F/A-18 E/F Super Hornet

Toki kaikkien jo ostettujen ylläpito mahdollisimman pitkään on tärkeintä. Ei silti kannata kokonaan sivuuttaa sitä, että yhteisostoilla on yleensä saatu tavoittelemisen arvoisia säästöjä. Vahventaa myös käsitystä siitä, että sille loppumiselle on muiden osalta nyt tiedossa tarkahko päivämäärä ja meille tarjolla viimeisen tilaajan paikka.

Rafalea voi vielä mennä helposti. Eurofighter vs. SH toki Saksan kuvio, mutta muuten hiljaista ja saavat mehustella pelkkiä TyTan-säästöjä PR:ssä.
Gripen alussa, mutta voi olla pahimmillaan jo yli puolimatkassa myyntimäärän suhteen jos Suomi ei erehdy.
 
Kannattaa taas lukea artikkeli kunnolla, eli tuon mukaan laivasto haluaa käyttää rahat ja resurssit Super Hornettien elinkaaripidennyksiin. (Mikä on tietysti täysin toista mitä aikaisempi Proceedings-artikkeli sanoi...). Mahdollisen vientikäyttäjän kannalta tämä on paljon merkittävämpää kuin se ostaako laivasto enää kourallista koneita olemassaolevien n. 600 päälle. Boeing on aikaisemmin visioinut että elinkaaripidennykset toisivat tehtaalle töitä vuoteen 2040 asti.
Tuossakin artikkelissa poliitikot puhelevat siihen malliin että mielellään näkisivät Super Hornetin tuotannon vielä jatkuvan...ei ne siltarummut itsestään rakennu.
Minä muistelen että n. 500 Block II versiota ja niiden päivitys pitää Boeingin kiireisenä 2033 saakka. Onhan sitten vielä kysymys että mahdollisesti Kuwaitin koneet ja Aussien pieni määrä päivitetään myös tähän päälle. eli 2030-luvun loppupuolelle menee ehkä ennen päivityslinjaston päättymistä.

Luulen että Aussit haluavat pitää Superit kunnossa vielä aika pitkälle jos niitä meinataan käyttää Loyal Wingman-dronejen kanssa. F-35 voi olla tuohon hankalampi yksipaikkaisena, kun Super-F voi kaksipaikkaisena hoitaa ohjailua paremmin.
 
Minä muistelen että n. 500 Block II versiota ja niiden päivitys pitää Boeingin kiireisenä 2033 saakka. Onhan sitten vielä kysymys että mahdollisesti Kuwaitin koneet ja Aussien pieni määrä päivitetään myös tähän päälle. eli 2030-luvun loppupuolelle menee ehkä ennen päivityslinjaston päättymistä.

Pari vuotta sitten Boeing maalaili elinikäpäivitysten jatkuvan vuoteen 2040 asti. Onhan siinä voinut olla valmistajan optimismia mukana. Tosin se sopisi yhteen sen kanssa että nykyisin tilausputkessa olevien Super Hornettien käyttöikä loppuisi nykyisellään noin 2054. Eli siitä voisi päätellä että SHornet lentää USN:llä jonnekin vuoden 2050 kieppeille, Growler mahdollisesti jonkun verran pitempään.
Kuwait ei ole ollut perinteisesti kovin kärkäs päivittämään koneitaan. Yleensä ovat myyneet pois tai paalanneet kun ovat ostaneet jotain uudempaa ja hotimpaa. Aussien suunnitelmista ei osaa sanoa, ovat muuttuneet niin monesti. Periaatteessa toki voivat lentää pitkäänkin jos niikseen tulee.
Pieni käyttäjien määrä luo kyllä Super Hornetille meidän kannaltamme epävarmuutta vaikka itse konetyyppiä onkin valmistettu ihan kohtuullinen lukumäärä.
 
Joo, konetyppiä on tehty yli 800 kpl jos EA-mallit luetaan mukaan eli eniten tällähetkellä. F-35 menee ohitse, mutta ei muut varmaankaan. Silti käyttäjiä vain 3 kpl nyt ja onhan se riski.

Jostain syystä sitä toistetaan kuin mantraa vain Superin kohdalla, mutta ei Gripenin. Sillä käyttäjiä on vain 2 ja koneita tulee ehkä 100+. Kumpi on näistä riskialttiimpi käytön kannalta?
Rafalella käyttäjiä vain 2 kpl ja koneita tehdään 200+ kpl.

Onkohan tällä kuitenkaan niin paljon painoarvoa loppupeleissä, jos vaakakupissa on hankintahinta+asepaketti ja vahva teollinen omavaraisuus? Kaikkea toivomuslistassa ei tulla saamaan kuitenkaan, eli on tasapainoteltava määrässä, käyttökustannuksissa, teollisessa yhteistyössä, kehityspotentiaalissa, tukikohtatoiminnassa ja suorituskyvyssä.

Alussa toitotettiin että sotilaallinen suorituskyky suhteessa hintaan ratkaisee, mutta ilmeisesti ilmavoimissa herättiin toiveunista viimeistään kun tarjoukset saatiin. Sen jälkeen putosi ehdoton 64 koneen vaatimus ja alettiin puhua siitä että mitä on varaa käyttää ja kuinka kauan kone kestää kehityksessä, tilapäistukikohtien järjestelyistä ja luotettavuudesta jne.

Vaikka hallitus antoi alustavasti ja melko yllättäenkin tilausvaltuuden pv:n arvion yläpäästä, eikä alapäästä, niin siltikin tuntuu olevan nihkeätä. Luulen että hyvin paljon nojataan olemassaoleviin asejärjestelmiin, jos niitä vain saa päivitettyä edullisesti ja uutta hankitaan ainakin alussa marginaalisesti. Lisää sitten pikkuhiljaa ehkä 2030-luvulla.

Kun talous nyt sakkaa ja aiheuttaa väristyksiä vuosien päähän globaalistikin, valtion ja kuntien velkaantuminen lisääntyy edelleen. Sitä taustaa vasten edulliset käyttökustannukset ja nopein & halvin siirtymä sekä nykyisten tukikohtajärjestelmien ja aseiden integroinnin vaivattomuus ovat edelleen valttikorttina Superille. Se voi olla kovaa valuuttaa kun/jos kriisi luo synkkeneviä näkymiä tuleville vuosille.

Oma arvioni Boeingin tarjouksesta:
- 48-52 kpl F-18E block III+ 8 kpl F + 4-6 kpl optio Growleriin
- AIM-120D block 1/2 100+ kpl
- AIM-9X Block II 100+ kpl
- AGM-88E HARM/AARGM 40-50 kpl + CLC:t
- JDAM ER- kittejä 50 kpl
- LRASM / JSM 40-50 kpl
- JASSM ER 50+ kpl
- Litening 5 / AAQ-33 Sniper podeja 10 kpl
- IRST 21 block II 10 kpl
- AN/ALQ-214 IDECM v4/v5 60 kpl tai Elisran EW
- AN/ALR-67 v3 varoittimet / Israelin tuote 60+ kpl
- Saab BOL- soihdun- ja silpunlaukaisimet
- AN/ALE-55 hinattava häirintäjärjestelmä
- F414-GE 400 EP moottorit 60 kpl +
- CFT-tankit 20-30 kpl
- lisäpolttoainesäiliöt
- Link-16 järjestelmä (MIDS)
- JHMCS II -kypärät ja NVG- järjestelmä
- simulaattorit (TOFT) 3 kpl
- tutkat, radiot, IFF, GPS/INS, laukaisukiskot yms.yms.

Muut:
- huoltolaitteistoa lisää tarvittaessa
- teollinen kokoonpanoyhteistyö + ohjelmistokehitysavaimet Patrialle / Installe
- varaosat, vaihtolaitteet 10-15 vuotta (MLU 1 saakka)
- koulutus siirtymään piloteille ja huollolle
- asejärjestelmäintegraatiot AA / AS

Ilmavoimien optiot:
- JASSM- päivitys ja integraatio
- EA-18G kaupassa NGJ mid-band / Lo-band säiliöt, AN/ALQ-218, AN/ALQ-227
- TTNT- datalinkkiteknologia koneisiin+maajärjestelmät ym.
- Senop NVG-laitteisto piloteille
- AIM-120 C7 päivitys
 
Joo, konetyppiä on tehty yli 800 kpl jos EA-mallit luetaan mukaan eli eniten tällähetkellä. F-35 menee ohitse, mutta ei muut varmaankaan. Silti käyttäjiä vain 3 kpl nyt ja onhan se riski.

Jostain syystä sitä toistetaan kuin mantraa vain Superin kohdalla, mutta ei Gripenin. Sillä käyttäjiä on vain 2 ja koneita tulee ehkä 100+. Kumpi on näistä riskialttiimpi käytön kannalta?
Rafalella käyttäjiä vain 2 kpl ja koneita tehdään 200+ kpl.

Rafalella on 3 operaattoria jo tällä hetkellä plus Intia, ja koneita on valmistunut 201. Tilauksia on jokseenkin kolmisen sataa ja lisätilaukset nykyisiltä operaattoreilta hyvinkin mahdollisia. En usko ainakaan Intian tyytyvän vain 36 koneeseen.
 
Vertailu menee hieman erilaiseksi, jos lisätään realismia. Niin montako konetta se BOEING onkaan tehnyt. Otetaan mukaan F-15 ja sen semmoiset.
Rafalea on tehty 201 kappaletta 30 vuoden aikana ja sama valmistustahti siellä on kai nytkin, eli yksi per kuukausi. Aika rauhallista. F-35 koneita valmistuu 4 päivän välein.
Gripen on niin uusi, ettei voi vertailla käyttäjämääriä. Vuonna 2030 se voi olla 10-15. Viime viikkojen tapahtumat lisää edullisen koneen kysyntää.

Jos Suomen valitsema kone osoittautuu aivan surkeaksi ostokseksi, niin mitä sitten? Ostetaan sitten joku muu. Jos lihavat laihduttaa, ja alkoholin myynti puolitetaan valmiuslain nojalla, niin säästämme joka vuosi sen laivueen verran.
 
Vertailu menee hieman erilaiseksi, jos lisätään realismia.
Rafalea on tehty 201 kappaletta 30 vuoden aikana

Toistellaanpa näistä lauseita hetken aikaa ihan kaikessa rauhassa ennenkuin aletaan makustelemaan. Tässä ajattelussa on niin herkullisesti kaikki mahdollinen pielessä, että on vaikea malttaa sen purkamista ennenkuin olen asianmukaisesti käynyt Alkossa.
 
Vertailu menee hieman erilaiseksi, jos lisätään realismia. Niin montako konetta se BOEING onkaan tehnyt. Otetaan mukaan F-15 ja sen semmoiset.
Rafalea on tehty 201 kappaletta 30 vuoden aikana ja sama valmistustahti siellä on kai nytkin, eli yksi per kuukausi. Aika rauhallista. F-35 koneita valmistuu 4 päivän välein.
Jos lähdetään muita konemalleja ottamaan mukaan, niin Rafalea on tehty se parisataa, Mirage 2000 - konetta peräti 600 ja Miragen aiempia versioita on tehty myös sadoittain.
 
Vertailu menee hieman erilaiseksi, jos lisätään realismia. Niin montako konetta se BOEING onkaan tehnyt. Otetaan mukaan F-15 ja sen semmoiset.
Dassault on tehnyt hävittäjiä huomattavasti kauemmin kuin Bojoing. Hornet, Super Hornet ja Eagle ovat Mcdonnell Douglasin suunnittelemia koneita.
Gripen on niin uusi, ettei voi vertailla käyttäjämääriä. Vuonna 2030 se voi olla 10-15. Viime viikkojen tapahtumat lisää edullisen koneen kysyntää.
Halpiskoneiden ostajille Saab tarjoaa C ja D -malleja. Suurempi E on koon lisäksi myös hinnaltaan lähempänä muita.
 
Kenties svedut tarjoaa meille jotain C/D malleja päivitettyinä.
Tuulipuvuille markkinoidaan 4++gen sukupolvisina.
 
Tämä päällä oleva sotku varmisti sen että kotimaasta ostetaan, eli ei Superia Saksaan. Talous vaatii elvytystä.

Mutta jos Typhoonilta puuttuu EW ja Nuclear-kyvykkyys, niin varmaankin se vaatisi Tornadon elinkaaren jatkamisprojektia, jos ostetaan Typhoon ja lähdetään kehittämään siihen uusia ominaisuuksia?
 
Dassault on tehnyt hävittäjiä huomattavasti kauemmin kuin Bojoing. Hornet, Super Hornet ja Eagle ovat Mcdonnell Douglasin suunnittelemia koneita.

Lockheed Martinistakin on hyvä muistaa, että pappia ollaan ensi kertaa kyydissä F-35:n kanssa. Ei ihme, jos ei ole mennyt ihan putkeen. :)
 
Back
Top