Museo kirjoitti:Mosuri kirjoitti:Suomessa luullaan vieläkin, että EU on vain jonkinlainen kauppajärjestö joka ajaa ympäristönsuojelua ja muita tosi kivoja ja hyödyllisiä juttuja. Todellisuudessa kyseinen suuntaus pyrkii valtioiden ja erityisesti niiden suvereniteetin tuhoamiseen. Ajattelutapa on jotenkin tälläinen "nationalismi saa ihmiset sotimaan joten nationalismi on tuhottava". Kansallisuusaatteessa ja kansallisvaltioissa ei nähdä mitään hyvää.
Hyvin olet nämä ymmärtänyt ei voi muuta sanoa. Parokiaalinen nationalismi ei tosiaan ole muuta kuin primitiivisen laumahengen ilmenemismuoto ja joutaakin roskakoriin. Sen sijaan Eurooppaa rakennetaan toisiaan täydentävien identiteettien varaan.
Ei suomalainen nationalismi ole ollut mitään "parokiaalista" nationalismia. Ellet sitten tarkoita joidenkin rannikkopitäjien omituisia tapoja, mutta mitä ihmeen tekemistä sillä on suomalaisen kansallisuusaatteen kanssa?
Helsingin sanomat
Vieraskynä
Snellmanin luoma kansallisaate on yhä hyvinvointimme kivijalka
Nationalismi on parhaita ja epäitsekkäimpiä asioita, joita ihmismieli on aikaansaanut, kirjoittaa
Sampo Terho.
Vietämme jälleen J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivää. Viime vuonna vietettiin kansallisfilosofimme syntymän 200-vuotisjuhla, mutta muuten suurmiehemme perintö on uhannut vaipua unohduksiin. Lähinnä hänet muistetaan jäykästä kuvastaan entisessä satasen setelissä.
Snellmanin – ja muiden lauantaiseuralaisten, kuten Runebergin ja Topeliuksen – elämäntyönä oli suomalaisuus. Heidän kirjoituksensa olivat itsenäisyytemme alkutaipaleella melkeinpä pyhien tekstien asemassa. Mutta mitä heidän saavutuksensa merkitsevät nykyään eurooppalaistuvassa yhteiskunnassa ja monikulttuuristuvassa maailmassa?
Maassamme arvostetaan yhä Snellmanin ja hänen kumppaniensa ponnistelua erityisesti suomen kielen kehityksen ja aseman hyväksi. Se ei kuitenkaan ollut heidän ainoa päämääränsä. Huomattavasti harvemmin nykyään ylistetään heidän nationalistisia visioitaan yhdestä maasta, kansasta ja kulttuurista.
Globalismin aikakautena kansallistunto nähdään usein nurkkakuntaisena kiihkoiluna, rasismille sukua olevana itsekkyytenä.
Nationalismia pahana pitävät eivät kyllästy muistuttamaan kansallisaatteen olevan juuri Snellmanin kaltaisten, harvalukuisten ajattelijoiden ja runoilijoiden teennäinen luomus, joka sitten ”valistuksella” syötettiin koko kansalle – maailmanlaajuisen solidaarisuuden tappioksi.
Toisaalta kansallisromantikot itse varmasti ajattelivat vain viimein pukeneensa sanoiksi sen, mitä kansa oli aina syvällä sisimmässään tuntenut.
Onkin yhä – yli sataviisikymmentä vuotta myöhemmin – vaikea kiistää lauantaiseuralaisten perusajatusten loogisuutta. Ilman minkäänlaista kansallistuntoa tai kansalaisten yhteenkuuluvuutta olisi vaikea kuvitella toimivaa valtiota.
Esimerkiksi EU:n toiminnan keskeisin ongelma on juuri henkisen eurooppalaisuuden puute eli se, etteivät kansalaiset samastu unioniin. Tätä tyhjiötä ei toukokuun yhdeksäntenä vietettävä Eurooppa-päivä riitä paikkaamaan. Juhlapäivän julistamisen tulisi olla yhteisen ilon seurausta eikä sen alkusyy.
Kansallistunto yhteisesti jaettuine arvoineen ja perinteineen on koko yhteiskuntasopimuksemme perusta. Nationalismi on tässä mielessä siis myös hyvinvointivaltion kivijalka.
Juuri nationalismin kautta on kyetty rakentamaan niin solidaarinen valtio, että ihmiset ovat olleet valmiit tarjoamaan toinen toisilleen ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon. Käytännössäkin olisi mahdotonta avata ja ylläpitää näitä oikeuksia kansallisvaltion rajojen yli kaikille maailman kansalaisille.
Isänmaallisuus ei lauantaiseuralaisten mielestä ollut solidaarisuuden vastakohta, kuten nykyään usein esitetään. Sakari Topelius kirjoitti Maamme kirjassa: joka palvelee isänmaataan, palvelee koko ihmiskuntaa.
Iskulauseen ajatus piilee siinä, että isänmaa ei ole abstrakti vaan koostuu maasta ja kansasta eli ihmisistä. Ihmisten auttaminen on aivan yhtä moraalista (mutta paljon helpompaa) omassa maassa kuin kauempanakin, missä ihmiset toivottavasti myös auttavat toinen toisiaan.
Snellman puolestaan esitti isänmaallisuuden olevan sitä, että asettaa arkipäiväisissäkin tilanteissa isänmaan itsensä edelle. Tämä ajatus on esitetty myöhemminkin, esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentin John F. Kennedyn muotoilemana: ”Älkää kysykö, mitä valtio voi tehdä teidän hyväksenne – kysykää, mitä te voitte tehdä valtionne hyväksi.”
Suomalaisten nationalismi on hiljaista mutta voimakasta. Siihen on vain harvoin yhdistynyt samankaltaista ylimielisyyttä ulkopuolisia kohtaan kuin suurvaltojen kansallistunnossa joskus ilmenee – pikemminkin vanhastaan hienoista häpeää pienestä ja tuntemattomasta kotimaasta.
Kansallistunto on pelastunut meidät sodissa, rakentanut henkisen pohjan peruspalvelujemme korkealle tasolle ja jo aiemmin historiassa muun muassa estänyt meitä venäläistymästä sortokausien aikana.
Suomalainen nationalismi on pitkän kehityksen tulos ja oikein ymmärrettynä tämän, maailman vähiten korruptoituneen kansamme selkäranka. Jos se luotiin keinotekoisesti niin se on parhaita ja epäitsekkäimpiä asioita, joita ihmismieli on aikaansaanut.
Sampo Terho
Kirjoittaja on Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija ja poliittisen historian opettaja.
http://www.sampoterho.net/artikkelit/suomalaisuus.html