EU - onko järkee vai ei?

EU virkahenkilöstö on koko alueen syöpä, joka pitäisi poistaa tarkalla kemoterapialla siten, ettei kyseiset viekahenkilöt pääse palaamaan kotimaansa politiikkaan pilaamaan lisää yhteiskuntia!

Ilouutinen on se että Jyrki Katainen on ja pysyy Brysselissä...EU:n tuho on varma kunhan Jygge pääsee "simasuu Junckerin" paikalle....:D
 
Saunapalvin valmistus uhkaa loppua Suomessa - taustalla EU:n asetus

Savusaunassa palvatun lihan valmistus uhkaa loppua syksyllä.

Taustalla on EU-asetus elintarvikkeiden pah-yhdisteiden enimmäismääristä. Nykyistä tiukemmat rajat astuvat voimaan syyskuussa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

- Syyskuussa maakuntien pikkupalvarit joutuvat laittamaan lapun luukulle, jos pysyvää poikkeuslupaa ei saada, Lihakeskusliiton toimitusjohtaja Mari Hannuksela sanoo Iltalehdelle.

---------------------------------------------------------------

Junckerin lupaamista perusteemoista taisi olla että EU lopettaa sekaantumisen pikkuasioihin ja keskittyy isoihin linjoihin. Läksy nro 1: Juncker pettää aina. Hyvä että unioni valvoo ettei kinkkua vaan palvata saunassa, eikä keskity sellaisiin pikkujuttuihin kuin terrorismi tai EMUn hajoaminen.

Näin saadaan taas lopetettua muutama pienyritys suomalaiselta elintarvikesektorilta. Niitähän onkin ihan liiaksi asti.
 
Kuka syöttää PAH-palvia ja pajunköyttä?

Nuorisojärjestö kritisoi lihalobbareita: EU ei kiellä saunapalvia

Tikkasen mukaan media taas on niellyt "valheellisen lobbari-informaation" ja EU-populismi on taas saanut tuulta alleen. – Saunapalvipopulismi on malliesimerkki EU-lainsäädännön seuraamisen tasosta mediassa. Sitä ei nimittäin seurata yhtään. Tämä johtaa usein siihen, että lobbareiden värittyneet kannat niellään sellaisenaan myös valtalehdissä. Hämäävä EU-uutisointi on oiva tapa siirtää huomio pois kotimaan ongelmista kohti Brysseliä. Tämän jälkeen ihmettelemme, miksi populismi kukoistaa, Tikkanen harmittelee. http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Saunapalvi%20EU%20nuorisoj%C3%A4rjest%C3%B6-61704

Totuuden jälkeisen ajan vaihtoehto-osatotuudet toimivat taas propagandan ja vastapropagandan välineinä.
 
No kieltää se kuitenkin vaikka muuta yrittävät väittää.... Onko se sitten vähemmän huonojuttu jos vain piensavustamot joutuvat lopettamaan toimintansa mutta ei koske suuriasavustamoja?

Hyvinpä on pidetty suomen pienyrittäjien puolta ässäkin asiassa?
 
Itse luin uutisen ensimmäisen kerran muutama päivä sitten. Siinä mainittiin pienten ja isojen palvaamoiden ero sekä PAH yhdisteet, mitä asia varsinaisesti koskee. Ei ollut populismia, vaikka sitä joka puolella nähtävästi onkin.
 
No kieltää se kuitenkin vaikka muuta yrittävät väittää.... Onko se sitten vähemmän huonojuttu jos vain piensavustamot joutuvat lopettamaan toimintansa mutta ei koske suuriasavustamoja?

Hyvinpä on pidetty suomen pienyrittäjien puolta ässäkin asiassa?

Jos nyt uutista ymmärsin, ei palvinlihan mausteeksi sallita jatkossa liian suuria määriä karsinogeeneja (syöpävaarallisia aineita, PAH). Suuret lihanjalostajat ovat jo jalostaneet prosessejaan niin, ettei PAHennusta herättäviä aineita enää liikoja synny. Sen sijaan perinteiset pienpalvaajat savustavat ja käristävät tuotteensa edelleen niin, että karsinogeenejä ei karsiudu tarpeeksi.

Tikkanen: ”Perinnepalvausta harrastaa noin 100 yritystä Suomessa. Näitä yrityksiä asetus koskee, mutta siitä voidaan hakea myös kansallista poikkeusta. Pallo asiasta on siis kotimaisilla virkamiehillä.

– Kotona saa edelleen palvata kinkkua, jos joku niin tekee. Kotigrillausta tämäkään asetus ei koske.
– EU:n toiminta on johtanut siihen, että suurteollisuus on jo korjannut prosessejaan ja vähentänyt syöpävaarallisia pah-aineita.

Itse grillaan edelleen marokon hassanit hiljaisella liekillä tummapintaisiksi. http://www.hk.fi/tuotteet/tuote/hk-maakarit-marokon-hassan-250-g/
 
Suurten lihajalostajien ns "savuliha" ei maistu ollenkaan savustelulta. Ainoa oikea savuliha saadaan juuri noilta pieniltä firmoilta joita nyt uhkaa lopettaminen.
Tikkasen mukaan perinteistä saunapalvia syödään Suomessa vain noin 300 grammaa henkeä kohden vuodessa
Ei kyllä koske minua, viimeksi kun kävin Virossa ostin 1.5kg savustettua lihaa (pinnaltaan ihan mustaa ja nokista) joka on kohta syöty. Eli 1.5kg PAH-lihaa vajaassa kuukaudessa.
 
Suurten lihajalostajien ns "savuliha" ei maistu ollenkaan savustelulta. Ainoa oikea savuliha saadaan juuri noilta pieniltä firmoilta joita nyt uhkaa lopettaminen.

Ei kyllä koske minua, viimeksi kun kävin Virossa ostin 1.5kg savustettua lihaa (pinnaltaan ihan mustaa ja nokista) joka on kohta syöty. Eli 1.5kg PAH-lihaa vajaassa kuukaudessa.

Niin. Nuo 300 grammaahan on laskettu vegaanien, vegetaristien ja muiden idunsyöjien kulutuksen perusteella.

Kokolihaa syövä valkoinen heteromies ahmaisee 300 grammaa savusiikaa, -sikaa ja -silakkaa alkupaloiksi. Sitten siirrytään pääruokaan.

Maukkaimmat muikut saa, kun antaa niiden kypsyä muutaman päivän ajan tukevassa suolassa. Tönkkösuolattu muikku rieskan kera on herkullista. Se huuhdotaan alas korpikuusen kyynelillä, jotka on tiputeltu poikkeus- (lue: omalla) luvalla.
 
Suurten lihajalostajien ns "savuliha" ei maistu ollenkaan savustelulta. Ainoa oikea savuliha saadaan juuri noilta pieniltä firmoilta joita nyt uhkaa lopettaminen.

Ei kyllä koske minua, viimeksi kun kävin Virossa ostin 1.5kg savustettua lihaa (pinnaltaan ihan mustaa ja nokista) joka on kohta syöty. Eli 1.5kg PAH-lihaa vajaassa kuukaudessa.

:solthum:
 
Palvikinkku, lakupiiput ja käyrät kurkut… – Valheelliset EU-kohut toistuvat kerta toisensa jälkeen
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ko...-toisensa-jalkeen/?shared=958790-95a273b7-500

Ueat mediat uutisoivat viime viikolla EU:n kieltävän saunapalvikinkun.

Mistä on kyse, EU-komission Suomen edustuston tiedotuspäällikkö Pia Siitonen?

”Virheellisestä uutisoinnista. EU ei kiellä saunapalvikinkkua. Savusaunassa palvatussa kinkussa on syöpää aiheuttavia PAH-yhdisteitä, joita halutaan rajoittaa. Suomella ja 11 muulla maalla on mahdollisuus hakea pysyvää poikkeuslupaa perinnepalvaukselle.”

”Kotipalvaamiseen säännöt eivät vaikuta. Samoin suuri osa kaupassa myytävistä palvikinkuista ei ole perinteisin menetelmin tuotettua, joten säädös ei koske niitä.”

Tästä yritetään nyt väkisin rakentaa jonkinlaista valeuutiskohua. Ylläolevan lainauksen tiedot olivat niissä ensimmäisissä uutisissa, jotka luin. Eli rajoitus koskisi perinteisellä tavalla palvattua lihaa, EU:n PAH yhdisteitä koskevien säädösten takia ja, että Suomi voisi hakea poikkeuslupaa perinteiselle palvaus tavalle.

Syytä on sekä tsaarissa, että pajareissa, mutta mielestäni ei viestintuojassa tässä tapauksessa.
 
Palvikinkku, lakupiiput ja käyrät kurkut… – Valheelliset EU-kohut toistuvat kerta toisensa jälkeen
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ko...-toisensa-jalkeen/?shared=958790-95a273b7-500

Tästä yritetään nyt väkisin rakentaa jonkinlaista valeuutiskohua. Ylläolevan lainauksen tiedot olivat niissä ensimmäisissä uutisissa, jotka luin. Eli rajoitus koskisi perinteisellä tavalla palvattua lihaa, EU:n PAH yhdisteitä koskevien säädösten takia ja, että Suomi voisi hakea poikkeuslupaa perinteiselle palvaus tavalle.

Syytä on sekä tsaarissa, että pajareissa, mutta mielestäni ei viestintuojassa tässä tapauksessa.

Tuota selvemmin ei Piia Siitonen olisi juuri voinut asiaa ilmaista.

Eri asia on sitten se, miten muut mediat lööppinsä laativat.
 
Kuva kertoo tuhat sanaa..

C5a594BWAAEi7-a.jpg:large
 
Meiniköhän jotakin ohi, mutta eikös EU kieltänyt ihan uutisen mukaisesti perinteisellä tavalla savustamisen ja semmoiseen liittyvät firmat, vai mitä tässä nyt kerrotaan?
 
Palvikinkku, lakupiiput ja käyrät kurkut… – Valheelliset EU-kohut toistuvat kerta toisensa jälkeen
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ko...-toisensa-jalkeen/?shared=958790-95a273b7-500

Tästä yritetään nyt väkisin rakentaa jonkinlaista valeuutiskohua. Ylläolevan lainauksen tiedot olivat niissä ensimmäisissä uutisissa, jotka luin. Eli rajoitus koskisi perinteisellä tavalla palvattua lihaa, EU:n PAH yhdisteitä koskevien säädösten takia ja, että Suomi voisi hakea poikkeuslupaa perinteiselle palvaus tavalle.

Palvauksesta on tullut samanlainen kuin "EU kieltää tervan-myytti"-myytti. Unionin puolustelijat väittävät näitä myyteiksi ja esiintyvät mediassa totuudenpuhujina. SK:n artikkeli oli äärettömän ennustettava.
 
Meiniköhän jotakin ohi, mutta eikös EU kieltänyt ihan uutisen mukaisesti perinteisellä tavalla savustamisen ja semmoiseen liittyvät firmat, vai mitä tässä nyt kerrotaan?

Ei. Firmoja ei ole kielletty. Ja Suomi päättää ihan itse mitä tekee savustamisen suhteen.

Vaihtoehtoinen tapa voisi olla että määrättyihin tuotteisiin pitäisi laittaa teksti terveydelle haitallisista pah-yhdisteistä, ja antaa kuluttajien tehdä valintansa. Noissahan on kyse myös määristä. Pieni herkuttelu ei varmaan haittaa, mutta jos joka päivä syö, niin se voi kertaantua.
 
Jos firman toiminta perustuu tuohon perinteiseen savustamiseen niin väittäisin että kyllä EU kielsi firmat.

Muutoin olen täysin samaa mieltä.
 
Perinteisen savusaunasavustamisen kielto ei vielä ole voimassa.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...mi-nihkeä-hakemaan-poikkeusta-eu-sta-1.178975

Syyskuussa astuvat voimaan EU:n asettamat nykyistä tiukemmat rajat pah-yhdisteille, eikä perinteisesti tehty saunapalvi taivu uusiin sääntöihin.

EU on jättänyt takaportin poikkeusluvalle. Maa- ja metsätalousministeriö on kuitenkin nihkeä sitä hakemaan, sillä pah-yhdisteiden terveyshaitta on kiistaton.

”Hallitus on ollut haluton hakemaan lupaa”, maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm myöntää.

Tähän saakka poikkeuslupa EU:sta on tullut. Se on ollut väliaikainen, mutta nyt tarvittaisiin pysyvä lupa.

”Emme tarvitse avointa lupaa pitoisuuksille, vaan riittäisi jos raja pysyisi nykyisessä”, palvaajia edustavan Lihakeskusliiton toimitusjohtaja Mari Hannuksela sanoo.

Poikkeus pah-rajoihin tarvitaan ainoastaan kaikkein perinteisimmällä tavalla savusaunassa palvatulle lihalle.
 
Valkoista kohinaa komissiosta:

Valkoisen kirjan skenaariot

Ensimmäinen skenaario: Jatketaan entiseen tapaan
* Sisämarkkinoita tehostetaan energia- ja digitaalialalla
* Ulkorajojen valvontaa koskevaa yhteistyötä tiivistetään asteittain
* Yhteistä turvapaikkajärjestelmää kehitetään
* Puolustusyhteistyö tiivistyy

Toinen skenaario: Sisämarkkinat etusijalle
* Sisämarkkinoita vahvistetaan tavaroiden ja pääoman osalta
* Euroalueen yhteistyö on vähäistä
* Yhteisestä muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikasta luovutaan
* Sisärajoilla on tarkastuksia useammin
* Ulkopolitiikassa siirrytään enemmän kahdenvälisyyteen
* Puolustusyhteistyössä ei tapahdu mitään

Kolmas skenaario: Halukkaat tekevät enemmän yhdessä
* Sisämarkkinoita lujitetaan ja EU pyrkii tekemään kauppasopimuksia
* Halukkaat maat tiivistävät yhteistyötä verotuksessa ja sosiaalisissa normeissa
* Halukkaat maat tiivistävät yhteistyötä turvallisuus- ja oikeusasioissa
* Halukkaat maat tiivistävät puolustusyhteistyötä sotilastoiminnan koordinoinnissa ja yhteishankinnoissa

Neljäs skenaario: Tehdään vähemmän mutta tehokkaammin
* Yhteisiä vaatimuksia vähennetään, mutta vahvistetaan EU:n toimivaltaan kuuluvilla aloilla
* Kauppapolitiikka kuuluu yksin EU:lle, eikä jäsenmaille
* Euroaluetta lujitetaan, mutta työllisyys- ja sosiaalipolitiikan alueella toimintaa vähennetään
* Yhteistyö on järjestelmällistä rajaturvallisuudessa, turvapaikkapolitiikassa ja terrorismin torjunnassa
* EU:n ulkopolitiikka on yhtenäistä
* Perustetaan Euroopan puolustusunioni

Viides skenaario: Tehdään paljon enemmän asioita yhdessä
* Sisämarkkinoiden normeja yhdenmukaistetaan
* Kauppapolitiikka kuuluu yksin EU:lle, eikä jäsenmaille
* Talous-, rahoitus- ja fiskaaliunionia kehitetään niin, että euroalue saa valtiovarainministeriön, oman budjettinsa ja vakautusjärjestelyn, joka mahdollistaisi tulonsiirrot heikommin kehittyville alueille
* Yhteistyö on järjestelmällistä rajaturvallisuudessa, turvapaikkapolitiikassa ja terrorismin torjunnassa
* EU:n ulkopolitiikka on yhtenäistä
* Perustetaan Euroopan puolustusunioni

Johtajuus- ja moni muukin vaje on vaivannut unionia Delorsin jälkeen. Siitä kielivät nuo vaihtoehtoiset skenaariotkin. Selvää suuntaa ei osata tai haluta osoittaa, vaan esitetään vain vaihtoehtoja, mihin ajopuu saattaa ajautua.

Mielestäni 1. ja 4. skenaario vaikuttavat järkevimmiltä tai edes toteuttamiskelpoisimmilta. Itse kuitenkin poimisin vain kolme rusinaa pullasta EU:n toimivallan alle: sisämarkkinat, ulkopolitiikka ja yhteinen (ydin)pelote.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/komissio%20valkoinen%20paperi-62247
 
Europarlamentti taas vauhdissa: haluaisivat asettaa amerikkalaisille viisumipakon EU:hun :facepalm:
Euroopan parlamentin mukaan Yhdysvaltain kansalaisille pitäisi määrätä viisumipakko EU:hun niin pitkäksi aikaa kun Washington vaatii viisumia viideltä EU-jäsenmaalta.
...
Bulgarian, Kroatian, Kyproksen, Puolan ja Romanian kansalaiset eivät voi saapua Yhdysvaltain maaperälle ilman viisumia, kun amerikkalaiset taas voivat matkustaa kaikkiin EU-maihin viisumivapaasti.

No borders-tyyppinen ideologia jyllää vahvasti EU:ssa: halutaan päättää muiden maiden puolesta, minkä maiden kansalaisia niiden pitäisi ottaa vastaan ilman viisumeita. USA:n ja EU:n välillä ei tietääkseni kuitenkaan ole olemassa sopimusta, jonka mukaan USA lupautuisi automaattisesti poistamaan viisumipakon jokaiselta maalta, joka liittyy EU:hun. Toki EU on omatoimisesti jo 2001 laatinut säännön, jonka mukaan EU-maiden ja muiden maiden välisten viisumivapauksien pitäisi koskea yksittäisten maiden mukaan kaikkia EU maita kokonaisuutena. Mutta tämä on siis ihan EU:n oma yksipuolinen ajatus.
 
Back
Top