Fennovoimavedätyksen viimeiset vaiheet

Ei kai kukaan ole hylkäämässä Fennovoimaa.

Sen sijaan asetetaan poikkihallinnollinen virkamiestyöryhmä selvittämään hankkeesta koituvia haittoja esimerkiksi uhanalaisten nakertajanärpiäisten syysmuutolle. Työryhmän loppuraportin odotetaan valmistuvan v.2040 mutta harkinnanvaraista lisäaikaa myönnetään tarvittaessa.
STUK:lle vaan vielä tiuhempi kampa tarkastuksiin ja vaatimuksiin niin menee helposti 2050-luvulle saakka...
 

Ministeri Lintilä torppasi Hanhikiven voimalahankkeen rakennusluvan: ”En näe sitä näkymää, että voisin esitellä sitä Valtioneuvostolle”​


Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ei aio esittää rakennuslupaa Fennovoiman ja Rosatomin ydinvoimalalle. Lintilä totesi eduskunnan torstain kyselytunnilla, että rakentamislupa on ainoa tapa, jolla valtio voi voimalahankkeen laillisesti pysäyttää.

– Jos ajattelee tämän hetken tilannetta, reaktorin painesäiliöt tehdään Donetskissa. Joudun sanomaan esittelevänä ministerinä, että en näe sitä näkymää, että voisin esitellä sen Valtioneuvostolle, Lintilä sanoi.​


 
Ydinvoimalakiin muutos, jolla estetään luvan myöntäminen ydinaseita valmistavalle laitostoimittajalle (mm. Rosatom)
 
Mielenkiintoinen keskustelu, olenko oikeassa jos tulkitsen että osa keskustelijoista ratkaisisi energiaongelman ostamalla tarvittavan sähkön miuluummin ulkomailta kuin tuottavan sen kotimaassa venäläisperäisellä mutta suomalaisenemmistö omisteisella laitoksella. Muita oikeasti uskottavia vaihtoehtoja en ole täällä nähnyt.
Onhan noita läntisiäkin toimittajia ydinvoimaloille, nimittäin Westinghouse ja Areva...
 
Westinghouse joko meni konkurssiin tai myytiin Toshiballe ja meni konkurssiin tai jotain.
Kuitenkin rakentaa reaktoreitaan yhä, ei noiden anneta kaatua lopullisesti. USA:ssa on Westinghousen reaktoreita tulossa valmiiksi aivan lähiaikoina, ja Kiinahan tuota reaktorityyppiä on käyttänyt jo hyvän aikaa.
 
Mielenkiintoinen keskustelu, olenko oikeassa jos tulkitsen että osa keskustelijoista ratkaisisi energiaongelman ostamalla tarvittavan sähkön miuluummin ulkomailta kuin tuottavan sen kotimaassa venäläisperäisellä mutta suomalaisenemmistö omisteisella laitoksella. Muita oikeasti uskottavia vaihtoehtoja en ole täällä nähnyt.
Ei Fortumin Loviisan laitoksissa mitään vikaa ole kun ovat 100 % suomalaisten hallinnassa. Vanja ne tietysti toimitti, mutta IVO:n laitoksia ne olivat. Ei ollut Neukkula yhtään minkäänlaisena omistajana tai operaattorina.

Hanhikivessä on kyse ihan muusta.

Minulle ja varmasti monelle muulle sopii vallan hyvin, että Hanhikivi saa voimalaitoksensa, mutta se ostetaan sitten muualta. Ei vaan taida löytyä rahoitusta. Hanhikiven rahoitus oli ryssän troijalainen hevonen.
 
Ei Fortumin Loviisan laitoksissa mitään vikaa ole kun ovat 100 % suomalaisten hallinnassa. Vanja ne tietysti toimitti, mutta IVO:n laitoksia ne olivat. Ei ollut Neukkula yhtään minkäänlaisena omistajana tai operaattorina.

Hanhikivessä on kyse ihan muusta.

Minulle ja varmasti monelle muulle sopii vallan hyvin, että Hanhikivi saa voimalaitoksensa, mutta se ostetaan sitten muualta. Ei vaan taida löytyä rahoitusta. Hanhikiven rahoitus oli ryssän troijalainen hevonen.
Asiaa läheltä seuranneena, liiankin läheltä: Viimeisessä virkkeessä on koko jutun se ylivoimaisesti suurin pointti!!!
 
Eiköhän se ollut siinä.

Näkökulma: Rosatom varasti ydinvoimalan – omistajat ja Suomen hallitus nolaavat itsensä, ellei Fennovoimaa kuopata​


Fennovoiman suomalaisomistajat edellyttävät yhteistyökumppaneiltaan ihmisoikeuksien kunnioittamista. Yritykset häpäisevät itsensä, jos ne vielä jatkavat kimpassa Rosatomin kanssa


Uutistoimisto Reuters kertoo, että Venäjä on ilmoittanut ukrainalaisen Zaporižžjan ydinvoimalan kuuluvan nyt Venäjän valtion omistamalle Rosatomille.

Rosatom ja Venäjän armeija ovat siis varastaneet kokonaisen ydinvoimalan suvereenilta valtiolta, Ukrainalta.


Samainen Rosatom on rakentamassa ydinvoimalaa Pyhäjoelle Pohjois-Pohjanmaalle.
 
Mielenkiintoinen ajatus. Käytetään EU-rahaa Hanhikiven laitostoimittajan vaihtamiseksi länsimaiseksi.

 
Erittäin hienoa, että "venäjä-ekspertti" Mykkänen myöntää olleensa sokea Ryssävoiman suhteen mutta hävyttömän paljon piti ukrainalaisen veren virrata, ennen kuin suomut tippuivat tämäkin Rosatomin juoksupojan silmiltä:

Näin Venäjä vaikutti vuoden 2015 Fennovoima-omistuskohussa Suomeen – Lobbasi poliitikkoja ja yritti ohjailla mediaa sivuraiteille
...
Kokoomusedustajalle kelpasivat esiintymisneuvot?

Eräässä viestissään Sebastian Sass kertoo tavanneensa ”Venäjä-ekspertiksi” kuvailemaansa kansanedustajaa, saadakseen tämän puhumaan hankkeesta televisiossa heille mieluisasti. Tarkoituksena oli koostaa haastattelusta raportti.

Saman viestiketjun toisessa kohdassa konsulttien yleensä hyvin varjelema kontaktiensa yksityisyydensuoja lipsuu hieman. Tekstissä mainitaan nimeltä Kai Mykkänen (kok) muodossa ”keskustele rakentavasta viestinnästä Mykkäsen kanssa ennen hänen Yle-haastatteluaan”.

Sass väittää toimeksiantajilleen, että kokoomuspoliitikko suostui ehdotukseen ja toimi toivotulla tavalla.

Konsulttitoimisto teki Kai Mykkäsen 9.7.2015 Yleisradion Päivän kasvo -ohjelmassa esittämistä kommenteista yksityiskohtaisen raportin. Toimisto luonnehtii esiintymistä onnistuneeksi.

Seura kysyi Mykkäseltä, pitääkö väite Rosatomilta tai sen käyttämältä konsulttiyhtiöltä tulleesta ohjauksesta paikkansa ja onko hän mahdollisesti toiminut muissakin yhteyksissä Rosatomin ohjeiden mukaan.

Mykkänen ei kertomansa mukaan muista tällaista keskustelua.

Kun valtio silti torppasi lopulta Migrit Energijan osallistumisen Fennovoimaan, Sass kirjoitti tilanteesta raportin Rosatomille.

Tosi yllättävää, että muistikin pätkii... :ROFLMAO:
 
Asiaa läheltä seuranneena, liiankin läheltä: Viimeisessä virkkeessä on koko jutun se ylivoimaisesti suurin pointti!!!
Näin. Valitettavan hankalaa voi olla löytää länsimaista jatkajaa hankkeelle. Jätti kai aikanaan aika isot jäljet kilpailijoihin kaikessa röyhkeydessään kun Suomen ydinvoimala-alan korkein valvova viranomainen vielä hyppäsi eläkkeelle jäätyään Rosatomin (Venäjän valtion) leipiin…
 
Ei sitä kukaan lähde jatkamaan, kun sen verran tiukassa on mahorkan tuoksu piirustuksissa.

Puhtaalta pöydältä ja länsivaluutalla maksettuna voi löytyäkin.

Eri asia sitten on, että kannattaako taloudellisesti ja suostuuko mikään länsimainen rahoittaja sitä rahoittamaan.
 
Eri asia sitten on, että kannattaako taloudellisesti ja suostuuko mikään länsimainen rahoittaja sitä rahoittamaan.
Sinällään voisi hyvinkin kuvitella sen kannattavan, kun ajattelee vallitsevaa energiapulaa, koko ajan kasvavaa sähkönkäyttöä ja kaikkia niitä valmistelevia töitä jotka Hanhikivessä on jo tehty. Voimalatontti rakenteineen irronnee halvalla mahdolliselle uudelle yrittäjälle.
 
Back
Top