Groznyin taisteluiden opetukset
- Viestiketjun aloittaja Wnaheck
- Aloitus PVM
On. Maavoimien uudistettu joukkorakenne 15 itseasiassa toi Polkupyöräpataljoonat takaisin vahvuuksiin...
Polkupyöriä olisi muuten hyvä olla mukana muillakin joukoilla, jos vain kuljetuskalustosta tilaa löytyy. Polkupyörä nopeuttaa erinäisten asioiden toimittamista, joten varsinkin johtajille ne olisivat hyödyksi. Muistelen, että itsellä meni komentopaikoilla paljon aikaa ja energiaa kohteelta toiselle siirtymiseen, mikä oli pois muusta johtamistoiminnasta. 26-tuumainen maastopyörä ei ihan tolkuttomasti veisi tilaakaan kuorma-auton lavalla.
Monessa hommassa joku nykyaikainen maastoon sopiva mopedi olisi myös kova sana. Tai kevari. Viime kesänä vedin sellaisella enduro-mallisella ktm:lla? mopedilla muutamia vetoja poluilla jne. ja yllätyin sen kelpoisuudesta. Se vei taatusti kohtuu raavasta körilästä ilman vaikeuksia, isot renkaat isoilla pykälillä, maavaraa tarpeeksi ja sitkeä kone. Polttoaineen kulutusta ei voi verrata lainkaan Pölkky-tunturien aikakauden vehkeisiin. Varmatoiminen ja luja peli, ei säikähtänyt röykytystä, osat pysyivät paikoillaan jne. Merkkiä en nyt varmasti saa mieleen, KTM on jäänyt mieleen, sellainen oranssivalkoinen peli.
Fillari on siitäkin hyvä peli, että sen voi tarvittaessa taakoittaa aika raskaasti. Siinä kulkee melkoinen määrä kiloja, jos on pakko saada kulkemaan.
Lisäksi fillari on hiljainen eikä vaadi löpöä kulkeakseen. 20-30 km siirtymä taittuu polkupyörällä hyvinkin nopeasti.
Asutuskeskustaistelussa, hajautetussa toiminnassa, puolustuksessa ja viivytyksessä irtautumiset ja pidemmätkin asemanvaihdot tapahtuisivat mopoilla ripeästi. Mopoja on myös kohtalaisen kätevä kuljettaa kuorma-auton tai traktorin lavalla pidempiä siirtoja varten. Mopon kuljettamiseen riittää B-ajokortti, jos pykäliä tarvitsee noudattaa. Niitä on otettavissa siviiliyhteiskunnalta suuria määriä sen häiritsemättä toimintaa.
Vaikka telavehkeet tekevätkin kaikesta toiminnasta mukavampaa, niin en pidä kevyttä jalkaväkeä toivottomana joukkotyyppinä. Kuten tässäkin ketjussa on tuotu esille, kevyen jalkaväen valmisteltu toiminta otollisessa maastossa on tehokasta. Valmisteltu toiminta vaatii kuitenkin aikaa. Tutustuminen maastoon, linnoittaminen, siirtymisreitit, miinoitteet, raivaukset, vahvennukset, sisäiset vastahyökkäykset jne.
Pelkkä karttatiedustelu ei ole luotettava tapa opetella maastoa, joten sinne on lähdettävä ihan kävellen. Joukkueenkin alueeseen tutustuminen sillä tarkkuudella, että ihan oikeasti tietää maaston ja pystyy ryhmittämään joukot parhaalla mahdollisella tavalla vie aikaa. Optimitilanteessa ryhmitys onnistuu kerralla, mutta aika usein joudutaan tekemään ryhmitysmuutoksia, kun kokonaisuus selkenee.
Jos lähdetään liikkeelle yksittäisestä taistelijasta, niin mielestäni hänellä pitäisi olla ryhmän pesäkkeessä useita tuliasemia. Eli esimerkiksi 2-3 poteroa. Ryhmällä on myös vara-asema ja vaihtoasema, joissa pitäisi edelleen olla yksittäiselle taistelijalle useampi tuliasema. Tästä päästään äkkiä siihen, että joukkueen tukikohdan alueella yksittäisellä taistelijalla voi olla jopa 9 poteroa. Ja koska joukkueella olisi hyvä olla useampi tukikohta, niin hommat taas moninkertaistuivat. Tähän vielä lisäksi taisteluhaudat, majoituslinnoitteet ja muut kuopat, niin huomataan, että lapio saa heilua aika pitkään. Konevoima toki helpottaa, mutta ei niilläkään joka paikkaan pääse tai ehdi.
Yksittäisen taistelijan pitää osata oman ryhmänsä pesäke kokonaisuudessaan. Ryhmien pitää osata reitit muiden ryhmien pesäkkeisiin ja joukkueiden on kyettävä vahventamaan tai tekemään komppanian sisäisiä vastahyökkäyksiä muiden joukkueiden tueksi. Siirtymisreittien tiedustelu ja opettelu ei välttämättä onnistu ensimmäisellä kerralla, varsinkin kun kaiken toiminnan pitäisi onnistua myös pimeässä.
Miinoitteiden teko vie myös oman aikansa. Lisäksi miinoitteiden sijainti pitää olla kaikilla tiedossa ja niitä pitää vartioida, jotta estetään omien joukkojen liike omiin miinoihin. Taas menee aikaa paikkojen näyttämiseen ja kiertoteiden etsimiseen. Osa joukosta sitoutuu näihinkin vartiotehtäviin.
Tästäkin puuttuu osa valmisteluista esimerkiksi huollon osalta ja "normaalin" puolustustehtävän valmistelut ovat kevyemmät kuin hajautetun taistelun.
----------------------
Ja nyt pohjustuksen päätyttyä päästään ehkä viimein itse asiaan.
Kevyt jalkaväki tarvitsee valmisteluaikaa pystyäkseen toimimaan. Tämä on muokannut ajattelua siihen suuntaan, että: 1. aikaa on aina käytössä riittävästi (koska ilman valmisteluja ei pärjätä) ja 2. vihollinen hyökkää aina suunnitelman mukaan (koska muuten pitäisi valmistautua vaikka ja mihin).
Entä jos...? Tai paremminkin: MITÄ SITTEN, KUN...?
---------------------
Loppukevennykseksi pari karttaa Fallujahista:
Päätiet ja rautatie kulkevat itä-länsi suunnassa. Lännessä joki, mikä estää tai hidastaa kummankin puolen liikettä. Aika helposti kuviteltavissa, että mekanisoitu joukko hyökkäisi idästä ja pyrkisi painamaan puolustajan jokea vasten.
Tultiinkin pohjoisesta sisään kapeita teitä pitkin. Kaksi ihan oikeasti mekanisoitua pataljoonaa ja merijalkaväen pataljoonillakin oli ajoneuvoja.
Pelkkä karttatiedustelu ei ole luotettava tapa opetella maastoa, joten sinne on lähdettävä ihan kävellen. Joukkueenkin alueeseen tutustuminen sillä tarkkuudella, että ihan oikeasti tietää maaston ja pystyy ryhmittämään joukot parhaalla mahdollisella tavalla vie aikaa. Optimitilanteessa ryhmitys onnistuu kerralla, mutta aika usein joudutaan tekemään ryhmitysmuutoksia, kun kokonaisuus selkenee.
Jos lähdetään liikkeelle yksittäisestä taistelijasta, niin mielestäni hänellä pitäisi olla ryhmän pesäkkeessä useita tuliasemia. Eli esimerkiksi 2-3 poteroa. Ryhmällä on myös vara-asema ja vaihtoasema, joissa pitäisi edelleen olla yksittäiselle taistelijalle useampi tuliasema. Tästä päästään äkkiä siihen, että joukkueen tukikohdan alueella yksittäisellä taistelijalla voi olla jopa 9 poteroa. Ja koska joukkueella olisi hyvä olla useampi tukikohta, niin hommat taas moninkertaistuivat. Tähän vielä lisäksi taisteluhaudat, majoituslinnoitteet ja muut kuopat, niin huomataan, että lapio saa heilua aika pitkään. Konevoima toki helpottaa, mutta ei niilläkään joka paikkaan pääse tai ehdi.
Yksittäisen taistelijan pitää osata oman ryhmänsä pesäke kokonaisuudessaan. Ryhmien pitää osata reitit muiden ryhmien pesäkkeisiin ja joukkueiden on kyettävä vahventamaan tai tekemään komppanian sisäisiä vastahyökkäyksiä muiden joukkueiden tueksi. Siirtymisreittien tiedustelu ja opettelu ei välttämättä onnistu ensimmäisellä kerralla, varsinkin kun kaiken toiminnan pitäisi onnistua myös pimeässä.
Miinoitteiden teko vie myös oman aikansa. Lisäksi miinoitteiden sijainti pitää olla kaikilla tiedossa ja niitä pitää vartioida, jotta estetään omien joukkojen liike omiin miinoihin. Taas menee aikaa paikkojen näyttämiseen ja kiertoteiden etsimiseen. Osa joukosta sitoutuu näihinkin vartiotehtäviin.
Tästäkin puuttuu osa valmisteluista esimerkiksi huollon osalta ja "normaalin" puolustustehtävän valmistelut ovat kevyemmät kuin hajautetun taistelun.
----------------------
Ja nyt pohjustuksen päätyttyä päästään ehkä viimein itse asiaan.
Kevyt jalkaväki tarvitsee valmisteluaikaa pystyäkseen toimimaan. Tämä on muokannut ajattelua siihen suuntaan, että: 1. aikaa on aina käytössä riittävästi (koska ilman valmisteluja ei pärjätä) ja 2. vihollinen hyökkää aina suunnitelman mukaan (koska muuten pitäisi valmistautua vaikka ja mihin).
Entä jos...? Tai paremminkin: MITÄ SITTEN, KUN...?
---------------------
Loppukevennykseksi pari karttaa Fallujahista:
Päätiet ja rautatie kulkevat itä-länsi suunnassa. Lännessä joki, mikä estää tai hidastaa kummankin puolen liikettä. Aika helposti kuviteltavissa, että mekanisoitu joukko hyökkäisi idästä ja pyrkisi painamaan puolustajan jokea vasten.
Tultiinkin pohjoisesta sisään kapeita teitä pitkin. Kaksi ihan oikeasti mekanisoitua pataljoonaa ja merijalkaväen pataljoonillakin oli ajoneuvoja.
Vonka
Supreme Leader
Onhan tämä opettavaista ja amerikkalaisten operaatiota voi hyvinkin verrata Tshetseniaan ja tiedotuspolitiikan osalta myös nykyiseen Ukrainaan. Kartanluvun lisäksi voimme seurata sodan omia merkkejä. Mistä hyökkäys tulee? Populaaristi ja kansantajuisesti tilannetta ei olekaan avattu liikaa, joten tehdään se nyt.
Jotta tätäkin voimme me tavalliset ressut pohtia, on paikallaan valottaa, mistä oli kysymys. Korjatkaa virheet.
Tilanne ja hyökkäyksen aattopäivät
Fallujahin kaupunkiin syntyi kapinalliskeskittymä, jonka Yhdysvaltain ja Britannian joukot selvittivät Yhdysvaltain laillistaman Irakin hallinnon valtuutuksella marras-joulukuussa 2004. Kaupungissa oli taisteltu jo huhtikuussa, mutta tämä toinen Fallujahin taistelu oli amerikkalaisille vaikein sitten Huyen kaupungin taisteluiden Vietnamissa 1968.
Syyskuussa Fallujahissa väitettiin olevan oli kapinallisjohtaja Abu Musab Al-Zarqawi n. 5000 taistelijan kanssa. Taustoiltaan olivat "ei-irakilaisia". Heillä oli täysi kontrolli, koska amerikkalaisia oli ollut paikalla viimeksi huhtikuussa.
Amerikkalaiset aloittivat Fallujahin pohjoisosien pommitukset lokakuussa 2004 ja jatkoivat niitä oikeastaan kuukauden, joten ei se hirveä yllätys ollut, että heillä oli kiinnostusta siihen pohjoisreunaan. Pohjoisosa tyhjeni asukkaista, kuten oikeastaan koko kaupunki. Keskustassa asui enää etupäässä miehiä. Naiset ja lapset olivat pääasiassa siirtyneet Bagdadiin ja rauhallisemmille alueille. 500 000:sta asukkaasta oli marraskuussa jäljellä ehkä 100 000, etupäässä miehiä.
Marraskuun alussa pommitukset siirtyivät koko kaupungin alueelle. Yöt olivat raskaita mutta amerikkalaiset pitivät päivittäin pommituksessa tauon aamuseitsemän ja yhden välillä. Näinä aikoina liikkuminen oli mahdollista. Merkittävin marketti eli souk oli auki aamusta puoleenpäivään mutta 4.11. sieltä loppui ruoka.
Tällöin Irakin hallitus ilmoitti katkaisevansa kaikki tiet Bagdadiin ja Ramadiin. Miehet laskivat, että sitten alkaa ruoka loppua mutta kaupungissa oli paljon vuohia. Kaupungista oli vähän aikaa auki yksi reitti, joka kulki U.S. Armyn checkpointin kautta.
Sairaalat olivat ilman lääkkeitä ja katkeileva sähkö teki operaatioista vaikeita. Pommituksissa loukkaantuneita tuli sisään 10-18 päivässä.
Operaation aattopäivä
Marraskuun 7. Merijalkaväki oli Fallujahista pohjoiseen. UAV-tietoa kerättiin kapinallisten ammuntaharjoituksista ja asemista. Selvitettiin tarkka-ampujien tuliasemat.
Todellisuudessa kapinallisia oli 3700 komentajinaan Omar Hadid, Abdullah Shaddad Hemin Shaleem-Banishari. He ottivat yhteen 13 500 sotilaan vahvuisen mekanisoidun liittouman kanssa. Rakennusten tutkintaa ja puhdistamista kesti marraskuun 8. päivästä aina joulukuun 23. päivään. Osa joukoista käytettiin kaupungin piirittämiseen.
U.S.:
Regimental Combat Team 1 comprised 3rd Battalion/1st Marines, 3rd Battalion/5th Marines, Naval Mobile Construction Battalion 4 and 23 (Seabees) as well as the U.S. Army's 2nd Battalion/7th Cavalry. Regimental Combat Team 7 comprised the 1st Battalion/8th Marines, 1st Battalion/3rd Marines, the U.S. Army's 2nd Battalion/2nd Infantry and 2nd Battalion/12th Cavalry.
Kapinalliset: tiedustelun mukaan tuhatkunta hardcore-tyyppiä Tshetseniasta, Syyriasta, iranista, Filippiineiltä, Libyasta ja Saudi-Arabiasta + irakilaiset hangaroundit.
Operaation alku
Irakilainen 36. Pataljoona aloitti hyökkäyksen yöllä lännestä ja etelästä (@Wnaheck) mukanaan yhdysvaltain erikoisjoukkojen neuvonantajia, merijalkaväen tiedustelujoukkue, kaksi joukkuetta 2. Jalkaväkidivisioonasta, yksi panssarjoukkue samasta divisioonasta sekä Bravo-komppania merijalkaväen reservistä.
Tämä hyökkäys vaikutti hyvän aikaa ja eteni jo sairaalalle ja joen viereen länsiosiin sekä sillalle. Sitten tultiin päähyökkäyksellä pohjoisesta.
Taistelu
Liian pitkä stoori
Laivaston pioneeriryhmä otti haltuun kaksi voimalaitosta pohjoisessa ja luoteessa ja katkaisi sähköt. Kaksi merijalkaväen taisteluosastoa (RCT-1 ja RCT-2) hyökkäsivät pimeyden turvin hakemaan tuntumaa ja niihin liittyi kaksi pataljoonakoon ryhmää, joista 2./2. Infantry Regiment oli kokonaan mekanisoitu. Näiden kahden takana tuli heti neljä pataljoonaa puhdistamaan jäljelle jääviä pesäkkeitä rakennuksista. Kaksi rykmenttiä, divisioona ja merijalkaväen tiedustelupataljoona saartoivat kaupungin. Brittien 1. Pataljoona partioi itään johtavien teiden suunnassa.
Rautatieasemasta tuli eräänlainen taistelukeskus. Ilmasuojan avulla edettiin katu kadulta ja mukana oli panssaroituja puskutraktoreita.
Periaatteessa pahimmat vastarintapesäkkeet mahtuivat noin kymmeneen kerrostaloon. Mutta kaupungissa oli paljon improvisoituja pommeja, ansoja (IED) ja miinoitteita.
Taistelun jälkeen
Tuli kuukausien uutissulku. Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että puolueettomat uutistoimistot eivät yksinkertaisesti pääse maahan, vaan ainoastaan Yhdysvalloille mieleiset "Life Newsit". Myös Yhdysvaltain oma kansa pidettiin hyvin tehokkaasti irti tapahtumien todellisesta luonteesta.
Al-Zarqawi oli muuten häipynyt aikapäiviä, kun vielä pääsi, samoin luultavasti myös osa vierasperäisistä taistelijoista.
Amerikkalaisia kaatui 95 ja haavoittui 560, irakilaisia 8 kaat 43 haav, brittejä 4 kaat 10 haav.
Kapinallisia kaatuneita laskettiin 1200 ja vangittiin 1500. Toisaalta oli epäselvyyttä kuka siellä oli kuka.
Esimerkiksi tässä lähteessä lainaamani ja asioista suoraan Fallujahista raportoinut irakilaistaustainen BBC:n toimittaja katosi.
Tuollainen hitihatipumppu siellä panssariarmeijaa viivytti puolitoista kuukautta, mutta eiväthän he olisi mitenkään voineet torjua hyökkääjää.
Jotta tätäkin voimme me tavalliset ressut pohtia, on paikallaan valottaa, mistä oli kysymys. Korjatkaa virheet.
Tilanne ja hyökkäyksen aattopäivät
Fallujahin kaupunkiin syntyi kapinalliskeskittymä, jonka Yhdysvaltain ja Britannian joukot selvittivät Yhdysvaltain laillistaman Irakin hallinnon valtuutuksella marras-joulukuussa 2004. Kaupungissa oli taisteltu jo huhtikuussa, mutta tämä toinen Fallujahin taistelu oli amerikkalaisille vaikein sitten Huyen kaupungin taisteluiden Vietnamissa 1968.
Syyskuussa Fallujahissa väitettiin olevan oli kapinallisjohtaja Abu Musab Al-Zarqawi n. 5000 taistelijan kanssa. Taustoiltaan olivat "ei-irakilaisia". Heillä oli täysi kontrolli, koska amerikkalaisia oli ollut paikalla viimeksi huhtikuussa.
Amerikkalaiset aloittivat Fallujahin pohjoisosien pommitukset lokakuussa 2004 ja jatkoivat niitä oikeastaan kuukauden, joten ei se hirveä yllätys ollut, että heillä oli kiinnostusta siihen pohjoisreunaan. Pohjoisosa tyhjeni asukkaista, kuten oikeastaan koko kaupunki. Keskustassa asui enää etupäässä miehiä. Naiset ja lapset olivat pääasiassa siirtyneet Bagdadiin ja rauhallisemmille alueille. 500 000:sta asukkaasta oli marraskuussa jäljellä ehkä 100 000, etupäässä miehiä.
Marraskuun alussa pommitukset siirtyivät koko kaupungin alueelle. Yöt olivat raskaita mutta amerikkalaiset pitivät päivittäin pommituksessa tauon aamuseitsemän ja yhden välillä. Näinä aikoina liikkuminen oli mahdollista. Merkittävin marketti eli souk oli auki aamusta puoleenpäivään mutta 4.11. sieltä loppui ruoka.
Tällöin Irakin hallitus ilmoitti katkaisevansa kaikki tiet Bagdadiin ja Ramadiin. Miehet laskivat, että sitten alkaa ruoka loppua mutta kaupungissa oli paljon vuohia. Kaupungista oli vähän aikaa auki yksi reitti, joka kulki U.S. Armyn checkpointin kautta.
Sairaalat olivat ilman lääkkeitä ja katkeileva sähkö teki operaatioista vaikeita. Pommituksissa loukkaantuneita tuli sisään 10-18 päivässä.
Operaation aattopäivä
Marraskuun 7. Merijalkaväki oli Fallujahista pohjoiseen. UAV-tietoa kerättiin kapinallisten ammuntaharjoituksista ja asemista. Selvitettiin tarkka-ampujien tuliasemat.
Todellisuudessa kapinallisia oli 3700 komentajinaan Omar Hadid, Abdullah Shaddad Hemin Shaleem-Banishari. He ottivat yhteen 13 500 sotilaan vahvuisen mekanisoidun liittouman kanssa. Rakennusten tutkintaa ja puhdistamista kesti marraskuun 8. päivästä aina joulukuun 23. päivään. Osa joukoista käytettiin kaupungin piirittämiseen.
U.S.:
Regimental Combat Team 1 comprised 3rd Battalion/1st Marines, 3rd Battalion/5th Marines, Naval Mobile Construction Battalion 4 and 23 (Seabees) as well as the U.S. Army's 2nd Battalion/7th Cavalry. Regimental Combat Team 7 comprised the 1st Battalion/8th Marines, 1st Battalion/3rd Marines, the U.S. Army's 2nd Battalion/2nd Infantry and 2nd Battalion/12th Cavalry.
Kapinalliset: tiedustelun mukaan tuhatkunta hardcore-tyyppiä Tshetseniasta, Syyriasta, iranista, Filippiineiltä, Libyasta ja Saudi-Arabiasta + irakilaiset hangaroundit.
Operaation alku
Irakilainen 36. Pataljoona aloitti hyökkäyksen yöllä lännestä ja etelästä (@Wnaheck) mukanaan yhdysvaltain erikoisjoukkojen neuvonantajia, merijalkaväen tiedustelujoukkue, kaksi joukkuetta 2. Jalkaväkidivisioonasta, yksi panssarjoukkue samasta divisioonasta sekä Bravo-komppania merijalkaväen reservistä.
Tämä hyökkäys vaikutti hyvän aikaa ja eteni jo sairaalalle ja joen viereen länsiosiin sekä sillalle. Sitten tultiin päähyökkäyksellä pohjoisesta.
Taistelu
Liian pitkä stoori
Laivaston pioneeriryhmä otti haltuun kaksi voimalaitosta pohjoisessa ja luoteessa ja katkaisi sähköt. Kaksi merijalkaväen taisteluosastoa (RCT-1 ja RCT-2) hyökkäsivät pimeyden turvin hakemaan tuntumaa ja niihin liittyi kaksi pataljoonakoon ryhmää, joista 2./2. Infantry Regiment oli kokonaan mekanisoitu. Näiden kahden takana tuli heti neljä pataljoonaa puhdistamaan jäljelle jääviä pesäkkeitä rakennuksista. Kaksi rykmenttiä, divisioona ja merijalkaväen tiedustelupataljoona saartoivat kaupungin. Brittien 1. Pataljoona partioi itään johtavien teiden suunnassa.
Rautatieasemasta tuli eräänlainen taistelukeskus. Ilmasuojan avulla edettiin katu kadulta ja mukana oli panssaroituja puskutraktoreita.
Periaatteessa pahimmat vastarintapesäkkeet mahtuivat noin kymmeneen kerrostaloon. Mutta kaupungissa oli paljon improvisoituja pommeja, ansoja (IED) ja miinoitteita.
Taistelun jälkeen
Tuli kuukausien uutissulku. Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että puolueettomat uutistoimistot eivät yksinkertaisesti pääse maahan, vaan ainoastaan Yhdysvalloille mieleiset "Life Newsit". Myös Yhdysvaltain oma kansa pidettiin hyvin tehokkaasti irti tapahtumien todellisesta luonteesta.
Al-Zarqawi oli muuten häipynyt aikapäiviä, kun vielä pääsi, samoin luultavasti myös osa vierasperäisistä taistelijoista.
Amerikkalaisia kaatui 95 ja haavoittui 560, irakilaisia 8 kaat 43 haav, brittejä 4 kaat 10 haav.
Kapinallisia kaatuneita laskettiin 1200 ja vangittiin 1500. Toisaalta oli epäselvyyttä kuka siellä oli kuka.
Esimerkiksi tässä lähteessä lainaamani ja asioista suoraan Fallujahista raportoinut irakilaistaustainen BBC:n toimittaja katosi.
Tuollainen hitihatipumppu siellä panssariarmeijaa viivytti puolitoista kuukautta, mutta eiväthän he olisi mitenkään voineet torjua hyökkääjää.
Viimeksi muokattu: