Eränkäynti

Yks konsti vhäntäpeurojen määrän vähentämiseen ja kiinnostavuuden nostamiseen riistalajina olisi ruokintakielto.
Muutenkin kaikkien riistalajien ja luonnonelukoiden ruokinta pitäisi lailla kieltää.
Vhäntäpeura ja kauris eivät tarvitse lisäruokintaa, jos kanta kestävällä tasolla.
Surullisinta on ollut seurata mitä ruokinta buumi on tehnyt sorsa kannoille ja niiden metsästys kultuurille.

Olen ihan samaa mieltä. Mille tahansa villieläimelle ruoan kantaminen on mielestäni väärin. Ja kyllä: sorsan- ja kyyhkynmehtuu on muuttunut puoliautomaattien ja pumppujen laulattamiskilpailuiksi. Ruokinnan avulla hankitut saalismäärät ovat sellaisia, että. Metsästys ja kestävä periaate.....jooh.
 
Kyllä kauriin pylly maistuisi (siis padasta nautittuna huomautan).

Muutakin mutustettavaa on tuossa nurkilla.

Joku puhui 500 000:sta hanhesta ja oli kauhuissaan. Melkoista aliarvioimista. Birdlifen asiantuntijan mukaan valkoposkihanhien syysmuuttoon Suomesta osallistuu yli miljoona yksilöä.

Aluehallintovirasto päättää luvista ja myönsi naurettavat 375 hanhea vuodessa -luvan tohmajärveläisille. Luvan piti olla vain yhden kauden voimassa. Paikallinen luonnonsuojeluliiton osasto on tehnyt valituksen eli homma on nyt sitten juntturissa koko homma.
 
Aika huvittavan näköistä, kun kuusi jänistä tulee tiellä vastaan rinnatusten. Tai siis näin jostain 50 metrin päästä, kun tulivat metsästä ja ryhmittyivät tielle rinnakkain ja sitten kun huomasivat minut jossain 20 metrin etäisyydellä, niin jokainen paineli eri ilmansuuntaan, yksi edelleen kohti ja ohi hirveällä vauhdilla.
 
Minulla meni kerran pyörätiellä jänis edellä, meni siinä monta kymmentä metriä se edellä ja minä perässä kunnes jänönen tajusi vetää pyörätieltä metsän puolelle.
 
Muistanko oikein, että näiden arktisten hanhien rauhoitus taisi tulla vasta EU:n myötä? Ainakin nuorna miesnä näitä silloin vain muuttoparvina tavattuja lintuja katsottiin himoiten ja paukut piipussa.
 
Muistanko oikein, että näiden arktisten hanhien rauhoitus taisi tulla vasta EU:n myötä? Ainakin nuorna miesnä näitä silloin vain muuttoparvina tavattuja lintuja katsottiin himoiten ja paukut piipussa.

Kyllä. Ne suojeltiin varsin tiukasti silloin, kun ne oli metsästetty melkein anhittomiin koko Euroopasta. Siitä on kauan. Nyt tilanne on kipannut toiseen ääripäähän. Lintudirektiivi antaa mahdollisuuden metsästää haittaperustein (näin monessa maassa tehdäänkin), mutta suomalainen viranomainen on taas kerran tiukempi kuin EU.

Ne Tohmajärvenkin luvat, jotka nyt ovat riidassa... Jos se lupa tulee, se säälittävä määrä lintuja pitää kuulemma polttaa tai haudata. Ei saa syödä. Näin olin kuulevinani. Paljon kestävämpää kehitystähän se syöminen olisi.
 
Yksi suuri(suurin) syy Etelä-Suomessa on metsäalueiden ja omistuksen pirstaleisuus

Siis tarkoitatko että on metsää ja asutusta niin sekaisin ? Vai onko suurin syy ns omistajien "reviiri-perversio" siellä missä olisi iso metsäalue? Omistuksellisuus ei saisi olla rajoittava tekijä silloin kun metsä muuten on laaja ja mahdollistaisi metsästystä. Tällaisten keinotekoisten rajojen poistamiseen valtio voisi kyllä ryhtyä metsästyksen helpottamiseksi. Tietävät osaa kertoa lisää.
.
 
Briteistä löysin kiinnostavan tuotteen jota oli pakko tilata. Kirveen ja sahan kantopussi.


il_794xN.1875024477_nwan.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Briteistä löysin kiinnostavan tuotteen jota oli pakko tilata. Kirveen ja sahan kantopussi.

il_794xN.1875024477_nwan.jpg
Tuosta tuli heti impulssi-idea M05 -kuosilla toteutettavaksi hieman kuvassa näkyvästä kotelosta modifioiduksi ”tacticooliksi” versioksi, jonka saisi liitettyä tarvittaessa molle-kujastoihin yms. Verstaassa olisi pientä huoltoa kaipaava ylimääräinen kirves ja koteloon voisi istuttaa myös taittosahan. Ketale sentään kun on niin paljon kaikkea pakollista puuhaa töissä ja kotona. Suunnittelun riemua arjen realiteetit eivät kuitenkaan onneksi voi riistää.
 
Kun katselee brittiläisiä ja amerikkalaisia bushcraftvideoita niin eräs asia on jäänyt mieleen. Niillä ei tunnu olevan kovin paljon aluskasvillisuutta. Multaa vain jonka päällä lehtiä ja risuja. Ei sammalta eikä mustikka/puolukkarisukkoa kuten meillä.
 
Yks konsti vhäntäpeurojen määrän vähentämiseen ja kiinnostavuuden nostamiseen riistalajina olisi ruokintakielto.
Muutenkin kaikkien riistalajien ja luonnonelukoiden ruokinta pitäisi lailla kieltää.

Ei onnistu. Kaikki kaupunkilaiset cityvihreät käy jossain korvessa olevalla ruokintapaikalla kuvaamassa karhuja, ahmoja ja muita petoja. Koppi on tietysti lämmitetty ja sinne mennään autolla kun yhteiskunta ei ole vielä sinne metroa rakentanut.
Se on sitä tosi luonto elämää nykyään.





Tuo on mielestäni typerimpiä bisneksiä mitä suomessa on.
 
Poliisi: Ahman päälle ajettiin moottorikelkalla Taivalkoskella maaliskuussa – asia siirtyy syyteharkintaan
Oulun poliisi kertoo saaneensa valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, jossa ahman päälle ajettiin moottorikelkalla. Rikos tapahtui Taivalkoskella soidensuojelualueella maaliskuussa.
2020.05.18.14.07.33_neo-4962519.jpg



Poliisi on tutkinut tapausta, jossa ahman yli ajettiin moottorikelkalla. Kuvituskuva.

Kuva: Pekka Aho

 
Ervasti kirjoittaa taas kerran asiaa, ja pointti on tuolla kolumnin lopussa.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/kolumni/artikkeli-1.1108459

Pekka Ervasti
Suomalaisten luontosuhde on irrottautumassa reaalitodellisuudesta ja valkoposkihanhet ovat siitä hyvä esimerkki
Kolumni 07:30



Pekka Ervasti: "Ministeri yhtä hyvin kuin kiteeläiset viljelijätkin tietävät, ettei sellaista metsästyslupaa Brysselistä saada."


Sinä päivänä valkoposkihanhet eivät päässeet ruokailemaan tutulle tankkauspaikalleen Kiteellä. Pellolla oli tungosta, muun muassa kaksi valtioneuvoston jäsentä: maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sekä ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.).

Ei valkoposkihanhia asia erityisemmin harmittanut. Ministerien valtaama pelto oli jo melko lailla kaluttu tyhjiin. Onneksi samaa tavaraa löytyi aivan läheltä, toisen paikallisen viljelijän mailta.

Ministeri Mikkonen siristeli keväisen auringon ankarassa vastavalossa, mutta ei pystynyt ihan täysin sulkemaan silmiään hanhiongelmalta. Hanhipellolla kävellessä näkökyky onkin syytä säilyttää, muuten voi virkakenkien pohjissa kulkeutua ministeri-Audin takapenkille sitä samaa ainetta, jonka toinen pääasiallinen esiintymisalue on Helsingin kaupungin viheralueilla ja uimarannoilla.

Koronaviruksen lisäksi maata kiertää nyt kansalaisaloite, jonka mukaan riesaksi muodostuneiden valkoposkihanhien metsästys pitäisi sallia.

Ministeri Leppä on jahtimiehiä. Hän nostikin henkisesti haulikon poskelle jo Kiteellä.

Kollegan verbaalisessa haulisateessa Mikkonen suojautui EU:n leveän selän taakse. Hän sanoi periaatteessa ymmärtävänsä ympärillään parveilevien kotivaalipiirin vihaisten viljelijöiden huolen ja toiveen päästä vähentämään siivekkäitä vahinkoeläimiä. Varmistinta ei ministerin mielestä voi kuitenkaan poistaa ennen kuin asialle on saatu lupa Brysselistä.

Jostakin syystä sama asia ei ole ongelma monissa muissa EU-maissa, joissa haittaa aiheuttaneita hanhia roudataan rekkalasteittain hylkyyn.

Ministeri yhtä hyvin kuin kiteeläiset viljelijätkin tietävät, ettei sellaista metsästyslupaa Brysselistä saada. Jonkinlaisia vahinkoeläimien poistolupia ehkä heltiää, mutta sillä ongelma ei tietenkään lopullisesti poistu. Ehkä se ei poistu pelkällä metsästykselläkään, mutta ympäristöministerin kiemurtelu EU:n selän taakse oli hätätoimenpide, jollaiseen sylikoira turvautuu karhun kohdatessaan.

Valkoposkihanhi on hyvä esimerkki, kuinka suomalaistenkin luontosuhde on irrottautumassa reaalistodellisuudesta. Luonnosta on tullut monelle virtuaalinen elämyspuisto, jonka tapahtumia seurataan kotisohvalta norppaliveä katsellen vegepizzan äärellä.

Kehä kolmosen sisäpuolelta valuu kyllä valtamerittäin myötätuntoa vaikkapa trooppisen vyöhykkeen köyhille kokaviljelijöille, mutta kotimaisen bönden on tuotettava kauralatten aineosaset seisomalla hattu kourassa Brysselin eteisessä.
 
Kysymys valkoposkihannuhanhista.

Mitä tapahtuisi jos nippu neljätoistavuotiaita sattuisi lainaamaan luvatta perheidensä asekaapeista vaimennetut piekkarit, ampumaan ison läjän haittalintuja, keräämään ne talteen, kynimään ja perkaamaan, ehkä jopa pakastamaan, grillaamaan ja/tai savustamaan niitä just silloin kun pahimmat naapurikyttääjät ovat jossain muualla? (Ehkä jopa kutsuttuina ja kuskattuina?)

Tapahtuisiko jotain muuta kuin ravinnon kertymistä varastoihin?

Soittaisivatko hanhet poliisille?

Jatkokysymys: Mikä on paras tapa valmistaa hanhesta ruokaa? Paistaa uunissa? Savustaa? Grillata?
 
Mulle maistuu jo nyt Wotkinin Kaurisnakki. Mieluiten ne muutkin lihapalat laiettaisiin ihmisten suuhun kuin susille. Joku kertoi mulle, että etelän metsänomistajat on kuppasta porukkaa eikä salli vapaata metsästystä alueeillaan. Pitääko paikkansa?
Jos näin olisi ne alueet pitäisi ottaa valtion hallintaan metsästyksen vapauttamiseksi.
.

Valtion mailla pienriistaluvilla ei saa kaurista ampua. Valtion hirvilupa-alueetkin keskittyvät lähinnä alueille, joissa kaurista ei liiemmin ole, enkä ole varma tuleeko niiden hirvilupienkaan kylkiäisenä jotain kauris-kiintiötä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top