F-35 Lightning II

Mielenkiintoista. Sää vaikuttaa hyvältä ja ohjaaja ehtii selvästi lisäämään tehoja ennen osumaa. F-35C:n laskeutumisominaisuuksia on kuvattu erinomaisiksi, kone lentää itsestään vakaata liukupolkua ja liukupolun säätöä kuvataan välittömäksi, koska ohjainliikkeet vaikuttavat yhtä aikaa moottoritehoon ja aerodynaamiseen lennonohjausjärjestelmään.

Saatavuus FMS-asiakkaalle ei varmaa. Eikä ohjelman käynnistyminen ole vielä edes varmaa, mutta askeleita sitä kohti otetaan.

Myös mahdollinen huoltokonseptin uusinta. Eli kaksiportaisesta paluu vanhaan kolmiportaiseen?
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoista. Sää vaikuttaa hyvältä ja ohjaaja ehtii selvästi lisäämään tehoja ennen osumaa. F-35C:n laskeutumisominaisuuksia on kuvattu erinomaisiksi, kone lentää itsestään vakaata liukupolkua ja liukupolun säätöä kuvataan välittömäksi, koska ohjainliikkeet vaikuttavat yhtä aikaa moottoritehoon ja aerodynaamiseen lennonohjausjärjestelmään.

Lentäjä lisää tehoja noin 2 sekunttia ennen osumaa, siinä ajassa ei kone kerkiä reagoimaan. Noh jossain vaiheessa varmaan tulee virallinen video ulos, missä on aluksen ja lentäjän välinen radioliikenne myös. Käsittääkseni USN on jo jostain -80luvulta lähtien tallentanut kaikki laskeutumiset.
 
Tehon lisäys juuri rampin takana on normaali toimenpide johtuen kannen takana olevasta pyörteestä jossa laskeva ilmavirtaus saa koneen muutoin vajoamaan. Tässä video hornetista jossa näkyy hyvin kaasun vekslaus ja jättö täysille
 
En kiistä, tehojen lisääminen jo pari sekunttia ennen perän ylitystä voi olla normaali toimenpide. Videolla tosin näyttää, että ennen tehojen lisäämistä ollaan hyvin pienillä tehoillan noin 3 sekunttia. Tarkoittaa siis sitä, että ollaan oltu liukupolun yläpuolellea - pienentämällä tehoja jyrkennetään liukua - tullaan liukupolulle 2s ennen aluksen perää - tehon lisäyksellä loivennetaan taas liukupolku kohdalleen.

Super Hornetiin on nykyään asennettu parannettu "autokaasun" (ATC) ohjelmisto, jonka sanotaan vähentävän lentäjän työkuormaa dramaattisesti käsin lennetyn lähestymisen loppuvaiheessa säilyttämällä automaattisesti oikea liukupolun. Alkuperäinen jo lagacy Hornetista periytyvä ATC säilytti ainoastaan oikean kohtauskulman. Linkkiä ei nyt löydy....
 
En tiedä tosielämässä, mutta DCS:ssä harvemmin käytän autokaasua tukialuslaskeutumisessa.
Autokaasu yksinkertaisesti säätää kaasun kohtauskulman mukaan, eli kaasua säätämällä pitää nopeusvektorin E-bracketin keskellä. Itse olen huomannut, että on helpompi vain trimmata myötätuuliosassa nopeusvektori E-brackettiin, jotta on-speed AOA säilyy, jonka jälkeen sauvaa ei liikuteta enää kuin sivusuunnassa, vaan liukukulmaa säädetään vain kaasuvivulla. Sen jälkeen vain katse tiukasti meatballissa, jota sitten "ohjataan" kaasuvivulla.
 
Pienillä tehoilla ollaan juuri pyörteen nousevalla osuudella. Mutta toki voi liittyä polun korjaukseenkin

Mutta vain akateemista tietoutta DCS kotipilotilta täältäkin 😄

DCS:ssa tuo efekti on ainakin ollut kai huonosti mallinnettu.
 
DCS:n ATC ei ainakaan ennen viimeisintä päivitystä ollut millään tasolla realistinen enkä pystynyt sitä käyttämään ollenkaan. Realistinen ATC sen sijaa ainakin minulla helpotti simussa laskeutumista, joskin ilmankin sitä se oli helpompaa kuin DCS:ssä. Oikeat ohjaimet vs. PC-ohjaimet lienee ainakin osa syy kokemukseen.

Luulen silti, että ei tuota slkuperäistä ATC:tä paljoa tukialuslaskuissa käytetä.
 
Viimeksi muokattu:
:pPienillä tehoilla ollaan juuri pyörteen nousevalla osuudella. Mutta toki voi liittyä polun korjaukseenkin

Mutta vain akateemista tietoutta DCS kotipilotilta täältäkin 😄

DCS:ssa tuo efekti on ainakin ollut kai huonosti mallinnettu.
Itse taas olen huomannut, että rampin lähellä tahtoo helposti vajota (settle), että tulee helposti ykkösvaijeri kolmosen sijaan
 
...Safety data also highlighted an undisclosed F-35A Lightning II struck by its namesake last August, despite a ban on flying within 25 miles of a thunderstorm. The jet was hit by lightning in midair, breaking the canopy and other parts. No one was injured and the fighter safely returned to Nellis Air Force Base, Nevada...."
 
Mielenkiintoista. Sää vaikuttaa hyvältä ja ohjaaja ehtii selvästi lisäämään tehoja ennen osumaa.
Nykykäytännöistä en tiedä mutta muistaakseni aikaisemmin ainakin joillain konetyypeillä pilotti löi täyskaasun päälle kannelle tultaessa siltä
varalta ettei vaijeriin osuta jolloin mennään läpärillä seuraavalle kierrokselle.
Kaasu tietty pois heti kun tarttuu.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top