F-35 Lightning II

Jossain vaiheessa Norjassa laskeutuva tai nouseva kone törmää tielle jääneeseen varjoon. Varsinkin pimeällä. Ei välttämättä toinen F-35 vaan joku muu kone.
 
Koska se varjo on kallis eikä se ole kertakäyttöinen, niin nyt on pakko kysyä että miksi se on jäänyt sinne tielle?

Se lukee siellä tutkintaselostuksessa 2021.

"Varjoa noutamaan mennyt värvätty noudatti ohjetta, joka sanoo ettei kiitotielle saa mennä ilman lennonjohdon lupaa. Koska radiossa oli häiriötä, mahdollisesti akun vähyyden tai pakkasen vuoksi, niin sotilas ei mennyt luvanvaraiselle rullaustielle vaan kääntyi takaisin odottamaan. Lennonjohtotorni näki tilanteen ja luuli että palaava auto oli ottanut varjon ja antoi laskuluvan potkurikoneelle NW-123, jonka potkuri silppusi varjon pillun päreiksi 100 millisekunnin aikana, minkä jälkeen..."
 
Jarruvarjoja on koneissa ollut iät ja ajat, en tajua miksi ne olisivat F-35:n kanssa suurempi ongelma kuin vaikka F-16:n.

Jarruvarjo ylipäätään kuulostaa hankalalta ja hitaalta kun käydään maantietukikohdassa kääntymässä, mutta vaikea arvioida täältä nojatuolitukikohdasta onko se oikeasti kuinka suuri ongelma.
 
Se lukee siellä tutkintaselostuksessa 2021.

"Varjoa noutamaan mennyt värvätty noudatti ohjetta, joka sanoo ettei kiitotielle saa mennä ilman lennonjohdon lupaa. Koska radiossa oli häiriötä, mahdollisesti akun vähyyden tai pakkasen vuoksi, niin sotilas ei mennyt luvanvaraiselle rullaustielle vaan kääntyi takaisin odottamaan. Lennonjohtotorni näki tilanteen ja luuli että palaava auto oli ottanut varjon ja antoi laskuluvan potkurikoneelle NW-123, jonka potkuri silppusi varjon pillun päreiksi 100 millisekunnin aikana, minkä jälkeen..."
Linkki?
 
Jarruvarjo ylipäätään kuulostaa hankalalta ja hitaalta kun käydään maantietukikohdassa kääntymässä, mutta vaikea arvioida täältä nojatuolitukikohdasta onko se oikeasti kuinka suuri ongelma.

Riippuu varmaan siitä toteutustavasta. Uusi varjo saattaa olla valmiiksi paketoitu semmoseen näppärään setuppiin jossa se vain tökätään koneeseen kiinni ihan kuten muutkin tavarat. Menee sinne siis siinä kuin menee uudet häiriösoihdut, silppu, perässä vedettävät harhamaalit, ohjukset ja pottoaine. Ainakin oma kutina on että se juuri käytetty varjo tsekataan mieluusti käytön jälkeen ensin rauhassa että missä kunnossa se on ennenkuin se paketoidaan uudelleen koneeseen asennettavaksi. Jos se pitäisi alkaa siinä ensin tarkastamaan, viikkaamaan uudelleen kasaan ja ähertämään koneeseen kiinni niin toki se sitten olisi hidas ja kömpelö homma hoitaa.
 
tutkintaselostuksessa 2021.
Ja tuossa vielä vihjeeksi vuosilukema.

Eli hypoteettinen mutta myös täysin mahdollinen skenaario mitä voi joskus käydä.

Ei tuollainen jarruvarjo niin iso numero tule olemaan kääntöajassa, vaihdettava moduuli johon ei varmaankaan montaa minuuttia mene, vanha laukaistu mööpeli irti ja uusi paketti tilalle. Ehkä tuosta saamme vielä tulevaisuudessa tarkempia tietoja.
 
Riippuu varmaan siitä toteutustavasta. Uusi varjo saattaa olla valmiiksi paketoitu semmoseen näppärään setuppiin jossa se vain tökätään koneeseen kiinni ihan kuten muutkin tavarat. Menee sinne siis siinä kuin menee uudet häiriösoihdut, silppu, perässä vedettävät harhamaalit, ohjukset ja pottoaine. Ainakin oma kutina on että se juuri käytetty varjo tsekataan mieluusti käytön jälkeen ensin rauhassa että missä kunnossa se on ennenkuin se paketoidaan uudelleen koneeseen asennettavaksi. Jos se pitäisi alkaa siinä ensin tarkastamaan, viikkaamaan uudelleen kasaan ja ähertämään koneeseen kiinni niin toki se sitten olisi hidas ja kömpelö homma hoitaa.

Se on paketoitu vanhassakin koneessa. Varjojen kuivaaminen ja käsittely vaatii suurehkoja tiloja ja laitteita, joten niitä ei ihan korpikentillä kovin helpolla tehdä.
 
Itse tulkitsin tuon "sitten kun se tapahtuu, niin jotakin tällaista siinä sitten lukee" -heittona. Ei tuo "potkuri silppusi varjon pillun päreiksi 100 millisekunnin aikana" niin kauhean viralliselta tutkintaselostukselta kuulostanut...

Kuka niitä niin tarkkaan lukee? :D :rolleyes:
 
Tuossa 1. kuvassa kyseessä on Tu-142MR komento- ja viestiversio (kommunikointi ballististen sukellusveneiden kanssa). Valmistettu 9 kpl.

Varsinainen merivalvontaan ja sukellusveneiden torjuntaan erikoistunut versio on sitten Tu-142MK ASW/MPA (jutun lopussa oleva toinen kuva). Pyrstössä taaksepäin osoittava MAD -sensori.

ESmzbdOVAAA_t4F.png
 
Näinköhän norjalaiset lentävät nämä lennot tutkaheijastimien kanssa? Tuntuisi turhalta antaa itänaapurille tietoja häiveen tehokkuudesta normaalilla tunnistuslennolla...
 
Voisi kuvitella, että kaikki rauhanajan lennot lennetään luneburgin linssit kiinnitettyinä (pl. harjoituslennot jossain kaukana, vaikka Arizonassa).
 
Back
Top