Eilen oli aika mielenkiintoinen reissu. Kaverilla on 6kk Suomenpystykorva uros. Olin ekaa kertaa sen kanssa maastossa ja lähdettiin hakemaan pudotusta.
Kaveri vain asuu E-P.n pahimmalla susialueella ja koira oli selvästi saanut liian vähän maastoa. Itsekään en ole ehtinyt sitä ottaa treenaukseen ja nykyään kurja treenata kaverien koiria, kun ei tiedä mikä metsälenkki viimeinen susien takia. Omaa koiraa ei hirvitä viedä, mutta se on erilaista olla vastuussa toisen koirasta.
No saatiin ihan unelma tilanne, löydettiin teeriparvi syömässä koivun urpuja. Just sillä hetkellä koiralle iski uros pennun koheltaminen päälle. Pääsin lähestymään haulikko hollille ojaa pitkin parvea. Koira hyppi niskassa ja ihmetteli mitä teen, jos pysähdyin niin se makasi ojan penkalla ja söi oksia. No välillä se kävi haukkumassa isännälle joka jäi odottamaan kauemmas. Kolme kertaa oli teeri jyvällä ja kerra koira kävi jopa puun alla, mutta suu ei auennut. Jos olisi yksikin haukahdus tullut, niin heti olisi paukahtanut.
Jos olisi oma koira ollut olisi voinut jonkun verran vituttaa. Nyt lähinnä nauratti koominen tilanne ja tiedän että tuo koira alkaa pelaamaan, kun saa vain riittävästi maastoa.
Kaveri sanoi minulle tilanteen jälkeen, että on sinulla hyvät hermot. kun et ampunut. Sanoin sille etten koiraa ammu kuin hätätapauksessa. Kaveri vastasi, tarkoitin lintua.
Hyvä tyyppi ei ole pipo kireällä. Tämän koiran kasvattaja ottaa vähän turhan tosissaan harrastuksen ja pitihän sitä huudattaa eilen haukku takuusta.
Yks asia minkä olen huomannut kokeissa kulkiessa ja muutenkin koiria nähdessä viime vuosina. Monella koiralla valitettavasti epäselvää oma paikka laumassa ja silloin tulee ongelmia. Se on koiralle pahempaa kuin hakkaaminen minun mielestä. Koiran koulustus ja treenaaminen ei ole mitään rakettitiedettä todella helppoa, kun siitä ei tee vaikeaa.
Vielä pitää lopuksi leuhottaa. Tuli eilen taas todistettua, että naamiopuvut ja kasvonaamiot on metsästyksessä täyttä huuhaata. Ei punainen takki haitannut haukulle menoa ja ehkä pieni parransänki peitti valkoisen naaman.
, lajintunnistusta minäkin epäilen eniten. Ja olen sentään vähän kuin harrastanut lintuja joskus! Mutta erotan jo merilokin ja selkälokin jalkojen värit 
. Ja tavin ja heinätavin erottaa parhaiten pään vaaleista juovista.
. Kokoeroa ei varmasti vertailla, ei kai se niin helppo ole. Kaveri muuten oli sitä mieltä, että haulien koot eri lajeille kannattaa kans opetella.
