F-35 Lightning II

Varmasti on vieläkin sama käytäntö, mutta se tapahatuu vasta suunnilleen siinä vaiheessa kun kone ylittää kannen reunan. Yllä olevasta Super Hornet videosta näkee kuinka täysi perusmoottoriteho lisätään kannen reunan hävitessä koneen nokan alle noin 2 sekuntia ennen istumista. Luultavasti moottorin tehon lisäys videon kaltaisesti noin 5-6 sekuntia (tehovivun liike) ennen istumista vaikuttaa tukialuksen kannen mittapuulla merkittävästi (eli useita metrejä) istumiskohtaan.
 
Varmaan ovat nähneet, mutta mitäpä siinä voi tehdä? Ei tuollaisella lotjalla paljoa lähdetä kaasuttelemaan karkuun jos hävittäjä päättää tsekata lähempää. Säilytetään arvokkuus ja ollaan kuin ei oltaisikaan.
 
Olisivat voineet kaartaa. F-35:han ei siihen pysty :D
 
Liekkö noi kabiinit kuinka hyvin suojattu. Muuten voisi olla jännä kokovartalorusketus ja syöpäpesäkkeitä vähän siellä täällä.
Jotkut vanhemmat koneet, kuten EA-6 Prowler, oli ohjaamon kuvun osalta päällystetty ohuella kultakerroksella suojaamaan miehistöä. En sitten tiedä onko moderni teknologia pystynyt tekemään saman ilman kultaa... se kerros siinä lasissa yhdessä rungon kanssa loi Faradayn häkin, mutta se oli lähinnä omalle tutkalle jossa säteilyteho ohjaamoon oli ~60kW... tuollainen modernimpi AWACS kun voi tumpata pari megawattia keilaan...
 
Ei noi tutkat taida olla erityisen vaarallisia kuitenkaan, koska eivät tuota ionisoivaa säteilyä, mikä taas on se säteilyn laji, joka tuhoaa DNA:ta ja aiheuttaa mutaatioita.
 
No US Navy pitää niitä aika vaarallisina. Laitetaan nyt tornihuhun piikkiin osa, mutta esim Ticonderago risteilijöillä on ehdoton kielto mennä ulos tutkan toimiessa täydellä teholla. Jenkeissä on laiva jolla voi käydä turistina ja siellä on vanha aluksen kapteeni pitämässä opaskierrosta. Se on hänen mukaansa niin, että jos antennin edessä seisot kun beam osuu, niin se on moro...

Aika paljon ihmisruumiin toiminnoista toimii sähköimpulssien kautta, ja jos sitä kuormitetaan Isolla Tasolla, niin voi sätke alkaa... eihän epilepsiakaan ole muuta kuin aivojen sähkötoiminnan häiriö. Samalla tavalla sitä sydäntäkin yritetään saada taas joko pumppaamaan tai lopettamaan värinä sähköimpulssilla.

Isojen voimalalaitosten muuntokeloihin on kuollut joitakin ihmisiä. Ymmärtääkseni noissa hiukkaskiihdyttimissäkin on aika tiukat rajoitukset silloin kun ovat käytössä.

Eikä sen tarvitse olla ihmiselle tuhoisa. Riittää kun lentokoneen systeemit hajoaa... sitähän ne jenkit joskus naureskeli kun NL:n koneet vetivät yli, että lyödäänkö tutka ja lukitus päälle ja katsotaan tuleeko kone alas...
 
Jotkut vanhemmat koneet, kuten EA-6 Prowler, oli ohjaamon kuvun osalta päällystetty ohuella kultakerroksella suojaamaan miehistöä. En sitten tiedä onko moderni teknologia pystynyt tekemään saman ilman kultaa... se kerros siinä lasissa yhdessä rungon kanssa loi Faradayn häkin, mutta se oli lähinnä omalle tutkalle jossa säteilyteho ohjaamoon oli ~60kW... tuollainen modernimpi AWACS kun voi tumpata pari megawattia keilaan...
Kyllä tuollaista johtavaa kerrosta kuomussa käytetään edelleen. Se on erittäin tärkeä tutkaheijasteen minimoinnissa. Ohjaamosta on mahdotonta tehdä muuten yhtään tutkahrijastinta stealthimpaa. Siellä on niin paljon erilaista paneelia, kulmaa, tankoa, nippeliä ja nappelia antamassa hyvää kaikua pulssista. Esimerkiksi F-35:n kanssa teippaillaan luukkujen saumoja huoltojen jälkeen juuri siksi että saadaan pidettyä tuo ulkopinnan muodostama Faradayn häkki ehjänä.
Ei noi tutkat taida olla erityisen vaarallisia kuitenkaan, koska eivät tuota ionisoivaa säteilyä, mikä taas on se säteilyn laji, joka tuhoaa DNA:ta ja aiheuttaa mutaatioita.
Pistäisitkö pääsi käynnissä olevaan mikroaaltouuniin? Sitä samaa säteilyn lajia tutkastakin lähtee. Toki aallonpituus ei ole paistamiseen optimoitu, mutta tuhatkertaiset tehot kompensoivat kyllä sen eron. Moninkertaisesti.
 
Kyllä tuollaista johtavaa kerrosta kuomussa käytetään edelleen. Se on erittäin tärkeä tutkaheijasteen minimoinnissa. Ohjaamosta on mahdotonta tehdä muuten yhtään tutkahrijastinta stealthimpaa. Siellä on niin paljon erilaista paneelia, kulmaa, tankoa, nippeliä ja nappelia antamassa hyvää kaikua pulssista. Esimerkiksi F-35:n kanssa teippaillaan luukkujen saumoja huoltojen jälkeen juuri siksi että saadaan pidettyä tuo ulkopinnan muodostama Faradayn häkki ehjänä.

Pistäisitkö pääsi käynnissä olevaan mikroaaltouuniin? Sitä samaa säteilyn lajia tutkastakin lähtee. Toki aallonpituus ei ole paistamiseen optimoitu, mutta tuhatkertaiset tehot kompensoivat kyllä sen eron. Moninkertaisesti.
35 ei varsinaisesti vaadi enää teippauksia. 22 vaati.
 
Viimeksi muokattu:

Romanialaiset ovat ilmeisesti ostaneet käytettyjä F-16:sia Portugalista ja Norjasta yhteensä 49 kpl. F-35 on tahtotila 30-luvulla, mutta vielä ei ole mitään konkretiaa. En vielä lisäisi Romaniaa F-35 käyttäjämaat -kartalle.
Meinasi mennä pulla väärään kurkkuun tuon 64 kpl F-35 luettuani. Millähän rahalla tuo itäblokin köyhälistövaltio meinaa niitä hankkia saati lennättää kun meillekin se tuottaa päänvaivaa?
 
Back
Top