Esitetäänpä nyt muutama kysymys varautumisesta arvoisa Tyttöhallitus, THL ja muut sukankuluttajat.
* mikä on Suomen koronavirusdiagnoosikapasiteetti / vrk a) tänään b) viikon päästä c) kuukauden päästä
* millaisen suojavarustuksen yksi hoitohenkilökuntaan kuuluva ihminen tarvitsee 8 tunnin työvuoron aikana?
Kuinka monta ao. suojavarustusta on käytettävissä a) tänään b) viikon päästä c) kuukauden päästä
* sama kysymys koskien mm. ambulanssi, pelastuslaitos ja poliisihenkilökuntaa
* tehohoidon kapasiteetti eri laajuksissaan, a) b) ja c)

Näistä voi vaikka aloittaa. Kysymyslistaa voisi jatkaa A4 verran.
 
Back
Top