F-35A käyttöönotto Suomessa - ketju

Kauppaa solmittaessa joulukuussa 2021 dollari oli poikkeuksellisen edullinen (0,88 €/$) mutta vahvistui sen jälkeen nopeasti. Lokakuussa 2022 dollarilla sai parhaimmillaan/pahimmillaan noin 1,03 euroa. Sen jälkeen dollari on sahannut alaspäin ja tätä kirjoittaessa kurssi on 0,85 €/$. Ainakaan tällä hetkellä valuuttakurssilla ei siis ole merkittävää vaikutusta mutta indeksikorotukset ovat tietysti asia erikseen. Maksusuunnitelman mukaa viimeinen erä tulee maksettavaksi vuonna 2030, joten koneiden lopullinen hankintahinta tiedetään vasta silloin.
Valuuttariskin voi suojata, näillä verrattain alhaisilla USD tasoilla se voisi olla jopa järkevää. Enemmän kirpaisee jos dollari kipuaa 1,20€ kuin jos suojauksesta tulisikin vähän takkiin.
 
HX-valuuttariskistä osa (puolet?) on suojattu.

Valuuttasuojaustoimenpiteet rajaavat Suomen F-35-hävittäjähankintaan liittyvää valuuttariskiä​

Valtiokonttorivaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 5.3.2024 9.57

Tyyppi:Tiedote
9ab541f8-033e-0db9-b513-a0db32235365
Kuva: Puolustusvoimat
Valtiokonttori on tehnyt valuuttasuojaustoimenpiteitä Puolustusvoimien F-35-hävittäjähankinnalle. Valtion puolesta solmituilla valuuttatermiinisopimuksilla pyritään rajaamaan investointiin liittyvää valuuttariskiä. Nämä sopimukset kiinnittävät valuutan hinnan etukäteen, mikä tarjoaa ennakoitavuutta ja taloudellista turvaa investoinnille.

Vuoden 2021 joulukuussa valtioneuvosto teki yleisistunnossaan päätöksen hankkia 64 monitoimihävittäjää amerikkalaiselta Lockheed Martinilta. Merkittävä investointi sisältää F-35-hävittäjien lisäksi muun muassa aseita, ohjelmistoja, tarvikkeita sekä palveluita. Kaikki hankinnat on sovittu maksettavan Yhdysvaltain dollareissa.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki joulukuussa 2021 päätöksen suojata puolet noin 10 miljardin euron hankinnasta valuuttakurssien vaihteluun liittyvältä riskiltä. Valtiokonttori toteutti suojauksen valuuttatermiineillä, joilla valuutan hinta kiinnitetään etukäteen tulevaisuudessa tapahtuvalle valuuttakaupalle. Valtiokonttori on toteuttanut valuuttatermiinisopimukset helmikuun 2023 ja helmikuun 2024 välillä.

Sopimukset liittyvät vuosille 2024-2030 ajoittuvien maksujen valuuttariskien hallintaan. Valuuttatermiinien perusteella markkinoilla ennakoidaan euron vahvistuvan lähivuosina nykyiseltä tasoltaan. Tehtyjen valuuttatermiinisopimusten keskimääräinen kurssi on 1 euro (EUR) = 1,1256 Yhdysvaltain dollaria (USD).

Termiinisopimusten hyödyntäminen valuuttariskin rajaamiseksi poikkeaa aiemmista menettelyistä valtion valuuttamääräisten hankintojen osalta. Geopoliittisten jännitteiden voimistuessa ja kansainvälisen talouden epävarmuuden kasvaessa tarve valuuttariskien hallintaan on entisestään korostunut. Lisäksi julkisen talouden kasvava velkaantuminen tekee valuuttakurssiriskien hallinnasta entistä tärkeämpää.
 
Lieneekö oikea ketju mutta Yhdysvallat hyväksynyt kaupat uusimmasta AMRAAM-puikosta tuleviin F35siin.
405 on jo ihan kiitettävä määrä, jolla mahdollistetaan myös vanhempien puikkojen siirtäminen mm NASAMS:in käyttöön.

JATM:ia odotellessa hävittäjälautan ohjustilanne paranee laadullisesti, samalla kun IT:n määrä kasvaa kiitettävästi. Erinomainen useaa tahoa hyödyttävä hankinta!
 
Tämä nostaa Suomen AMRAAM-hankinnat jo tuhannen ohjuksen suuruusluokkaan. Ei huono, sanoisi joku.

Mitenkähän pitkään 90-luvun lopulla hankittu 120B on käyttökelpoinen?
 
Oma kysymyksensä on sitten, milloin nuo toimitetaan ja voiko niitä edes ampua Hornetista tai Nasamsista (ohjelmistojen puolesta). Mutta hyvä hankinta joka tapauksessa, vaikka kertookin karua kieltään aseiden hinnoista (kauppasumman ohjuksilla jakaenhan tuo on jotain 2,5 miljoonaa dollaria ohjukselta).

Noin periaatteessa taitavat vetää viimeisiään elleivät ole jo ihan rehellisesti yliajallakin, eikä B-malli ole edes yhteensopiva F-35:n kanssa. Toki NASAMS:sta voi ampua niin kauan kuin uskallusta piisaa, niinhän ukrainalaisetkin ovat pitkälti toimineet. Joskaan tieto ei ehkä kantaudu meille asti, jos jokin BUK-miehistö siirtyy ajasta iäisyyteen vanhentuneen ohjuksen räjähtäessä lähtökuoppiin. (Vähän niin kuin iltapäivälehdistä saadaan lukea, että suomalaisen kansanedustajan poika ja hänen ohessaan joukkueellinen kansainvälisen legioonan jäseniä on siirtynyt ajasta iäisyyteen... Luulisi moisen kertatappion olevan muutenkin mediakynnyksen ylittävää, mutta se haudataan mieluummin numeroihin.)
 
It:llehän nuo B:t ilman muuta menisivätkin, kun ovat vanhimmat puikot. Ei taida olla virallista tietoa siitä missä mitassa noita pystytään järkevästi päivittämään, tai edes tekohengittämään. Eikä tietysti tarvitse ollakaan.
 
Kun tiedetään, kuinka paljon ohjuksen komponentit ovat muuttuneet myöhemmissä versioissa, niin lienee selvää, ettei uusia ominaisuuksia järkevästi saa. Jos vaihtaa propulsio-osan ja ohjaus-osan, niin samalla vaivalla vaihtaa myös taistelukärki-osan (tai siis ostaa uuden ohjuksen) sen sijaan että muokkaisi uusista ja vanhoista komponenteista toimivan yhtälön ja sertifioisi sen. Ohjelmistoja voi periaatteessa muokata uudestaan nykyisten uhkien ehdoilla, mutta merkittävimmät käyttäjät ovat siirtyneet eteenpäin eikä asia enää kiinnostane - eikä sillä toisaalta liene väliäkään, jos käyttökohde on Shahedit ja muu vastaava taistelutilan roina.

Ylläpidon kannalta kriittisintä lienee ohjuksen propulsio-osa (eli kansankielisesti rakettimoottori). Sen suhteen voi olla varovaisen toiveikas. Niitähän alettiin tehdä vielä vuonna 2013 AIM-9P Sidewinderiin, jota alettiin valmistaa vuonna 1978. Samalla kaavalla kuulemme viiden vuoden sisään, että uusia rakettimoottoreita tehdään vuonna 1994 esiteltyyn AIM-120B:hen. Mutta on toki mahdollista, että sama ei toteudu AMRAAM:n kanssa.
 
Aamun Hesarissa väitettiin että AIM-120D-3 olisi yhteensopiva Suomen hornettien kanssa. Noinkohan?

Edit: Mikään julkisesti saatavilla oleva ei tue sitä että AIM-120D-3 sopisi Suomen hornetteihin. Yhdysvaltojen merijalkaväki on AESA-tutkalla varustettuihin legacy hornetteihin ilmeisesti jotain integraatioita maksanut mutta eihän se Suomen NH-kalustoa koske. Hieno uutinen tämä ohjushankinta silti ja määräkin sopivassa mittaluokassa!
 
Viimeksi muokattu:

Jos ei toimiteta/toimitettu Ukrainaan
Kyllä niitä myös harjoitus ammunnoissa Lohtajalla vois käyttää.
 
Päästiin pois vientiasiakassarjasta, hyvä. Myös AIM-120C-8 oli joskus vientiliupa ja kästtäkseni ne hankittiinkin eräänlaiseksi stop-gapiksi korvaamaan AIM-120B poistumaa ennen Hornetin eläköitymistä.

B:tä ammutaan joka vuosi useita (kymmenkunta?) NASAMS-leireillä, joten kyllä niiden määräkin on jo merkittävästi vähentynyt alkuperäisestä varastosta. Moottorit ovat aiemmin mainitun mukaisesti aikavanhenevia osia ohjuksessa. Tässä julkisesti erittelemättömien syiden vuoksi en kuitenkaan ole erityisen huolissani Suomen AIM-120B:n moottorien vanhememisesta lähivuosina.
 
Kun tiedetään, kuinka paljon ohjuksen komponentit ovat muuttuneet myöhemmissä versioissa, niin lienee selvää, ettei uusia ominaisuuksia järkevästi saa. Jos vaihtaa propulsio-osan ja ohjaus-osan, niin samalla vaivalla vaihtaa myös taistelukärki-osan (tai siis ostaa uuden ohjuksen) sen sijaan että muokkaisi uusista ja vanhoista komponenteista toimivan yhtälön ja sertifioisi sen. Ohjelmistoja voi periaatteessa muokata uudestaan nykyisten uhkien ehdoilla, mutta merkittävimmät käyttäjät ovat siirtyneet eteenpäin eikä asia enää kiinnostane - eikä sillä toisaalta liene väliäkään, jos käyttökohde on Shahedit ja muu vastaava taistelutilan roina.

Ylläpidon kannalta kriittisintä lienee ohjuksen propulsio-osa (eli kansankielisesti rakettimoottori). Sen suhteen voi olla varovaisen toiveikas. Niitähän alettiin tehdä vielä vuonna 2013 AIM-9P Sidewinderiin, jota alettiin valmistaa vuonna 1978. Samalla kaavalla kuulemme viiden vuoden sisään, että uusia rakettimoottoreita tehdään vuonna 1994 esiteltyyn AIM-120B:hen. Mutta on toki mahdollista, että sama ei toteudu AMRAAM:n kanssa.
Ei niistä varmaankaan mitään uusia versioita ole rakennettu, mutta jos saataisiin ylläpidettyä alkuperäiset ominaisuudet ja vielä käyttöturvallisesti, niin oltaisiin jo pitkällä. Ruuti ei liene murhe, mutta vanha elektroniikka on aina omanlaisensa ongelma, tai ainakin haaste.
 
Aamun Hesarissa väitettiin että AIM-120D-3 olisi yhteensopiva Suomen hornettien kanssa. Noinkohan?

Edit: Mikään julkisesti saatavilla oleva ei tue sitä että AIM-120D-3 sopisi Suomen hornetteihin. Yhdysvaltojen merijalkaväki on AESA-tutkalla varustettuihin legacy hornetteihin ilmeisesti jotain integraatioita maksanut mutta eihän se Suomen NH-kalustoa koske. Hieno uutinen tämä ohjushankinta silti ja määräkin sopivassa mittaluokassa!

Erityisen kriittisesti HS:n tietoihin on syytä suhtautua, koska HN ei saanut pääkäyttäjän päivittämiä tietokoneita. (JASSM-integraation vuoksi, koska se aloitettiin vanhalla raudalla?)

The service-life-associated plans of the United States, the main user country of the F/A-18A-D, significantly impact the obtainability of system support. The United States Navy is the most important user of the aircraft type and, according to the present plans, the USN will decommission its F/A-18 C/D models by 2025. The United States Marine Corps will continue using the aircraft until the end of 2031. The USMC and Switzerland are upgrading their mission computers so as to be comparable with those in the F/A-18 Super Hornets.

Upgrading the mission computer is a long and expensive project. Australia will phase out its F/A-18 A/B aircraft in 2022 and Canada in 2025. In the early 2020s Finland will be solely responsible for the software development of the present mission computer, as a result of which the costs of software updates and support will grow exponentially.

Tämä määrä oli DSCA-ilmoitus eli ikään kuin katto tälle myönnetylle luvalle. Useimmiten toteutuva kauppa jää selvästi alle.

Uusi AIM-260 Jatm on tulossa joten sekin saattaa olla jo harkinnassa ja Meteor - kunhan sen vääjäämätön integrointi tehdään.
 
Erityisen kriittisesti HS:n tietoihin on syytä suhtautua, koska HN ei saanut pääkäyttäjän päivittämiä tietokoneita. (JASSM-integraation vuoksi, koska se aloitettiin vanhalla raudalla?)
Hornetin laitteistoissa ja ohjelmistossa on aina ollut tuki aseille, joille sitä ei ole sertifioitu. Esim. Maverikin (ja Walleyen?) analogisen videosignaalin koaksaalikaapeleita olen testannut huollossa, vaikka suomalaisten manuaalit eivät kyseistä asetta mainitsekaan. Todennäköisesti tällaisten piilevien kykyjen vuoksi toteutettu viimeinen Hornet-asehankinta eli AIM-9X block II, AIM-120C-8 ja AGM-154C-1 (alatyypit osin vahvistamatta julkisten lähteiden perusteella) voitiin toteuttaa, vaikka kaikki aseet olivat uudempaa alatyyppiä kuin suomalaiisin Horneteihin sertifioidut. Kukapa tietää vaikka siellä olisi piileviä kyvykkyyksiä myös D-3:lle, mutta tätä tuskin saamme tietää koskaan (kymmeniin vuosiin).
 
Päästiin pois vientiasiakassarjasta, hyvä. Myös AIM-120C-8 oli joskus vientiliupa ja kästtäkseni ne hankittiinkin eräänlaiseksi stop-gapiksi korvaamaan AIM-120B poistumaa ennen Hornetin eläköitymistä.

B:tä ammutaan joka vuosi useita (kymmenkunta?) NASAMS-leireillä, joten kyllä niiden määräkin on jo merkittävästi vähentynyt alkuperäisestä varastosta. Moottorit ovat aiemmin mainitun mukaisesti aikavanhenevia osia ohjuksessa. Tässä julkisesti erittelemättömien syiden vuoksi en kuitenkaan ole erityisen huolissani Suomen AIM-120B:n moottorien vanhememisesta lähivuosina.

AIM-120C-8 oli joskus toki vientilupa mutta eipä ole siinäkään itse kaupasta tai vientitilastoista näkynyt mitään saati varmistusta että olisi käytössä. Joten ota näistä sitten selvää.
 
Tuo tosiaan mainittiin HX:n yhteydessä, mutta vientilupaa en löytänyt. Muistikuva väittää, että jo HX-päätöksen aikaan olisi kerrottu ilmataisteluohjushankinnan tapahtuvan myöhemmin.
 
Minäkään en nyt löydä lähteitä, mutta mielestäni tässä oli vielä yksi Hornetin loppukäytön turvaava asehankinta HX-päätöksen jälkeen ennen varsinaisia HX-aseita.
 
Back
Top