F-35 Lightning II

Eli ilmeisesti mitään ulkopinnan osia ei täällä ainakaan tulla valmistamaan? Liekö tämä perua Nato-jäsenyyden puutteesta, koska eikös laskutelineiden ovia tms. valmisteta Norjassa tai Tanskassa? Mikä lie vaikutus taisteluvaurioiden korjaamiseen.

On perua JSF-ohjelmaan osallistumattomuudesta, joka tietenkin olisi sitten edellyttänyt vastavuoroisesti Suomelta investointeja. Ei ne valmistussopparit ilmaisina lounaina tipu.

Tällä kertaa LM sentään tarjoaa loppukokoonpanoa (tosin epäselvää minkäasteista kokoonpanoa). Viime kerrallahan tämä oli yksi (silloisen) GD:n kompastuskivistä.
 
Olen yrittänyt erittäin heikolla menestyksellä muistuttaa eräästä olennaisesta yksityiskohdasta mitä tulee noihin sensaatiohakuisiin juttuihin joissa lentotuntihinnoista revitellään:

Suurin osa Yhdysvaltain ilmavoimien tämän hetken inventaariossa olevista koneista on aikaisissa esituotantosarjoissa valmistettuja. Niiden käyttösuhde on ollut merkittävästi heikompi (ja sitä myötä myös käyttö kalliimpaa) näihin uudempiin koneisiin verrattuna. Se vääristää tässä HX-kontekstissa lukuja jonkin verran.

F-35:n kannalta huolestuttava tieto ei olekaan tämä vaan USAFin oma arvio että lentotuntihinta olisi $5000 kalliimpi kuin F-16:lla - siis sitten 'valmiina'. Mikäli tällä luvulla mennään niin vaatimukseen Hornetin tasoisista ylläpitokustannuksista on todella vaikea päästä. Sama toki koskee muitakin kandidaatteja. Jos kone on isompi, sisältää enemmän järjestelmiä ja syö enemmän polttoainetta niin aika vaikea pusertaa siitä halvempia kustannuksia? No Rafale ja Gripen ovat vähän pienempiä mutta muuten kyllä Hornettia mutkikkaampia.

Uutisen maininta huoltohenkilöstön pienentämisestä viitannee samaan mitä Hornetin kanssa tehtiin, eli amerikkalaismallisen huoltojärjestelmän mukauttamista suomalaiseen systeemiin jossa henkilöstön pääluku on olennaisesti pienempi.
 
Itseäni huolestutti lausunto siitä, että vain perusvaraosia varastoitaisiin Suomessa ja muut varaosat olisivat ulkomailla, josta ne kriisiaikana toimitettaisiin Suomeen. Luen tämän niin, että koneiden ylläpitokulut ovat niin korkeat, että kaikkia varaosia ei voi ostaa valmiiksi Suomeen hyllylle, koska budjetti paukkuisi. Näin ollen Suomessa oleva varasto vedettäisiin minimiin ja sitten ulkomailta ostettaisiin vasta, kun tarvitaan. Ja tuo ”varaston siirto Suomeen kriisiaikana” kuulostaa jo vähän epätoivoiselta vedolta yrittää paikata sitä huoltovarmuuteen syntyvää aukkoa, joka vääjäämättä seuraa varaosien varastoinnin vetämisestä minimiin.
 
F-35:n kannalta huolestuttava tieto ei olekaan tämä vaan USAFin oma arvio että lentotuntihinta olisi $5000 kalliimpi kuin F-16:lla - siis sitten 'valmiina'. Mikäli tällä luvulla mennään niin vaatimukseen Hornetin tasoisista ylläpitokustannuksista on todella vaikea päästä. Sama toki koskee muitakin kandidaatteja. Jos kone on isompi, sisältää enemmän järjestelmiä ja syö enemmän polttoainetta niin aika vaikea pusertaa siitä halvempia kustannuksia? No Rafale ja Gripen ovat vähän pienempiä mutta muuten kyllä Hornettia mutkikkaampia.

Uutisen maininta huoltohenkilöstön pienentämisestä viitannee samaan mitä Hornetin kanssa tehtiin, eli amerikkalaismallisen huoltojärjestelmän mukauttamista suomalaiseen systeemiin jossa henkilöstön pääluku on olennaisesti pienempi.
Toisaalta, JOT-varastonhallinta todistetusti on edullisempaa, kuin kattavien paikallisten varastojen ylläpito. Jos toimittajaan vaan voi luottaa. Pidän Yhdysvaltoja kyllä sangen luotettavana toimittajana.

Patriahan voisi ylläpitää yhteistä Suomi-Norski välivarastoa, kompromissina.
 
No nyt sain viimeinkin lukemiset pikana loppuun. Sanonpahan sen, että työn on vanki, vapaa vain umpihanki.

Jatketaan
Varmaankin täällä voi sanoa jälleen kerran, että panokset kovenee. Ja jännäksi menee. Suomen hankinnan kannalta HX -kilpailutus on nojatuolinäkökulmasta mielestäni ainakin tähän saakka erittäin hyvin ja ammattitaitoisesti junailtu. Myös tinkausmielessä. Pkrl! :salut:

Kaikkien tarjoajien vierailukäynneillä esiin nostetuista tämänhetkisistä tarjoustiedoista suorastaan huumaantuu. Jokainen tulija on koettanut pistää pöydän entistäkin koreammaksi. Nyt on LM:n vuoro latoa valtteja tiskiin. Ja koska konemäärä supistui suunnitellusta ilmeisesti tankkerivian vuoksi, mainosmiehet latovat tiskiin heti väriä. Neljä konetta olisi ollut mainosarvoltaan kyllä vielä kovempi juttu. Mutta hyvä näinkin.

Sen voin suoraan sanoa, että nyt äänestysvalinnan tekeminen tuntuisi itselleni huomattavan paljon vaikeammalta kuin silloin aikaisemmin, jolloin (ja yhä edelleen) äänestystulos oli/on lähinnä kahden kauppa. Kaikissa kilvakkaissa on puolensa ja riskinsä. Toki jos jättää tuntemukset pois ja arvioi todennäköisyyksiä, niin painotuksesta riippuen voi kaivaa mieluisensa suosikin esille.

Kuten yllä olevista viesteistä voi tulkita, tarkat tekstianalyysit annetuista lausunnoista ja markkinaviesteistä vievät tuntemuksia Santeristakin puoleen ja toiseen.

@Gyllis1
Juuri nyt on sellainen olo, että en taitaisi pystyä tekemään valintaa ehdokkaiden kesken. Sen verran jänskättää tämä testeihin tulo. Lämärin ehdotuksia pitää punnita ja arvioida. Ja SH tulee viikon päästä. Joskohan syke laskee kun nämä testit saadaan ohi ja päästään taas odottamaan. Joulu* lähestyy, oletko valmis?

(*= HX -kilpailun loppu)
 
Itseäni huolestutti lausunto siitä, että
Mua ei huolestuta oikein mikään. Saadaan F 35:ia - kynnysaseena päteviä ja hyvä määrä, niille ylläpito/huolto-osaamista ja tehokkaat, kauas kantavat toimintäsäde/aseet. Joo - kaikki kallistuu ja varmasti ylläpitokin. Siihen ehkä täytyy jatkossa panostaa hieman lisää mutta se on silti edullisempaa kuin saada sama teho muilla aseilla/järjestelmillä.

ei tarvita montaa vuotta, kun hx-raamit on muisto vain, rahan arvo muuttunut, palkkataso sekin muuttunut ja hävittäjien rooli kasvanut yli aselajien. Kukaan pohdi enää Hornetien käyttökulujen kattoa.
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta, JOT-varastonhallinta todistetusti on edullisempaa, kuin kattavien paikallisten varastojen ylläpito. Jos toimittajaan vaan voi luottaa. Pidän Yhdysvaltoja kyllä sangen luotettavana toimittajana.

Onhan se jos homma toimii. Tanskan vertailussahan ehdokkailla oli erilaiset varaosajärjestelmät ja sieltä laskettiin F-35:lle huikeat säästöt juuri tässä. Ilmeisesti käytännössä ei ole ollut ihan niin auvoista kuin mitä tanskalainen professorikööri laskeskeli.
Suomi haluaa paremman huoltoriippumattomuuden kuin mitä Natoon kuuluvilla JSF-partnereilla on. Tämä todennäköisesti tarkoittaa isompaa varaosapoolia kuin mitä Nato-mailla olisi. Uutisesta ei käy selville kuinka isoa kasaa varaosia LM on Suomelle sitten suositellut.
 
Mitähän hemmettiä me sitten teemme? Perustetaan joku vertaistukiryhmä?

#Mistäsisältöäelämään
#OnkoelämääHX:njälkeen

Joutaisi loppua. Esimerkiksi nykyään Siivet-lehden joka numerosta 75% on yleensä suht tyhjänpäiväistä HX-pyörittelyä kun joka mahdollisesta tikusta pitää yrittää vääntää asiaa. Voisivat käsitellä välistä jotain muitakin aiheita.
 
"Suomalaismedia tenttasi toistuvasti, miten paljon koneen ”kääntäminen” eli tankkaus, aseistus ja uusi lähtö tukikohdassa kestää. Alle 20 minuuttia, vastasi valmistaja."

Tuo on uusi tieto.

Ei ole. Israelilaiset käytännössä kokeilleet ja täälläkin on asiasta viestejä.

Jos tällainen lupaus on hx:ssä annettu, niin se on harvinaisen helppo testata ja todentaa.
 
Toisaalta, JOT-varastonhallinta todistetusti on edullisempaa, kuin kattavien paikallisten varastojen ylläpito. Jos toimittajaan vaan voi luottaa. Pidän Yhdysvaltoja kyllä sangen luotettavana toimittajana.

Patriahan voisi ylläpitää yhteistä Suomi-Norski välivarastoa, kompromissina.

Järjestelmä on hyvä niin kauan kuin tarve ennustetaan oikein. Ja kyykkää heti, kun tulee odottamaton kysyntäpiikki. Keskitetty varastointi tuottaa säästönsä leikkaamalla varastoitavan materiaalin kokonaismäärää. Ei yhtään hyvä juttu. Useampi iso konflikti samaan aikaan ja nirkoisesti varastoitu materiaali loppuu kesken, kun pitääkin saada kaikki X laivuetta yhtä aikaa rintamalle 0,3X sijaan...

Ei ole hirmu kaukaa haettua, että jenkit laittavat Iranin ruotuun. Kiina valtaa Taiwanin omasta etupiiristään. Yhdysvallat avaa toisen rintaman Kaukoitään Japanin ja Etelä-Korean liittyessä mukaan karkeloihin. Kremlissä katsotaan, kuinka maailma palaa, ja pian Eurooppa löytää itsensä sodasta.

Siinä sitten jaetaan niukkuutta. Euroopan turvallisuuspoliittisesta asemasta Yhdysvaltain karttapöydällä 20 vuoden kuluttua ei ole kenelläkään mitään käryä. Euroopan mittapuullakin olemme sivusuunta. Täällä ei ole luonnonvaroja, väestöä eikä teollisuutta. Euroopan ydinalueiden turvaaminen on ensisijaista. Toisella sijalla ovat pohjoisen luonnonvarat. Suomi ja Baltia ovat arvovaltatappioita, eivät elinehtoja.
 
Back
Top