Epidemiavarautuminen

Sen sijaan THL ja osin ministeriötasot ovat menettäneet luottamukseni.

Valtion viranmaisilla ja muilla vaikuttajatahoilla on tilannekuva/ymmärrys/totuudellisuus romahtanut tällä vuosituhannella muutaman kerran todella rankasti. Tilanteet jotka itselle tulee mieleen:
O Indonesian tsunami 26.12.2004...
O. Japanin tsunami n. 2011 ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus...
O. Krimin ja itäjukrainan valtaus...
O Pakolaisvyöry 2015...

Sama perseilyn taso näkyi vielä eilen uutisissa Wuhanilaisen osalta. Edelleen THL:n tantat olivat sitä mieltä, että:
"14 minuutin kontakti sairastumiseen ei tartuta, vaan vasta yli 15 minuutin kontakti voi tartuttaa."
"Korona ei tartu ennen sairastuneen oireilujen alkamista".
"Negatiivinen testitulos tarkoittaa ettei henkilöllä ole Koronaa".

Uskoisin, että näissä kaikissa mainitsemissani tapauksissa viranomaisen virheellisen toiminnan syy on samankaltainen. Ja ainakin osittain syy on siinä, ettei osata käyttää harmaalla alueella olevien tahojen tietoja ja havaintoja hyväksi. Harmaa alue on näissä tapauksissa kaikki sen oman toimiston ulkopuolella oleva. Itse tuotettua tietoa ei kyseenalaisteta ja kaikki muu tieto kuin oman organisaation keräämä on lähtökohtaisesti valheellista.

Näissä asioissa ehdottomasti Kimin kanssa samaa mieltä.

Lisäisin vielä tähän näitä viranomaisten ja poliitikkojen perseilyjä koskien kaksi yhdistävää piirrettä, jotka ihan aidosti herättävät huolta ennen kaikkea älyllisen käsityskyvyn mutta myös moraalin suhteen.

1. Kaikkia noita yhdistää se, että pitäisi osata käsittää laadulinen (kvalitatiivinen) todellisuus numeraalisten (kvantitatiivisten) seikkojen perusteella ennen kuin luotettavaa laadullista tietoa alkaa saapua laajassa määrin.

Yksinkertaisesti syntyy sellainen vaikutelma kuin tämän tyyppistä päättelyä edellyttävät eli jossain määrin systematisoinnin alueelle menevät palikat puuttuisivat kokonaan ajattelusta.

2. Kaikkia noita yhdistää se, että numeraalista tietoa pitäisi osata hahmottaa lineaarisen sijaan eksponentiaalisen ennustamisen ja tilannekuva-arvioinnin kautta.

Tämänkin suhteen puuttuu kuin järjenjuoksusta puuttuisivat tarpeelliset palikat. Wuhan-viruksen suhteen esimerkkinä voisi sanoa, että torjuntatoimia käsitellään julkisuudessa ja tiedotteissa lähes yksinomaan yksilötason ilmiöiden tasolla kun todellisuus ja asioiden merkittävyys liikkuu populaatioilmiöiden tasolla.

Itse pidän tällä hetkellä parhaana asian mallintamistapana attraktioallasmallia (Attraction sink tai basin jos haluatte googlettaa) sillä tavoin säädettynä että viruksen leviäminen on virukselle attraktiivinen tavoite. Kyseinen malli on erityisen hyödyllinen nimenomaan luontoon, sen ilmiöihin ja populaatioiden muutoksiin liittyvässä tarkastelussa. (Myös kultttuurievoluution alueella, josta minun oma mielenkiintoni siihen kumpuaa.) Jos joku keksii paremman tavan kognitiiviseen simulointiin, niin vihjeitä otetaan innolla vastaan vaikken lupaakaan ymmärtää niitä.

Jos ja kun vaikuttaa siltä, että asianomaisilta viranomaistahoilta puuttuu kyky ajantasaisen ja toden tilannekuvan muodostamiseen ja siitä tiedottamiseen, niin itse pidän epidemiavarautumiseen kuuluvaa oman tilannekuvan ylläpitämistä järkevänä lähinnä luotettaviin ulkomaisiin lähteisiin nojaten. Näistä tietenkin Johns Hopkins ja Dr. John Campbell kärjessä.

Eksponentiaalisen ymmärryksen merkityksestä video:

Tää ymmärryksen alue on muuten sellainen, joka SJW-kohkaamisessa sivuutetaan aina riskien arvioinnissa.
 
Minulla ei ole luottoa ihan joka tasolle. Terveyskeskuksiin, sairaaloihin ja sairaa hoitopiireihin on vielä luottoa aika hyvin. Sen sijaan THL ja osin ministeriötasot ovat menettäneet luottamukseni. Suomen hallitus ja eduskunta palautti osin luottamustaan keskiviikon täysistunnon ja sen alussa olleen tiedotuksen ansiosta. Ei Marinin tiedonannossa ihan kaikki mennyt putkeen, mutta ei siinä ollut sellaista ylimielisyyttä ja suoranaista tyhmyyttä kuin THL:n tantoilla.

Valtion viranmaisilla ja muilla vaikuttajatahoilla on tilannekuva/ymmärrys/totuudellisuus romahtanut tällä vuosituhannella muutaman kerran todella rankasti. Tilanteet jotka itselle tulee mieleen:
O Indonesian tsunami 26.12.2004. Näin tuolloin kylässä ollessa uutisista tai netistä kuvaa alueelta. Tajusin heti, että tuossa tuli nyt ruumiita luokkaa kymmeniä tuhansia - miljoonia. Samaan aikaan suomen tiedotusvälineissä oli kuolleiden määrä n. 7 ilman mitään ennustetta tai oletusta siitä, että kyseessä olisi vain löydetyt ja paikallistenviranomaisten laskemat ruumiit ja että kuolleita on valtavasti enemmän. Vielä seuraavan päivän iltapäivällä/illalla suomen viranomaiset olivat samalla kannalla, tosin kuolleiden määrä oli noussut muistaakseni jo lähelle sataa.Tsunamissa kuoli n. 0,2 miljoonaa ihmistä.
O. Japanin tsunami n. 2011 ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus. Samat töpit tiedotusvälineissä ja ministeriöissä. Ja mulla ensimmäisen videon perusteella oikeaan kertaluokkaan osunut arvio.
O. Krimin ja itäjukrainan valtaus. Noh tästä ei varmaan tarvii kertoa mitään kun kaikki tietää muutenkin.
O Pakolaisvyöry 2015. Perussuomalaisten lehdessä oli varoitus n. 2 kk ennen tämän paskan toteutumista. Siinä varoitettiin, että suomea on isosti mainostettu ählämimaissa hyvän vastikkeettoman toimeentulon maana. Varoituksia ei noteerattu, vaikka niitä kerottiin hallituksessa ja eduskunnassa väsymiseen asti ennen kuin pakoloiset olivat edes liikkeellä. Viranomaiset valehtelivat meille mm. tällaista:
"Suomeen on tulossa Syyrialaisia sotapakolaisia, naisia, lapsia ja vanhuksia".
"Kaikkien tulijoiden taustat tunnetaan".
"Ei voida sulkea rajoja".
"Meidän on otettava kaikki turvapaikkaa hakevat maahan".
"Monikulttuurisuus on rikkaus".
"Tulijoiden motiivien epäileminen on rasismia".

Sama perseilyn taso näkyi vielä eilen uutisissa Wuhanilaisen osalta. Edelleen THL:n tantat olivat sitä mieltä, että:
"14 minuutin kontakti sairastumiseen ei tartuta, vaan vasta yli 15 minuutin kontakti voi tartuttaa."
"Korona ei tartu ennen sairastuneen oireilujen alkamista".
"Negatiivinen testitulos tarkoittaa ettei henkilöllä ole Koronaa".

Uskoisin, että näissä kaikissa mainitsemissani tapauksissa viranomaisen virheellisen toiminnan syy on samankaltainen. Ja ainakin osittain syy on siinä, ettei osata käyttää harmaalla alueella olevien tahojen tietoja ja havaintoja hyväksi. Harmaa alue on näissä tapauksissa kaikki sen oman toimiston ulkopuolella oleva. Itse tuotettua tietoa ei kyseenalaisteta ja kaikki muu tieto kuin oman organisaation keräämä on lähtökohtaisesti valheellista. Vaikka tuota ulkopuolista tietoa tursuaisi monelta taholta, niin sen tiedon luotettavuuskerroin on välillä 0,1-0,99. Eli jokainen uusi tieto mitä oman organisaation ulkopuolelta tulee vähentää kaiken jo aikaisemmin vieraista tietolähteistä tulleen saman sisältöisen tiedon luotettavuutta.

Ei tässä ihan helppoa ole luottaa kaikkeen viranomaisilta ja päättäjiltä tuleviin tietoihin.

Kiteytit kyllä erittäin hyvin tämän "suomen taudin" olemuksen. Luottamuspula on aiheutettu toistuvalla vähättelyllä ja valehtelulla ja kyvyttömyydellä ennakoida tulevaa aivan ilmeisten tosiasioiden perusteella. Nyt voisi lisätä mukaan vielä olkiukkoilun ajantasaista tietoa levittäviä kansalaisia ja poliittisia vastustajia kohtaan. Ikään kuin nämä huippuasiantuntijat eivät itse kykenisi laatimaan minkäänlaisia ennusteita faktojen ja matematiikan avulla. Tässä muutama asiantuntijoiden ja toimittajien helmi tämän viikon HS:sta:

-Entä pitääkö koti varustaa valmiuspakkauksella ja purkkiruoalla?
Ei tarvitse, totesi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila keskiviikkoiltana Ylen A-studiossa.
”Toivottavasti kukaan tai mikään taho ei ala hamstrata nyt yhtään mitään. Meillä huoltovarmuus toimii.”

-"Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen sanoi, että suomalaisten pitäisi olla enemmän huolissaan kausi-influenssasta kuin uudesta koronaviruksesta. Hänen mukaansa kausi-influenssaan sairastuu pahimmillaan jopa miljoona suomalaista vuosittain."

-"Paniikin hillinnässä perinteisellä medialla on suuri vastuu. Helsingin Sanomat on seurannut tiiviisti Suomen koronatilannetta tammikuun lopulta saakka, ja tavoite on ollut tarjota lukijoille juuri paikkansapitävää tärkeää tietoa sekä Suomesta että maailmalta. Emme esimerkiksi kerro jokaisesta koronaepäilystä erikseen."

- "infektiosairauksista vastaava ylilääkäri Asko Järvinen totesi, että riskiä koronaviruksen saamiseen Suomessa ei juuri ole. Hänen mukaansa suomalaiset osaavat toimia, joten riskiä viruksen leviämisestä ei pitäisi olla."

(Tämä oli paras:ROFLMAO::mad::facepalm:)

Lähde: https://beta.www.hs.fi/kotimaa/art-2000006421511.html
 
Näissä asioissa ehdottomasti Kimin kanssa samaa mieltä.

Lisäisin vielä tähän näitä viranomaisten ja poliitikkojen perseilyjä koskien kaksi yhdistävää piirrettä, jotka ihan aidosti herättävät huolta ennen kaikkea älyllisen käsityskyvyn mutta myös moraalin suhteen.

1. Kaikkia noita yhdistää se, että pitäisi osata käsittää laadulinen (kvalitatiivinen) todellisuus numeraalisten (kvantitatiivisten) seikkojen perusteella ennen kuin luotettavaa laadullista tietoa alkaa saapua laajassa määrin.

Yksinkertaisesti syntyy sellainen vaikutelma kuin tämän tyyppistä päättelyä edellyttävät eli jossain määrin systematisoinnin alueelle menevät palikat puuttuisivat kokonaan ajattelusta.

2. Kaikkia noita yhdistää se, että numeraalista tietoa pitäisi osata hahmottaa lineaarisen sijaan eksponentiaalisen ennustamisen ja tilannekuva-arvioinnin kautta.

Tämänkin suhteen puuttuu kuin järjenjuoksusta puuttuisivat tarpeelliset palikat. Wuhan-viruksen suhteen esimerkkinä voisi sanoa, että torjuntatoimia käsitellään julkisuudessa ja tiedotteissa lähes yksinomaan yksilötason ilmiöiden tasolla kun todellisuus ja asioiden merkittävyys liikkuu populaatioilmiöiden tasolla.

Itse pidän tällä hetkellä parhaana asian mallintamistapana attraktioallasmallia (Attraction sink tai basin jos haluatte googlettaa) sillä tavoin säädettynä että viruksen leviäminen on virukselle attraktiivinen tavoite. Kyseinen malli on erityisen hyödyllinen nimenomaan luontoon, sen ilmiöihin ja populaatioiden muutoksiin liittyvässä tarkastelussa. (Myös kultttuurievoluution alueella, josta minun oma mielenkiintoni siihen kumpuaa.) Jos joku keksii paremman tavan kognitiiviseen simulointiin, niin vihjeitä otetaan innolla vastaan vaikken lupaakaan ymmärtää niitä.

Jos ja kun vaikuttaa siltä, että asianomaisilta viranomaistahoilta puuttuu kyky ajantasaisen ja toden tilannekuvan muodostamiseen ja siitä tiedottamiseen, niin itse pidän epidemiavarautumiseen kuuluvaa oman tilannekuvan ylläpitämistä järkevänä lähinnä luotettaviin ulkomaisiin lähteisiin nojaten. Näistä tietenkin Johns Hopkins ja Dr. John Campbell kärjessä.

Eksponentiaalisen ymmärryksen merkityksestä video:

Tää ymmärryksen alue on muuten sellainen, joka SJW-kohkaamisessa sivuutetaan aina riskien arvioinnissa.

Mä oon varmaan kanssasi samaa mieltä tuosta mitä edellä kirjoitit, mutta minulta puuttuu koulutus ja sanat ilmaista asiaa tuolla tavalla. Enkä aina edes jaksa seurustella "sivistyneiden" kanssa joilta voisi oppia asioita joita en hallitse. Sen olen huomannut, että taidan omata aika hyvät lahjat käsitellä asioita, vaikka nytkin istun resuisissa ja pihkaisissa metsurin kamppeissa kannon nokassa. Täällä on toisaalta ulkona monesta turhasta sivistyksestä ja ajatukset ovat vapaammat.
 
@Passi

Onko pitkäaikaisennusteeseen vaikuttavista perussairauksista infoa? Erityisesti kiinnostaa se, että onko kyse pitkäaikaissauden vaikutuksesta elinikään vaiko koronainfektiosta paranemiseen.
Tähän liittyen.

Screenshot_1.png

Mä oon varmaan kanssasi samaa mieltä tuosta mitä edellä kirjoitit, mutta minulta puuttuu koulutus ja sanat ilmaista asiaa tuolla tavalla. Enkä aina edes jaksa seurustella "sivistyneiden" kanssa joilta voisi oppia asioita joita en hallitse. Sen olen huomannut, että taidan omata aika hyvät lahjat käsitellä asioita, vaikka nytkin istun resuisissa ja pihkaisissa metsurin kamppeissa kannon nokassa. Täällä on toisaalta ulkona monesta turhasta sivistyksestä ja ajatukset ovat vapaammat.
Tätä sivuten, vallanpitäjien suurin virhe on aliarvioida kansalaisten kyky hahmottaa asioita, kuten @Pihatonttu on aiemmin myös ilmaissut. Ihmisaivot ovat kehittyneet nimenomaan säännönmukaisuuksien havaitsemiseen ja isojen kokonaisuuksien hallintaan, ja vaikka ei olisi kykeneväinen jäsentämään ajatteluaan Pihatontun tasoiseksi tekstiksi, ei se tarkoita, että ei hahmottaisi asioita.

Oppineet ihmiset ovat myös hyviä pettämään itseään, koska oppineisuuden mukana tulee myös kyky perustella itselleen omia uskomuksiaan muita paremmin - toisin sanoen siis valikoida informaatio tehokkaammin omia uskomuksia tukevalla tavalla. Tämä näkyy mielestäni tässä viranomaisviestinnässä hyvin, valikoidaan informaatio tukemaan omia käsityksiä, jotta maailmankuva ei rikkoudu - tai no, tässä toistan @Pihatonttu kirjoituksia, hänhän on kirjoittanut aivan samasta asiasta. Ja tästä syystä muuten käsite "maalaisjärki" on mielestäni erittäin hyvä, koska se kuvaa ihmisen luontaista kykyä hahmottaa asioita.
 
Viimeksi muokattu:
-Entä pitääkö koti varustaa valmiuspakkauksella ja purkkiruoalla?
Ei tarvitse, totesi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila keskiviikkoiltana Ylen A-studiossa.
”Toivottavasti kukaan tai mikään taho ei ala hamstrata nyt yhtään mitään. Meillä huoltovarmuus toimii.”

Tuo pitää ihan tulostaa talteen. Kun paska osuu joku vuosi ihan kunnolla tuulettimeen niin toivottavasti Varhila ja nykyinen ministeri joka häntä ohjaa kaivetaan esille. Todella vastuutonta esittää näkemyksiä että kodeissa ei tarvittaisi edes muutaman päivän varalle ruokaa.

infektiosairauksista vastaava ylilääkäri Asko Järvinen totesi, että riskiä koronaviruksen saamiseen Suomessa ei juuri ole

Uskomatonta. Mutta ehkä hän ei suoranaisesti valehtele koska riskiä "ei juuri nyt ole" (tänään siis) :D

Entä mikä on riski kuukauden kuluttua?

Miksi lääkärit sortuvat tuollaiseen. Poliittista ohjausta? Hiukan kuin 2015 ohjattiin Suomen turvallisuudesta ja rajavalvonnasta vastaavia viranomaisia?
 
Viimeksi muokattu:
Tolkun keskitie.Liiallinen hysteria pysäyttää koko yhteiskunnan ja mihinkään varautuminen voi olla vaaraksi tervaydelle.Paniikki kun puhkeaa niin heikosti käy.Esimerkki yleisötapahtumissa tai evakoinnissa sisätiloista.
 
Niin. Ei saa varautua ostelemalla tavaraa eikä lietsoa paniikkia. Purkkiruokaakaan ei kuulemma saa ostaa. Harmin paikka, tekisi mieli maistaa pitkästä aikaa tomaattimakrillia. Saakohan purkkihernekeittoa ostaa? Kaupassa oli kahden purkin aletarjous, onkohan monitarjousten ostaminen haram?

No, silmä näkee kaupassa tämän:
26E63143-9A7B-422E-8F91-3F2BAB44E0C0.jpeg
FFP2 ja FFP3 ovat loppu. Muutama FFP1 -setti löytyy. Hmm. Johtuu varmaan äkillisestä rakentamisbuumista, joka ei tosin näy muilla hyllyillä.

Näitä saa vielä, mutta ei rautakaupasta.
F7910F0D-434E-4418-98E0-1B6B09851D84.jpeg
 
Tähän liittyen.

Katso liite: 37663

Ei mitään henkilökohtaista, mutta tuo taulukko on kyllä yksi helvetin ilmentymä Kiinan tiedotuslinjasta... Tuollaisiin yläkategorioihin niputtaminen on todella yksisilmäistä, kun sisään mahtuu jos jonkinlaista tautia.
 
Ei mitään henkilökohtaista, mutta tuo taulukko on kyllä yksi helvetin ilmentymä Kiinan tiedotuslinjasta...
Luuletko että minä olen joku kiinalainen tiedottaja?
 
En, vaan lähteesi on lähdeviitoittanut sen kiinalaiseen tietoon.
Viestini oli vitsi, sillä en ymmärrä miksi ottaisin henkilökohtaisesti viestiäsi. Tuo on ainoa minun tiedossa oleva tieto komorbiditeeteista koronaviruksen suhteen. Jos jollain on tarkempaa tietoa niin jakakoon.
 
Joku voisi ylitulkita rivien väleistä "lopettakaa tämän paskan postaaminen" -ajatuksen. Näin taisi käydä Epidemiat maailmalla ketjussa aikaisemmin.
 
Kirurgitko käyttää niitä samoja remonttipölysuojaimia, mitä rautakapat myy? Ja kun yhden semmoisen ostaa, niin heti jää yksi potilas leikkaamatta? Nyt kyllä alkaa mennä puurot ja vellit sekaisin, jos näitä uskotaan...
:D

Maskeista on suurin hyöty sairailla ja hoitotyöntekijöillä.

Surgeon general ei muuten ole kirurgi, vaan Yhdysvaltain korkein lääkintäviranomainen.
 
:D

Maskeista on suurin hyöty sairailla ja hoitotyöntekijöillä.

Surgeon general ei muuten ole kirurgi, vaan Yhdysvaltain korkein lääkintäviranomainen.

Mä kyllä oikeesti käytän hamstraamani fp3:set nikkaroidessa ja maalatessa, samoin kuin kulutan hamstraamani riisit ja tonnikalat. Mutta Suomessakin viranomainen pitää nyt toosi pahana, jos jotain sattuu ostamaan varastoon. En kuitenkaan pysty näkemään isoa kuvaa niin, että yksilö tekisi väärin varautuessaan, saatika että pitäisi jotenkin syyllistyä. Jos huoltovarmuus siitä menee, niin se on sitten pilattu jo paljon aikaisemmin. Viranonaistiedotus on ollut tässä asiassa niin lapsellista ja vähättelevää, että miksi kukaan lopettaisi varautumista sen perusteella?
 
Kun neuvotaan ettei pidä ostaa sitä tai tätä niin näen sen viranomaisen varautumattomuutena. Maskeista tulee pulaa mutta uskon että ruokaa riittää kaikille, mikäli koko eurooppa ei pysähdy. Mikäli taas tavara ei liiku mihinkään pariin kuukauteen niin sitten itsekkin olen alivarautunut.

Tilanne kehittyy ” hitaasti” ja siihen ehtii vielä moneen kertaan reagoimaan jos on tarvetta
 
Mikä on se pahin tilanne lyhyellä aikavälillä? Tiedän että rokote on paras, mutta en tiedä mikä olisi se pahin?
 
Back
Top