Gripen E/F

Taiwan on noin 9x pienempi kuin suomi maantieteellisesti ja ihmisiä 23,5 miljoonaa. Rakennettua aluetta on niin paljon että se jo yksinään rajoittaa maasijoitteisten tutkien toimintamahdollisuuksia. Kiinan ohjustulivoima on helpompi keskittää ja sitähän riittää.

Onhan kuitenkin sanottu että nykypäivän ilmaoperaatioita ei käytännössä enää voida tehokkaasti toteuttaa ilman lentävää tutkaa. No, puolustusta voidaan toki hoitaa, koska ollaan oman alueen herroja ja mikäli tieto kulkee saumattomasti ja tehokkaasti organisaatiossa. Selvä puutehan tuo AEW-kone on, mutta onko se välttämätön? En osaa sanoa.

Se on melko selvää että mikäli maahansijoitetut tutkat menettävät toimintakykynsä täysin, ei hävittäjätorjunta oikein onnistu tehokkaasti.

Eipä se maa nyt ihan pelkkää kerrostaloa ole. Asutus on keskittynyt länsirannalle.

The terrain in Taiwan is divided into two parts: the flat to gently rolling plains in the west, where 90% of the population lives, and the mostly rugged forest-covered mountains in the eastern two-thirds.

Veikkaan, että tutkilla nähdään pitkälle länteen, kun ne viedään vuorenrinteille.

The eastern part of the island is dominated by five mountain ranges, each running from north-northeast to south-southwest, roughly parallel to the east coast of the island. As a group, they extend 330 km (210 mi) from north to south and average about 80 kilometres (50 mi) from east to west. They include more than two hundred peaks with elevations of over 3,000 m (9,800 ft).[7]

Eipä se maa nyt ihan pelkkää kerrostaloa ole. Asutus on keskittynyt länsirannalle.

Veikkaan, että tutkilla nähdään pitkälle länteen, kun ne viedään vuorenrinteille.

Eipä se maa nyt ihan pelkkää kerrostaloa ole. Asutus on keskittynyt länsirannalle.
No ei varmaan ole. Silti aluetta on vähän, jolle sen tutkan sijoittaa ja liikuttelee. Toki vähemmän tutkia tarvitaan myös.
Veikkaan, että tutkilla nähdään pitkälle länteen, kun ne viedään vuorenrinteille.
Varmasti. Miten niitä sitten siellä vuorenrinteillä liikutellaan että voidaan väistellä sitä vihollisen vaikutusta tutkavuorottelulla? Kyllä mittaa varmaan komeasti, mutta aikakriittistä maalia niistä on vaikea tehdä.
 
Teitä pitkin? Voit avata kartan ja katsoa. Ei se ole mikään Afganistan, jossa paikalliset asukkaat kulkevat vuorenrinnettä jalkaisin ylös ja alas...
 
Siis miten pinta-ala nyt tähän liittyy?
Pelikenttää on yksinkertaisesti vähemmän. Alue jossa se on seuraavan kerran pakko ottaa käyttöön on paljon pienempi jolloin sen seuraavan sijainni arvioiminenkin on helpompaa. Voimien keskittäminen pienelle alueelle saturaatiohyökkäyksiin yms on helpompaa. Tutkaa ei välttämättä keretä edes tuikata tulille uudessa paikassa koska tiedustelu voi pienemmältä alueelta löytää sen helpommin kuin jos lääniä ja sopivia paikkoja on enemmän. Kaikki drone ja sateliittitiedustelusta alkaen on fokusoitu pienemmälle alueelle. Jos sijainti katoaakin täysin mutta alueesta on joku käsitys, niin tarvittaessa summittaista mattopommitustakin varten on pienempi alue saturoitavana. Ei se pinta-ala nyt ihan merkityksetön juttu ole.
 
Jos siellä lentelee droneja valtoimenaan, niin jotakin on mennyt siinä vaiheessa pieleen - ilmatilan kontrolli on menetetty ja tappio on vain ajankysymys. Satelliitteihin taas toteaisin, että saahan sitä yrittää. Serbia on suuruusluokkaa kaksi kertaa Taiwanin pääsaaren kokoinen ja NATO sai kyllä ihan tehdä töitä sen parissa. Ei vain katsottu satelliitista ja ammuttu Tomahawkeja karttaruutuihin...
 
Tästä minä oon lukenu kyllä ihan päinvastaista. F-5A oli mun ymmärtämän mukaan vähän sellainen NATO:n Volksjäger eli pieni ja ketterä torjuntahävittäjä, ja esmes Norja käytti aluksi F-104:ää rynnäkkörooliin ja F-5:ttä torjuntahävittäjänä kunnes huomasivat, että Starfighter sopii matalalentoon kuin saniainen ruuvimeisseliksi ja roolit vaihdettiin päikseen. Tyhmien pommien pudottely tai rakettirynnäkkö tietisti onnistunevat jotenkuten millä rassilla tahansa, millä on ripustimet niille ja jonkinsorttinen tähtäin. Oikeissa rynnäkkökoneissa on sitten esmes heittopommitustähtäimiä (jo 60-luvulla) ja myöhemmillä ajoilla sitten inertiasuunnistusta, maastonseurantatutkaa ynnä muuta roolinmukaista hilpettä. F-5:ssä ei vakiona ollut tietääkseni mitään näistä, ainakaan karvalakkimallissa F-5A. Tutkaa siinä ei tietysti ollut, mutta se toisaalta ei 60-luvun alussa ollut mikään itsestäänselvyys hävittäjässä eivätkä ne primitiivset tutkat muutenkaan kummoisia olleet.

Northropin inspiraatio oli Naton 'kevyt hävittäjäpommittaja' -projekti joka tuotti Fiat G 91:n ja Etendardin. Aluksi projekti kyllä oli eräänlainen 'Amerikan Gnat' mutta aika pian siitä tuli enemmänkin rynnäkköhävittäjä. N-156 oli yksi koneista joita US Army tutki omaan rynnäkkökonehankintaansa, ennen kuin USAFin gööringit ilmoittivat että kaikki kiinteäsiipiset kuuluu heille. Tuotantoversiossa koneen siipiä ja ripustimia vahvistettiin isomman pommikuorman kuljettamista varten. Myös USAFin oma vähäinen operatiivinen käyttö oli puhtaasti rynnäkkötoimintaa.

Avioniikat oli tietenkin yhtä surkeita sekä ilma- että maamaaleja vastaan. Koneen kun piti olla halpa. Kyllähän sillä oli ilmataisteluroolinsakin, transsooninen tutkaton päivähävittäjä oli vielä 60-luvulla aivan käypä peli ilmataisteluissa.

F-5Essä taas pyrittiin nimenomaan parantamaan koneen torjuntahävittäjäominaisuuksia. Inertiasuunnistusjärjestelmä taisi olla optiona mutta useimmat sen vissiin valitsivat koska se paransi rynnäkkötoimintamahdollisuuksia huomattavasti.

Joe Baugherin sivuilla on hyvää yhteenvetoa koneen kehityksestä ja ominaisuuksista.
 
Jos pitäisi valita joku halpa ja kevyt vehje rynnäköintiin, niin mielummin sitten A-4, kun siinä sentään on LABS ja vielä jonkinlainen maastotutka. F-5:llä täytyy pommitusta varten katsoa taulukosta syöksykulma ja pommin irroituskorkeus, ja -nopeus. Ei oo helppoo!
 
A-4 oli joo ihan tarkoitettu rynnäkkökoneeksi ja siinä oli senmukainen varustus, mm. se heittopommitustähtäin, maastonseurantatutka ja radioaltimetri. Myös hyötykuorma on melkein neljänneksen suurempi (3900 kg vs. 3200 kg), samaten toimintasäde ja jopa tehopainosuhde, tosin F-5:ssä on enemmän ripustimia eli siivenkärjissä Sidewinder-kiskot. Myös A-4 oli halpa kone, pieni ja ketterä matalalla, joten ei ihme että se oli parempi rynnäkköroolissa. En myöskään ymmärrä miksi USAF olisi sitä tässä roolissa käyttänyt, kun tehtävään oli tarjolla raskaampia ja parempia koneita, kuten F-100 tai F-105 ja jopa F-4. Tutkalla varustettu ja muutenkin päivitetty F-5E sen sijaan on yksi läntisistä vastineista MiG-21bisille (muita ovat F-104S ja päivitetyt Miraget, kuten Mirage 50).
 
Siis miten pinta-ala nyt tähän liittyy? Sinänsä pinta-alaa toki on vähän, pääsaarella reilu kymmenesosa Suomesta. Tosin se on vain hieman pienempi kuin Sveitsi, joka pyörittää samantyyppistä järjestelmää kuin Suomi.

Liikuteltava tutkahan on uusissa asemissa, kun sitä on siirretty muutama kilometri johonkin suuntaan. Ohjusisku menee ohi. Samoin kiitoratoja on ihan kohtuullisesti, alla vanhaa tietoa, ja nyt lienee jo enemmän.

Toisaalta, se tutka mittaa vain päällä olessaan ja luo tilannetietoa. Tuolloin sen näkyy myös viholliselle ja sen sijainti on löydettävissä. Siinä missä ilmaan nostettua vastaan ei voi hyökätä täsmä aseilla vaan se täytyy tuhota ilmataisteluohjuksella ja sen liikkuu sekä mittaa myös liikkuessaan näkisin järjestelmällä selkeitä hyötyjä sekä parempaa taistelunkestävyyttä.
 
Jos siellä lentelee droneja valtoimenaan, niin jotakin on mennyt siinä vaiheessa pieleen - ilmatilan kontrolli on menetetty ja tappio on vain ajankysymys. Satelliitteihin taas toteaisin, että saahan sitä yrittää. Serbia on suuruusluokkaa kaksi kertaa Taiwanin pääsaaren kokoinen ja NATO sai kyllä ihan tehdä töitä sen parissa. Ei vain katsottu satelliitista ja ammuttu Tomahawkeja karttaruutuihin...
Tuo "jotakin mennyt pieleen" huvittaa minua aina kun se lausutaan täällä. Ajatus siitä että omat suunnitelmat toimisivat sodassa täydellisesti on absurdi. Tarvitaan varasuunnitelmia ja senkin jälkeen joustavuutta, mukautumiskykyä ja resistenssi rohkeuden lisäksi. Suunnitelmat voivat pettää ja osin niin tekevät varmasti, koska vastapuoli ei lue sitä muistiota.

Sitten Taiwanista: tutkien liikuttelu vuoristossa tarvitsee muutakin tien. Se mitä katveita jää ja mitä voidaan kattaa valvonnalla, pitää tarkoin suunnitella ettei jää aukkoja. Päällekkäisyyttäkin pitää löytyä ja yksi mittauspaikka ei riitä. Pitää tiedustella useita vaihtoehtoisia paikkoja etukäteen ja vuoristossa katveita sekä rajoitteita tulee enemmän ympärille kuin tasamaalle. Ei riitä että nähdään vain 1 tai 2 suuntaan.

Jugoslaviasta on jo aikaa 25 vuotta ja ylikin. Silloin NATO suoritti rajoitetun ilmaoperaation, jolla säästettiin ihmishenkiä ja siviilikohteiden pommitusta. Kiinalla ei moisia pidäkkeitä ole ja invaasio olisi massiivinen.
 
Kovia ovat valehtelemaan.
Saab boss awaits Canadian decision: says ‘politics’ tipped HX fighter contest
Craig Hoyl 16 Feb 2022

"Saab’s chief executive remains disappointed but pragmatic following the Gripen E’s December 2021 defeat in Finland’s HX fighter contest, & is hopeful of success when a two-way competition concludes in Canada later this year...."
 
Harvemmin nuo valmistajat ovat hyviä häviäjiä. Boeingilta kysyttiin miksei Super Hornet päässyt edes finaaliin MRCAssa. "Me kerroimme kustannukset rehellisesti, ja eurooppalaiset valehtelivat." :rolleyes:
 
Kovia ovat valehtelemaan.

Eikös poliitikoilta nimenomaan tuossa syksyllä nähty ihan avoimia puheenvuoroja, joissa vaakaa kallistettiin Saabin suuntaan... 😏
 
Kovia ovat valehtelemaan.

“We had a great offer to Finland in all aspects. I don’t see how we could have done it better.”

Turha kitistä. Tarjous oli varmaan paras mitä pystyivät tekemään eikä huono ollut sekään (!), mutta se ei ollut kilpailun paras paketti. HX-hankkeen voittanut kokonaisuus oli kattavampi, suorituskykyarviossa paras ja se siitä. Muuta politiikkaa ei tarvittu kuin poliitikkojen suoraselkäinen ja selkeä ilmoitus kilpailun voittajasta ja että voittanut kokonaisuus hankitaan. Piste ja kiitos.
 
Onhan maailmalla paljon muita maita joihin Gripen voi olla hyvä ratkaisu. Esim tässä kuussa Kolumbian edustaja kävi Ruotsissa tutustumassa Gripeniin. Ja kuulemma Unkarissa neuvottelut 2026 loppuvan leasing-jakson jälkeisestä 10v Gripen-toiminnasta ovat käynnissä.
 
“We had a great offer to Finland in all aspects. I don’t see how we could have done it better.”

Turha kitistä. Tarjous oli varmaan paras mitä pystyivät tekemään eikä huono ollut sekään (!), mutta se ei ollut kilpailun paras paketti. HX-hankkeen voittanut kokonaisuus oli kattavampi, suorituskykyarviossa paras ja se siitä. Muuta politiikkaa ei tarvittu kuin poliitikkojen suoraselkäinen ja selkeä ilmoitus kilpailun voittajasta ja että voittanut kokonaisuus hankitaan. Piste ja kiitos.
Ja kyllä Saabillakin tiedetään, että F-35 voitti reilusti ja oikeutetusti. Mikäli näin ei olisi käynyt, olisi tällaiset kitinät säästetty julkisuudelta ja kanavoitu oikeudenkäyntiin.
 
Eikös poliitikoilta nimenomaan tuossa syksyllä nähty ihan avoimia puheenvuoroja, joissa vaakaa kallistettiin Saabin suuntaan... 😏

Minusta syksyllä ei enää. Saabia puoltavat puheenvuorot ovat paljon aikaisemmin.
 
Back
Top