EU - onko järkee vai ei?

Ja yllättyneitä olivat?

Enpä tiedä. Mätä lisääntyy koko ajan. Satojen miljardien jakoa pöydän alta, ilman valvontaa ja raportointia. Ei lainkaan korruptiolle altis järjestelmä :rolleyes:

Ja ah, mikä riemuvoitto koko tukipaketti on ollut alusta alkaen. Valheelliset perusteet, kyseenalainen legitimiteetti EU:n perussopimuksien ja kansallisten perustuslakien suhteen, väkisin runttaus läpi vasten kansan tahtoa, kokoomuksen tyhjät äänet ja aina rahojen jakoon ja kohdentamiseen asti läpinäkyvä, rehellinen ja demokratiaa kunnioittava prosessi.
 
Mielenkiinnolla odottelen miten Bryssel jatkaa näissä asioissa, ottavatko huomioon epäluulon ja kiukun jota tulevat toimillaan lisäämään:

- Suomen metsät, vääntö jatkuu keväällä. Bryssel yrittää väsytystaktiikalla kuten Venäjä Ukrainassa
- uudet asedirektiivit, niistäkin kuulemma jatketaan, suomalaisilta on kerta kaikkiaan saatava aseet pois

Puhumattakaan ilmastopsykoosista.
 
Venäjä ajaa koko EU:ta kovaa vauhtia kohti liittovaltiota. Mikä piru Putiniin iski. Mikään muu ei liittovaltiokehitystä enää kykene sotkemaan kuin Bryssel itse - ja erityisesti komissio. Ilman Putinin sotatoimia EU olisi hajonnut tällä vuosikymmenellä.

Moskovan hallinnon tilanteen on oltava todella hankala. Siellä kytee kulissien takana.
 
Viimeksi muokattu:
Uusi elvytyspaketti vois olla kiva

Myös pääministeri Sanna Marin (sd) on viitannut mahdollisuuteen, että Suomi voisi saada tukea EU:lta.

100 miljoonaa Suomelle ja Suomi maksaa 10 miljardia muille EU-maille.
 
Varmaankin siksi, että tullit kerätään EU:lle.

Koko EY/EU:n alkuperäinen idea on ollut olla tulliliitto, jonka muurien sisällä käydään "kotimaankauppaa".

Sitä en tiedä mitä tullimiehen hihassa on 80-luvulla ollut, mutta Kotrolta on jäänyt asia huomaamatta pian 30 vuoden ajan.
Minusta tämä kuullostaa samalta jäsenmaan lippujen kieltämiseltä kuin mikä EU-parlamentissa tapahtui joku aika sitten. Siellä moni MEP piti istuntosalissa omalla paikallaan pientä oman maansa lippua jotta muut näkevät mitä maata MEP edustaa. Sitten europarlamentti kielsi nämä liput.
 
Jos luit Kotron "uutista" niin siinä nimenomaan kotimaiset viranomaiset olivat päätöstä tekemässä.

En jaksa uskoa koko asiaan, enkä varsinkaan siihen, että EU olisi niin päättänyt. Ei EU:lla ole toimivaltaa päättää suomalaissotilaiden univormusta.

Se, että suomalaiset tekisivät tuollaisen päätöksen ihan itse, niin siihen puoliksi voisin uskoakin. :facepalm:
 
Voi tieten olla noinkin. Tosin monet asiat päätetään ensin Brysselissä koko EU:n osalta ja sitten paikallisesti muutetaan lakeja yms jotta yhteispäätökset tulevat voimaan. Kummalta tuntuisi jos suomalaiset vapaaehtoisesti vaihtaisivat oman lippunsa EU:n vastaavaan omasta aloitteesta.
 
Eu ei sääntele sotilaiden univormuista, enkä usko siihen pelkän Kotron twiitin perusteella. Toki ihmeellisiä asioita voi tapahtua.

Ennemmin pelkään, että taas suomalaiset virkamiehet puuhaavat omiaan ja vierittävät syyn EU:lle. Koska "EU määrää sitä ja tätä.."
- 5 vuoden passit, (Virossa, Saksassa, Ranskassa jne jne 10 vuotta voimassa)
- valkoposkihanhien tiukka rauhoitus (Virossa ja Hollannissa metsästetään)
- polttoaineen biojakeluvelvoitteen määrä
- näitä riittää..
 
Ehkä tähtilippu sotilaspuvussa onkin osa nato-optiota.

Siinä menee vanjalla suunnitelmat sekaisin kun bongaa juoksuhaudasta vain tähtilipun alla taistelevia sotilaita. Tsuhnia piti olla..
 
Ihmeelliseltä tuntuu että EU:n pitäisi kerätä elvytysrahaa kun eihän Ukraina the pääkärsijä edes ole EU:n jäsen.
Ukraina olisi siinä vain "hyvä syy" saada taas yksi elvytyspaketti. Jos kasataan taas joku xx - xxx miljardia, niin mitä väliä jos Ukraina saa muutaman..
 
Näyttää olevan persujen terävintä kärkeä.

  • Tykkää
Reactions: PSS
Näyttää olevan persujen terävintä kärkeä.

Huhtasaari on valinnut hienon avustajan itselleen... /s
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ukraina olisi siinä vain "hyvä syy" saada taas yksi elvytyspaketti. Jos kasataan taas joku xx - xxx miljardia, niin mitä väliä jos Ukraina saa muutaman..
Jos EU:n on tarkoitus ratkaista kaikkien maailman maiden ongelmat, ovat EU:n jäseniä tai ei, rahanmenoa tulee riittämään.
 
Back
Top