Epidemiat maailmalla

Pahoittelen taiwanin uutisen lainaamisesta. Lancetin artikkeli korreloi viidentoista prosentin mukaan.

Oleellinen kohta Lancetin artikkelista lienee: "By Jan 2, 2020, 41 admitted hospital patients had been identified as having laboratory-confirmed 2019-nCoV infection."

Jos infektio etenee sairaalahoitoa vaativaksi keuhkokuumeeksi, kuolleisuus on noin 15%. Toisaalta taudinkuva voi olla myös lievempi ja joillain ilmeisesti jopa oireeton. Tuosta ryhmästä 32 prosentilla oli pohjalla muita terveysongelmia ja keski-ikä oli 49 vuotta (Kiinan mediaani 38.4). Mitä edellä mainittuun veren yskimiseen (haemoptysis) tulee, sitä esiintyi artikkelin mukaan kahdella tuosta ryhmästä. Toisaalta monet muutkin hengitysteiden sairaudet saattavat aiheuttaa sitä.
 
Tämä on ihan mielenkiintoinen. Aijemmin linkitetystä NEJM:n kirjoituksesta.

nejmp2000929_t1.jpeg
 
Virus on kuulemma isokokoinen. Aivan liian iso lentääkseen ilmassa pitkiä matkoja tai selvitäkseen kehon ulkopuolella tunteja. Se auttaa vähäsen.
 
Mielestäni aivan liian vähälle huomiolle jäänyt uutinen.

Shanghai on kuitenkin väkiluvultaan maailman toiseksi suurin kaupunki ja samalla yksi maailmantalouden solmukohdista (esim. Shanghain pörssi maailman viidenneksi suurin). Tämänkin varotoimenpiteen suorat taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan Kiinalle sekä joillekin ylikansallisille suuryrityksille merkittävät, kerrannaisvaikutuksista puhumattakaan. Osoittaa yhdessä aiempien karanteeniuutisten kanssa, että hallinto on tosissaan tämän epidemian kanssa.

Pelkästään näön vuoksi tällaisiin tuskin ryhdyttäisiin. Sen sijaan esim. Wuhaniin viikossa rakennettavat sairaalat ja vastaavat lienevät lähinnä teatteria kansalle.
 
The likelihood of New Zealand getting a case of the coronavirus is "high", says Director-General of Health Dr Ashley Bloomfield

Bloomfield says he wants to make sure New Zealand is "very ready" to deal with the coronavirus outbreak.

It comes as three members of a tour group of 19 have been assessed at Rotorua Hospital out of concern they may have become infected with the deadly novel coronavirus infection.

The number of people infected with a SARS-like form of coronavirus in Wuhan, China could already be more than 30 times higher the the official tally, researchers in Hong Kong have warned.

Gabriel Leung, the chair of public health medicine at the University of Hong Kong, said at a press conference Monday that his team’s research models show that some 44,000 people in Wuhan alone—where the virus is believed to have originated in a seafood market—may be infected as of last Saturday.

Uuden Seelannin tapaus sattui tänään ja ne meni automaagisesti korkeaan luokitukseen. Mutta tuo Timesin artikkeli puhuu siitä tarttuvuudesta. Imperial College London antaa tarttuvuusluvuiksi 60 prosenttia.

Self-sustaining human-to-human transmission of the novel coronavirus (2019-nCov) is the only plausible explanation of the scale of the outbreak in Wuhan. We estimate that, on average, each case infected 2.6 (uncertainty range: 1.5-3.5) other people up to 18thJanuary 2020, based on an analysis combining our past estimates of the size of the outbreak in Wuhan withcomputationalmodellingof potential epidemic trajectories.This implies that control measures need to block well over 60%of transmission to be effective in controlling the outbreak. It is likely, based on the experience of SARS and MERS-CoV, that the number of secondary cases caused by a case of 2019-nCoV is highly variable –with many cases causing no secondary infections, and a few causing many. Whether transmission is continuing at the same rate currently depends on the effectiveness of current control measures implemented in China and the extent to which the populations of affected areas have adopted risk-reducing behaviours. In the absence of antiviral drugs or vaccines, control relies upon the prompt detection and isolation of symptomatic cases. It is unclear at the current time whether this outbreak can be contained within China; uncertainties include the severity spectrum of the disease caused by this virus and whether cases with relatively mild symptoms are able to transmit the virus efficiently. Identification and testing of potential cases need to be as extensive as is permitted by healthcare and diagnostic testing capacity –including the identification, testing and isolation of suspected cases with only mild to moderate disease (e.g. influenza-like illness), when logistically feasible.

Whether transmission continues at the same rate now critically depends on the effectiveness of the intense control effort now underway in Wuhan and across China. We note the large body of evidence that suggests that the reproduction number for SARS changed considerably when populations became fully aware ofthe threat. If a similar change to contact patterns is occurring in this outbreak, rates of transmission are likely to be lower now than during the period for which these estimates were made, due to control measures and risk avoidance in the population. Whether the reduction in transmission is sufficient to reduce Rto below 1–and thus end the outbreak –remains to be seen. Reports point to mildly symptomatic but infectious cases of 2019-nCoV, which were not a feature of SARS. Prompt detection and isolation of such cases will be extremely challenging, given the larger number of other diseases (e.g. influenza) which can cause such non-specific respiratory symptoms. While more severe cases will always need to be prioritised, control may depend upon successful detection, testing and isolation of suspect cases with the broadest possible range of symptom severity.

 
Viimeksi muokattu:
Ylellä uutinen hengityssuojaimista, missä mielestäni ei ole mitään järkeä. Haastateltu asiantuntijaa, mutta asiat ovat ehkä sotkeentuneet toimittajan päässä.


Toimittaja ei vissiin älynnyt, että kirurgin maskit ja vähän samalta näyttävät kertakäyttöiset respiraattorit ovat täysin eri asioita. P3-tason maskeja saa halvalla varmaan joka rautakaupasta ja niin kuin joku aiemmin mainitsi, ne toimivat varsin hyvin hengitysteiden kautta tarttuvien mikrobien torjunnassa.

Olisi suotavaa, että edes tällaisissa ihmisten terveyteen liittyvissä uutisissa tehtäisiin pohjatyöt kunnolla ennen julkaisemista.
 
Ainakin omasta puolestani painotan samaa mitä yritin jo tälle yhdelle pahville vääntää rautalangasta: en tehnyt veikkausta vaan sarjan jonka perusteella voi koittaa vähän arvioida, että heilutaanko siinä 2.5:n indeksissä.

(Pahvin kohdalla rautalanka ei auttanut, koska pahvi tietää mielestään minua paremmin mitä ajattelen, ajan takaa ja osaa lukea rivien väleistä salaisuuksia joita siellä ei ole. Sen tyyppisellä kaikkivaltaisella kaikkitietävyydellä on tietenkin nimikin, mutta jätetään se tässä sanomatta.)

Nyt on todella kovat ajat: apokalypsi lähestyy ja olen joutunut 75-ulotteisen mindmapin keskiöön, jossa jatkuvasti jäsentyvät synaptiset syy-seurausyhteydet tuottavat koko ajan uusia ajatustyökaluja sen hahmottamiseksi (ei analysoimiseksi), että miksi minun "pitkä esileikkini" pilasi Pihatontun sunnuntain vastaisen yön. Kaiken tuon voisi toki redusoida myös yksinkertaiseen lauseeseen "se on itse tyhmä, joka toista siksi sanoo".

Mutta en ole sanonut ketään tyhmäksi (Minua sen sijaan on sanottu, mutta se on ihan ok). Kiistanalaisessa kirjoituksessani pohdin esitetyn lukusarjan laajentamisen kautta sen lukusarjan käyttökelpoisuutta esitetyllä tavalla käytettynä, ts. kyseenalaistin tämän lauseen mielekkyyden "vertaamalla tulevia lukuja tohon sarjaan saa jotain kuvaa siitä, onko tuo 2.5 yli- vai aliarvioitu". Ilmaisin epäsuorasti hieman huumorilla höystäen, että minusta R0-lukua ei voine johtaa tuollaisiksi epäkäyttökelpoisiksi indikaattorinumeroiksi, sillä yhtälöstä eittämättä puuttuu jotain, mikä rajoittaa loputonta eksponentiaalista kasvua. (Edit. Tässä tietysti osoitin tietämättömyyteni ja kyvyttömyyteni monella tasolla, mutta se lienee myös sinällään ok)

Joskus lähiviikkoina saadaan varmaan lisää ja parempaa tietoa.

Uskoisin tämän olevan mahdollista:unsure:
 
Last edited by a moderator:
Nyt on todella kovat ajat: apokalypsi lähestyy ja olen joutunut 75-ulotteisen mindmapin keskiöön, jossa jatkuvasti jäsentyvät synaptiset syy-seurausyhteydet tuottavat koko ajan uusia ajatustyökaluja sen hahmottamiseksi (ei analysoimiseksi), että miksi minun "pitkä esileikkini" pilasi Pihatontun sunnuntain vastaisen yön. Kaiken tuon voisi toki redusoida myös yksinkertaiseen lauseeseen "se on itse tyhmä, joka toista siksi sanoo".

Mutta en ole sanonut ketään tyhmäksi (Minua sen sijaan on sanottu, mutta se on ihan ok). Kiistanalaisessa kirjoituksessani pohdin esitetyn lukusarjan laajentamisen kautta sen lukusarjan käyttökelpoisuutta esitetyllä tavalla käytettynä, ts. kyseenalaistin tämän lauseen mielekkyyden "vertaamalla tulevia lukuja tohon sarjaan saa jotain kuvaa siitä, onko tuo 2.5 yli- vai aliarvioitu". Ilmaisin epäsuorasti hieman huumorilla höystäen, että minusta R0-lukua ei voine johtaa tuollaisiksi epäkäyttökelpoisiksi indikaattorinumeroiksi, sillä yhtälöstä eittämättä puuttuu jotain, mikä rajoittaa loputonta eksponentiaalista kasvua.



Uskoisin tämän olevan mahdollista:unsure:
Älä sure, kokemuksen mukaan taustapahvi on se mikä erottaa kaapin ja korttitalon toisistaan :giggle:
 
Toimittaja ei vissiin älynnyt, että kirurgin maskit ja vähän samalta näyttävät kertakäyttöiset respiraattorit ovat täysin eri asioita. P3-tason maskeja saa halvalla varmaan joka rautakaupasta ja niin kuin joku aiemmin mainitsi, ne toimivat varsin hyvin hengitysteiden kautta tarttuvien mikrobien torjunnassa.

Ihan sattumalta ostin juuri rautakaupan viimeisen paketin FFP3-luokan kertsimaskeja. Hintaakin oli jostain syystä nostettu, mutta onneksi olivat unohtaneet vanhankin hintalapun hyllyyn (40e/10kpl).
 
En oikein näe tässä viruksessa sellaisia piirteitä, että pitäisi Scottin naamaria rynnätä ostamaan. Jos kovasti vaivaa mieltä, niin laadukas kankainen ffp3 ja tiiviit suojalasit maailmanlopun varalle.

Käsienpesu, ja jättää vaikka joukkoliikenteen ja yleisessä käytössä olevien vessojen käytön vähemmälle. Kulkee omalla autolla :)

Vanhoille sukulaisille voi viedä ruokaa kotio, kun virus leviää tänne saakka.

Pitäisikö suojalasien siis olla nimenomaan tiiviit tyyliin uimalasit vai riittääkö suorilta roiskeilta suojaavat?
 
Koronavirus on aiheuttanut paljon huolta, vähän kuolemantapauksia – THL: Tavallinen kausi-influenssa Suomessa paljon suurempi ongelma
Viruksen on arvioitu tappavan noin kolme prosenttia infektion saaneista. Aiemmat virusepidemiat vaikuttavat olleen vaarallisempia.
Koronavirus
27.1.2020 klo 18.32
Ihmiset yrittävät estää tautitartunnat kasvomaskeilla.

Ihmiset yrittävät estää tautitartunnat kasvomaskeilla.Andy Rain / EPA
13-3-5292295.jpg

Yrjö Kokkonen

Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli Whatsapissa
Jaa artikkeli Facebookissa
52
Jaa artikkeli Twitterissä
Kiinassa leviävän koronaviruksen etenemistä on seurattava tarkoin, mutta Suomessa sen aiheuttama riski on toistaiseksi suhteellisen vähäinen, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane Ylen haastattelussa.
Koronaviruksen vaara näyttää olevan pieni verrattuna tavalliseen influenssaan.
– On hyvä suhteuttaa näitä riskejä siten, että meillä pohjoisella pallonpuoliskolla ja Suomessakin on influenssakausi käynnistymässä. Influessa aiheuttaa tuhansia tapauksia, paljon sairaalakuormitusta ja satoja kuolemia, Sane toteaa.
..
 
Ihan sattumalta ostin juuri rautakaupan viimeisen paketin FFP3-luokan kertsimaskeja. Hintaakin oli jostain syystä nostettu, mutta onneksi olivat unohtaneet vanhankin hintalapun hyllyyn (40e/10kpl).

Mitenköhän helppoa noiden tuotantoa on kasvattaa, jos tarve räjähtää käsiin? Kuulemma tuotanto on pitkälti halpatuotantomaissa, omat Honeywellit on näköjään tehty Tunisiassa ja 3M:t (onneksi) Briteissä. Kiinasta ei varmaan ainakaan kohta tule markkinoille enää mitään, kaikki mennee kotimaiseen kulutukseen, jos viranomaiset niin päättävät.

BTW, Yhdysvalloissa N95 vaikuttaa olevan aika suosittu ja jonkinlainen kultastandardi virussuojautumisessa. Siihen nähden siis myös FFP2-luokitellut maskit tarjonnevat ihan kohtuullisen suojan. Suurempi merkitys taitaa olla ns. fit-factorilla, eli maskin sopivuudessa omalle kasvonmuodolle ja sitä kautta tiiviydessä. Taktisen parran joutuu vähintään ajamaan pois, jos haluaa maskin istuvan.

Tutkimus maskien läpäisevyystä:

 
A: I bet that in the quarantine zone, there will be more births 9 months from now than fatalities from the disease.
B: Incels, the only people who can think about other people having sex in this situation.

:ROFLMAO:
 
... Kiinasta ei varmaan ainakaan kohta tule markkinoille enää mitään, kaikki mennee kotimaiseen kulutukseen...

Voi myös olla, ettei Kiinasta tuodut (käsinpakatut) maskit ole se kuumin hitti lähitulevaisuudessa muutenkaan, ainakin jos tehtaat on Wuhanin suunnalla...:rolleyes:
 
Voi myös olla, ettei Kiinasta tuodut (käsinpakatut) maskit ole se kuumin hitti lähitulevaisuudessa muutenkaan, ainakin jos tehtaat on Wuhanin suunnalla...:rolleyes:

Voi olla. Tosin nuo kulkevat sen verran pitkän matkan Eurooppaan rahtilaivan kyydissä, että en olisi kovin huolissani, ei se virus säily tartuntakykyisenä elimistön ulkopuolella ikuisuuksia.
 
Back
Top