https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005711470.html
Kommentti: Italian populismi nousi euron ongelmista – ja maa on liian suuri EU:n kovistelulle
Viiden tähden liike selvisi voittajana Italian vaaleissa maaliskuussa 2018. Puolueen johtaja Luigi Di Maio juhlii kannattajiensa kanssa 6. maaliskuuta. (KUVA: CIRO FUSCO/EPA)
Julkaistu: 10.6. 8:20
Italian populistihallitus voi kärjistää euroalueen ongelmia. Mutta populismin nousu on euron valuvikojen seuraus eikä syy, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
Italia ei ole mikä tahansa EU- ja euromaa muiden joukossa. Se on yksi Euroopan unionin EU:n ja euromaiden rahaliiton perustajamaista. Ja se on talouden luvuin mitaten kolmanneksi suurin euromaa.
Nyt Italia on myös ensimmäinen suuri euromaa, jossa on eurokriittinen populistihallitus. Siksi se on nyt myös yksi euroeliitin – euroalueen ja EU:n poliittisten johtajien ja hallintoeliitin – suurimmista päänsäryn aiheista.
Italian vasta valtaan nousseen populistihallituksen juuret ovat viime maaliskuun parlamenttivaaleissa, joissa toistui useissa muissa euromaissa aiemmin nähty ”vallankumous”:
Maan perinteiset valtapuolueet poliittisen värikartan keskivaiheilla kärsivät vaaleissa raskaita tappioita, kun eri syistä tyytymätön kansa antoi äänensä uusille tai vasta eurokriisin vuosina kasvaneille protestipuolueille.
Aivan samoin on aiemmin käynyt useissa vaaleissa esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Hollannissa ja Itävallassa eikä vain alueen kriisimaissa. Myös useissa EU:n itäisissä jäsenmaissa on vallassa Brysselin asteikolla epäsovinnaisia hallituksia.
Italian vaaleissa oli uutta vain se, että maan perinteisen valtakeskiön ulkopuoliset protestipuolueet saivat enemmistön äänistä.
Luigi Di Maio on Italian suurimman puolueen Viiden tähden liikkeen puheenjohtaja. (KUVA: Tony Gentile / Reuters)
Vasemman laidan eurokriittinen populistipuolue Viiden tähden liike sai melkein kolmasosan kaikista äänistä ja kasvoi näin Italian suurimmaksi puolueeksi. Oikean äärilaidan kansallismielinen populistipuolue Liitto (entiseltä nimeltään Pohjoisen Liitto) sai toiseksi eniten ääniä.
Liiton puheenjohtaja Matteo Salvini on protestoinut muun muassa maahanmuuttoa vastaan. (KUVA: Procopio / Fotogramma / Ropi / ZUMA)
Vaikka vaalien voittajilla on keskenään melkein yhtä paljon eroja kuin yhteistä, ovat ne pitkällisten ja osin dramaattisten hallitustunnustelujen jälkeen nyt muodostaneet yhteisen enemmistöhallituksen.
Siksi euroeliitillä on nyt kovempi päänsärky kuin pitkään aikaan.
Talous- ja pakolaispolitiikan mutkat suoriksi
Hallitusvastuuseen nouseminen näyttää vaimentaneen niin Viiden tähden liikkeen kuin Liitonkin kärkevimpiä linjauksia. Kumpikaan ei esimerkiksi enää vaadi Italian eroa eurosta tai EU:sta niin kuin oli laita vielä viime vuonna.
Jyrkimmän eurokritiikin ja EU-vastaisuuden vaimentamisesta huolimatta puolueiden yhteiset linjaukset ovat monilta osin ristiriidassa EU:n ja euroalueen määräysten kanssa.
Jos Italia ryhtyy sellaisiin uudistuksiin kuin maan uusi hallitus on hahmotellut, se pyyhkii pölyjä EU:n talouspolitiikan määräyksillä ja pakolaispolitiikan tavoitteilla.
Esimerkiksi hallituksen hahmottelemat mittavat veronalennukset, sosiaaliturvan laajennukset, jo toteen saatettujen eläkeuudistusten perumiset ja muut julkisten menojen lisäykset rikkoisivat EU:n taloussääntöjä.
(Artikkeli jatkuu kuvan alla.)
Hävittäjät maalasivat Italian lipun värit taivaalle kesäkuun toisena päivänä Italian tasavallan juhlapäivänä. (KUVA: Patrizia Cortellessa / ZUMA)
Italian valtio on ennestään euroalueen absoluuttisesti velkaisin. Sillä on velkaa yli kaksin verroin EU:n taloussääntöjen sallima määrä. Hallituksen aikeet kasvattaisivat velkataakkaa entisestään, ja pian myös alijäämärajat paukkuisivat puhki.
Hallituksen kaavailut pakolaispolitiikan kiristämiseksi tarkoittaisivat käytännössä rajojen sulkemista uusilta turvapaikan hakijoilta ja entistenkin passittamista nykyistä tehokkaammin pois maasta. Se vetäisi pohjaa pois EU:n tavoittelemilta ja muutoinkin vaikeilta yhteisiltä pakolaislinjauksilta.
Tällaiset irtiotot voivat helposti kärjistää euroalueen ja EU:n sisäiset erimielisyydet taas uusiksi ilmiriidoiksi.
Euroalueella on kymmenen viime vuoden kriiseissä nähty monenlaisia yhteenottoja yksittäisten pienehköjen kriisimaiden ja EU:n toimielimien ja suurten jäsenmaiden, kuten Saksan, välillä.
Italia voi olla liian suuri ja liian kiukkuinen maa painostettavaksi takaisin ”ruotuun”.
Mutta Italia on toista maata kuin vaikkapa Kreikka. Italia voi olla liian suuri ja liian kiukkuinen maa painostettavaksi takaisin ”ruotuun”.
Siksi Italia ja sen uusi populistihallitus eivät ole pelkästään euroeliitin päänsärky.
Jos Italian välit muiden euromaiden ja EU:n kanssa menevät oikein pahasti ristiin, se antaisi alueen finanssimarkkinoille pitkästä aikaa totisen syyn puntaroida euron ja rahaliiton hajoamisen mahdollisuutta.
Kaksi suurta syytä protestihenkeen
Jos euroeliitiltä kysytään, on Italian talouden ja politiikan keskeinen ongelma populismi. Ja se, että kansan enemmistö ei ymmärrä omaa parastaan vaan on äänestänyt hölmösti oman maansa ja koko euroalueen edun vastaisesti vastuuttomat populistipuolueet hallitusvastuuseen.
Tällainen nurja tulkinta kuitenkin sekoittaa syyt ja seuraukset.
Protestiliikkeiden tai populistipuolueiden kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä ymmärtääkseen, että niiden kannatus kumpuaa ja kasvaa oikeista ongelmista ja aidosta tyytymättömyydestä eikä tyhjästä.
Kiukkuisen kansan protestihenki ja populismin nousu voivat toki aiheuttaa monenlaisia yllätyksiä, mutta ne ovat silti itsessään ennemmin oireita kuin ongelmia.
Italian niin kuin muidenkin euro- ja EU-maiden erityyppiset protestiliikkeet ovat saaneet kasvuvoimansa monenlaisista ongelmista ja ärtymyksen aiheista.
Mutta niitä yhdistää kaksi ärtymyksen syytä yli muiden:
Rahaliiton valuviat, niistä johtuneet talouspakotteet ja eurokriisin traumat. Ja pakolaiskriisi.
Euron valuviat ovat EU:n syytä
Ensin ja toistaiseksi eniten ärtymystä on koitunut euron ja rahaliiton vakavista valuvioista sekä niiden monipuolisista taloushaitoista.
Ne ovat erityisen ärsyttäviä siksi, että europäättäjät eivät ole vain epäonnistuneet niiden korjaamisessa vaan ovat alun perin niitä varta vasten valaneet – ja kaiken lisäksi vasten parempaa tietoaan.
EU:n jo 1970-luvulla laatimat rahaliiton varhaiset valmisteluasiakirjat varoittivat jäsenmaita kiirehtimästä yhteiseen rahaan ennen kuin niillä on yhteisvaluutan perustaksi välttämättä vaadittavat järjestelyt, keinot ja poliittinen valmius tulo- ja suhdanne-erojen tasaamiseen jäsenmaiden välillä.
Tällaiset keinot puuttuvat yhä, mutta sen sijaan euromailla on yhteinen euro ja sen ”vakauden” varmistamiseksi iso joukko talouspolitiikan sääntöjä ja pakotteita, jotka ovat etenkin kriisivuosina jyrkentäneet eivätkä tasoittaneet tulo- ja suhdanne-eroja eri euromaiden välillä.
Näiden valuvikojen takia Saksan ja muutaman muun vahvimman euromaan taloudet ovat vahvistuneet entisestään, mutta heikoimmat ovat kärsineet kriisistä eniten ja heikentyneet entisestään. Italia kuuluu menettäjiin.
Nämä rahaliiton valuviat olivat eurokriisin keskeisiä syitä. Ja nyt Italian politiikka oireilee samoja ongelmia.
Se toinen useille EU-maiden protestiliikkeille yhteinen tyytymättömyyden lähde on pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden saapuminen alueelle suurin joukoin. Tämä kärjistyi viime vuosien pakolaiskriisistä ja siitä, että EU on toistaiseksi ollut voimaton ratkaisemaan ongelmaa.
Euroeliitin kyvyttömyys ratkaista kohtalokkaan suuria ongelmia on yksi syy, miksi Italian kiukkuinen kansa teki maaliskuussa vallankumouksensa.
Nyt on uusien poliittisten voimien vuoro yrittää omia ratkaisujaan Italiaa koettelevien ongelmien voittamiseksi.
Yritys on varsin riskipitoinen eikä kukaan tiedä, onnistuuko se vai koituuko siitä entistä suurempia vaikeuksia.
Jan Hurri