Erinomaiset ohjeet suksen tekemiseen tuossa
@zlm :n linkissä. Artikkelissa kiinnittäisin huomiota puutavaran valintaan ja siihen, kuinka syyrakenne, puumateriaalin laatu ja puulaji otetaan huomioon leikkaussuunnan valinnassa. Kenttäolosuhteissa suksea tehtäessä kirves olisi hyvä olla teroitettu lastuavaa veistämistä varten kun höyliä jne. ei ole käytettävissä.
Aika on usein se ratkaiseva tekijä, samoin se, millaista puuta ja millaisia työkaluja on käytettävissä. Koivu olisi hyvä materiaali sukseen, mutta onko metsässä samoillessa tai vainolaisen jahdatessa aikaa (ja sopivia työkaluja) perusteelliseen suksen valmistukseen? Suksien historiasta ja tekemisestä (esim. perinteiseen tyyliin yhdestä puusta veistelemällä) oli vastikään näköradiossa Ylellä ja nyt Yle Areenalla hyvä dokumenttiohjelma ”Hangen kantama” (Att bäras av snö), muistaako kukaan nähneensä sitä?
Isä teki aikanaan puusuksia lähinnä omaan käyttöön ja myös minä hiihtelin aina 70-luvun puolivälin huitteille saakka itsetehdyillä (säle)puusuksilla, jotka olivat kapeampia ja kevyempiä kuin tuon ajan kaupalliset tuotteet ja antoivat tiettyä etua nappulakisoissa. Suksien katkominen oli ankarasti haram, mutta menihän niitä ihmisillä aina silloin tällöin poikki. Meillä korjattiin kymmenittäin kyläläisten katkenneita sivakoita. Tammer F3:n (fenolihartsiliima) haju on syöpynyt peruuttamattomasti muistiin.
———
Hupaisana yksityiskohtana muistuu mieleen, että varoin visusti katkomasta suksiani vaikka matkittiin tuon ajan mäkikotkia eli hypittiin omatekoisista hyppyreistä jne. Hullunrohkeisiin temppuihin en puisilla hiihtosuksilla ruvennut (laskettelu-urhoollisuuden todistaminen rinteessä ja sen ulkopuolella teini-ikäisenä oli asiaan kuuluvilla varusteilla eli laskettelusuksilla sitten kokonaan toinen juttu).
Kumpikaan ei toki ollut iso, mutta kyllä molemmat ymmärtääkseni jopa armeijallekin toimittivat.
