Epidemiavarautuminen

Joo, sikaflunssan ja narkolepsiariskin jälkeen ei välttämättä ole jonoa rokotuspaikkaan.

Toisaalta sääli, jos sillä saataisiin pandemian myöhempiä aaltoja hillittyä, mutta täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää.
Tänään kysyin lääkäriltä, että vieläkö influenssarokote kannattaa ottaa..vastaus oli kyllä.

Taas painaa kuumetta päälle, joten taitaa jäädä..
 
Mikä muuten on todennäköisyys että se jo on Suomessa muttei ole havaittu? Tehdäänkö terveyskeskuksissa testejä?
 
Mikä muuten on todennäköisyys että se jo on Suomessa muttei ole havaittu? Tehdäänkö terveyskeskuksissa testejä?
Maalaisjärjellä ajatellen on jo varmasti suomessa, jos joka päivä ainakin 2 konetta tulee milanosta. Itämisaikahan oli se pari viikkoa eli viikon sisään voi alkaa jo tupsahtelemaan todettuja tapauksia. Omalta alle 2v lapseltakin taidettiin tehdä laaja virusviljely kun joutui osastolle keuhkokuumeen vuoksi eikä mikään tavanomainen pikatesti kertonut mitään. Lopulta osoittautui rs-virukseksi.
 
Rautakauppojen FFP3 -suojainhyllyssä tuppaa asustelemaan nykyään vain villakoirat.

7CBDEFE5-7F83-4F7C-A10D-D04DE0859387.jpeg
 
Mikä muuten on todennäköisyys että se jo on Suomessa muttei ole havaittu? Tehdäänkö terveyskeskuksissa testejä?

En osaa ennustaa, mutta kyllähän valtaosa tautitapauksista jäänee muuallakin diagnosoimatta, jos ja kun ei flunssaa kummempia oireita keskimäärin aiheuta.

Eipä silti, kyllä tavallinen flunssakin keuhkokuumeeksi voi kääntyä ja moni niihinkin kuolee.
 
Maalaisjärjellä ajatellen on jo varmasti suomessa, jos joka päivä ainakin 2 konetta tulee milanosta. Itämisaikahan oli se pari viikkoa eli viikon sisään voi alkaa jo tupsahtelemaan todettuja tapauksia. Omalta alle 2v lapseltakin taidettiin tehdä laaja virusviljely kun joutui osastolle keuhkokuumeen vuoksi eikä mikään tavanomainen pikatesti kertonut mitään. Lopulta osoittautui rs-virukseksi.

Viikko 11 ja tilanne päällä?

Tämänhetkinen virus ei vielä mitään. Ajatelkaas jos tuossa olisikin "harmaan vaiheen" biologinen ase joka kohdistuu Eurooppaan. Nyt pitää seurata kuinka toimitaan ja missä on parannettavaa. Miten nopeasti viranomaiset toimivat, vatuloivatko poliitikot vai toimitaanko "kun mitään ei voida tehdä ja sopimukset velvoittavat"

Pakolaisia käytettiin aseena - mutta sitä faktaa ei vieläkään tietyissä piireissä uskota. Mitenkäs jos tulevaisuudessa onkin jokin "uusi" uhka (vaikka jo keskiajalla osattiin, biologiset aseet)...
 
Viimeksi muokattu:
Suomi varautuu koronaviruksen leviämiseen – eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta saa aiheesta tietoa terveysviranomaisilta torstaina, Anu Vehviläinen kertoo
Koronaviruksen leviämisen riskit ovat nousseet uudelle tasolle Euroopassa Italian tilanteen vuoksi, valiokuntaa johtava Vehviläinen toteaa

Pauliina Pohjala25.2.2020 8:38
Muokattu
25.2.2020 8:52

Koronavirus Suomessakin täytyy varautua koronaviruksen leviämiseen, ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta saa torstaina terveysviranomaisilta tietoa tilanteesta, valiokuntaa johtava keskustan Anu Vehviläinen kertoo Twitterissä.

– Italian tilanteen vuoksi koronan leviämisen riskit ovat nousseet uudelle tasolle Euroopassa, hän toteaa.
Panikoitumiseen ei Vehviläisen mukaan kuitenkaan ole syytä.
Koronavirustartuntoja on diagnosoitu Euroopan maista eniten Italiassa. Maanantai-iltaan mennessä koronavirustartuntoja oli diagnosoitu Italiassa yli 200 ja viranomaiset olivat vahvistaneet seitsemän kuolintapausta.

 
STM asetti koronaviruksen vuoksi siihen varautumista ja johtamista tukevan työryhmän


STT

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut sosiaali- ja terveydenhuollon varautumista ja johtamista tukevan työryhmän koronaviruksen vuoksi. Ministeriön mukaan ryhmän tavoite on tehostaa johtamista ja toimenpiteiden koordinointia ministeriön toimialalla.

WHO on julistanut covid-19-viruksen aiheuttaman epidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Koordinaatioryhmän tehtävä on suunnitella, johtaa ja yhteensovittaa koronaviruksesta aiheutuvia torjuntatoimia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lisäksi se tukee Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta, Fimeaa, Valviraa, aluehallintovirastoa ja kuntien sekä kuntayhtymien viranomaisia näiden toiminnassa uhan torjumiseksi.

 
Ajankohtaista koronaviruksesta COVID-19

Päivitetty ti 25.2. klo 12.00.

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19 -tartuntatautiepidemia. Virus aiheuttaa influenssaa muistuttavia hengitystieoireita. Osa tartunnan saaneista voi myös saada keuhkokuumeen. Suurin osa sairastuneista saa kuitenkin vain lieviä oireita.
THL seuraa kansainvälistä tilannetta Euroopan tautivirasto ECDC:n ja Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa, kehittää ohjeistusta terveydenhuollolle ja laboratorioille, arvioi koronavirukseen liittyviä terveysriskejä sekä laatii arvioita siitä, mihin suuntiin koronavirustilanne voi kehittyä.
Päivitämme tälle sivulle tuoreimmat tiedot taudin esiintymisestä sekä ohjeista tartuntojen torjumiseksi.
  • Tähän mennessä tapauksia on todettu yhteensä noin 80 200, joista Manner-Kiinan ulkopuolella noin 2 700. Tapausten kokonaismäärässä ovat mukana sekä laboratoriovarmistetut tapaukset (WHO:n tapausmääritelmä) että osin myös Hubein maakunnassa oireiden perusteella kliinisesti diagnosoidut tapaukset.
  • Suurin osa tapauksista on yhä todettu Kiinassa, valtaosa Wuhanissa ja Hubein maakunnassa.
  • Kiinan tartuntatautiviraston mukaan päivittäiset tapausmäärät ovat Kiinassa laskussa. Tilastoinnissa ja raportoinnissa voi kuitenkin olla viiveitä, eikä epidemian suunnasta voi vielä tehdä riittävän luotettavia johtopäätöksiä.
  • Kiinan ulkopuolella esimerkiksi Koreassa on todettu noin 900 tapausta, joista toistaiseksi suurin osa liittyy yhteen ihmisryhmän kokoontumiseen. Iranista on raportoitu kymmeniä tapauksia, joiden kohdalla altistumisen alkuperää ei vielä tunneta.
  • Tähän mennessä tautiin on kuollut 2 700 ihmistä, joista suurin osa (95 %) Hubein maakunnassa. Hubein maakunnan tapausmääritelmän muutos voi vaikuttaa myös raportoitujen kuolemien määrään.
  • Epidemia-alueella tarkoitetaan alueita, jossa esiintyy laajempia tartuntaketjuja. Tällä hetkellä epidemia-alueeksi määritellään Manner-Kiina, Iran, Etelä-Korea sekä Italiasta Veneton, Lombardian ja Piemonten ja Emilio-Romagnan alueet. Tilannetta arvioidaan kuitenkin jatkuvasti.
Euroopan tilanne
  • Euroopassa on todettu yhteensä noin 280 tapausta.
  • Tämän hetken tiedon mukaan Euroopassa todettuihin tapauksiin ei ole yleisesti liittynyt merkittäviä määriä jatkotartuntoja, mutta lähikontaktien seuranta jatkuu edelleen
  • Italiassa selvitetään parhaillaan tartuntaketjuja etenkin Lombardian alueella. Tapauksia on tähän mennessä todettu noin 230.
Suomen tilanne
  • Koronavirusinfektion mahdollisuus on tärkeää tutkia kaikilta henkilöiltä, jotka täyttävät THL:n terveydenhuollon toimenpideohjeessa mainitut näytteenottokriteerit. Suomessa on tutkittu 24.2.2020 mennessä noin 30 näytteenottokriteerit täyttävän potilaan näytteet.
  • Tähän mennessä Suomessa on todettu yksi laboratoriovarmistettu uuden koronaviruksen (COVID-19) aiheuttama tautitapaus Lapin sairaanhoitopiirissä. Jatkotartuntoja ei ole todettu.
  • Kansainväliseen liikkuvuuteen ja matkailuun liittyvät tapaukset ovat Suomessa mahdollisia. Mahdollisten tautitapausten nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta tehokkailla torjuntatoimilla voidaan vähentää jatkotartuntojen riskiä.
  • Suomen sairaaloissa on hyvä valmius tutkia ja hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa.
  • Tarkista ulkoministeriön verkkosivuilta uusimmat matkustustiedotteet. Sivuilla on tärkeää tietoa matkustamisesta ja ohjeet matkustusilmoituksen tekemiseen.
Mitä tiedämme uudesta koronaviruksesta?
  • On todennäköistä, että uusi Koronavirus on alun perin lähtöisin eläimestä ihmiseen tapahtuneesta yksittäisestä tartunnasta, jonka jälkeen leviäminen ihmisten välillä on käynnistynyt. Tartuntojen tarkkaa eläinlähdettä ei kuitenkaan vielä tiedetä.
  • Virus tarttuu ihmisestä toiseen nykytiedon mukaan pääasiallisesti pisaratartuntana lähikontaktissa. Itämisaika, eli aika altistumisesta ensioireiden alkuun, on arvion mukaan noin 2-12 päivää, keskimäärin noin 5 päivää. Leviämisen tehokkuutta eikä tartuttavuusaikaa vielä tunneta tarkasti.
  • Sairastuneiden oireita ovat olleet muun muassa kuume, yskä ja hengenahdistus.
  • Kiinan tartuntatautiviraston 17.2.2020 julkaistun selvityksen mukaan noin 81 % raportoiduista tapauksista on ollut lieviä ja he toipuvat normaalisti, 14 % on todettu keuhkokuume ja/tai hengenahdistusta ja noin 2 % sairastuneista on tähän mennessä kuollut tautiinsa. Suurin osa vakavampia oireita saaneista on ollut iäkkäitä miehiä ja monella on lisäksi jokin perussairaus.
  • Selvityksen mukaan yli puolet tapauksista on todettu yli 50 -vuotiailla ja vain noin 2 % tapauksista alle 20 -vuotiailla. Kuolleisuus oli suurinta yli 80-vuotiailla. Yhtään alle 10-vuotiaan lapsen kuolemaa ei ole raportoitu. Kiinan selvityksessä oli mukana lähes 45 000 laboratoriovarmistettua tapausta.
  • Koronavirukset ovat joukko viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä. Ne aiheuttavat tavallisimmin lievän hengitystieinfektion. Vakavia tautitapauksia ovat aiemmin aiheuttaneet SARS ja MERS -koronavirukset. Uusi koronavirus on geneettisesti SARS-koronaviruksen kaltainen.
  • Koronavirustartuntoja voidaan ehkäistä hyvällä käsihygienialla. Ohjeita: Käsienpesu ja yskiminen
  • Tietoa taudista: Koronavirus COVID-19
  • Usein kysyttyä koronaviruksesta COVID-19
Kansainvälinen riskinarvio
  • ECDC ja WHO päivittävät säännöllisesti tilannearviota. THL seuraa kansainvälistä tilannetta.
  • ECDC:n arivon mukaan COVID-19 koronavirusinfektion riski EU-maissa on tällä hetkellä melko pieni. Epidemia-alueella matkustamiseen liittyy kohonnut riski tartuntaan.
  • Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut Kiinan Wuhanista löytyneen uuden koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi (Public Health Emergency of International Concern, PHEIC). Julistuksen myötä WHO voi antaa tilannetta koskevia toimintaohjeita ja suosituksia ja kansainvälistä rahoitusta voidaan kohdentaa torjuntatoimien tukemiseen entistä nopeammin. Vastaava julistus on annettu viimeksi Kongon ebolaepidemialle sekä polioviruksen leviämiselle.
  • Maailman terveysjärjestö WHO ei suosittele erityisiä toimia matkailijoille eikä rajoituksia matkustamiseen tai kansainväliseen kauppaan.
  • Novel coronavirus in China (ECDC)
  • Novel Coronavirus, 2019-nCoV (WHO)
Ohjeita matkailijoille
THL:n ohjeita terveydenhuollolle
Tutustu myös
Toimintaohje työntekijöille uuden koronaviruksen ehkäisyyn (Työterveyslaitos)

 
Hajahuomio:

Kun lapsiperheessä kiinnittää huomiota siihen, että kädet pestään hyvin, aina ennen syömistä tai ruuan laittoa, aina kun tullaan jostain tms. niin nestesaippuan kulutus näyttäisi noin kolminkertaistuvan.

Osasyynä voi olla lisääntynyt peseminen, toisena se, että kun skidit ja aikuiset tajuavat että kannattaa harjaantua hyvin pesemiseen, niin saippuaa kuluu pesukertaa kohti vähän enemmän.

Tässä kohtaa huomaa hyvin sen, että vaikka lämpösen ruuan ääreen olisi aiemmin useimmiten tultu käsienpesun kautta, niin aamu-, ilta- ja välipaloilla käsienpesu on voinut jäädä tekemättä.

Pidän aika tärkeänä tuota huomiota saippuankulutuksen noin kolminkertaistumisesta. Siihen kannattaa varautua.


STM asetti koronaviruksen vuoksi siihen varautumista ja johtamista tukevan työryhmän

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut sosiaali- ja terveydenhuollon varautumista ja johtamista tukevan työryhmän koronaviruksen vuoksi. Ministeriön mukaan ryhmän tavoite on tehostaa johtamista ja toimenpiteiden koordinointia ministeriön toimialalla.

WHO on julistanut covid-19-viruksen aiheuttaman epidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Koordinaatioryhmän tehtävä on suunnitella, johtaa ja yhteensovittaa koronaviruksesta aiheutuvia torjuntatoimia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lisäksi se tukee Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta, Fimeaa, Valviraa, aluehallintovirastoa ja kuntien sekä kuntayhtymien viranomaisia näiden toiminnassa uhan torjumiseksi.


Reaktiivista touhua asiassa jossa pitäisi olla proaktiivinen. Tuon olisi voinut tehdä jo kuukausi sitten. Samoin sosiaali- ja terveydenhoitohenkilöstön lisä- ja täydennyskouluttamisen epidemiariskiä ajatellen olisi voinut aloittaa jo kuukausi sitten.
 
YLE ja media voisivat alkaa mediamyrskytä käsien pesusta. Tekisivät kerrankin jotain oikein.
Pysyvä otsikon nosto tai banneri etusivuille.

- Käsien pesu.
- Se, miten iso pinta-ala pitkillä hiuksilla on, kuinka ne pyörivät tyynyllä ja kasvoilla.
- Se, että rutiinien muutos aukottomampaan suuntaan vie aikaa.
- Pesuaineen kulutuksen runsas kasvu käsien pesun lisääntyessä.
- Mahdollisuus käyttää matalalämpötilaista saunaa pöpön tappamiseen.
- Työpaikoilla kokoustamisen muuttaminen virtuaalisempaan suuntaan, kokousten pienentäminen, tapaamisten muuttaminen kävelykeskusteluiksi.
- Kättelylle vaihtoehtoiset suomalaiseen kulttuuriin sopivat tervehtimistavat. (Nyökkääminen, kumartaminen, niiaaminen, hatun nostaminen yms. vanhat ja viisaat jutut.)
- Nenäliinapaketti mukana.
- Rappusissa ja käytävillä kulkeminen kaiteeseen koskematta jos onnistuu.
- Leipominen. (Ostakaa kuivahiivaa niin pitkään kuin sitä riittää. Ja muistakaa että ruisleipään saa tehtyä hyvän juuren itse hapankorpusta.)
- Epidemiaa torjuvien rutiinien opettaminen eri ikäisille lapsille.
- Epidemia-ahdistuksen todennäköisyyden pienentäminen rehellisyyden ja avoimuuden avulla. (Eikä niinkuin nyt että koitetaan tiedostamattomista arvovaltasyistä tai yleisen egomanian ja grandiositeettihurmoksen takia keskittyä tietoon liittyvän kontrollin maksimoimiseen eli epävarmuuden, ahdistuksen ja viranomaistoiminnan ja joukkotiedotuksen uskottavuuden romuttamiseen.)
- Epidemianiksipirkka. ("Niksinurkka")
- Erilaisiin rahaan liittyvien tilapäisvaikeuksien torjuminen ja välttäminen epidemiariskin alla.
- Kuinka olla ylikuormittamatta sähkö-, vesi-, puhelin-, tietoliikenne- yms. verkostoja samalla kun varmistaa oman elämän kannalta tärkeitä asioita.

jne. jne. jne.
 
12213373-1118x629.jpg

Hoitohenkilökunta on vastassa Pohjois-Italiasta saapuvaa Ryanairin lentoa. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO
Yle: Lappeenrannassa varaudutaan Italiasta saapuvaan lentoon
ARNO RYDMAN | 25.02.2020 | 20:23- päivitetty 25.02.2020 | 20:25

Hoitohenkilökunta ohjaa oireilevat matkustajat tutkimuksiin koronaviruksen varalta.

Pohjois-Italian Bergamosta saapuu Ryanairin lento Lappeenrannan lentoasemalle keskiviikkoiltana.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote varautuu tutkimaan matkustajat koronaviruksen varalta, kertoo Yle.

Ne matkustajat, joilla on äkillisen hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusoireita, ohjataan jatkotutkimuksiin.

Bergamo sijaitsee Lombardian maakunnassa, jossa on tavattu eniten koronavirustartuntoja Italiassa.
– Olemme siellä vastassa ja tiedotamme asiasta. Siinä voi sitten ilmoittautua, jos tuntee itsensä sairaaksi, sanoo Etelä-Karjalan keskussairaalan johtaja Marjo Numminen.

Kuumetta matkustajilta ei mitata.

– Tulemme jatkaamaan, niin kauan kuin tarvetta on, Numminen sanoo.

Lappeenrannasta lennetään Pohjois-Italiassa sijaitsevaan Bergamoon kaksi kertaa viikossa; keskiviikkoisin ja lauantaisin.

 
Back
Top