Eränkäynti

Kuun vaihteessa olin pari viikkoa pohjoisessa linnun jahtuussa. Pitkästä aikaa lintuja oli kohtuu hyvin, muutama näätäkin pääsi hengestään.
Lintu kannan nousun näkee hyvin jo kotisohvaltakin, kun seuraa linnunhaukkukokeiden tuloksia. Esimerkiksi en muista näin kovaa tulos tasoa Sm-kisoissa mitä oli tänä vuonna. Tietysti koepaikkakin oli taatusti yks Suomen parhaita, jos ei paras.
Koto sensseillä tahtoo sudet oikeasti alkaa aiheuttamaan harmaita hiuksia.
 
Et siis harrasta metsästystä?
En minäkään metsästä mutta nautin siitä kun luontokohtaamisia tulee ihan metsäretkillä.
Tänään seurattiin vaimon kanssa Kirkkonummella yhdellä niityllä kauriin seisoskelua ja maasta ruuan hakua. Toisella niityllä kahden tunnin kävelyn päässä niitä oli 5 kappaletta.
Hienoa pysähtyä vartiksi tarkkailemaan.

Samalla muistui mieleeni että nostan hattua niille jotka kauriin jousella kaataa. Ei ole ihan helppoa päästä riittävän lähelle.

1540752459846.png
 
En minäkään metsästä mutta nautin siitä kun luontokohtaamisia tulee ihan metsäretkillä.
Tänään seurattiin vaimon kanssa Kirkkonummella yhdellä niityllä kauriin seisoskelua ja maasta ruuan hakua. Toisella niityllä kahden tunnin kävelyn päässä niitä oli 5 kappaletta.
Hienoa pysähtyä vartiksi tarkkailemaan.

Samalla muistui mieleeni että nostan hattua niille jotka kauriin jousella kaataa. Ei ole ihan helppoa päästä riittävän lähelle.

Katso liite: 24914


Tuohan on melkein sama näkymä kuin torstaina tuossa talon takana, naapurin isännällä on syöttöpaikka kilsan päässä, parhaimmillaan kauriita on ollut 10kpl. Ovat kyllä niin arkoja, että ei tarvi paljoa rykäistä niin ovat saman tien metsän suojassa.
 
Minä en metsästä eikä ole jälkikasvua mutta mielestäni on kyllä hyvinkin soveliasta ottaa lapset mukaan metsästykseen ja näyttää miten kaato ja teurastus käy. Joku ikäraja kumminkin, ei nyt ihan pikkulapselle kuitenkaan.

Osallisuus on tärkeää. Myös lapselle. Lapsuudessani maaseudulla näihin asioihin ei liittynyt mystiikkaa, vaan kyseessä oli luonnollinen osa elämää, johon kaikki ottivat osaa. Väitän, että kaupungistuneessa nyky-yhteiskunnassa yhä useampi on vieraantunut Elämästä eikä ymmärrä konkretian tasolla ravintoketjuja ja omaa asemaansa niissä, vaikka teoreettista tietoa erilaisista asioista tuntuu olevan paljon. Ruoka tulee aina jostakin ja se joku on luonto muodossa tai toisessa.

Olen ollut lapsena isän mukana metsällä ja ongella kolmevuotiaasta alkaen. Ja isän harrastuneisuudesta johtuen toistoja tuli paljon. Muistan kun sain pikkunatiaisena ampua haulikolla makuulta vajaaruutisella patruunalla isän pitäessä tukista kiinni. Voi pojat, kyllä se silti potkaisi! Metsojen, teerten, riekkojen ja pyiden metsästys oli syksyisin normaalia arkea ja niiden valmistaminen ruuaksi oli tuttua puuhaa kun sain aina katsella vierestä ja osallistua sopivasti.

Pienoiskiväärin sain sen verran nuorena, että isä teki siihen minulle sopivan, alkuperäistä pienemmän tukin. Panoksia ei koskaan ole tuhlattu eikä tärvätty räiskimiseen, tekemisellä pitää olla tarkoitus ja päämäärä. Perjantaina ammutin nuorimmaisilla eli teini-ikäisillä lapsillani muutaman laukauksen vanhalla (tukki uusittu 80 -luvulle tultaessa) pienoiskiväärilläni pahvimaaliin, jotta tulisi edes vähän tuntumaa oikeisiin hommiin. Hyvin osuivat vaikka ilta alkoi jo hämärtää.

Muutaman kerran lapsena ollessani meille ostettiin mullikka ja teurastettiin halkopinon vieressä. Hengen lähdetys tapahtui pistoolilla ja kirves oli vieressä varmuuden vuoksi. Minulla oli tärkeä tehtävä; vatkasin vispilällä verta ettei se hyydy ja jauhojen lisäämisen jälkeen äiti jatkoi ja minä menin puukon kanssa osallistumaan nylkemiseen ja paloitteluun kykyni mukaan. Muurikalla tuoreesta verestä paistetut lätyt olivat voinokareen kera makoisampia kuin kuunaan muuten appeeksi saadut. Kyllä suu tietää, mikä maistuu.

Saaliseläimen tai teurassellaisen käsittelystä lapsena ei ole jäänyt traumoja ja kauhistelijoille terveisiä. Koen eläimillä olevan muutakin kuin saalisarvoa; eläimiä on mukava seurata omissa touhuissaan ja kesyyntyvien sekä kotisellaisten kanssa voi kokea tunnerikkaita hetkiä. Metsästyksestä olen sitä mieltä, että metsästystaidon säilyttäminen on tärkeää, saaliseläimen ampuminen sen sijaan ei ole aina välttämätöntä. Haulikossa ei ole tänäkään syksynä ollut aina edes paukut piipussa, metsäkanalintukantojen elpyminen saa puolestani jatkua häiritsemättä.
 
Sarek1 erinomainen kirjoitus.
 
20181029_135041.jpg
Alkoi suu nappasta siihen malliin, että jänispaistia olisi saatava. Ilman koiraa tähystämällä oli suunnitelma.

Hivenen aikaista vielä, viikko/pari ilman lumia niin valkea metsäjänis näkyy järeässä kuusikossa sadan metrin päähän eikä osaa oikein pakoonkaan lähteä. En törmännyt jänikseen, nutta hirvijahdissa oli onni myötä viikonloppuna ja nyt on hirvi orressa roikkumassa.

Samalla bongailin puiden järeyksiä, kun jossain ketjussa oli niistä juttua. @Herman30 laittoi tuvitukista kuvan.

Mittatikkuna kuvassa remmari on 107 cm, että vielä noita isojakin puita löytyy. Lienee tuo kuusi tyvestä noin metrin.
 
Tämä oli selvästi ennakkoa siitä, että luen parhaillani metsästäjätutkintoon.

Kuin myös. Ensi viikolla kurssille, sitten koe. Metsästäjäkaveri suositteli kurssia, että pääsee aika paljon helpommalla kun ei omin voimin tartte koko opusta kannesta kanteen yrittää päntätä. Tunnistusjutut tuntus vaikeimmilta lähinnä lintujen osalta. Majavista vedän suosiolla taktisen hylsyn ja arvaan :D

Kovin hepposilta vaikuttaa muuten ampumakokeet. Jos ei kiväärillä makuulta, tuettuna ja optiikan kanssa saa 23cm kasaa 75 metristä niin on joko sokea tai muuten motorisesti rajoittunut. Pelottavaa jos mettällä pyörii on porukkaa, jolle tollanen tuottaa haasteita.
 
Tänään oli Ison Järven pohjoispäässä mielenkiintoinen muuttolaivue. Siinä oli sinisorsia ja seassa jouhisorsia, en ole ihan äsken jouhikkaita nähnytkään. Omana parttinaan köhötti allilaivue.

Miinus 8 astetta celsiusta ja itä-kaakko 4-6 takasivat sen, että ei hiki hyppinyt kainaloissa tänään.
 
Tänään oli Ison Järven pohjoispäässä.
Ootkos ihan nui pitkälle päässynnä?

Great_Lakes.jpg
 
Kuin myös. Ensi viikolla kurssille, sitten koe. Metsästäjäkaveri suositteli kurssia, että pääsee aika paljon helpommalla kun ei omin voimin tartte koko opusta kannesta kanteen yrittää päntätä. Tunnistusjutut tuntus vaikeimmilta lähinnä lintujen osalta. Majavista vedän suosiolla taktisen hylsyn ja arvaan :D

Kovin hepposilta vaikuttaa muuten ampumakokeet. Jos ei kiväärillä makuulta, tuettuna ja optiikan kanssa saa 23cm kasaa 75 metristä niin on joko sokea tai muuten motorisesti rajoittunut. Pelottavaa jos mettällä pyörii on porukkaa, jolle tollanen tuottaa haasteita.
Täällä ei kursseja ala ihan äkkiä, mutta sitä ennen on sen sijaan pari koetilaisuutta. Otin käyttöön opiskeluaikoina hyväksi havaitun metodin; kolme kertaa kannesta kanteen, niin eiköhän se siitä. Ja sitä paitsi, uudessa oppaassa on todella paljon mielenkiintoista asiaa, mitä lukee ihan tiedonhalusta.
Mutta ans kattoo ny :sneaky:, lajintunnistusta minäkin epäilen eniten. Ja olen sentään vähän kuin harrastanut lintuja joskus! Mutta erotan jo merilokin ja selkälokin jalkojen värit :LOL:. Ja tavin ja heinätavin erottaa parhaiten pään vaaleista juovista.
Piisamilla on muuten vähän niinkuin pystysuunnassa litistynyt ja majavalla vaakasuorassa ;). Kokoeroa ei varmasti vertailla, ei kai se niin helppo ole. Kaveri muuten oli sitä mieltä, että haulien koot eri lajeille kannattaa kans opetella.
Hirvikokeen kanssa ei ole kyllä hätäpäivää. Tosin, näilläkin main väki on aika ukkoontunutta, ja vaikka sen kokeen nyt suorittavatkin, harjoituslaukausmäärät jäävät hälyttävän alhaisiksi...
 
Viimeksi muokattu:
Oletteko muuten panneet kirjaimellisesti korvienne taakse, että polttiaisia on edelleen maastossa, erityisesti vanhoissa kuusikoissa niitä on vielä kyllin. Samoin kirsiäiseksi wanhan kansan sanoman mukaan ristittyjä öttiäisiä on edelleen.

Eilen wanhassa kuusikossa pähkinähakkipari mennä környsi pitkin puunrunkoja. Ei ihan jokavuotinen ilmestys meillä päin. Ihme kiipeilijä se on, on varmaan luomakunnan terävimmät kynnet ja kovin kiipeilypää.

Katajapuskista hyppäävän metson karkuuttaminen on aina yhtä turhauttavaa. Kun olette lähes varmoja siitä, että nyt -katajikossa suhisee- hiivitte, hiivitte, kuuntelette...ja kas, ullatus on melkoinen, kun ukonköriläs rymähtää selkänne takaa lentoloikalle. Wanha köriläs on aika ovela, ja on tieten ansainnut jatkaa sukuaan ensi keväänä. Mutta se frustraatio, jonka nielemiseen kuluu aikaa vähintään toiseen adventtiin.
 
Eilen oli aika mielenkiintoinen reissu. Kaverilla on 6kk Suomenpystykorva uros. Olin ekaa kertaa sen kanssa maastossa ja lähdettiin hakemaan pudotusta.
Kaveri vain asuu E-P.n pahimmalla susialueella ja koira oli selvästi saanut liian vähän maastoa. Itsekään en ole ehtinyt sitä ottaa treenaukseen ja nykyään kurja treenata kaverien koiria, kun ei tiedä mikä metsälenkki viimeinen susien takia. Omaa koiraa ei hirvitä viedä, mutta se on erilaista olla vastuussa toisen koirasta.

No saatiin ihan unelma tilanne, löydettiin teeriparvi syömässä koivun urpuja. Just sillä hetkellä koiralle iski uros pennun koheltaminen päälle. Pääsin lähestymään haulikko hollille ojaa pitkin parvea. Koira hyppi niskassa ja ihmetteli mitä teen, jos pysähdyin niin se makasi ojan penkalla ja söi oksia. No välillä se kävi haukkumassa isännälle joka jäi odottamaan kauemmas. Kolme kertaa oli teeri jyvällä ja kerra koira kävi jopa puun alla, mutta suu ei auennut. Jos olisi yksikin haukahdus tullut, niin heti olisi paukahtanut.
Jos olisi oma koira ollut olisi voinut jonkun verran vituttaa. Nyt lähinnä nauratti koominen tilanne ja tiedän että tuo koira alkaa pelaamaan, kun saa vain riittävästi maastoa.
Kaveri sanoi minulle tilanteen jälkeen, että on sinulla hyvät hermot. kun et ampunut. Sanoin sille etten koiraa ammu kuin hätätapauksessa. Kaveri vastasi, tarkoitin lintua. :) Hyvä tyyppi ei ole pipo kireällä. Tämän koiran kasvattaja ottaa vähän turhan tosissaan harrastuksen ja pitihän sitä huudattaa eilen haukku takuusta. :)

Yks asia minkä olen huomannut kokeissa kulkiessa ja muutenkin koiria nähdessä viime vuosina. Monella koiralla valitettavasti epäselvää oma paikka laumassa ja silloin tulee ongelmia. Se on koiralle pahempaa kuin hakkaaminen minun mielestä. Koiran koulustus ja treenaaminen ei ole mitään rakettitiedettä todella helppoa, kun siitä ei tee vaikeaa.

Vielä pitää lopuksi leuhottaa. Tuli eilen taas todistettua, että naamiopuvut ja kasvonaamiot on metsästyksessä täyttä huuhaata. Ei punainen takki haitannut haukulle menoa ja ehkä pieni parransänki peitti valkoisen naaman.
 
Vielä eiliseen tilanteeseen. Jokainen tuntee sanonnan "Veren maku suussa". Eilen oli veren maku suussa, mutta ei sanonnan merkityksessä. Koira hyppäsi naamaan ojapenkalta ja hampaat alahuuleen. :)
 
Vielä pitää lopuksi leuhottaa. Tuli eilen taas todistettua, että naamiopuvut ja kasvonaamiot on metsästyksessä täyttä huuhaata. Ei punainen takki haitannut haukulle menoa ja ehkä pieni parransänki peitti valkoisen naaman.

Jos koira on ehtinyt riittävästi antaa hirville ääntä, vähintääkin tunnin, mielellään kaksikin tai jopa enemmän, niin haukulle voi kävellä tuulen alta aivan vapaasti.
Kävelee vaan, ei mitään hiippailua. Kävelee hollille ja ampuu. Hirvi jollakin tapaa kuuroutuu, kun koira antaa tiheästi ääntä riittävän pitkään, eikä sen jälkeen välitä mistään mitään.

Koiran pitää tietää paikkansa ''kotilaumassa''. Se on ikävä tilanne kaikille, jos koira on lauman päällikkö. Olen samaa mieltä, että jopa koirallekin. (Päättyy lähes aina ''luonnevikaisen'' lopetuslaukaukseen.)
Useimmat koirat jossain vaiheessa kokeilee, kuka on kukko tunkiolla. Jos tuossa tilanteessa annat periksi, vaikeuksia on tulossa.

Eräs tuttava kouluttaa ''luonnevikaisia'' koiria tavoille. Sanoi, että useimmissa tapauksissa omistajat pitäisi kouluttaa, ei koirissa ole mitään vikaa.
 
Meillä on tuollanen ongelmakoira. Kuulema ihan aivoton kusipää mistä ei ikinä tule mitään (1v labbis). Sanoin että kuulostaa hyvälle ja haettiin koira meille. Helppo, kiltti ja toimiva koira. Tartti vaan vähän liikettä.

Tuppaa monista puudelia puuhakkaammista tulla "ongelmakoiria" jos niitä yrittää makuuttaa yksiössä lenkittämättä. On toki niitä onttopäitä joukossa mitkä on oikeesti vaarallisia ja vaatii ainoastaan 9mm kerta-annoksella, mut väittäisin että suurin osa koirien "ongelmista" on puhtaasti omistajasta kiinni. Nuori koira on vähän aktiivisempi kuin se satavuotias naapurin kultainennoutaja ja ajuri taatusti palottelee kämpän jos sitä yrittää taitella sohvatyynyn virkaan.
 
Talvimakuupussi tarvitsee uuden pakkauspussin kiristimillä. Oletteko koskaan mistään sellaisia tilanneet hommanneet hankkineet?
 
Talvimakuupussi tarvitsee uuden pakkauspussin kiristimillä. Oletteko koskaan mistään sellaisia tilanneet hommanneet hankkineet?
Varustelekasta löytyy Carinthian kompressiopusseja, uusia. Supernovasta löytyy Jenkkien vastaavia, ovat isoja ja lujia, mahtuu isompikin pussi sisään. Mulla tollanen jenkkien kompressiopussi talvipussissa, mahtuu pussi, sisäpussi, puhallettava alustakin samaan :D Tosin sillon jo pitää siirtää kokonaisuus ahkiolla.
 
Back
Top