Epidemiavarautuminen

Suurin osa sairastuneista tulee olemaan niitä normikansalaisia, lieväoireisia ja jopa oireettomia, jotka ihmisten ilmoilla liikkuessaan levittävät tautia vähemmän, jos sattuvat pitämään jotain maskia kasvoillaan.

En käsitä ollenkaan tätä normikansalaisten suojamaskien käytön ankaraa vastustamista. Jokainen julkisella paikalla nähty maski hidastaa epidemian leviämistä estämällä pisarointia ja pisaroiden päätymistä kantajansa limakalvoille. Lisäksi ne toimivat muistutuksena kantajalleen, ettei kasvoja pidä sormeilla.

On myös täysin käsittämätöntä, että kun toisaalta vakuutellaan Covid-19:n tarttuvan vain pisaratartuntana, niin "asiantuntijat" väittävät, että huonosti istuva tai hieman kostea maski ei mitään suojaa antaisi. Kyllä taatusti antaa. Tämän voi perustella fysikaalisesti, biologisesti ja arkijärjellä. Toki hieman huonommin, jos tauti onkin aerosolina tarttuva, mutta tätähän Suomen terveysviranomainen ei usko.

Se on myös niin, että jos jonkun maan hallintokoneisto pitää pahana sitä, että kansalaiset maskeja ostavat ja käyttävät, niin viranomaiset voivat halutessaan takavarikoida tuotteet tehtaan linjalta, tukusta, tai jopa sieltä Motonetin ja Rautian hyllystä. Yksikään potilas ei jää hoitamatta siksi, että joku ihminen pitää Prismassa asioidessaan päässään teknisiin töihin tarkoitettua henkilönsuojainta, joka on myyty rautakaupassa.

"Mutta kun maski on väärin käytettynä tosi paha, ne pitää kieltää"... -Entä mitä jos joku taitamaton ostaa epidemian varalle vaikka kiväärin, sormeilee sitä ja kaivaa sillä nenäänsä, tai tunkee vaikka per------nsä? Ei, kyllä luvanvaraiset aseetkin täytyy nyt kieltää. Ja aika moni muukin juttu täytyy nyt kieltää normikansalaisilta, koska valtio on niin pulassa, vaikka influenssa tappaakin enemmän.
Käsittääkseni kysymys on ensisijassa suojainten riittävyydestä:

Hoitohenhilökunnalle ja muille kriittisille ryhmille täytyy riittää maskeja ja suojaimia pahan paikan tullen.
Health and Human Services Secretary Alex Azar said last week that the U.S. has a stockpile of 30 million N95 masks but needs at least 270 million more for health care workers alone to prepare for a more widespread outbreak.

Toisekseen näkisin vielä pari pointtia. Tavan tallaajan tulisi maskia käyttäessään olla erittäin tietoinen siitä, että suojain antaa vain heikon suojan. Eli että ei ikäänkuin tuudittaudu siihen, että "minulla on maski; olen turvassa/en levitä virusta" ja sen seurauksena laiminlyö muita tärkeitä toimenpiteitä viruksen leviämisen estämiseksi. Ei esimerkiksi pidä niin suurta etäisyyttä toisiin, vaikka se muuten olisi mahdollista.

Suojainta pitää osata käyttää. Maski voi olla muistutuksena, ettei sormeile naamaa, mutta se voi myös vaikuttaa toiseen suuntaan; maskia saattaa vähän väliä asetella paremmin paikalleen ja jokainen kosketus maskiin voi siirtää siihen hengitysilman mukana kertyneet virukset käsiin (viruksen kantajalla) Joka kerta, kun riisuu maskin, niin täytyy olla tarkka miten siihen koskee ja mihin sen laittaa; se kun voi olla täynnä viruksia. Parasta varmaan olisi laittaa se aina roskiin, mutta tästä tullaankin niihin riittävyyspulmiin.

Mutta varmasti on paikkansa pitää suojainta monessakin tilanteessa mikäli niitä on käytettävissä.
 
Hoitohenhilökunnalle ja muille kriittisille ryhmille täytyy riittää maskeja ja suojaimia pahan paikan tullen.
Health and Human Services Secretary Alex Azar said last week that the U.S. has a stockpile of 30 million N95 masks but needs at least 270 million more for health care workers alone to prepare for a more widespread outbreak.

Ne rautakaupan hyllyille toimitetut ja sieltä ihmisten ostamat maskit eivät kuitenkaan ole päätymässä terveydenhuollon käyttöön. Terveydenhuolto tilaa omansa tukuista tai suoraan valmistajilta, ja näillä tahoilla on vastuu varmistaa, että terveydenhuolto saa tarvitsemansa.
 
Olisipa mielenkiintoista tietää, onko Iranin kuolleisuuden taustalla väärät hoitokäytännöt. Tri. Campbellin tietojen mukaan Iranissa käytetään paljon kortikosteroideja infektiotautien hoidossa, ja ne olisivat sitten mahdollisesti kostautuneet koronaviruksen kuolleisuudessa sammuttamalla immuunijärjestemää.

Asiaa googletellessa selvisi, että kortikosteroideja käytetään influenssan hoidossa kohtuu yleisesti. Tutkimusnäyttö viittaa siihen, että ainakin systeemiset kortikosteroidit kasvattavat kuolemanriskiä, mutta toisaalta laadukkaita tutkimuksia on vain vähän.
 
Suojainta pitää osata käyttää. Maski voi olla muistutuksena, ettei sormeile naamaa, mutta se voi myös vaikuttaa toiseen suuntaan; maskia saattaa vähän väliä asetella paremmin paikalleen ja jokainen kosketus maskiin voi siirtää siihen hengitysilman mukana kertyneet virukset käsiin (viruksen kantajalla) Joka kerta, kun riisuu maskin, niin täytyy olla tarkka miten siihen koskee ja mihin sen laittaa; se kun voi olla täynnä viruksia. Parasta varmaan olisi laittaa se aina roskiin, mutta tästä tullaankin niihin riittävyyspulmiin.

Maskiin tarttuu muutaman um kokoisia pisaroita, jotka sisältävät virusta. Nämä virukset eivät elä kauaa, koska tuollaisissa pisaroissa olosuhteet eivät ole niille sopivia. Puhutaan tyyliin 15min elinajasta ja auringon uv on vieläpä erittäin tehokas tällaisiin pisaroihin.

Eli maski estää aerosolimuodossa leviävät virukset, jotka voisivat tunkeutua hengitysteihin, mutta eivät sinänsä elä kauaa kehon ulkopuolella.

Virukset selviävät kauan esimerkiksi sellaisessa "pisarassa", missä on orgaanista ainesta mukana. Räkä, sylki, uloste, veri,..

Että jos menee sellaiseen paikkaan, missä saa käsiinsä kyseisiä aineksia ja sen jälkeen menee räpläämään maskia, niin sittenhän asia on eri..

Mutta aerosolitartunnan ehkäisyssä kestää yksi maski varmasti pitkälle. Kun tulee sisälle kotiin, niin heti kenkien riisumisen jälkeen käsien pesulle.
 
Nämä ns. italialaiset tomaattituotteet ovat usein alkuperältään kiinalaisia:
Eli olisikohan kyseessä sekä kasvanut kysyntä ja sakkaava tarjonta? Niin kuin hengityssuojaimissakin. Jos näin, niin olisiko tosiaan niin, että jo nyt näkyisi kaupan hyllyllä asti tuotantokatkokset Kiinassa? Siis tälläisissä tavanomaisessa elintarvikkeessa kuten tomaattimurska?

Katos katos, jännä tietää! :salut:

Käytän Rainbow'n 500 g pureepakettia lasagnekastikkeena, joten voi kyllä hyvin olla kiinalaista alkuperää. Paketin takana ainesosissa lukee "soseutettu kuorittu tomaatti (Italia)", mutta ehkä se valmistusprosessi sitten tekee tomaatista italialaisen. Tosin myös Mutti-merkin alla olevia selvästi kalliimpia tuotteita olen ostanut, liekö nekin kiinalaista alkuperää, ja niitäkään ei hyllyssä juuri ollut.
 
Tämä ketju (ja se toinen ketju) kuvastavat varsin hyvin ihmisten hölmöyttä ja kyvyttömyyttä objektiiviseen ajatteluun, joskin puolustukseksi on sanottava että sama hölmöys on ottanut ohjat maailmalla. Osa on paskonut housuunsa ja osa ristirunkkaa sille kuka saa kaivettua netistä typerimmän tuominpäivänennusteen taudista, joka ei pääosin eroa tavallisesta kausi-influenssasta, jonka on tänäkin talvena sairastanut pelkästään n. 8000 ihmistä. Influenssa kuolleisuus Euroopassa per vuosi liikkuu taas jossain +500 000 ihmisessä eikä tästäkään saada paniikkia eikä edes otsikoita. Riskiryhmille tämä tauti tuo tietenkin omat haasteensa mutta haaste olisi muutenkin olemassa mm. jo mainitun kausi influenssan johdosta.
 
mutta tiiätkö mikä tässä sentään on hyvä, sä voit jättää muut ristirunkkaamaan (mitä se ikinä onkaan) keskenään ja jatkaa omaa elämääsi ihan rauhassa niinkuin ennenkin ja olla välittämättä yhtään mistään pikkunuhasta. Noista otsikoista saa vähän vinkkiä että mistä siellä kyseisessä ketjussa keskustellaan ja sellaisia aiheita mitkä ei kiinnosta, ei kannata avata. Omaa aikaansa siinä vaan tuhlaa ja mielikin menee huonoksi
 
Täähän on uskomatonta. Päin naamaa naureskeltiin että Suomen kaltaisessa maassa ei tartte mitään hätävaraa. Nettiruokakaupoista kuulemma saa aina ruokaa.

Ainakin minä lopetan aiheesta "saarnaamisen". Sääli vaan mutta noillakin naureskelijoilla on pieniä lapsia.
 
Tämä ketju (ja se toinen ketju) kuvastavat varsin hyvin ihmisten hölmöyttä ja kyvyttömyyttä objektiiviseen ajatteluun, joskin puolustukseksi on sanottava että sama hölmöys on ottanut ohjat maailmalla. Osa on paskonut housuunsa ja osa ristirunkkaa sille kuka saa kaivettua netistä typerimmän tuominpäivänennusteen taudista, joka ei pääosin eroa tavallisesta kausi-influenssasta...

On olemassa toinenkin mahdollisuus.

Ne muut ihmiset saattavat olla kykeneviä objektiiviseen ajatteluun ja sen seurauksena tajuta mikä on tilanne ja sen todennäköiset kehityssuunnat. Voi olla että juuri sinä olet tässä se objektiiviseen ajatteluun kyvytön ristiinrunkkaava housuihinpaskoja.

Noin kolmen kuukauden päästä tiedetään jo aika paljon paremmin että kuka oli ajattelukyvytön tollo ja kuka ei.

Sillä välin toivotan kaikkea hyvää sinulle ja talouspaperirullallesi.
 
Sellainen lisähuomio vielä sanottava tähän, että voi olla kohta kiire hankkia ne talouspaperirullat. Oli ainakin meidän lähiS-marketista jo joku perkeleen tuomiopäivänpasuuna hamstrannut ne lähes loppuun.. Kyllä tästä nyt hyvin vahvasti näyttäisi jotain muuta kehkeytyvän kuin mikään tavan flunssa.
 
Täähän on uskomatonta. Päin naamaa naureskeltiin että Suomen kaltaisessa maassa ei tartte mitään hätävaraa. Nettiruokakaupoista kuulemma saa aina ruokaa.

Ainakin minä lopetan aiheesta "saarnaamisen". Sääli vaan mutta noillakin naureskelijoilla on pieniä lapsia.

tässä on kyllä varmaan se toinenkin puoli, meillä on lähipiirissä pari tämmöistä. Niissä porukoissa on niitä kenellä on talous niin kuralla ettei yhtään ylimääräistä hankintaa ole mahdollista tehdä. Ennen rahapäivää ei hankita mitään, kuukaudesta toiseen. Käydään syömässä mutsin luona ja kun rahaa tulee, maksetaan netflix ja ostetaan päivän nugetit ja ranet. Näille tyypeille karanteeni tai sairastuminen olisi ihan katastrofaalista kun lapsiltakin jäisi kouluruoka saamatta. Nämä ei todella tilaile mitään pizzalasteja tai kuukauden ruokia kerralla himaan jos tilin saldo on alle kympin. Ja niitä suomessa riittää. mäkin naureskelisin ja vähättelisin ja sanoisin muita hysteerisiksi.

on sitäkin porukkaa mikä ei oikeesti seuraa mitään uutisointia, ei siis edes mitään iltalehtien otsikoita maisatorpan tissejä ja temptation islandeja pidemmälle. Jos on sattunut telkkari olemaan auki kun on tullut tiedoitustilaisuus ja siellä kerrottiin ettei korona tule suomeen eikä varsinkaan karanteeneja tänne tule. Koskaan ikinä. Niin saattaa yllättää että kaksi päivää myöhemmin saatiin ensimmäiset karanteenit suomeen.
 
En käsitä ollenkaan tätä normikansalaisten suojamaskien käytön ankaraa vastustamista.

Se on aika helppo käsittää, kun tekee mielikuvaharjoituksen. Tyypillä on yskää ja hengenahdistusta. Hän yskii kertakäyttönenäliinaan ja hävittää nestuukin, pesee kädet. Tyyppi kakkosella on maski nokalla mutta hän ei vaihda sitä ja koskettelee sitä, kohentaa sen asentoa. Kokee olevansa piilossa sen maskin takana kuin hämy partansa takana.

Ja koskee sitten ostoskärryihin, bussissa kahvoihin, rahoihin, marketin tavaroihin joita ei osta mutta hiplaa... ;)

images.jpg

Jotenkin tässä on nyt päässyt tämä homma lipsahtamaan sellaiseksi, että infektiolääkärit, HUS, THL ja WHO eivät tiedä mitään, mutta tohtori YouTube on asioista perillä.

Mun ennustuksen mukaan totuus on välimaastossa. Tästä tulee pandemia hyvistä estämisyrityksistä huolimatta, ja pari-kolme prossaa vakavasti sairastuneista ja oikeasti oireisista on sitten kanttuvei. Sanotaan vaikka että 60% kantaa sitä, 80% oireettomana ja 20% sairastuu ja näistä 3,5% kuolee. Kaikista kantajista tietysti vain 0,00jotakin.

Yhtä epäpätevä olen tätä ennustamaan kuin muutkin, mutta tuossa vetoni.
 
Katso liite: 37730

Jos et veikkaa, et voi voittaa.
 
Sellainen lisähuomio vielä sanottava tähän, että voi olla kohta kiire hankkia ne talouspaperirullat. Oli ainakin meidän lähiS-marketista jo joku perkeleen tuomiopäivänpasuuna hamstrannut ne lähes loppuun.. Kyllä tästä nyt hyvin vahvasti näyttäisi jotain muuta kehkeytyvän kuin mikään tavan flunssa.

Ihan tavallinen flunssa, jossa 20% potilaista vaatii sairaalahoitoa, 5% tehohoitoa hengityskoneessa ja kuolleisuus terveydenhoitojärjestelmän yhä toimiessa 3.4%.

Ihan tavallinen flunssa, jonka vuoksi Kiina - jonka jumala on raha - sulkee taloutensa.

Ihan tavallinen flunssa, jonka vuoksi useat maat sulkevat koulut, kieltävät yleisötapahtumat ja varautuvat ihan helkutasti.

Ihan tavallinen flunssa, jonka tarttuvuus on luokkaa lukujen satakertaistuminen per kuukausi.

Ihan tavallinen flunssa, joka on ajanut maailman pörssit ja monet toimialat vapaapudotukseen.

Ihan tavallinen flunssa, joka...
 
Toivottavasti Tämä saa nyt aikaan sen että jokainen alkaa pitämään edes jonkinlaista kotivaraa,varautuminen ei ole vainoharhaisuutta,ja mahdollisuuksien mukaan sitten pientä omavaraisuutta kehittämään,kaikenlaista yllätystä sitä eteen tulee.
 
On olemassa toinenkin mahdollisuus.

Ne muut ihmiset saattavat olla kykeneviä objektiiviseen ajatteluun ja sen seurauksena tajuta mikä on tilanne ja sen todennäköiset kehityssuunnat. Voi olla että juuri sinä olet tässä se objektiiviseen ajatteluun kyvytön ristiinrunkkaava housuihinpaskoja.

Noin kolmen kuukauden päästä tiedetään jo aika paljon paremmin että kuka oli ajattelukyvytön tollo ja kuka ei.

Sillä välin toivotan kaikkea hyvää sinulle ja talouspaperirullallesi.

Epäilen kovasti kun minunkaan viestistä ei selvästi osattu lukea muuta kuin pari ensimmäistä riviä ja loput, jossa koko kohu asetettiin mittasuhteisiin, ei saanut mitään huomiota.
 
Back
Top