Esiselvitys Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaamisesta

Olli Ainolalta sekavaa shittiä. Jos ei synny mitään etäisestikään terävää niin tällaista se skriivaa menemään. Niin paljon omituisuuksia, asiavirheitä ja kummallisia juttuja ettei tosikaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015061219847016_uu.shtml

Näkökulma: Vai muka asevelialennus

Perjantai 12.6.2015 klo 01.23

Suomi saattaa ostaa samalla Viron ilmavoimien tarvitsemat taistelukoneet, kirjoittaa Olli Ainola.



Edellisestä taistelukonekaupasta on jo yli 20 vuotta. Silloin leikiteltiin ajatuksella, että jos Suomi haluaa pitää nykyiset rajat, ostamme F-16-hävittäjän, mutta jos haluamme Karjalan takaisin, on tilattava F-18 Hornet. Tuolle vitsille nauroi presidentti Mauno Koivistokin, joka viime kädessä päätti konetyypin.

Koivisto väitti, että kaupan ratkaisivat kustannustehokkuus ja muut mitattavat asiat. Ei tuota kukaan uskonut silloinkaan.

Puolustusministeriön työryhmä myöntää nyt ujostelematta, että Hornet-hankinta on käytännössä johtanut siihen, että Yhdysvalloista on tullut Suomen tärkein kahdenvälinen yhteistyökumppani puolustuskysymyksissä.

Suomen puolustusjärjestelmä on ytimiään myöten naitettu amerikkalaisiin järjestelmiin. Eurooppalaiset lentokoneet eivät ole kilpailukykyisiä, koska valmistajamaan vaihtaminen vaatisi investoimista uusiin järjestelmiin.

Tämän vuoksi amerikkalaiset asekauppiaat ovat etulyöntiasemassa. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) puhui torstaina hervottomasti "asevelialennuksista". Sanalla ei ole kaunis kaiku, eikä se edes ole totta.

Tärkein ja vaikein asevelikysymys on Viron puolustaminen. Viron ilmavoimien päätyyppi on kaksitaso Antonov An-2, ikäloppu neuvostoliittolainen potkurimoottorikone. Virolla on niitä peräti viisi kappaletta.

Naton kiertävä ilmavalvontavastuu Baltiassa on rauhan ajan, ei sota-ajan järjestely. Siksi Viro huutaa todellista ilmapuolustusapua, jota se voi saada vain Yhdysvalloilta, Ruotsilta ja Suomelta.

Purasen työryhmä huomauttaa kainosti, että Suomen ilmavoimilla on poikkeusoloissa oltava kyky ulkoisen avun antamiseen. Vaikka asiaa ei suoraan sanota, ministeriön asiantuntijat tekevät selväksi, että Yhdysvallat painostaa Suomea auttamaan Viroa sotilaallisesti. Tämä voi olla ratkaiseva asia hinnoittelussa.

Asevelialennus tarkoittaa sitä, että ilmavoimat saa Yhdysvalloilta Suomen puolustamiseen tarvittavat koneet, mutta kylkiäisenä tulee ylimääräinen laivue, joka on korvamerkitty Viron puolustamiseen vaikka näissäkin koneissa olisi Suomen tunnukset.

Uuden konetyypin tehtävä on pitää Viron ja Venäjän rajapyykki paikallaan.

Haluaisin kyllä että Virolla olisi ilmavoimat ja se olisi meidän kouluttama mutta aika tulkintaa vetää Ainola.
 
Haluaisin kyllä että Virolla olisi ilmavoimat ja se olisi meidän kouluttama mutta aika tulkintaa vetää Ainola.

Jep. Eiköhän Viron ilmavalvonta ole rauhan ajan juttu, mutta Viron ilmapuolustus sitten nimenomaan sodan ajan juttu, jossa on NATO-mailla suunnitelma kuka sinne lähettää koneita.
 
Tietenkin taitolento on taitolentoa. Mutta liikuteltavuus ja monikäyttöisyys merkitsee paljon. Tähän voin vastata vaikka näin:

Kun Hornetit ottivat yhteen yhdeksän muun maan koneiden (koko länsieliitti) kanssa Hollannissa, niille simuloitiin toistasataa pudotusta ja mitä ne menettivät itse, oliko se viisi. Lentäjien koulutus on vedetty mielestäni aika pitkälle mutta on porukkakin hyvää - oikean koneen kanssa.

Tuossa on @TomTomin kaappaus takavuosilta, miten Hornet liikkuu.

Jep. Hornet on edelleen kova peli, ja olen moneen kertaan itsekin harmitellut, että riippumatta siitä, mikä kone tullaan valitsemaan, ei suorituskykyhyppäys ole yhtä iso kuin siirryttäessä Drakenista Hornettiin. Joltain osin Hornet pesee edelleen kaikki nyt tarjolla olevat uudet ehdokkaat.

Mutta, on uusissa koneissa silti paljon parannustakin:
  • Häive
  • Aesa-tutka
  • IR-sensorit
  • Passiivinen havainnointi ylipäänsä
  • Ohjusvaroittimet
  • Sensorifuusio ja parannettu tilannekuva
  • Supercruise osassa
 
Ihan perus-M1. Täällä on aika villejä juttuja kuin torilla. Mutta ei jatketa enää tässä ketjussa. Palataan hävittäjiin - joita kuitenkin tuetaan ilmapuolustuksella.
Ainakin tähän saakka julkinen viesti on ollut, että Georgialla oli käytössään Ukrainassa modernisoidut BUK-patterit. Modernisoinnissa mm. tulenjohtotutkien taajuutta oli muutettu, jolloin venäläisten tutkahakeutuvat ohjukset eivät enää osanneet hakeutua niihin (Venäjällä ilmeisesti tutkahakeutuvien ohjusten hakupää on toteutettu kullekin taajuudelle ennalta sovitetulla laitteistolla. Jos ohjus halutaan saada osumaan toiseen tutkaan, hakupään radiotaajuusosa pitää vaihtaa. Yksinkertaista, näppärää ja niin ihanan venäläisen tehokasta!)
 
Ainakin tähän saakka julkinen viesti on ollut, että Georgialla oli käytössään Ukrainassa modernisoidut BUK-patterit. Modernisoinnissa mm. tulenjohtotutkien taajuutta oli muutettu, jolloin venäläisten tutkahakeutuvat ohjukset eivät enää osanneet hakeutua niihin (Venäjällä ilmeisesti tutkahakeutuvien ohjusten hakupää on toteutettu kullekin taajuudelle ennalta sovitetulla laitteistolla. Jos ohjus halutaan saada osumaan toiseen tutkaan, hakupään radiotaajuusosa pitää vaihtaa. Yksinkertaista, näppärää ja niin ihanan venäläisen tehokasta!)

Kuulostaa sikäli uskottavalta, että totta kai niitä itse voi modata niin paljon kuin haluaa, ja Ukrainassa nimenomaan on ollut sitä ex-neukkien korkeinta aseteknologiaa ja teollisuutta, vaikka BUK olikin alkuaan venäläisprojekti. Siinä oli monta tekijää (NPO Jekaterinburgissas, NIIIP oli Novosibirskissä, DNPP Moskovan lähellä jne).

Mutta mihin dataan juttu perustuu?
 
Viimeksi muokattu:
Kuulostaa sikäli uskottavalta, että totta kai niitä itse voi modata niin paljon kuin haluaa, ja Ukrainassa nimenomaan on ollut sitä ex-neukkien korkeinta aseteknologiaa ja teollisuutta, vaikka BUK olikin alkuaan venäläisprojekti. Siinä oli monta tekijää (NPO Jekaterinburgissas, NIIIP oli Novosibirskissä, DNPP Moskovan lähellä jne).

Mutta mihin dataan juttu perustuu?
Esimerkiksi:
https://books.google.fi/books?id=oG...sCh3_kACQ#v=onepage&q=georgian buk m1&f=false

http://pvo.guns.ru/book/cast/georgia.htm (HUOM! Lähteenä PVO:n historiasarjan artikkeli Georgian sodasta, tämä näyttäisi olevan lähteestä huolimatta varsin objektiivinen!)
"First, Georgia acquired a 9К37М1 Buk-M1 (SA-11) battalion of low- to high-altitude self-propelled SAM systems composed of three batteries (each battery includes two self-propelled launcher mounts and one self-propelled loader-launcher) from Ukraine in 2007. These were delivered together with 48 9М38М1 surface-to-air missiles.

Georgia noted this transfer in its official report for 2007 to the UN Register of Conventional Arms. Other than Russia and Ukraine, only Finland, Cyprus, and Egypt possess Buk systems in several different versions. The Russian army is currently acquiring the latest version, the Buk-M2 (SA-17), and a large export contract of Buk-M2E to Syria is in the pipeline. According to subsequent internet reports from Ukraine, the Buk-M1 systems were delivered by sea to Georgia on June 7, 2007. In July 16, 2008, photos of Georgian Buk-M1 systems used during tactical training in Western Georgia dating from August 2007 appeared on the Internet. According to a Ukrainian source, on June 12, 2008, another battery of Buk-M1 systems was delivered to Georgia."

http://self.gutenberg.org/articles/Buk-M1 (Huom. tässä lähteessä on erittäin systemaattisesti kuvattu Bukin kehityspolku)
"Abkhaz authorities claimed that Buk air defense system was used to shoot down four Georgian drones at the beginning of May 2008.[55]

Analysts stipulated that Georgian Buk missile systems were responsible for downing four Russian aircraft—three Sukhoi Su-25s close air support aircraft and a Tupolev Tu-22M strategic bomber—in the 2008 South Ossetia war.[56][57] U.S. officials have said Georgia's SA-11 Buk-1M was certainly the cause of the Tu-22M's loss and contributed to the losses of the three Su-25s.[58] According to some analysts, the loss of four aircraft is surprising and a heavy toll for Russia given the small size of Georgia's military.[59][60] Some have also pointed out, that Russian electronic counter-measures systems were apparently unable to jam and suppress enemy SAMs in the conflict[61] and that Russia was, surprisingly, unable to come up with effective countermeasures against missile systems it had designed.[57]

Georgia bought these missile systems from Ukraine which had an inquiry to identify if the purchase was illegal.[62] "
 
Ei tuo ole vielä ihan kaipaamaani dataa. Äh, vien tämän ilmatorjunnan puolelle, kun, oliko se Peelo, haluaa keskustella vain hävittäjistä.

(Omasta mielestäni Hornetien suorituskyvyn korvaamisessa pitää puhua myös ohjuspuolustuksesta - ja se on myös täysin otsikon mukaista. Myös Niinistö viittasi ohjuksiin täydentäjinä esiselvityksessä, joka siis on tämän topiikin aihe.)

http://maanpuolustus.net/threads/ilmatorjunta.523/page-214#post-232357
 
Viimeksi muokattu:
Tuo Rafale taitaa olla aika harvoin täällä mainittu vaihtoehtona F-35:lle ja Gripenille? Jos se on parempi kuin Gripen, niin miksi? Veikkaan poliittista aspektia. Entä hinta?
 
Rafalen händikäppinä voitaneen mainita ainakin se, ettei se ole vielä kelvannut kellekään muulle kuin patongeille. Yhtenä merkittävän syynä lienee ohjusjärjestelmän rajoittuneisuus ranskalaisiin Mica- ja Magic -ohjuksiin. Meteorillekin tukea luvataan vasta hamassa tulevaisuudessa.
Useimmat ilmavoimat halunnevat hyödyntää jo olemassaolevaakin arsenaalia uusissakin koneissa.
 
Rafalen händikäppinä voitaneen mainita ainakin se, ettei se ole vielä kelvannut kellekään muulle kuin patongeille.
Eikös tuota johonkin Afrikkaan ja lähi-itään ole myyty (joka ei nyt vakuuttavin meriitti ole)?
 
Uskokaas vaan, että EU vaikuttajana voi patongi purijat vielä kepittää Suomen konekauppoja.
 
Hintakii taisi olla aika suolainen.
 
Kappas, vastikään Qatar ja Egypti ovat tilanneet. Intiakin lienee, mutta sen maan kohdalla erilainen venkulointi ja vatulointi on odotettavissa.
 
Tuo Rafale taitaa olla aika harvoin täällä mainittu vaihtoehtona F-35:lle ja Gripenille? Jos se on parempi kuin Gripen, niin miksi? Veikkaan poliittista aspektia. Entä hinta?

Jo mainittujen seikkojen lisäksi joitain teknisiä händikäppejä
  • Pienempi radomi tukialustarpeista johtuen (laskunäkyvyys) ja siksi heikompi tutka
  • Meteor tullaan integroimaan 2018, mutta Rafaleen ei saada kaksisuuntaista datalinkkiä
  • Rafalessa ei ole kypärätähtäintä
 
Onko Rafale siis de facto poissuljettu vaihtoehto, vaikka se on listattu vaihtoehdoksi?
 
Onko Rafale siis de facto poissuljettu vaihtoehto, vaikka se on listattu vaihtoehdoksi?

Ei tietenkään! Rafale on itse asiassa aika mainio kone. Suurin kysymys on, onko sitä ylipäänsä enää saatavilla 2025. Toiseksi muodostuu sitten hinta / suorituskyky. Gripen ja F-35 tarjoavat tässä suhteessa kovan vastuksen vähän eri lähestymiskulmilla. Toki, voihan olla, että ranskalaiset pyrkivät myymään vielä viimeiset koneet vain muuttuvilla kustannuksilla.

Anyway, pitää toivoa, että kaikkia viittä mainittua konetta saadaan roikotettua kilvassa mukana. Olisi kovin sääli, jos realistisesti tarjolla olisivat vain Gripen ja F-35.
 
Jos Rafalen valmistus loppuu 2025 tai sitä ennen, niin onko se miten moderni kone enää silloin?
 
Back
Top