Raatelussa vammoja saanut mies vietiin jatkohoitoon Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla.
www.is.fi
Koira on ihmisen paras ystävä.
jep, näin on. Tässä vielä paikallisesta lehdestä tarkempi juttu.
Ammuttu karhu hyökkäsi kimppuun Kannuksessa – Metsästäjä sai vakavat vammat, on paraikaa leikkauksessa
Torstaiaamuna kaadettua karhua kannetaan pois metsästä.
Lukijan kuva
Emilia Kallioinen
Keskipohjanmaa+
To 22.8.2019 klo 10:40 [päivitetty to 13:53]
KANNUS
Kannuksen Rekilässä ammuttu karhu pääsi hyökkäämään metsästäjän kimppuun torstaiaamuna.
Ullavan Ylipään metsästysseuran yhteisluvan pyynninjohtaja Risto Rajala kertoo, että raadeltu metsästäjä on tällä hetkellä leikkaussalissa. Metsästäjä sai vakavia vammoja, mutta hän ei ole hengenvaarassa.
– Vammoja on pään seudulla, toisessa käsivarressa ja jalassa.
Luvallinen karhunpyynti maastossa oli alkanut keskiviikko-iltana, jolloin koirat olivat karhun jäljillä.
Varhain torstaiaamuna metsästäjien kokoontuessa pyynti alkoi. Mukana oli kolmisenkymmentä metsästäjää Ullavalta, Kälviältä, Perhosta, Vetelistä, Kaustiselta ja Halsualta. Rajala kertoo, että karhua seurattiin Ullavasta Kannuksen puolelle lupa-alueen rajan yli. Rajan ylittäessä sai ilmoituksen myös Kannuksen metsästysseura.
Puheenjohtaja Juha Landin kertoo, että hän lähti avustamaan sen mitä pystyi.
– Naapurilta, kun tuli ilmoitus, lähdin käymään. Paikallistuntemukselle on tarvetta tällaisissa tilanteissa, kertoo Landin.
Tilanteessa, jossa karhu on haavoittunut, saa lupa-alueen rajan ylittää, jotta pyynti saadaan päätökseen.
Karhu oli tullut passiketjua kohden ja yksi metsästäjistä oli ampunut karhua. Karhu oli jatkanut matkaansa koirat perässään. Loukkaantuneesta karhusta ilmoitettiin hätäkeskukseen välittömästi, ja jahti jatkui loukkaantuneen vaarallisen eläimen metsästyksenä.
Koirat saivat karhun haukkuun ja metsästäjä ampui uudelleen, mutta karhu jatkoi matkaansa. Passiketju siirtyi ja koirat jatkoivat haukkumista.
Metsästäjä oli siirtynyt odottamaan karhuhaukun lähestymistä ja pääsi ampumaan lähestyvää karhua useamman kerran. Loukkaantunut karhu hyökkäsi metsästäjän kimppuun.
Karhua seuranneet koirat kävivät sen kimppuun, ja karhu lopetti jossain vaiheessa raatelemisen. Muiden metsästäjien tullessa paikalle oli karhu vielä elossa ja se lopetettiin.
Rajala ei ollut näkemässä itse hyökkäystilannetta. Jahti aloitettiin aamun valjetessa, eikä kestänyt pitkään.
– Koiranhaukku oli alkanut jo aikaisemmin, itse jahti ei kestänyt paljon puolta tuntia enempää, kunnes tilanne oli tuo mikä oli.
Karhun kimppuun käyneet kaksi koiraa selvisivät haavoitta.
– Koirilla oli erittäin suuri rooli, että mies säästyi näillä vammoilla. Ampujan omien sanojen mukaan koira pelastivat hänet.
Karhu oli loukkaantuneena toiminut omien vaistojensa perusteella, kerrotaan poliisista. Kyseessä oli keskikokoinen naaraskarhu. Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Metsästys oli luvallinen ja karhun metsästyksen ohjeita oli noudatettu.
Uutista päivitetty Ullavan Ylipään metsästysseuran Risto Rajalan ja Kannuksen metsästysseuran Juha Landinin haastattelujen tiedoilla.
Kello 12:03 22.8.2019