F/A-18 E/F Super Hornet

rty19

Alikersantti
Ydinase-ketjussa olevassa videossa mainittiin että USA on kehittämässä B61-pommista uutta versiota ja että sitä parhaillaan testataan mm. Tornado-yhteensopivuuden osalta. Luulisi näiden testien helpottavan myös Typhoon-integraatiota jos Saksa siihen päättyy.

Toisaalta ihmeteltiin onko tällaisten pommien käyttö järkevä tapa nykyaikana kun pommia kuljettavan koneen on päästävä maalialueen yläpuolelle vai olisiko joku standoff weapon (kuten JASSM) kaltainen ratkaisu parempi jossa ohjus voidaan laukaista satojen kilometrien päästä. Joka tapauksessa ei kovin hyvältä kuulostanut ydinaseiden kehittely nykyteknologioiden mahdollistamalle tasolle. Veikkasivat että jos Baltiassa tulisi sota todennäköisesti ydinaseita käytettäisiin.

Rannari

Ylipäällikkö
Ei ole myynnissä kuin sillä hetkellä uusinta. Muuten ei olisi kummoista etua isoista tuotantoeristä.

Jopa SH:n myyjät tajuaa tarjota vain Block III:a aiemman Advanced-höperöinnin sijaan. Sillä kun laivasto päivittää entisiä Block III:een ja ostaa uutta niin sillä on volyymia.

Tätähän se HX-hankkeen parista kerrottu tavoite pysyä samassa versiossa pääkäyttäjän kanssa tarkoittaa.
Ja sopimukseen voidaan tietysti sisällyttää joitain lähiaikoina tulevia päivityksiä. Maksettava ne on joka tapauksessa.
 
rty19

Alikersantti
Ei ole myynnissä kuin sillä hetkellä uusinta. Muuten ei olisi kummoista etua isoista tuotantoeristä.
Silloin moni aikaisin F-35:n tilanneista joutunee päivittämään koneensa uudempaan. Suomen osto sen verran jälkijunassa että saanee hyvän version oli valittu kone mikä tahansa.
 
magitsu

Ylipäällikkö
Silloin moni aikaisin F-35:n tilanneista joutunee päivittämään koneensa uudempaan. Suomen osto sen verran jälkijunassa että saanee hyvän version oli valittu kone mikä tahansa.
Joo, joku Block 4:n versioista. Useimmat on pääosin softaa ja aina tietyin välein iskee Tech Refresh, jossa myös vaihtuu rautaa.
 
gekados

Alikersantti
Ei ole myynnissä kuin sillä hetkellä uusinta. Muuten ei olisi kummoista etua isoista tuotantoeristä.

Jopa SH:n myyjät tajuaa tarjota vain Block III:a aiemman Advanced-höperöinnin sijaan. Sillä kun laivasto päivittää entisiä Block III:een ja ostaa uutta niin sillä on volyymia.

Tätähän se HX-hankkeen parista kerrottu tavoite pysyä samassa versiossa pääkäyttäjän kanssa tarkoittaa.
Onko jotain tietoa siitä, mitä Boeing tarkalleen tarjoaa? Mitä tarkoittaa Advanced-höperöinti?
 
magitsu

Ylipäällikkö
Onko jotain tietoa siitä, mitä Boeing tarkalleen tarjoaa? Mitä tarkoittaa Advanced-höperöinti?
Kauppasivat hetki sitten USN:lle Advanced Super Hornetia, jossa oli vahva paino stealth-parannuksissa. Siitä kokonaispaketista sitten siirtyivät modulaariseen Advanced Super Hornetiin, eli olisi saanut valita mitkä osat ottaa mukaan.
Kaupat tuli kuitenkin myöhemmin Block III:sta. Mukana alkuperäisestä Advancedista enää lähinnä konformaaliset CFT:t.
Käytännössä ASH oli yksittäinen Boeingin proto, joka ei osoittautunut ihan nappisuoritukseksi mitä tulee myyntitäkyihin.
Näyttävimpänä konformaaliset asesäiliöt jäi ostamatta.

Kannattaa lukea kohta ASH:

Boeing tarjonnee pohjimmiltaan Block III:sta, mutta toki myy mitä kaikkea erehdymme yksin tilaamaan. Meillä ei kuitenkaan hankkeen esitöiden perusteella ole halua omaperäisyyteen. Esim. JASSM vielä integroitiin (tuskien taival), mutta HX:ssä halutaan avaimet käteen -ratkaisu.

Tai:
 
Viimeksi muokattu:

Advanced Super Hornet oli Boeingin ja Northrop Grummanin omarahoitteinen projekti, josta seurasi US Navyn Block III päivitys- ja lisähankinta sekä Growler Block II-päivitys, ilman asepodeja, rungon sisäistä IRST-sensoria ja moottoripäivitystä. Aika onnistuneelta myyntiprojektilta tuo minun silmiini vaikuttaa.

Boeingia edustanut US Navyn lentäjä sanoi muistaakseni Kaivopuiston lentonäytöksessä, että vientiasiakkaille tarjotaan niitäkin ominaisuuksia, joita US Navy ei sisällyttänyt Block III-malliin. Siksi mietin, että onko Boeing tarkentanut myöhemmin mitä tarjoukseen sisältyy.
 
magitsu

Ylipäällikkö
Advanced Super Hornet oli Boeingin ja Northrop Grummanin omarahoitteinen projekti, josta seurasi US Navyn Block III päivitys- ja lisähankinta sekä Growler Block II-päivitys, ilman asepodeja, rungon sisäistä IRST-sensoria ja moottoripäivitystä. Aika onnistuneelta myyntiprojektilta tuo minun silmiini vaikuttaa.
No enpä nyt sanoisi kun vain cft:t saivat kaupattua eikä kukaan ole ostanut uutena mitään Advancediin viittaavaa. Sehän oli selvä, että Super Horneteja päivitetään käytön aikana.
 
gekados

Alikersantti
No enpä nyt sanoisi kun vain cft:t saivat kaupattua eikä kukaan ole ostanut uutena mitään Advancediin viittaavaa. Sehän oli selvä, että Super Horneteja päivitetään käytön aikana.
Mutta kun se Block III on Advanced Super Hornet-konsepti :geek:

The Advanced Super Hornet offers the U.S. Navy and international customers a menu of next-generation capabilities, allowing Super Hornets to outpace future threats. The upgrades can be retrofitted onto existing Super Hornets or can be included on new build aircraft. The modular approach offers customers an affordable, low-risk option as they select the capabilities needed for their future mission and cost requirements.

While Boeing demonstrated the Advanced Super Hornet in the summer of 2013, the aircraft has evolved to meet the U.S. Navy’s needs in the mid 2020s. Ongoing analysis indicates a future air superiority challenge but with greater range, the right sensors and the right number of missiles, the Super Hornet is very effective. Boeing is working with the U.S. Navy to be able to provide these capabilities quickly and affordably.
Advanced options include:
  • Advanced Cockpit System
  • Air-to-Air Weapons Capacity
  • Conformal Fuel Tanks (CFTs)
  • Enhanced Engine
  • Infrared Search & Track
  • Signature Enhancements
  • Weapons pod

Eli kyseessä oli olemassa olevien koneiden päivityspaketti erilaisilla vaihtoehdoilla, ja siitä buffettipöydästä Navy jätti asepodin, moottorituunauksen ja sisäisen IRST:n ottamatta. IRST-parannukset toteutetaan vanhaan malliin polttoainesäiliöön integroituina, mutta se menee toisesta kustannusyksiköstä.

Mistään pienestä päivittelystä ei ole kyse, vaan käytännössä vanhojen koneiden täydellisestä uudelleenrakentamisesta ja uuden blokkinimen ansainneesta muutoksista. Tällaista tuskin olisi tehty ilman ASH-konseptia. Boeingilla varmasti reagoitiin F-35:n silloisiin ongelmiin ja myöhästelyihin ja huomattiin että amiraaleilla alkaa kasvaa tatti otsaan. Tämän lisäksihän Navy osti vielä uusia runkoja, mitä ei kovin moni osannut odottaa.

Uutena asiakkaana myös Kuwait on ostanut ja siten rahoittanut joitain Block III:een sisältyviä muutoksia, niistä en ole löytänyt tarkempia tietoja.

Mutta varsinaiseen asiaan, eli siihen mitä HX-hankkeen tarjoukseen sisältyy, palatakseni, muistan joskus nähneeni jonkun Boeingin HX-hankkeen prujun missä listattiin Super Hornetin parannuksia ja niissä taisi olla Enhanced Engine mukana, mutta en enää löydä sitä. Ohjusvaroitin voisi olla toinen asia, jota tarjoukseen voitaisiin ehkä ympätä.

Sveitsin diojen koneet ainakin vaikuttavat vastaavan aika pitkälle Navyn Block III:a, poislukien maalinosoitussäiliö mutta se on menossa Navyllakin uusiksi.

magitsu

Ylipäällikkö
Mutta kun se Block III on Advanced Super Hornet-konsepti :geek:
Nimi on toki vaihdellut. Sisältöä kuitenkin hivutettiin ensin modulaariseksi ja lopulta tyydyttiin myymään päivitys, joka ei erityisesti painosta häivettä toisin kuin konsepti.

Esim. Heather Wilson ei ostanut ajatusta, kuten alta voi todeta.

Tämä käyttää edellistä lähteenä, mutta vedetyt johtopäätökset huomioisin. ASH oli yritys naamioitua F-35 veroiseksi, mutta sen läpi nähtiin varmaan sekä häivelisän rajallisuuden että lisääntyvän kustannusepätasapainon (ts. ASH F-35 hintainen tai yli, mutta ei vertailukelpoinen häivekone) suhteen.

Toki se on onnistunut riittävässä määrin jos syntyy kaupat edes Kanadassa tai Saksassa (tai Suomessa :unsure: ). Pelkkiä päivityksiä ei tarvinnut voittaa.

Tämä on muuten mielenkiintoinen juttu elinkaaren ylläpidosta:
 
Viimeksi muokattu:

Einomies1

Ylipäällikkö
Minusta Boeing on onnistunut markkinoinnissaan ja ennen kaikkea siksi että se on kehittänyt konetta jatkuvasti ja nopeasti. Toinen ääripää on Typhoon, jossa kaikki kestää ja maksaa.

Itse näen Block SH:n erityisen kiinnostavana siksi että sen mukaan on saatavilla tuo EA-18G. Konekauppa toisi mahdollisuuden myös uusille droneille, kuten Loyal Wingman:
Boeing unveils ‘loyal wingman’ drone
By: Nigel Pittaway   February 27

MELBOURNE, Australia — Boeing introduced its Airpower Teaming System at the Australian International Airshow at Avalon on Wednesday.

The concept is designed to perform the role of a loyal wingman to manned platforms and is being developed in partnership with the Royal Australian Air Force. A prototype is expected to fly in 2020.

The Airpower Teaming System was designed in Australia by Boeing Defence Australia and, according to Boeing Chief Technical Officer Greg Hyslop, the project represents the largest investment in the development of unmanned programs outside the United States.

The Airpower Teaming System is a semi-autonomous multi-mission system, capable of carrying (unspecified) weapons and able to be controlled from either a ground control station or from the platform it is escorting. Boeing director of Phantom Works International Shane Arnott said that no modifications to the manned platform would be required to control the wingmen escorts.

Arnott also said that there was interest from other Five Eyes partners, but he declined to reveal whether any additional funding had been provided by them.

According to Boeing data, the aircraft is 38 feet long and will have a range of 2,000 nautical miles. It will be capable of ‘fighter-like’ performance and fitted with on-board sensors to enable it to perform intelligence, surveillance and reconnaissance and electronic warfare roles.
https://www.defensenews.com/digital-show-dailies/avalon/2019/02/27/boeing-unveils-loyal-wingman-drone/

Suomella voisi olla mahdollisuus päästä mukaan tuohon kovan luokan drone-projektiin myös, jos USA hyväksyisi suomen erityispartnerikseen, kuten Australian. Lisäksi EA-18G toisi huimat mahdollisuudet EA-kyvyn kehittämiseen suomessa. Se olisi täysin uusi aluevaltaus Ilmavoimille sekä sen strategisille kumppaneille.

Itse valitsisin mahdollisessa kaupassa koneeseen EPE-moottorit CFT-tankkien lisäksi. Niillä saataisiin laiskahkoon Hornettiin lisää transoonista kiihtyvyyttä ja huippunopeuttakin. Uusilla moottoreilla on myös alhaisempi pa-kulutus, joten sekin lisäisi toimintasädettä.
Kone on erittäin luotettava ja kaksimoottorisuus on etu. Sen käytettävyys on korkea ja todennäköiset käyttökustannukset ovat F-35:ä alhaisempia. Siinä ei ehkä ole aivan yhtä kattavaa huipputeknologiaa kuin Lightning II:ssa, mutta toisaalta se on riittävän hyvä ja kantaa kattavammin erilaisia aseita.

Jo nykyisillä kaupoilla Superbugin linjasto on auki 2033 asti. https://www.flightglobal.com/news/articles/analysis-super-hornets-find-place-in-stealth-fighte-457459/
 
magitsu

Ylipäällikkö
Joo on se sinänsä onnistunut, että Ausseille ovat tuonkin loyal wingman -hankkeen myyneet. Mutta sinänsä vielä on matkaa, eivät ole itse vielä ensimmäistäkään hävittäjää tehneet alusta vaan nykyiset "myyntimenestykset" on muilta ostettu. T-X voisi jo melkein laskea moiseksi.
 
Huhta

Ylipäällikkö
ELSO 2.0
Ja Boeing on varustamassa USAn laivastoa MQ-25 drone-tankkereilla, jotka voisivat sopia hyvinkin meille maantietukikohtataktiikkaan.
Pystyvät jakamaan vain rajallisesti polttoainetta ja ovat ilmeisesti kalliita. Tehdäänpäs vertailu Super Hornetiin itseensä Buddy-Buddy-tankkausvarustuksella.

The Super Hornet, unlike the previous Hornet, is designed to be equipped with an aerial refueling system (ARS) or "buddy store" for the refueling of other aircraft,[52] filling the tactical airborne tanker role the Navy had lost with the retirement of the KA-6D and Lockheed S-3B Viking tankers. The ARS includes an external 330 US gal (1,200 L) tank with hose reel on the centerline, along with four external 480 US gal (1,800 L) tanks and internal tanks, for a total of 29,000 lb (13,000 kg) of fuel on the aircraft.[52][53] On typical missions a fifth of the air wing is dedicated to the tanker role, which consumes aircraft fatigue life expectancy faster than other missions.[54]

The Navy's goal for the aircraft is to be able to deliver 15,000 lb (6,800 kg) of fuel total to 4 to 6 airplanes at a range of 500 nmi (580 mi; 930 km).[9]

Eli MQ-25:n toivotaan toimittavan vajaa 7 tonnia polttoainetta 500 merimailin päähän. Super Hornetiin taas mahtuu maksimissaan 13 tonnia polttoainetta (luvussa ei mitä ilmeisimmin ole CFT-tankkeja, koska originaalilähteet edeltävät visioita CFT-tankeista). Kun Super Hornetin siirtolentomatkaksi ilmoitetaan 1800 merimailia, niin siitä laskien Super Hornet pystyisi toimittamaan vajaa 6 tonnia polttoainetta 500 merimailin päähän. (Ennen kuin joku väläyttää SH:n taistelusädettä, niin muistettakoon, että tässä ollaan tankkaamassa - ei tunkeutumassa pinnassa vastustajan ilmatilaan ja revittelemässä jälkipoltolla. Lisäksi niissä CFT-tankeissa, joita ei laskettu mukaan, on yhteensä 1,5 tonnia polttoainetta.)

MQ-25 pystyy siis toimittamaan jonkin verran enemmän polttoainetta kuin lajitovereitaan tankkaava Super Hornet, mutta karkeasti kyse on samasta suuruusluokasta.

Entä sitten hinta? No, Super Hornetin liikkunee jossakin 70 miljoonan dollarin luokassa. MQ-25:n hintaa taas ei tiedä vielä kukaan. Näyttää kuitenkin siltä, että ne ovat kalliita...

The published estimates suggest a unit cost of about $180 million based on 72 aircraft and $13 billion total program cost.

Kun peilaan liikuteltavaa polttoainemäärää ja hankintahintaa toisiinsa, niin en näe MQ-25:lle paikkaa meikäläisessä organisaatiossa. Jopa Super Hornet olisi luultavasti parempi tankkeri meille köyhille. Ja kun lentotukialusominaisuudet eivät ole maalla välttämättömiä, niin ennemmin kääntäisin katseen esimerkiksi KC-130J:n suuntaan. Samassa hintaluokassa Super Hornetin kanssa, kuljettaa 2-3 kertaa niin paljon polttoainetta ja soveltuu hyvin korpikentille.
 
Protheon_93

Eversti

Tästä päätellen kannattaisi noiden MQ-25n sijaan hankkia sillä samalla hinnalla 2,5 kertainen määrä Super Hornetteja. Jos hankkisi vaikka tuon 72 Super Hornettia, niin siinä olisi tankkaustehtäviin varattavissa kahdeksan Super Hornettia ja siihen jäisi vielä se 64 Super Hornettia taistelutehtäviin.
 
Protheon_93

Eversti
Saako muutes noista CFT-tankeista siirrettyä tankkaavan Super Hornetin kautta myös toisiin Super Hornetteihin polttoainetta?
 
Huhta

Ylipäällikkö
ELSO 2.0
Tästä päätellen kannattaisi noiden MQ-25n sijaan hankkia sillä samalla hinnalla 2,5 kertainen määrä Super Hornetteja. Jos hankkisi vaikka tuon 72 Super Hornettia, niin siinä olisi tankkaustehtäviin varattavissa kahdeksan Super Hornettia ja siihen jäisi vielä se 64 Super Hornettia taistelutehtäviin.
Epävarmaa.

Super Hornetien keskinäiselle ilmatankkauskyvylle on kaksi pääasiallista syytä. Toinen on pidentää toimintamatkaa. Toinen on estää laskeutumisvuoroa odottavia koneita putoamasta mereen, kun lasku toisensa jälkeen jää yritykseksi huonoissa sääolosuhteissa. Ensimmäisellä ei ole meille merkitystä, ellei tarkoitus ole lentää luokkaa Moskovan päälle. Jälkimmäistä me taas tuskin tulemme näkemään omana elinaikanamme - siis FNS Sauli Niinistöä lentokansi täynnä Super Horneteja.

Entä toiminta-ajan pidentäminen? Siitä voisi olla hyötyä Suomessakin?

Mahdollisesti, mutta käytännössä varsin vähän Super Hornetin tankatessa toista. Tankkaava Super Hornet ei kuljeta merkittävästi enempää polttoainetta kuin tankattavakaan.

Sanotaan esimerkin vuoksi, että konepari halutaan pitää partiossa 4 tunnin ajan, mutta kyytiin mahtuu polttoainetta vain 2 tunnin partioon. Tällöin vaihtoehdot ovat vähissä. Joko toinen konepari menee tilalle 2 tunnin kohdalla ja ensimmäinen konepari palaa tukikohtaan tai sitten toinen konepari tulee tankkaamaan ensimmäisen koneparin 2 tunnin kohdalla ja palaa sen jälkeen takaisin tukikohtaan. Kummassakin tapauksessa SH-lentotunteja kuluu siirtymiin sama määrä, ilmatankkauksella ei säästetä mitään.

Suurempia konemääriä tankattaessa tilanne toki muuttuu hieman, jos samalla suunnalla on iso määrä janoisia asiakkaita. Ehkä 6 partioivan Super Hornetin ilmatankkaukseen riittäisi 5 tankkaavaa Super Hornetia. Suomen etäisyyksillä en pitäisi sitä kuitenkaan minään lottovoittona, vaikka siirtymistä saataisiinkin leikattua Super Hornetien välisillä ilmatankkauksilla tyyliin 5 tai 10 prosenttia. Suomessa etäisyydet ovat kansainvälisesti vertaillen lyhyitä. Usean sadan kilometrin siirtymiä voi odottaa syntyvän lähinnä Lapissa.
 
Samovarius

Kapteeni
Lahjoittaja
Tuo buddy refueling on aikanaan kehitetty tukialuskoneiden suht heikon kuormauskyvyn vuoksi. Lyhyesti, keijujen kengissä leijuvat A-4 Skyhawkit nousivat 4 koneen parvina täydessä aselastissa mutta polttoainetta vain kupillinen kyydissään, eli täysi MTOW tukialusstartissa. Niitä odotti aseeton, lisäsäiliöillä ja ilmatankkauskasetilla varustetty Skyhawk, joka tankkasi nousseen parven täyteen polttoainekuormaan ja näin saatiin tavallaan lainattua lentoonlähtövaraa.

Toki siinä on noitakin etuja, kuten sään heiketessä voidaan laskukierroksilla olevan parven lentoaikaa pidentää. Tukialuskoneet lentävät tyypillisesti sangen pitkiä sotalentoja, sillä tukialukset halutaan pitää vihollisen meritorjunnan ulottumattomissa, eli löpöä kuluu rutkasti vaikkei ilmassa varsinaisesti tapahtuisi mitään. Samaten koneilla voidaan tankata esmes ASW- tai AWACS-päivystäjiä, joiden päivystysvuorot operaatiolaueella saattavat olla sangen pitkiä.

En ole oikein kuullut Suomen tarvitsevan ilmatankkauskykyä. Ilmavoimien torjunta - ja tukitehtävät tapahtuvat oman ilmatilan lähialueilla, missä on runsaasti maantietukikohtia ja siviililentoasemia mihin tukeutua, joten se kahdella lisäsäiliöllä tai yhdellä suurella saavutettava 1,5 tunnin toiminta-aika riittää valtaosaan tehtävistä. Tukitehtäviinkin hankittiin niitä pitkän kantaman täsmäaseita, joiden maalit eivät todennäköisesti tule sijaitsemaan Karjalan tasavaltaa syvemmällä, joten 70 miljoonan satsaaminen ei vaikuta järjelliseltä ilmatankkaustehtäviin. Ehkä se olisi ollut perusteltavissa, mikäli CASA:n sijaan oltaisiin hankittu pykälää suurempia KC-130 Herculeksia, mitkä kykenevät suorittamaan myös kuljetustehtäviä.

Tietty jonkinlainen realistinen kompromissi olisi ehkä hankkia CASA:aan ilmatankkausvarustus joko siipipodeina tai rahtitilaan asennettavan lavettina? Tämä on toki kuriositeetti yllä mainitsemistani syistä. Kuitenkin jos tälle nähdään aidosti tarvetta, kyky on hankittavissa jotain lennokkia huomattavasti halvempaankin hintaan. Super Hornetin osalta buddy refueling on toki sellainen pikku bonuskyky, muttei Suomen oloissa ratkaiseva.

Siinä buddy refuelingissa muuten tosiaan voidaan luovuttaa huomattavasti enemmän polttoainetta kuin se 50 %. Kuten mainitsin, yksi Skyhawk pystyi tankkaamaan neljä muuta täyteen. Olisi jotenki noutoa ajatella, että 2 tuntia lennettyään 2 Super Hornetia tarvitsisi 2 tankkaavaa konetta voidakseen jatkaa lentoaan toiset 2 tuntia. Yhden koneen lasti riittää mainiosti. Se yksi kone tankkausvarustuksessa kuitenkin käsittää 4 * 1800 litraa ylimääräistä polttoainetta, eli vastaa kahden täyden siipisäiliön vaihtamista kumpaankin tankattavaan koneeseen. Ilmeisesti lentoonlähtöpaino sallii tämän lisäksi 2 Sidewinderiä ja 2 Amraamia.

superhornet.jpg
 
peelo

Ylipäällikkö
ei pysty ketjuttaan.
Mitähän tarkoitat?

Kysymys oli pystyykö polttoainetta siirtämään CFT tankeista (mistä tahansa ulkoisesta tankista) tankkaus säiliöön.

Super Hornetin pa-järjestelmä koostuu neljästä (1-4) runkotankista ja kahdesta siipitankista sekä viidestä ripustimesta joihin voidaan asentaa ulkoiset säiliöt. 2 ja 3 tankki syöttää pa:n moottoreihin ja 1 sekä 4 toimivat siirtotankkeina joiden kautta 2-3 pidetään täynnä. Kaikki tankit voidaan tankata normaalista tankkaus liittimestä tai ilmatankkausjärjestelmällä.

Buddy tankkausjärjestelmä eli keskiripustimen tankkaussäiliö täyttyy lennonaikana ilmeisesti tankeista 1 ja/tai 4. Näin ollen luulisi CFT tankeistakin olevan mahdollista tankata toisia koneita kun niidenkin pa kulkisi 1 ja/tai 4 tankin kautta.

LISÄYS: 2 ja 3 tankkia (noin 5000 lb) ei pysty käyttämään muiden tankkaukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Top