On. Lue "On killing" by Dave Grossman.
Erikoisjoukkojen vastainen toiminta & ammattisotilas vs reserviläinen
- Viestiketjun aloittaja hillhead
- Aloitus PVM
Helikopteri
Kersantti
Tässä lyhyesti:
Vietnamissa jenkit näki kovasti vaivaa saadakseen normimosurin ehdollistettua tappamaan ja tulokset olivat onnistuneita: 90% ampui tappaakseen.
Nykyaikana länsimaissa tämä sotilaiden kyvyttömyys tappamiseen on enemmänkin akateeminen kysymys. Nykyajan nuorilla miehillä kun tätä estoa ei oikeastaan ole:
Väkivältaviihde ja erityisesti realistiset "first person shooter"-tyyppiset räiskintäpelit ovat hoitaneet saman ehdollistamisen. Normaali nuorimies on tuhansia ja tuhansia kertoja vienyt ristikon aidon näköisen ihmishahmon päälle, painaneet nappia, nähneet punaisen pöllähdyksen ja saaneet siitä onnistumisen elämyksiä.
Ihminen kyllä järjellä ymmärtää toden ja pelin eron, mutta alemmat aivokerrokset, jossa nämä estot ovat eivät eroa pysty tekemään.
Ongelma edelleen on se, että tappamisen traumatisoivia vaikutuksia tämä on vain pahentanut entisaikoihin verrattuna. Tämän vuoksi nykyään suurin osa länsimaiden tappioista on ollut henkisen puolen tapauksia.
Ketjun alkuperäinen kysymys oli vissiin, että kuinka vähemmän koulutetun ja huonompikuntoisen reserviläisen tulisi taistella erikoisjoukkojen sotilasta vastaan. Itse näkisin, että heitä voisi jäljittää maastossa lennokeilla ja koirilla, ja yksi helppo vaihtoehto osaston tuhoamiseen olisi vain käyttää kevyttä kranaatinheitintä. Sitähän rintama-olosuhteissakin mieluiten käytettäisiin hankalia otuksia, kuten tulenjohtajia ja tarkk´ampujia vastaan. Heitin tuottaa myös paljon haavoittuneita, joten vihollisen hidastaminen tai kuulusteltavien saaminen on ihan hyvin mahdollista. Eikä maksa paljon! Heitin ammuksineen luonnollisesti liikkuu maastoauton kyydissä.
Toinen kysymys tietysti on, että miten jonkun onnettoman, arvokasta kohdetta suojaavan vartiomiehen pitäisi suhtautua joihinkin kurkkua nyrhiviin pomminasettelijoihin. Itsellä ei ole tuon alan osaamista, mutta ensimmäisenä tulisi mieleen paukkuvalohälyttimet ja kenties jotkut teollisuusmurtoja vastaan suunnitellut hälytinjärjestelmät. Vaikea sanoa, kun ei tiedä, miten omatkaan erikoisjoukot tunkeutuisivat harjoituksissa jonnekin lentokentille tai ydinvoimaloihin.
Toinen kysymys tietysti on, että miten jonkun onnettoman, arvokasta kohdetta suojaavan vartiomiehen pitäisi suhtautua joihinkin kurkkua nyrhiviin pomminasettelijoihin. Itsellä ei ole tuon alan osaamista, mutta ensimmäisenä tulisi mieleen paukkuvalohälyttimet ja kenties jotkut teollisuusmurtoja vastaan suunnitellut hälytinjärjestelmät. Vaikea sanoa, kun ei tiedä, miten omatkaan erikoisjoukot tunkeutuisivat harjoituksissa jonnekin lentokentille tai ydinvoimaloihin.
Näin minäkin asian näkisin. Erkkareilla ei yleensä ole merkittävää epäsuoran tukea, mutta ressulla saattaa olla, joten käytetään sitä etua.
Olympiakasarmi
Kenraali
V. 80 meillä oli It:ssä 25 patruunaa lippaassa. Varmaan kun piti olla valmis puolustamaan ohjushallia ja ItO 78 ohjuksia.
Sotilaspoliisin koulutus on kaupunkijääkäriä pidempi 255 vrk, mutta mieleen tulee, kuinka nuoremme pärjäävät tarkoin valikoituja sekä erikoiskoulutettuja ammattisotilaita vastaan, jotka vielä harjoittelevat tehtäviään jatkuvasti? ”Eihän ne yksi vastaan yksi tilanteissa välttämättä pärjääkään”, Suomen Sotilaalle vastataan, mutta ”erikoisjoukkoja toimii kussakin tehtävässä ainoastaan pieni määrä, jolloin voimme hyödyntää ylivoimaa. Nytkin epäilyttävälle kiinteistölle lähtee satakunta sotilaspoliisia, joista osa tosin sitoutuu alueen eristämiseen.”
Edellisessä kappaleessa on Kaartin JR:n ammattilaisten vastaus langan otsikon kysymykseen. Koko juttu alla:
Edellisessä kappaleessa on Kaartin JR:n ammattilaisten vastaus langan otsikon kysymykseen. Koko juttu alla:
Juuri näin, erikoisjoukkojen vastaiseen toimintaan täytyy voida kyetä käyttämään lkm ylivoimaa et aseistusta. En tietenkään tunne SA-tilannetta, mutta paljon auttaisi sekin, että mikä tahansa joukko olisi ryyditetty kantahenkilökunnalla ja esim. siihen olisi sijoitettu reservin erkkareita tms.
Ketjun avauksen kysymys on hankala vastata, mutta sillä on ollut varmaankin tarkoitus herättää keskustelua ja ajatuksia aiheesta. Ja sen se on näköjään tehnyt.
Tähän alkuun tieto, että alla olevat ajatukset on omiani ja puolustusvoimien koulutuksella ja/tai taistelutavoilla ei todennäköisesti ole mitään yhteyttä minun ajatuksiini. Minulla puuttuu kokonaan puolustusvoimissa annettu koulutus erikoisjoukkojen vastaiseen toimintaan. Enkä ole nähnyt koskaan mitään suunnitelmia aiheesta. Ja juuri kukaan ei tähän mennessä ole ollut kanssani alla olevista asioista samaa mieltä. Joten suhtaudu yksittäisen vanhan reserviläisen mielipiteeseen vain yksittäisen vanhan reserviläisen mielipiteenä.
Itse olen lähestynyt aihetta siten, että olen opetellut ajattelemaan kuten vastustaja. Ja olen aikanaan treenannut vihollisen selustassa toimivan tiedustelijan/tuhoojan roolissa/roolia.
Kun ajatellaan asiaa yksittäisen taistelijan kannalta, niin puolustajan tehtävä on helpompi kuin hyökkääjän. Eli pitää ajatella niin, että erikoisjoukon taistelija joutuu liikkumaan, eli olemaan hyökkääjä. Ja paikallisjoukkojen taistelija on puolustaja ja voi olla paikallaan. Tälläinen asetelma muuttaa tilannetta puolustajalle suotuisammaksi. Yleensä ajatellaan, että hyökkäävä osapuoli tarvitsee 3-5 kertaisen miesylivoiman menestyäkseen. Tätä asetelmaa hyökkääjä toki pyrkii muuttamaan itselleen edullisemmaksi esim. epäsuoralla tulella, joka taas on aika rajattua erikoisjoukkojen toiminnassa.
Puolustajan "paikallaan olo/kyttääminen" pitää tehdä älyn kanssa. Paikallaan olon etu liikkuvaa hyökkääjää/tiedustelijaa vastaan menetetään osin/kokonaan jos lojutaan vain ja ainoastaan kohteen portilla tai teltassa suojattavan kohteen pihalla. Kohteen lähellä pitää pyrkiä kiinteiden rakenteiden, liikuteltavien rakenteiden/esteiden, valvonta- ja hälytyslaitteiden sekä miinoitteiden käytöllä estämään ja haittaamaan vihollisen oleminen, liike ja tiedustelu. Tähän yhdistetään silmät ja korvat. Osa silmistä ja korvista kohteen lähellä on paikallaan ja osa liikkuu. Kohteen lähellä liikkuvilla puolustajilla ei todennäköisesti nähdä liikkuvaa vihollista, mutta niillä on tehtävänä havaita paikallaan olevat viholliset paikoista joita ei voida muuten valvoa. Samoin kohteen lähellä liikkuvilla puolustajilla voidaan ohjata vihollista käyttämään puolustukselle syystä tai toisesta (vahva miinoitus tai epäsuoran käyttömahdollisuus) edullisia reittejä.
Vihollisen erikoisjoukkoa vastaan toimiessa minun kokemusteni perusteella kohde suojataan ulkoa. Puolustajan tulee käyttää vastustajan erikoisjoukon vahvuusalueita sitä itseään vastaan, eli pitää myös käyttää aktiivista ja passiivista tiedustelua. Erikoisjoukko tai erikoissotilas pitäisi kyetä havaitsemaan fyysisesti ja/tai ajallisesti etäällä suojattavasta kohteesta tai tilanteesta. Jos ensimmäinen havainto saadaan 50 metrin päässä suojattavasta kohteesta, niin ollaan epäonnistuttu. Parempi on jos havaitsee sen erikoisjoukon tai erikoistaistelijan jo päiviä ennen mahdollista toimintaa jossakin kauempana esim. 12 kilometrin päässä. Tai edes kahden kilometrin päästä. Erikoisjoukkojen taistejat pystyvät ryömimään viimeiset sadat metrit vaikka kusiojassa, mutta eivät varmasti liiku ryömimällä 6 kilometrin päässä kohteelta 2 päivää ennen suunniteltua iskua. Eli heidät näkee helpommin kauempana. Näkeminen on kuitenkin eri asia kuin tunnistaminen. Joissain tilanteissa tunnistaminen voi olla ongelmallisempaa kuin näkeminen. Tunnistaminen voi vaatia myös aikaa ja useamman näkemiskerran jos sattuu olemaan muuta häiriötä samalla paikalla samaan aikaan.
Paikallisjoukko ja sen taistelijat ovat vahvoilla vastustajan erikoisjoukkoja vastaan jos kyetään käyttämään puolustajan etu sekä omat tiedustelukyvyt älyllisesti oikein. Eli tarkalla tiedustelulla ja alueen seurannalla saadaan asetettua passiketjut ajoissa kohdalleen, tai kyetään iskemään erikoisjoukkoa vastaan sen esim. huoltaessa itseään kauempana kohteesta. Tämä on tehtävissä sekä maastossa, että rakennetummalla alueella.
Oikeastaan mikään kuviteltavissa oleva joukko siilipuolustuksessa ei koskaan riitä. On satsattava siihen, että vastustaja havaitaan fyysisesti ja ajallisesti etäällä. Tällöin voidaan esim. sijoittaa miesketjuja passiin oikeisiin paikkoihin ja tuhota erikoisjoukot etäällä. Rakennetuilla alueilla samanlainen ajallisesti ja paikallisesti etäällä tapahtuvan torjunnan ajattelu toimii sovellettuna. Sovellutuksia en tänne kirjoita. Ajatelkaa periaatteet ensin maastoon ja miettikää sen jälkeen niitä rakennetulle alueelle.
Itse en pelkää vihollisen erkkajoukkoja mikäli minulla on ajallista ja fyysistä liikkumavaraa. Eli, ettei minua ole sijoitettu kiinteään siilipuolustukseen ilman oikeutta käyttää aivoja. Uskallan jopa yksin yrittää pilata vihollisen erikoisjoukkojen ryhmän vahvuisen osaston tehtävän suorittamisen. 1 kaatunut ja 2 haavoittunutta on niille jo todella paha tilanne. Puhumattakaan siitä, että kontakti jo sinällään yleensä pilaa tehtävän suorittamisen. Paikallisjoukkojen reserviläiset ovat osaamiseltaan ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan erittäin epäyhtenäinen sakki. Heissä on entisiä laskuvarjojääkäreitä, tiedustelijoita, panssarimiehiä, sotilaspoliiseja, ilmatorjuntamiehiä, jääkäreitä ja lääkäreitä. Siviiliosaamista on myös laidasta laitaan. Jollakin voi olla rintamakokemusta ja toisella kolme keikkaa alhaalle. Joku on erittäin luova ja toinen taas fyysisesti vahva. Ja joku taas on hyvä ampumaan. Olen varma, että jokaisen paikallisjoukkojen komppanian osaaminen ja kyvyt ovat yhteenlaskettuna suurempi kuin jonkun alle 30 vuotiaan erikoisjoukkoryhmän. Paikallisjoukon johdon tehtävänä on saada ukkojen kyvyt käyttöön.
Vihollisen erikoisjoukkojen jäljittäminen on erittäin vaikeaa ja vaarallista. Siinä hommassa kannattaa käyttää parempia sensoreita kuin ihmisen silmät ja korvat. Ihmisaivot ja aistit pitää olla käytettävissä, mutta erittäin mielelläni käyttäisin apuna elektronisia sensoreita ja havainnointilaitteita sekä koiran hajuaistia ja kuuloa.
Huom! Yllä olevat pohdinnat eivät perustu puolustusvoimien antamaan koulutukseen tai sen suunniteltuihin tapoihin toimia. Nämä ovat vain minun henkilökohtaisia päätelmiä, joita ei ole tähän ikään mennessä kukaan puolustusvoimien palveluksessa oleva ottanut vakavasti. Eikä itseasiassa reserviläisistäkään kukaan (yhtä lukuun ottamatta) ei ole suhtautunut ajatuksiini kannustavasti. Minun ei siis tarvitse pelätä, että paljastaisin mitään salattavaa tietoa, koska nämä ajatukset ovat täysin minun omaa keksintöäni ja niille ei löydy vastinetta puolustusvoimien todellisuudesta. Tai jos löytyy, niin se ei ole minun vikani.
PS! Uudemmille lukijoille tiedoksi, niin olen juossut viitenä perättäisenä vuosikymmenä yli 3000 cooperissa. Ammun edelleen kiikaritähtähtäintä käyttäessäni rk:lla seisaaltaan ilman tukea yli 80/100 150 metristä. Ja olen metsästänyt ja suunnistanut n. 12 vuotiaasta asti. Eli nämä ajatukset eivät ole syntyneet pelkästään sohvan pohjalta.
Tähän alkuun tieto, että alla olevat ajatukset on omiani ja puolustusvoimien koulutuksella ja/tai taistelutavoilla ei todennäköisesti ole mitään yhteyttä minun ajatuksiini. Minulla puuttuu kokonaan puolustusvoimissa annettu koulutus erikoisjoukkojen vastaiseen toimintaan. Enkä ole nähnyt koskaan mitään suunnitelmia aiheesta. Ja juuri kukaan ei tähän mennessä ole ollut kanssani alla olevista asioista samaa mieltä. Joten suhtaudu yksittäisen vanhan reserviläisen mielipiteeseen vain yksittäisen vanhan reserviläisen mielipiteenä.
Itse olen lähestynyt aihetta siten, että olen opetellut ajattelemaan kuten vastustaja. Ja olen aikanaan treenannut vihollisen selustassa toimivan tiedustelijan/tuhoojan roolissa/roolia.
Kun ajatellaan asiaa yksittäisen taistelijan kannalta, niin puolustajan tehtävä on helpompi kuin hyökkääjän. Eli pitää ajatella niin, että erikoisjoukon taistelija joutuu liikkumaan, eli olemaan hyökkääjä. Ja paikallisjoukkojen taistelija on puolustaja ja voi olla paikallaan. Tälläinen asetelma muuttaa tilannetta puolustajalle suotuisammaksi. Yleensä ajatellaan, että hyökkäävä osapuoli tarvitsee 3-5 kertaisen miesylivoiman menestyäkseen. Tätä asetelmaa hyökkääjä toki pyrkii muuttamaan itselleen edullisemmaksi esim. epäsuoralla tulella, joka taas on aika rajattua erikoisjoukkojen toiminnassa.
Puolustajan "paikallaan olo/kyttääminen" pitää tehdä älyn kanssa. Paikallaan olon etu liikkuvaa hyökkääjää/tiedustelijaa vastaan menetetään osin/kokonaan jos lojutaan vain ja ainoastaan kohteen portilla tai teltassa suojattavan kohteen pihalla. Kohteen lähellä pitää pyrkiä kiinteiden rakenteiden, liikuteltavien rakenteiden/esteiden, valvonta- ja hälytyslaitteiden sekä miinoitteiden käytöllä estämään ja haittaamaan vihollisen oleminen, liike ja tiedustelu. Tähän yhdistetään silmät ja korvat. Osa silmistä ja korvista kohteen lähellä on paikallaan ja osa liikkuu. Kohteen lähellä liikkuvilla puolustajilla ei todennäköisesti nähdä liikkuvaa vihollista, mutta niillä on tehtävänä havaita paikallaan olevat viholliset paikoista joita ei voida muuten valvoa. Samoin kohteen lähellä liikkuvilla puolustajilla voidaan ohjata vihollista käyttämään puolustukselle syystä tai toisesta (vahva miinoitus tai epäsuoran käyttömahdollisuus) edullisia reittejä.
Vihollisen erikoisjoukkoa vastaan toimiessa minun kokemusteni perusteella kohde suojataan ulkoa. Puolustajan tulee käyttää vastustajan erikoisjoukon vahvuusalueita sitä itseään vastaan, eli pitää myös käyttää aktiivista ja passiivista tiedustelua. Erikoisjoukko tai erikoissotilas pitäisi kyetä havaitsemaan fyysisesti ja/tai ajallisesti etäällä suojattavasta kohteesta tai tilanteesta. Jos ensimmäinen havainto saadaan 50 metrin päässä suojattavasta kohteesta, niin ollaan epäonnistuttu. Parempi on jos havaitsee sen erikoisjoukon tai erikoistaistelijan jo päiviä ennen mahdollista toimintaa jossakin kauempana esim. 12 kilometrin päässä. Tai edes kahden kilometrin päästä. Erikoisjoukkojen taistejat pystyvät ryömimään viimeiset sadat metrit vaikka kusiojassa, mutta eivät varmasti liiku ryömimällä 6 kilometrin päässä kohteelta 2 päivää ennen suunniteltua iskua. Eli heidät näkee helpommin kauempana. Näkeminen on kuitenkin eri asia kuin tunnistaminen. Joissain tilanteissa tunnistaminen voi olla ongelmallisempaa kuin näkeminen. Tunnistaminen voi vaatia myös aikaa ja useamman näkemiskerran jos sattuu olemaan muuta häiriötä samalla paikalla samaan aikaan.
Paikallisjoukko ja sen taistelijat ovat vahvoilla vastustajan erikoisjoukkoja vastaan jos kyetään käyttämään puolustajan etu sekä omat tiedustelukyvyt älyllisesti oikein. Eli tarkalla tiedustelulla ja alueen seurannalla saadaan asetettua passiketjut ajoissa kohdalleen, tai kyetään iskemään erikoisjoukkoa vastaan sen esim. huoltaessa itseään kauempana kohteesta. Tämä on tehtävissä sekä maastossa, että rakennetummalla alueella.
Oikeastaan mikään kuviteltavissa oleva joukko siilipuolustuksessa ei koskaan riitä. On satsattava siihen, että vastustaja havaitaan fyysisesti ja ajallisesti etäällä. Tällöin voidaan esim. sijoittaa miesketjuja passiin oikeisiin paikkoihin ja tuhota erikoisjoukot etäällä. Rakennetuilla alueilla samanlainen ajallisesti ja paikallisesti etäällä tapahtuvan torjunnan ajattelu toimii sovellettuna. Sovellutuksia en tänne kirjoita. Ajatelkaa periaatteet ensin maastoon ja miettikää sen jälkeen niitä rakennetulle alueelle.
Itse en pelkää vihollisen erkkajoukkoja mikäli minulla on ajallista ja fyysistä liikkumavaraa. Eli, ettei minua ole sijoitettu kiinteään siilipuolustukseen ilman oikeutta käyttää aivoja. Uskallan jopa yksin yrittää pilata vihollisen erikoisjoukkojen ryhmän vahvuisen osaston tehtävän suorittamisen. 1 kaatunut ja 2 haavoittunutta on niille jo todella paha tilanne. Puhumattakaan siitä, että kontakti jo sinällään yleensä pilaa tehtävän suorittamisen. Paikallisjoukkojen reserviläiset ovat osaamiseltaan ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan erittäin epäyhtenäinen sakki. Heissä on entisiä laskuvarjojääkäreitä, tiedustelijoita, panssarimiehiä, sotilaspoliiseja, ilmatorjuntamiehiä, jääkäreitä ja lääkäreitä. Siviiliosaamista on myös laidasta laitaan. Jollakin voi olla rintamakokemusta ja toisella kolme keikkaa alhaalle. Joku on erittäin luova ja toinen taas fyysisesti vahva. Ja joku taas on hyvä ampumaan. Olen varma, että jokaisen paikallisjoukkojen komppanian osaaminen ja kyvyt ovat yhteenlaskettuna suurempi kuin jonkun alle 30 vuotiaan erikoisjoukkoryhmän. Paikallisjoukon johdon tehtävänä on saada ukkojen kyvyt käyttöön.
Vihollisen erikoisjoukkojen jäljittäminen on erittäin vaikeaa ja vaarallista. Siinä hommassa kannattaa käyttää parempia sensoreita kuin ihmisen silmät ja korvat. Ihmisaivot ja aistit pitää olla käytettävissä, mutta erittäin mielelläni käyttäisin apuna elektronisia sensoreita ja havainnointilaitteita sekä koiran hajuaistia ja kuuloa.
Huom! Yllä olevat pohdinnat eivät perustu puolustusvoimien antamaan koulutukseen tai sen suunniteltuihin tapoihin toimia. Nämä ovat vain minun henkilökohtaisia päätelmiä, joita ei ole tähän ikään mennessä kukaan puolustusvoimien palveluksessa oleva ottanut vakavasti. Eikä itseasiassa reserviläisistäkään kukaan (yhtä lukuun ottamatta) ei ole suhtautunut ajatuksiini kannustavasti. Minun ei siis tarvitse pelätä, että paljastaisin mitään salattavaa tietoa, koska nämä ajatukset ovat täysin minun omaa keksintöäni ja niille ei löydy vastinetta puolustusvoimien todellisuudesta. Tai jos löytyy, niin se ei ole minun vikani.
PS! Uudemmille lukijoille tiedoksi, niin olen juossut viitenä perättäisenä vuosikymmenä yli 3000 cooperissa. Ammun edelleen kiikaritähtähtäintä käyttäessäni rk:lla seisaaltaan ilman tukea yli 80/100 150 metristä. Ja olen metsästänyt ja suunnistanut n. 12 vuotiaasta asti. Eli nämä ajatukset eivät ole syntyneet pelkästään sohvan pohjalta.
Erikoisjoukolla on varmasti joku tehtävä. Kukin puolustava joukko hoitaa tonttinsa ja suojaa sen mikä on käsketty. Johtamiselimet käskevät -jahtaamiset-. Fyysiseen jahtiin lähtee -ehdoitta- joukko, joka siihen pystyy niin koulutuksen kuin varusteiden puolesta. Ja sille annetaan myös ne apuvälineet.
Erikoisjoukon tehtäväorientoituneisuus on myös sen -heikkous-. Se ei suinkaan pyri haahuilemaan pitkin kankaita vaan suorittamaan annetun tehtävän. Sen on pakko ennemmin tai myöhemmin tunkeutua suorittamaan sitä tehtävää, sen on kohdattava suojauselementit. Se ei voi telepatialla hoitaa fyysistä tehtävää. Ja kun se kohtaa suojauksen se paljastuu. Paljastuminen johtaa nopeasti sen TEHTÄVÄN EPÄONNISTUMISEEN. Suojaus on onnistunut, kun erikoisjoukko joutuu haahuilemaan siellä kankaalla toimetta. Tai yrittämään mahdollista toissijaista tms. tehtävää. Jossa siinäkin joutuu samojen probleemien eteen. Koska puolustaja suojaa ne kohteet, jotka se katsoo tärkeiksi suojata.
Näissä keskusteluissa on aina se ongelma, että meille reserviläisillekään ei paljasteta kuin pintaa erilaisista järjestelyistä. Sitä helposti kuvittelee, että pv suojaa -tärkeimmät kohteet- suunnilleen kuttaperkkajoukoilla ja -vehkeillä. Käsite -paikallisjoukot- eivät tarkoita enää sitä samaa mitä vaikkapa ysärillä. Ne saattavat olla hyvinkin räätälöityjä, monella tapaa miehitettyjä ja jatkuvasti paremmin varustettuja.
Erikoisjoukon tehtäväorientoituneisuus on myös sen -heikkous-. Se ei suinkaan pyri haahuilemaan pitkin kankaita vaan suorittamaan annetun tehtävän. Sen on pakko ennemmin tai myöhemmin tunkeutua suorittamaan sitä tehtävää, sen on kohdattava suojauselementit. Se ei voi telepatialla hoitaa fyysistä tehtävää. Ja kun se kohtaa suojauksen se paljastuu. Paljastuminen johtaa nopeasti sen TEHTÄVÄN EPÄONNISTUMISEEN. Suojaus on onnistunut, kun erikoisjoukko joutuu haahuilemaan siellä kankaalla toimetta. Tai yrittämään mahdollista toissijaista tms. tehtävää. Jossa siinäkin joutuu samojen probleemien eteen. Koska puolustaja suojaa ne kohteet, jotka se katsoo tärkeiksi suojata.
Näissä keskusteluissa on aina se ongelma, että meille reserviläisillekään ei paljasteta kuin pintaa erilaisista järjestelyistä. Sitä helposti kuvittelee, että pv suojaa -tärkeimmät kohteet- suunnilleen kuttaperkkajoukoilla ja -vehkeillä. Käsite -paikallisjoukot- eivät tarkoita enää sitä samaa mitä vaikkapa ysärillä. Ne saattavat olla hyvinkin räätälöityjä, monella tapaa miehitettyjä ja jatkuvasti paremmin varustettuja.
Hanski
Ylipäällikkö
Tämän päivän puolustusvoimilta löytyy aika paljon keinoja naapurin erikoisjoukkojen varalle, eikä kaikki tosiaan ole kuttaperkkajoukkojen varassa. Henkilökunnalla miehitetyt joukot ovat varsin katu-uskottavia ja he tietävät toiminta-alueensa pilkun tarkkuudella. Lisäksi Suomessa toimii tiivis viranomaisyhteistyö ja vaativalle keikalle varsinkin harmaassa vaiheessa voi lähteä pv:n körmyjen lisäksi pienen panssarivaunun kokoinen rajamies. Nyt muutamana viime vuonna on ollut ilo harjoitella varusmiesten kanssa ja ollut hienoa havaita, että myös varusmiehet ovat paljon nohevampia tänään kuin me aikanaan!
Erikoisjoukot ovat tehtäväsidonnaisia, mutta heillä ilmeisesti toimii automaationa siirtyminen varatehtävään, jos varsinainen tehtävä ei syystä tai toisesta onnistu. Eli erikoisjoukkojen osalta ainakin kaksi erityyppistä tehtävää tulee estää.
Bold. Kokonaisuutena kyllä, koska -uneliaimmat- on kylmästi jyystetty veks. Palveluksen suorittaa noin 60 plus prosenttia....meidän aikaan prosentti oli 90 plus. Tuossa on melkoinen lintta prosenteissa ja ei ole vaikea arvailla mikä osa on jäänyt palveluksesta pois. Jokainen muistaa omalta ajaltaan varusmiehiä, joiden paikka oli jossain muualla kuin intissä....silloin ennen wanhaan.
Jos ensimmäinen tehtävä epäonnistuu paljastumisen vuoksi se tarkoittaa myös puolustajan valmiuden edelleen kohottamista ja valvonnan, suojaamisen ja torjunnan tiivistymistä plus tarkkuuden lisääntymistä suorittavassa portaassa. Ei helppo heilu silloin sitä toistakaan tehtävää yrittäessä.
Tarkoitukseni ei suinkaan ole aliarvioida vihollisenkaan ammatti-ihmisiä toimessaan. Mutta tuo tehtäväsidonnaisuus helpottaa puolustajaa sikäli, että se vuori tulee kyllä mooseksen luo pyytämättä.
Ja se on taivahan totta, että minkä tahansa joukon suorituskykyä ja -tasoa nostaa selvästi kantahenkilöstön mukana oleminen. Se näkyy niin selvästi, että pitää olla sameat verkkokalvot, jos sitä ei hoksaa.
Ööh. Mulla on sitten muutamankin kerran ollut huono näkö ja vielä silmäluomet kiinni...
kimmo.j
Respected Leader
Vai olisiko ollut väärän väriset lasit?
Tiedäthän, katsomme usein maailmaa tietyn väristen lasien läpi ja estää joskus meitä näkemästä asioita.
Noh. Sekä varusmiehenä, että reserviläisenä olen ollut tilanteissa joissa joukon ainoa kantahenkilö on ollut "riippakivenä". Nämä on joukkuekilpailuissa tai viesteissä, joissa kantahenkilön kunto tai ampumataito ei riitä. Olen tottunut jo varusmiehenä kaatamaan komppanian päällikön jantterit kisoissa.
Samoin epäsymmetrisen toiminnan harjoituksissa alaa ymmärtämättömät kantahenkilöt olisivat olleet haitaksi, elleivät olisi ymmärtäneet siirtyä takavasemmalle.
Kyllä näitä poikkeistilanteita on ollut paljon muitakin joissa kantahenkilön osaamisen ydinalue ei ole sattunut sen hetkisen tarpeen kanssa samalle alueelle. Esim. vaunumies ilmatorjuntaharjoituksessa, tai laivaston mies panssaritorjunnassa. Jne. jne.
Joitain huomioita omaan järkeen ja koulutukseen (muutaman vuoden takaa) nojaten:
Jos oletetaan, että hyökkäävät erikoisjoukot ovat pieniä ryhmiä täysin tilpehöörein varustautuneita itäisesti murtaen puhuvia kuperkeikkasupersotilaita, niin puolustavalla paikallisjoukolla on huomattavia etuja. Kriittisiä alueita ja kohteita suojaavat paikallisjoukot on lähtökohtaisesti koulutettu juuri tiettyyn tehtävään ja tietylle alueelle. Keskittämällä koulutus tietyn rajatun tehtävän suorittamiseen voidaan hyvinkin saavuttaa suhteellinen etu erikoisjoukkoja vastaan, joiden koulutus on paljon laaja-alaisempi vaikkakin paljon kovempi yksilötasolla.
Mitä tiedusteluun tulee, paikallisjoukoilla on valtava etu sen tähden että ovat nimenomaan paikallisia. Heillä on kaikkein ajantasaisin mahdollinen tieto omasta alueestaan ja sen infrastruktuurista, hyödyntäen viranomaisten (poliisi jne.) ja muiden paikallisten toimijoiden (yksityiset turvallisuus- ja vartiointifirmat, paikallisyritykset jne.) tietoa. He voivat estoitta hankkia tiedustelutietoa suoraan paikalliselta väestöltä haastattelemalla ihmisiä ja pyytämään paikallisia ilmoittamaan epäilyttävästä toiminnasta. Tällaista tietoa voidaan kerätä ja käsitellä tehokkaasti vaikka tarkoitukseen tehdyn sovelluksen avulla. Tämä voi tarkoittaa kymmeniä, ellei jopa satoja tai tuhansia ylimääräisiä silmäpareja omalla vastuualueella, helpottaen vihollisen toiminnan paljastamista jo ehkä tämän tiedusteluvaiheessa. Vihollisen toimijat taas ovat riippuvaisia paikan päällä salassa tehdystä tiedustelusta, ja ei-reaaliaikaisesta julkisesta tiedosta. Viholliselle tietoa välittäviä myyriä tai soluttautujia voi tietysti olla paikallisväestön seassa, jopa rauhan aikana. Mutta jos on, verkostot ovat väistämättä pieniä, ovat valmiiksi vastavakoilun kiinnostuksen kohteita, ja toiminnan laajetessa saattavat paljastua jo valtaväestön (naapurustoaan vahtaavien mummojen) toimesta. Jos mahdollisia vihollisen hyväksi tiedustelevia paljastuu, heidän joukkoonsa voi soluttaa omaa vastatiedustelua hämmentämään vihollisen tilannekuvaa.
Lukumääräiseen ylivoimaan en luottaisi niinkään paljoa ratkaisevana tekijänä, tai ylettömän suurena etuna, sillä mahdollisia maaleja vihollisen erikoisjoukoille on enemmän kuin ikinä voisi kyetä suojaamaan riittävällä pysyvällä miehityksellä. Puolustaja on aina reaktiivisessa asemassa, sillä hyökkääjä valitsee minne ja milloin iskeä, ja tämä korostuu oman kotirintaman syvyydessä. (Omalle alueelle osuvaa vihollisen toimintaa voi olla joka ilmansuunnassa laajalla alueella, vrt. rintamalla jossa vastuualueet ovat yleensä pienempiä, keskittyvät rintamalinjan läheisyyteen, ja eivät sisällä toiminnassa olevaa yhteiskunnan infraa.) Ryhmä soluttautumisessa ja tiedustelussa onnistuneita kuperkeikkamiehiä voisi hyvinkin saavuttaa taktisen ylivoiman tietyllä kohteella tiettynä aikana, suorittaa tehtävänsä, ja poistua alueelta ennen kuin puolustava joukko kykenee reagoimaan. Tämän välttäminen vaatii puolustavalta joukolta paljon aloitteellisuutta ja aktiivisuutta, ja erikoisjoukot voivat hyvinkin rajatulla toiminnalla pakottaa puolustavan joukon suhteettoman suuriin toimiin, väsyttäen joukkoa, ja pahimmillaan paljastaen joukon toimintatapoja ja sen omia kriittisiä toimintoja.
Siispä rajattuun tehtävään keskittynyt koulutus + paikallistuntemus + tiedustelu- ja valvontaetu ovat tosiaan valtavaa plussaa puolustajille kuperkeikkamiehien suoria iskuja vastaan, ennen kaikkea niiden estämiseksi. Ylivoimaa pidetään lähinnä pakosta yllä, ja iskujen tapahtuessa (siis puolustajan tiedustelun ja valvonnan epäonnistuttua) sitä ei silti välttämättä saada keskitettyä ajoissa sinne, missä sitä eniten tarvitaan.
Ikävä lisä vihollisen erikoisjoukkojen eduksi on myös se, että heidän ei suinkaan tarvitse nojautua pelkkään suoraan vaikuttamiseen. Jos pienikin liike voi pakottaa puolustuksen suuriin toimiin (ja väärässä suunnassa!) niin kaikenlainen hämäys ja tilanteen hämmentaminen (valeiskut, nettihuhut, myötämielisten väestöryhmien hyödyntäminen häirinnässä, yms.) tehtävän helpottamiseksi on varmasti erikoismiesten ja heidän organisaationsa työkalupakissa. On myös monia tapoja iskeä kohteisiin lamauttaakseen kriittisiä toimintoja ainakin tilapäisesti ilman suoraa iskua. Esim. kriittinen logistiikkakeskus X on hyvin suojattu, mutta yhtäkkiä lähiseudulla ajavat rekat alkavat merkillisesti posahtelemaan ajaessaan suojaamattomien alueiden läpi. Taitavat monet kuskit ryhtyä kieltäytymään tehtävistä tai hankkimaan sairaslomaa, ja kriittinen toiminta seisahtuu. Lisäksi terroristien pelikirjasta ammentavat satunnaiset murhat ja pommi-iskut ovat myös täysin mahdollisia Suomessa, ja kunhan tekijöitä löytyy, vihollisen erikoisjoukot voivat surutta hyödyntää myös näitä tukeakseen tehtäväänsä.
Laajempi ongelma on myös, että puolustajan on jaettava resurssinsa sen mukaan, mitkä kohteet (pisteet yhteiskuntamme ja puolustusjärjestelmämme verkostossa) ovat etukäteen määritelty tärkeimmiksi puolustaa vihollisen erikoisjoukkoja vastaan. Tämä vaatii tulevaisuuden ennakointia, siis olettamuksia siitä, minkä kohteiden häirintä tai tuhoutuminen aiheuttaisi meille eniten vahinkoa. Vihollinen varmasti käsittää eri pisteiden tärkeyden eri tavalla omien intressiensä valossa, pahimillaan paremmin kuin me, ja voi iskeä meille odottamattomiin ja heikosti suojattuihin tai suojaamattomiin kohteisiin tuhoisin seurauksin. Yhteiskunnat ovat ylettömän monimutkaisia verkostoja ja dynaamisia järjestelmiä, ja erilaisten kriittisten pisteiden todellinen tärkeys paljastuu vain sitten kun ne tuhoutuvat tai niiden toiminta estyy.
En siis epäile paikallisjoukkojen kykyä suojata tärkeiksi määriteltyjä kohteita vihollisen erikoisjoukkojen suoralta vaikuttamiselta, vaan olisin enemmän huolissani siitä, suojaammeko tosiaan kaikkein tärkeimpia kohteita niin hyvin kuin pystymme. Tätä on varmasti pohdittu vastuullisten toimesta, mutta sokeita pisteitä on väistämättä aina olemassa. Toinen huolenaihe on vihollisen erikoisjoukkojen epäsymmetrisen toiminnan mahdollisuus, kohteisiin vaikuttaminen monin epäsuorin keinoin.
Erikoisjoukkojen vastainen toiminta ei siis todennäköisimmin olisi aseistetun kuperkeikkaryhmän jahtaamista metsässä kissojen ja koirien kanssa pyssyt tanassa ja epäsuoraa heidän niskaansa laukoen. Näin ehkä sotatoimialueilla rintaman läheisyydessä, mutta tuskin asutuilla alueilla ja yhteiskunnan infrastruktuurin piirissä joihin heillä olisi varmasti eniten kiinnostusta.
Ennemmin se on ennaltaehkäisevää tiedustelua ja valvontaa, ja kriittisten kohteiden ja niiden toimintojen suojaamista erinäisiltä epäsuorilta toimilta, terrorismilta, ja hyödyllisiltä idiooteilta. Toivotaan, että erityisesti tiedusteluun on satsattu rittävästi resursseja valtakunnallisella tasolla. Tiedustelulaki on ainakin valtuuksien puolesta loistava lisä tähän, ja droonit, pimeänäkölaitteet, älypuhelimin verkostoitunut kansa, ja muut härpäkkeet tuovat ehdottomasti parempaa valvontakykyä paikallisjoukoille.
Jos oletetaan, että hyökkäävät erikoisjoukot ovat pieniä ryhmiä täysin tilpehöörein varustautuneita itäisesti murtaen puhuvia kuperkeikkasupersotilaita, niin puolustavalla paikallisjoukolla on huomattavia etuja. Kriittisiä alueita ja kohteita suojaavat paikallisjoukot on lähtökohtaisesti koulutettu juuri tiettyyn tehtävään ja tietylle alueelle. Keskittämällä koulutus tietyn rajatun tehtävän suorittamiseen voidaan hyvinkin saavuttaa suhteellinen etu erikoisjoukkoja vastaan, joiden koulutus on paljon laaja-alaisempi vaikkakin paljon kovempi yksilötasolla.
Mitä tiedusteluun tulee, paikallisjoukoilla on valtava etu sen tähden että ovat nimenomaan paikallisia. Heillä on kaikkein ajantasaisin mahdollinen tieto omasta alueestaan ja sen infrastruktuurista, hyödyntäen viranomaisten (poliisi jne.) ja muiden paikallisten toimijoiden (yksityiset turvallisuus- ja vartiointifirmat, paikallisyritykset jne.) tietoa. He voivat estoitta hankkia tiedustelutietoa suoraan paikalliselta väestöltä haastattelemalla ihmisiä ja pyytämään paikallisia ilmoittamaan epäilyttävästä toiminnasta. Tällaista tietoa voidaan kerätä ja käsitellä tehokkaasti vaikka tarkoitukseen tehdyn sovelluksen avulla. Tämä voi tarkoittaa kymmeniä, ellei jopa satoja tai tuhansia ylimääräisiä silmäpareja omalla vastuualueella, helpottaen vihollisen toiminnan paljastamista jo ehkä tämän tiedusteluvaiheessa. Vihollisen toimijat taas ovat riippuvaisia paikan päällä salassa tehdystä tiedustelusta, ja ei-reaaliaikaisesta julkisesta tiedosta. Viholliselle tietoa välittäviä myyriä tai soluttautujia voi tietysti olla paikallisväestön seassa, jopa rauhan aikana. Mutta jos on, verkostot ovat väistämättä pieniä, ovat valmiiksi vastavakoilun kiinnostuksen kohteita, ja toiminnan laajetessa saattavat paljastua jo valtaväestön (naapurustoaan vahtaavien mummojen) toimesta. Jos mahdollisia vihollisen hyväksi tiedustelevia paljastuu, heidän joukkoonsa voi soluttaa omaa vastatiedustelua hämmentämään vihollisen tilannekuvaa.
Lukumääräiseen ylivoimaan en luottaisi niinkään paljoa ratkaisevana tekijänä, tai ylettömän suurena etuna, sillä mahdollisia maaleja vihollisen erikoisjoukoille on enemmän kuin ikinä voisi kyetä suojaamaan riittävällä pysyvällä miehityksellä. Puolustaja on aina reaktiivisessa asemassa, sillä hyökkääjä valitsee minne ja milloin iskeä, ja tämä korostuu oman kotirintaman syvyydessä. (Omalle alueelle osuvaa vihollisen toimintaa voi olla joka ilmansuunnassa laajalla alueella, vrt. rintamalla jossa vastuualueet ovat yleensä pienempiä, keskittyvät rintamalinjan läheisyyteen, ja eivät sisällä toiminnassa olevaa yhteiskunnan infraa.) Ryhmä soluttautumisessa ja tiedustelussa onnistuneita kuperkeikkamiehiä voisi hyvinkin saavuttaa taktisen ylivoiman tietyllä kohteella tiettynä aikana, suorittaa tehtävänsä, ja poistua alueelta ennen kuin puolustava joukko kykenee reagoimaan. Tämän välttäminen vaatii puolustavalta joukolta paljon aloitteellisuutta ja aktiivisuutta, ja erikoisjoukot voivat hyvinkin rajatulla toiminnalla pakottaa puolustavan joukon suhteettoman suuriin toimiin, väsyttäen joukkoa, ja pahimmillaan paljastaen joukon toimintatapoja ja sen omia kriittisiä toimintoja.
Siispä rajattuun tehtävään keskittynyt koulutus + paikallistuntemus + tiedustelu- ja valvontaetu ovat tosiaan valtavaa plussaa puolustajille kuperkeikkamiehien suoria iskuja vastaan, ennen kaikkea niiden estämiseksi. Ylivoimaa pidetään lähinnä pakosta yllä, ja iskujen tapahtuessa (siis puolustajan tiedustelun ja valvonnan epäonnistuttua) sitä ei silti välttämättä saada keskitettyä ajoissa sinne, missä sitä eniten tarvitaan.
Ikävä lisä vihollisen erikoisjoukkojen eduksi on myös se, että heidän ei suinkaan tarvitse nojautua pelkkään suoraan vaikuttamiseen. Jos pienikin liike voi pakottaa puolustuksen suuriin toimiin (ja väärässä suunnassa!) niin kaikenlainen hämäys ja tilanteen hämmentaminen (valeiskut, nettihuhut, myötämielisten väestöryhmien hyödyntäminen häirinnässä, yms.) tehtävän helpottamiseksi on varmasti erikoismiesten ja heidän organisaationsa työkalupakissa. On myös monia tapoja iskeä kohteisiin lamauttaakseen kriittisiä toimintoja ainakin tilapäisesti ilman suoraa iskua. Esim. kriittinen logistiikkakeskus X on hyvin suojattu, mutta yhtäkkiä lähiseudulla ajavat rekat alkavat merkillisesti posahtelemaan ajaessaan suojaamattomien alueiden läpi. Taitavat monet kuskit ryhtyä kieltäytymään tehtävistä tai hankkimaan sairaslomaa, ja kriittinen toiminta seisahtuu. Lisäksi terroristien pelikirjasta ammentavat satunnaiset murhat ja pommi-iskut ovat myös täysin mahdollisia Suomessa, ja kunhan tekijöitä löytyy, vihollisen erikoisjoukot voivat surutta hyödyntää myös näitä tukeakseen tehtäväänsä.
Laajempi ongelma on myös, että puolustajan on jaettava resurssinsa sen mukaan, mitkä kohteet (pisteet yhteiskuntamme ja puolustusjärjestelmämme verkostossa) ovat etukäteen määritelty tärkeimmiksi puolustaa vihollisen erikoisjoukkoja vastaan. Tämä vaatii tulevaisuuden ennakointia, siis olettamuksia siitä, minkä kohteiden häirintä tai tuhoutuminen aiheuttaisi meille eniten vahinkoa. Vihollinen varmasti käsittää eri pisteiden tärkeyden eri tavalla omien intressiensä valossa, pahimillaan paremmin kuin me, ja voi iskeä meille odottamattomiin ja heikosti suojattuihin tai suojaamattomiin kohteisiin tuhoisin seurauksin. Yhteiskunnat ovat ylettömän monimutkaisia verkostoja ja dynaamisia järjestelmiä, ja erilaisten kriittisten pisteiden todellinen tärkeys paljastuu vain sitten kun ne tuhoutuvat tai niiden toiminta estyy.
En siis epäile paikallisjoukkojen kykyä suojata tärkeiksi määriteltyjä kohteita vihollisen erikoisjoukkojen suoralta vaikuttamiselta, vaan olisin enemmän huolissani siitä, suojaammeko tosiaan kaikkein tärkeimpia kohteita niin hyvin kuin pystymme. Tätä on varmasti pohdittu vastuullisten toimesta, mutta sokeita pisteitä on väistämättä aina olemassa. Toinen huolenaihe on vihollisen erikoisjoukkojen epäsymmetrisen toiminnan mahdollisuus, kohteisiin vaikuttaminen monin epäsuorin keinoin.
Erikoisjoukkojen vastainen toiminta ei siis todennäköisimmin olisi aseistetun kuperkeikkaryhmän jahtaamista metsässä kissojen ja koirien kanssa pyssyt tanassa ja epäsuoraa heidän niskaansa laukoen. Näin ehkä sotatoimialueilla rintaman läheisyydessä, mutta tuskin asutuilla alueilla ja yhteiskunnan infrastruktuurin piirissä joihin heillä olisi varmasti eniten kiinnostusta.
Ennemmin se on ennaltaehkäisevää tiedustelua ja valvontaa, ja kriittisten kohteiden ja niiden toimintojen suojaamista erinäisiltä epäsuorilta toimilta, terrorismilta, ja hyödyllisiltä idiooteilta. Toivotaan, että erityisesti tiedusteluun on satsattu rittävästi resursseja valtakunnallisella tasolla. Tiedustelulaki on ainakin valtuuksien puolesta loistava lisä tähän, ja droonit, pimeänäkölaitteet, älypuhelimin verkostoitunut kansa, ja muut härpäkkeet tuovat ehdottomasti parempaa valvontakykyä paikallisjoukoille.
Tai sitten olet pyörinyt mukana kuvioissa, joita joku kantahenkilö on hoitanut otona tai jopa sijaisena.
Omaan tehtäväänsä valmistautunut kantahenkilö nyt vaan kuittaa osaamisellaan, käytöksellään ja varmuudellaan reserviläisten ehdottoman pääosan. Ehdottomasti. Ei ne ihan suun mauksi käy sotakouluja ja valmentaudu, kyllä se jälki näkyy myös kentällä.Tai sitten olet pyörinyt mukana kuvioissa, joita joku kantahenkilö on hoitanut otona tai jopa sijaisena.
Vastaukseni oli tähän kirjoittamaasi lauseeseen: "Se on taivahan totta, että minkä tahansa joukon suorituskykyä ja -tasoa nostaa selvästi kantahenkilöstön mukana oleminen."
Ja esitin "vastaväitteeni" siksi, että minua ärsyttää tapasi pamauttaa asioita julki siten, kuin ne olisivat ainoita totuuksia. Yksinkertaistat monimutkaisia asioita ja sitten esität niitä totuuksina ilman mitään varauksia kuten "ehkä", "yleensä", "minun mielestäni", "luulen", "oletan" tms.
Tiedän kyllä, että et ole niin tyhmä, että oikeasti luulisit tuon alussa lainaamani lauseesi olevan "taivahan totta" juuri kirjaimellisesti. Ja kun et kuitenkaan ole sitä mieltä ihan oikeasti, niim älä esitä asiaa siten kuin se olisi ainoa ja täydellinen totuus.
Tuossa jo olet myöntänyt, ettet ollutkaan taivahan tosissasi, mutta vieläkin tuossa on virhettä kun kirjoitat "omaan tehtäväänsä valmistautunut kantahenkilö...". Entä silloin kun se kantahenkilö toimii kokonaan oman tehtävänsä ulkopuolella? No on sulla sentään lievennyksenä tup "pääosa". Eipä silti, kyllähän kaikki kirjoittavat tänne vähintään ajoittain epätäydellisesti. Nyt vaan meni lusikka nurin sun kanssasi, kun tuo vannominen ja vakuuttaminen milloin vihtahousun ja milloin taivahan nimissä on jatkunut jo yli vuosikymmenen. Loppujen lopuksi me ollaan kuitenkin asioista samaa mieltä ja samalla puolella. Vai mitä?
Kentällähän tämä ajoittainen kantahenkilöiden osaamattomuus/kyvyttömyys oman ydinosaamisen ja -tekemisen ulkopuolella ei yleensä haittaa mitään, koska kantahenkilöt ovat niin fiksuja ja hyvin kouluttuja, että tunnistavat omat puutteensa eivätkä yritä päteä siellä missä osaamista ei ole.
Joskus on tosiaan ollut tilanteita, joissa kantahenkilökunnan fyysinen kestävyyskunto tai ampumataito ei ole ollut läheskään reserviläisten tai varusmiesten tasolla, mutta niitä silti ollut pakko raahata mukana. N. 99% elämästä on toki niin päin, että reserviläisten osaamisen ja kykyjen puute on rasitteena kantahenkilöille.
Olympiakasarmi
Kenraali
Varusmiesaikoinani Hyrylässä järjestettiin Suomeen akkreditoiduille sotilasasiamiehille suunnistuskilpailu. Jokaiselle osallistujalle tarjottiin mahdollisuus saada varusmies "oppaaksi", jos omat suunnistustaidot eivät riitä. Minulle osui Kiinan sotilasasiamies. Onneksi ei tarvinnut lähteä mukaan metsään. Tuskinpa kukaan ammattiupseeri kehtaisi ottaa siinä tilanteessa "opasta" mukaan.
Myönnän tämän helmasyntini.
Kokemani, näkemäni ja ymmärtämäni perusteella sanon, että mikä tahansa joukko saa melkoisen suorituskykylisän, kun sen oheen liittyy kantaväkeä. Jos esim. 80 reserviläisen joukko reserviläisjohtajineen saa oheensa kolme ns. alan miestä, niin suorituskyky kasvaa piste.
Samoin on laita niiden yksikköjen, jotka ovat koottu kantaväestä. Kaikesta näkee, että kyseessä on -kehittyneempi ja taitavampi- yksikkö kuin mikään reservin joukko. Sen näkee liikkumisesta, keskinäisestä viestinnästä.
Helikopteri
Kersantti
Tuohon "joukon taistelumoraali +5 pistettä" -efektiin en ota kantaa, mutta se on mainittava, että ihan tavallisia ihmisiä ne kapiaisetkin on.
Minusta on oikein kelpo suoritus, jos esimerkiksi se tykistön kapteeni osaa sen oma erikoisalansa hommat hyvin. Tuollakaan alalla ei voi olettaa, että kyseinen ihminen myös vapaa-ajallaan harrastaisi myös pikkuisen alansa vierestä asioita.
Minusta ei siis ole mitenkään poikkeuksellinen juttu, jos ressu on kovemmassa kunnossa ja parempi ampumaan, kuin kantahenkilökunnan jäsen.
Olen kyllä törmännyt poliiseihin ja ammattisotilaisiin, jotka ovat törkeän nopeita ja tarkkoja ampujia. Näitä kaikkia kavereita yhdistää se juttu, että he harrastavat vapaa-ajallaan.
Minusta on oikein kelpo suoritus, jos esimerkiksi se tykistön kapteeni osaa sen oma erikoisalansa hommat hyvin. Tuollakaan alalla ei voi olettaa, että kyseinen ihminen myös vapaa-ajallaan harrastaisi myös pikkuisen alansa vierestä asioita.
Minusta ei siis ole mitenkään poikkeuksellinen juttu, jos ressu on kovemmassa kunnossa ja parempi ampumaan, kuin kantahenkilökunnan jäsen.
Olen kyllä törmännyt poliiseihin ja ammattisotilaisiin, jotka ovat törkeän nopeita ja tarkkoja ampujia. Näitä kaikkia kavereita yhdistää se juttu, että he harrastavat vapaa-ajallaan.