Veikkaan ettemme nyt ymmärtäneet ihan toisiamme..
Kyllä me ymmärrettin.
Sun tekstistä kävi ilmi, että viittaat aika suuressa määrin objetivointiin vaikka puhutkin epäinhimillistämisestä.
Mä kritisoin enemmänkin termivalintaa ja sitä jättimäistä painolastia jota jo tuo termien luokka tuo tullessaan. Mä meen omassa tarkastelussani ulommas ja painotan sen ulommas menemisen tarpeellisuutta.
Lisäksi olen sitä mieltä, että ehdollistamisen pitää olla tilanteista, ei ihmiskuvaan pureutuvaa.
Toi ihmis/viholliskuvan manipulointi saattaa olla suurin sekä maanpuolustustahdon rapauttaja että aseistakieltäytymisen triggeri. Lisäksi sihen liittyvät moraaliset ja älylliset ristiriidat vaikeuttavat taatusti sekä pidempään jatkuvissa tilanteissa moraalia että kaikenlaisissa tilanteissa jälkihoitoa.
Sen haitat ovat kertakaikkiaan jättimäiset ja todella laaja-alaiset.
Lisäksi se on toimintamallina niin älyllisesti paapova, että sama kuin sanottaisiin ajattelukykyisille ihmisille että näiden pitää suksia pieneen kosteaan luolaan tai lopettaa ajatteleminen.
Koulutuksessa tota voi toki tutkia, mutta tutkimisessa on se ongelma, että niin kauan kuin koulutuksessa ei oikeasti ammuta oikeita ihmisiä, jää tutkimusten tuloksiin systeeminen vinouma. Hahmon ihmismäisyys vaikuttaa, mutta tilanteiset ja hormonaaliset yllykkeet saattavat jäädä pois tai vain osittain huomioiduiksi.
Vertauskuvana voisin sanoa, että jos teen kyselytutkimuksen siitä, että milloin ja millaiseen kohteena olevana esineeseen on helpointa tai vaikeinta kohdistaa treenatessa väkivaltaa, niin "ihmisen näköinen" voi saada korkeimmat pisteet. Mutta jos laitetaan samat vastaajat keskenään harjoitusmatsiin, jossa mätetään perille niin voi hyvinkin olla että niitä säkkitutkimuksessa selvästi esille tulleita pidäkkeitä ei todellisessa (harjoitus)tilanteessa löydykään, koska uudet, tilanteiset motivaatiotekijät tulevat mukaan.
Poliisin aseenkäytön vertailu eri yhteiskunnissa voisi olla tämän asian tarkastelun suhteen hyödyllinen vähintään aika realistisena analogiana. Poliisien koulutuksen laatu ja määrä on eri yhteiskunnissa erilainen. Jossain keskitytään enemmän kohteiden dehumanisoimiseen ja toisaalla taas tilanteisten tekijöiden mukaan tapahtuvaan arviointiin. Suomi taitaa edustaa tilanteisuuden painottamisen äärireunaa. Seurauksena on hyvä tulikuri yhdistyneenä siihen, että tarvittaessa ammutaan viiveettä ja harkinta paremmin säilyttäen.
Pitää muistaa se, että dehumanisointi lietsoo ristiriitojen lisäksi myös primitiivisiä pelkoja. Sen haitat harkiten ja organisaationa toimimiselle voivat olla jättimäiset. Pidäkkeettömät yksilöt muodostavat vain fragmentoituneita yksiköitä ja ryhmiä sen asian suhteen, missä pidäkkeettömyyttä on.
Tää on sellainen asia jossa monotavoiteoptimointi voi olla tuhoisaa ja monitavoiteoptimointi voi näyttää arvonsa.
Yleensä me ihmiset vaan olemme tuollaisia: kun oikeutus toimille on vakaa ja yleisesti hyväksytty, niin se antaa lujaa selkänojaa henkisesti. 
. Nuo savimajasodat ovat oma juttunsa. Ja WW2 oli lännessä "hieman" erilainen luonteeltaan kuin idässä. Historia pidemmällä tähtäimellä katsottuna antaakin erilaisen kuvan.