Epidemiavarautuminen

Asuinrakennukseni alakerrassa on kuntosali. Treenaan siellä herättyäni eli noin kello 5-6. Sellaiset 4/5 treenikerroista olen ainoa henkilö salilla, 1/5 kerroista salille tulee joku kun minun treeni on loppumassa, eli mistään täyteen ahdetusta salista ei ole kysymys. Oletan, että sairaana kukaan ei treenaa, mutta ongelma on mahdolliset oireettomat levittäjät. Tauti säilyy pinnoilla pitkään, eli jos joku treenaa illalla, niin hänen levittämät virukset saattanevat pysyä pinnoilla seuraavaan aamuun (jolloin itse treenaisin)? Treeni on hyvä asia mielelle ja keholle, ja toistaiseksi en näe syytä välttää salilla käyntiä, mutta onko palstalaisilla kommentteja tai linkityksiä viranomaisten ohjeisiin asian tiimoilta?

Ja huom. itse en siis kuulu mihinkään riskiryhmään, mutta en halua levittää tautia muille, minkä takia en halua sitä itsekkään saada (ja onhan sairastaminen muutenkin ikävää).
Isoin hyöty lienee hanskojen käytöstä, salihanskat/kertakäyttöhanskat.
 
Isoin hyöty lienee hanskojen käytöstä, salihanskat/kertakäyttöhanskat.
Käsidesi oitis salilta poistumisen jälkeen ajanee saman asian (tai käsien pesu kotona, mutta silloin kontaminoituu ovi ja hana).
 
Mielenkiintoinen tilastosivu koronaviruksen testauksista, todennetuista tapauksista ja kuolemista per osavaltio (selaa pikkuisen sivua alaspäin)


Suomen GDP muistaakseni noin sama kuin Massachusettsilla. Siellä tehty 1759 testiä, joista 1667 tällä viikolla(!). Kertoo heidän hitaasta heräämisestä koronaan.

Eikös Suomessa ole kuitenkin tehty jo yli 3000 testiä, muistan lukeneeni jostain?
 
Politicon sivusto hakee tietonsa täältä:


Todella hurjaa, kahdessa viikossa hyppy 118 tapauksesta 5723 tapaukseen. Toimiin ryhdyttiin nyt, tulokset eristäytymisestä jne näkyvät vasta parin viikon päästä... :(
 
Ai tällainenkin on mahdollista :D


Eli yhdellä hengityskoneella voidaan hätätilassa pitää hengissä neljää potilasta kerrallaan!
Tuota on tieteellisesti tutkittu jo yli kymmenen vuotta sitten ja Sandy Hook:in tragediassa myös käytännössä kokeiltu.


Toivottavasti Suomen terveydenhoidon byrokratia taipuu tuohon, ennen kuin ihmisiä kuolee tarpeettomasti..

Neroutta!
 
Prismassa käyty hakemassa maitoa ja leipää. Vähän ihmisiä liikkeellä. Kaikki lompsivat rauhakseen, kellään ei näyttänyt olevan kiire mihinkään. Kello oli n. 1800.
Riisit, nuudelit ja makaroonit/pastat loppu. Ketsuppi hylly melkein tyhjä. Pois lukien Meiran mustakorkkinen ketsuppi, sitä oli reilusti.
WC ja talouspaperi hyllyissä aika paljon vajausta, mutta mikään ei ollut loppu.
Kukaan ei käyttänyt käsineitä ja hengityssuojaimia, paitsi lauma kiinalaisia opiskelijoita.
Osa hieman vilkas, kun pikkukäsidesipullosta putsasin kädet itsepalvelukassalla.
EDIT, niin se leipä. Ei ollut kuin kokonaisia ruisleipiä. Kyllä nekin kelpaa.
 
Viimeksi muokattu:
Osa hieman vilkas, kun pikkukäsidesipullosta putsasin kädet itsepalvelukassalla.

Harva muuten näkyi tankkaavan autoa hanskat kädessä. Pelätään että leimautuu kun on selitetty että ei niistä mitään hyötyä ole - tai on jopa haittaa?

Ihmettelen tätä edelleen:
"Jos olet karanteenissa: Älä tule kauppaan sairastuttaman muita!
Pyydä apua läheisiltä, naapureilta tai tilaa ruokaostokset kotiin."

Onko hätävaran oltava 3vrk vaiko 14vrk? Mikä on virallinen totuus?
Sekä hengityssuojain. Onko siitä apua vaiko ei? Miksi niitä jaettiin suuria määriä mm. Singaporessa, fake news?

Pitäisikö jonkun toimittajan vielä kysellä, jankata, kysellä ja verrata eri maihin?
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä huomio. Meilläkin kolme teini-ikäistä kotona, joista kaksi poikaa, niin helvetisti menee ruokaa.
Kilon kaalista tehty kaalilaatikko, siinä 400 grammaa jauhelihaa ja muut tykötarpeet, niin vuoka ei iltaa näe. Tätä sitten joka päivä.
Ei muuta kuin keitätte perunaa lisäksi. Kauhallisen kaalilaatikkoa saa ottaa ja siihen viereen 5 perunaa. Ei minun lapsuudessa kyllä saanut syödä pelkkää kaalilaatikkoa ilman perunaa.
 
Aamun hyvänä uutisena näyttäisi siltä, että Etelä-Korea on saamassa epidemian kuriin, todennettujen tapausten määrä on pysynyt 8500 hujakoilla nyt muutaman päivän. Korea oli surullinen esimerkki sikäli, että huolimatta nopeasta reagoinnista heidän Potilas 31 (patient 31, googlatkaa jos ei tuttu) levitti oireettomana(?) taudin useaan hot spotiin. Mutta nyt eristäytymisellä ja erittäin laajalla testaamisella epidemia näyttäisi taittuvan.

He ovat kehittäneet edullisen testin markkinoille, toivottavasti pahenevasta pandemiasta huolimatta Suomi saa näitä testejä hankittua, kunnes mahdollinen oma valmistus käynnistyy. Totta totisesti toivottavasti THL painostetaan kertomaan Suomen testilukemat päivittäin, jotta saadaan kuva onko tilanne OK vai ei.

Samaan aikaan, jenkit nouseet Johns Hopkinsin tilastossa jo Korean ohi, 9500 todennettua tapausta per tämä aamu. Siellä toimenpiteisiin ryhdyttiin vasta nyt, toivottavasti saavat isot rattaansa pian pyörimään ja taudin talttumaan. Muoks seuraavat kaksi viikkoa siis mennään vielä jo maassa olleen epidemian uusien sairastuneiden tullessa ilmi.
 
Viimeksi muokattu:
Aamun hyvänä uutisena näyttäisi siltä, että Etelä-Korea on saamassa epidemian kuriin, todennettujen tapausten määrä on pysynyt 8500 hujakoilla nyt muutaman päivän. Korea oli surullinen esimerkki sikäli, että huolimatta nopeasta reagoinnista heidän Potilas 31 (patient 31, googlatkaa jos ei tuttu) levitti oireettomana(?) taudin useaan hot spotiin. Mutta nyt eristäytymisellä ja erittäin laajalla testaamisella epidemia näyttäisi taittuvan.
Jep. Mutta mitäs sitten, kun alkavat purkaa eristäytymistä, vai onko se tarkoitus tehdä vasta sitten kun rokote on kehitetty ja kaikille annettu?
 
Jep. Mutta mitäs sitten, kun alkavat purkaa eristäytymistä, vai onko se tarkoitus tehdä vasta sitten kun rokote on kehitetty ja kaikille annettu?
Erittäin hyvä kysymys. Nythän silmä kovana seurataan, alkaako kauko-idässä toinen aalto, jos ja kun ensimmäisen aallon varotoimenpiteitä aletaan purkamaan.
 
Lueskelin käynnissä olevista tutkimuksista Covid19 lääkehoitoon

Kiinassa nähtävästi testataan mm. pirfenidonea (Esbriet) suurin odotuksin. Taidan olla hyvin varautunut, kun sattuu olemaan tuota ihan ylimääräisenä reilu 300 tablettia lääkekaapissa.

Näitä jäi aikanaan appiukolta ylimääräiseksi, kun tarve loppui hengittämisen loppumiseen. Suomen raadollista terveydenhuoltoa kuvaa hyvin se, että tuon lääkkeen Kela-korvattavuus päättyy samalla, kun keuhkokapasiteetti laskee alle 50%. Pari viimeistä elinvuottaan omilla rahoillaan osti nuo lääkkeet, ei ihan mikään pikkusumma kun kuukausiannos maksaa yli 2500€.
Keuhkopolin kautta aikanaan yritin tarjota noita annettavaksi tarvitsijoille mutta sanoivat heittävänsä roskiin jos sinne ne vien.
 
Moikka,

Pari huomiota nopeasti muuttuvasta tilanteesta.

Eilen työmarkkinajärjestöt ja hallitus pääsivät nopeasti yhteisymmärrykseen siitä, että tilanteessa lisätään työmarkkinoiden joustoa ja myös siitä, että yritysten maksamia työeläkemääriä leikataan. Eläkerahastoissa ei tietenkään ole kovinkaan paljoa puskureita ja rahastojen arvo on myös laskenut. Tässä lienee takana myös matemaattinen mallinnus siitä, että koronan takia joukostamme poistuu tietty määrä eläkeläisiä ja heidän eläkkeitään ei tarvitse mallinnuksessa ottaa huomioon. Ja sitä kautta yritysten maksamia työeläkemaksuja voidaan myös väliaikaisesti helpottaa. Niin raadollista kuin tällainen ajattelu onkin, niin eläkeasiat ovat ylätasolla puhdasta matematiikkaa.

Toinen uutinen on naapurimaidemme talouden kestävyys:

Oli odotettavissa, että suhteessa Euroon Ruotsin ja Norjan Kruunujen arvo tulee reippaasti laskemaan. Mikä varsinkin Ruotsissa aiheuttaa suuria ongelmia lyhyellä tähtäimellä, koska tuonti on välttämätöntä Ruotsin kriisivalmiuden kannalta. Vertailuksi voisi sanoa, että jos Suomessa ei nyt olisi Euro käytössä, jota EKP tukee, Suomi olisi jo lähellä konkurssia.

Simpauttaja
 
Harva muuten näkyi tankkaavan autoa hanskat kädessä. Pelätään että leimautuu kun on selitetty että ei niistä mitään hyötyä ole - tai on jopa haittaa?

Ihmettelen tätä edelleen:

Onko hätävaran oltava 3vrk vaiko 14vrk? Mikä on virallinen totuus?
Sekä hengityssuojain. Onko siitä apua vaiko ei? Miksi niitä jaettiin suuria määriä mm. Singaporessa, fake news?

Pitäisikö jonkun toimittajan vielä kysellä, jankata, kysellä ja verrata eri maihin?

Sanoisin, että tällaisen taudin hidastamiseksi olisi hengityssuojain eräs tärkeimmistä keinoista, kun liikkuu julkisissa paikoissa. Kieltämättä yllättävää, kun suositusta sellaisen käyttämiselle ei tullut, eikä tule.

Todennäköisesti eletään kriittisimpiä aikoja - ainakin tässä aallossa - niin ne olisi oltava käytössä, nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top