Ravintohoukuttimien käyttö vesilintujen metsästyksessä jakaa mielipiteitä lajin harrastajien keskuudessa. Maa- ja metsätalousministeriö on ajanut ravintohoukuttimet kieltävää asetusta, mutta sen
voimaantulo lykkääntyi vuodenvaihteeseen.
Kielto haluttiin voimaan, koska ravintohoukuttelun yleistymisen katsotaan olevan mahdollinen osasyy vesilintujen pesimäkantojen taantumiseen. Ministeriön asetusmuistiossa Liminganlahden luonnonsuojelualueen ympäristössä tapahtuva ravintohoukuttelu nostettiin esimerkiksi lintukantoja verottavasta massametsästyksestä.
Liminganlahdella pitkään sorsametsällä käynyt metsästäjä Olli ja Oulun seudulla pitkään metsästystä harrastanut Jaakko kertoivat Kalevalle kokemuksistaan ravintohoukuttimien käytöstä. Metsästäjien nimet on muutettu heidän yksityisyytensä suojaamisen vuoksi.
– Asia herättää tunteita puolin ja toisin. Kosteikkojen kaivaminen alkoi, kun näitä alueita liitettiin Natura-verkostoon ja metsästäminen kiellettiin niillä alueilla, Olli toteaa.
Olli kertoo käyneensä aikanaan kymmenillä Liminganlahden suojelualueen läheisyyteen kaivetuilla kosteikoilla metsästämässä. Kyseisillä kosteikoilla käytettiin ravintohoukuttimia. Ollin mukaan hän tietää, ettei ole ainoa, joka on siirtynyt ravintohoukuttimien käytöstä takaisin perinteisiin metodeihin herättyään ruokahoukuttelun haitallisuuteen.
– Ei siinä touhussa ole mitään järkeä. Siinä menevät nuoret ja vanhat linnut, kun perinteisesti metsästäjien saaliiksi joutuvat nuoret yksilöt. Joillain paikoilla ruokinnalla saa yksi metsästäjä yli 100 sorsaa päivässä kauden alussa.
Näillä kosteikoilla ruokintaa tehtiin ainoastaan houkutusmielessä, eikä niillä tapahtunut pesintä metsästäjien arvion mukaan tuottanut kantaan lainkaan lintuja. Eräällä Lumijoen läheisellä kosteikolla sorsia ammuttiin "jätesäkeittäin".
– Mihin niin paljon saalista tarvitaan? Kannat ovat huvenneet, ja ruokintametsästys on yksi osasyy tässä isossa kokonaisuudessa. Koska ruokintaa tehdään metsästysmielessä niin paljon, on mielestäni aika puhaltaa peli poikki, Jaakko pohtii viitaten maa- ja metsätalousministeriön ajamaan ravintohoukuttimien kieltoon.
Limingan riistanhoitoyhdistyksen Markku Halonen esittelee kaaveita, joita käytetään perinteisessä sorsastuksessa. Kaaveilla metsästämällä saaliit ovat huomattavasti pienemmät kuin ravintohoukuttimilla, ja näin lintukantojen verotus on kestävää.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Metsästystä vai silkkaa ammuntaa?
Jaakko esittää, että ruokintametsästys ei tavallaan enää edes ole metsästystä, jossa luonnontila otetaan huomioon saalista suunnitellessa, vaan silkkaa ammuntaa. Hän on itse metsästänyt Oulun merialueella jo pitkään ja huomannut ruokinnan vaikutukset lähialueillaan.
– Perinteisesti pohjoismaalainen metsästys ei ole tätä. Vaikka ruokitaan, ei ruokintapaikoilla tulisi ampua. Tässä ylikäytetään luonnonvaroja. Ei saaliin määrän tulisi olla metsästyksen itseisarvo.
– Lintuja pesii kyllä merialueelle, mutta elokuun alussa – ennen sorsastuskautta – ne siirtyvät ruokintapaikoille helpon ruuan perässä, kun poikueesta tulee lentokykyinen.
Joidenkin alueen metsästäjien keskuudessa on syntynyt kilpailua siitä, kuka vie pelloille ja kosteikoille eniten viljaa, ja kuka ampuu eniten saalista.
– Olen viimeisinä vuosina huomannut touhun järjettömyyden. Silloin se tuntui mukavalta, sai ampua mahdollisimman paljon. Mutta lahdella ei enää juuri lennä sorsia. Mielestäni päiväkohtaiset kiintiöt pitäisi määrätä myös sorsille, Olli sanoo.
Houkuttimet voivat tehdä hallaa luonnolle
Kaleva uutisoi aiemmin heinäkuussa, että kasvavien linnunpoikasten ravinnon vääristyminen voi
aiheuttaa kasvuhäiriöitä. Samaa ilmiötä voi aiheuttaa myös viljaravinnolla houkuttelu metsästystarkoituksessa.
Ravintohoukuttimena käytetään pääasiallisesti viljaa. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan vesistöihin viedään ravintohoukuttimeksi yhteensä noin 6 miljoonaa kiloa viljaa vuodessa.
Samassa tutkimuksessa selvitettiin metsästäjien suhtautumista ravintohoukuttimiin. Yli puolet, 53 prosenttia vastanneista metsästäjistä ei hyväksynyt lainkaan sitä, että riistaa houkuteltaisiin ruokinnalla toisen metsästäjän alueelta omalle pyyntialueelle.
Ruokintaa suojelualueen rajalla
Ravintohoukuttimia varten maastoon kaivetaan yleensä kosteikko, jonne lisäravinto tuodaan tarjolle. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen luonto ja alueidenkäyttö -yksikön päällikkö Eero Melantie arvioi Liminganlahden suojelualueiden ympäristössä olevan kymmeniä ruokintakosteikkoja.
Liminganlahden suojelualueen karttaa tarkasteleva voi huomata suojelualueen rajan kupeessa lepääviä kulmikkaita vesikuoppia, joiden muoto paljastaa ne mahdollisesti ihmisen muokkaamiksi. Kuoppia on pitkin suojelualueen pitkää rajaa, mutta erityisesti silmiin pistävät Lumijoen Pitkänokka-niemen läheisen Kari-alueen vesikuopat.
– Niihin meillä ei ole valtaa puuttua, Melantie toteaa.
– Suojelualueiden sisällä metsästys on sallittu lähes 10 000 hehtaarin alalla, mutta siellä on maan ruoppaaminen kielletty. Sinne ei siis saa kaivaa ravintohoukuttimien kosteikkoja.
Juttu jatkuu kartan jälkeen.
Kuva: Veera Rahtula
Liminganlahden rauhoitusalueen keskellä sijaitsevalla 5,7 hehtaarin suuruisella alueella harjoitettiin vuoteen 2018 saakka ravintohoukuttimilla metsästystä. Melantie kertoo, että kyseinen alue on lunastettu valtion omistukseen.
– Emme päässeet alueen toteuttamisesta sopimukseen, joten alue täytyi lunastaa. Nyt ruokinta sekä metsästys siellä ovat siis loppuneet, ja metsästysrauhoitusalue on valmis ja yhtenäinen.
Kyseisen alueen metsästys oli Melantien mukaan muuhun Liminganlahdella tapahtuvaan metsästykseen verrattuna poikkeuksellisen runsasta saalismääriltään.
Alueen metsästysoikeuden haltija teki lunastusluvasta valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksen mukaan alueella metsästävän kolmen metsästäjän vuosittainen saalis oli keskimäärin 452 lintua, eli noin 150 lintua metsästäjää kohti. ELY-keskus arvioi alueella ammutun yli 1 000–2 000 laukausta vuodessa.
Ruokinnassa tulisi muistaa kestävyys
Riistanhoitoyhdistykset ovat Suomen riistakeskuksen paikallisyksiköitä. Ne vastaavat toiminta-alueellaan kestävän riistatalouden edistämisestä, metsästäjien vapaaehtoistoiminnan organisoinnista ja edistämisestä sekä muista niille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Limingan seudun riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Juha Meskus suhtautuu ravintohoukuttimiin sallivasti, mutta sallivuudelle on ehtonsa.
– Liminganlahdelle on alkanut tulla näitä kosteikkoja, mikä on kyllä sinänsä hyvä. Kun kosteikot on tehty kestävän käytön periaatteiden mukaisesti, ne edistävät lintujen pesintää. Verotuksen (metsästyksen) tulisi kuitenkin pysyä hallinnassa niin, ettei poistettaisi alueen koko poikastuottoa.
– Kosteikkoja tai ruokintaa vastaan minulla ei sinänsä ole mitään, jos niitä ei tehdä metsästyksen maksimisaaliit mielessä, Meskus summaa.
Ravintohoukuttimissa käytetyn viljan laatu ja sen vaikutukset ovat myös käyneet Meskuksen mielessä. Ruokinnassa ei tulisi käyttää esimerkiksi tuontimaissia, vaan tarjotun ravinnon puhtaus olisi hyvä tarkistaa.
– Maissi ei liene Suomen vesilintujen luonnollista ravintoa, Meskus hymähtää.
Laaja suojelualue on vesilintujen levähdyspaikka
Liminganlahden metsärauhoitusalue on linnuille tärkeä muutonaikainen levähdysalue. Syksyisin siellä levähtää merkittäviä määriä esimerkiksi metsähanhia, joiden metsästys on vain rajoitetusti sallittua.
– Liminganlahden alueella suojelukokonaisuudella on perustettu useita kymmeniä yksityisiä luonnonsuojelualueita ja lisäksi alueita on hankittu valtion omistukseen valtion luonnonsuojelualueen perustamista varten. Alue käsittää kokonaisuudessaan noin 12 000 hehtaaria, josta noin 2 500 hehtaarilla vesilintujen metsästys on kielletty, ELY-keskuksen Melantie summaa.
– Rauhoitusalue on toiminut hyvin. Se kerää lintuja, jotka pysyvät alueella vielä metsästyksen alkaessakin. Rauhoitusalue on sen verran laaja, ettei sen ympärillä tapahtuvan metsästyksen ole todettu haittaavan siellä olevia lintuja.
www.nrk.no
.
