Tuon lisäksi voi mainita samalta kustantajalta:
Suomalainen korpisoturi
Nainen sodassa
Kun suomi taisteli
Lyhyitä, selkeitä, hyviä artikkeleita, kirjoittajina aikansa tekijämiehet (ja naiset).
Hävittäjä-ässät kautta aikojen
- Viestiketjun aloittaja Ikarus
- Aloitus PVM
Tuon lisäksi voi mainita samalta kustantajalta:
Suomalainen korpisoturi
Nainen sodassa
Kun suomi taisteli
Lyhyitä, selkeitä, hyviä artikkeleita, kirjoittajina aikansa tekijämiehet (ja naiset).
Ikarus
Respected Leader
Kuvassa prinssi Heinrich kapteenina peltiä jo aika kivasti kauluksessa.
Heinrich zu sayn Wittgenstein. Häntä sivuttiin jo ww2 hävittäjät ketjussa.
Pimeyden ruhtinas, prinssi joka oli Luftwaffen yöhävittäjälennoston yksi suurista.
Oli varhain elämässään natsi, vaan suomut putosivat silmiltä sodan edetessä, jopa niin, että pohti vakavasti Hitlerin päästämistä pois päiviltä. Ei ehtinyt toteuttaa suunnitelmaansa, sota vei miehen.
Hän ei kuulunut suuriin hävittäjäjohtajiin. Ei ollut pidetty esimies syrjäänvetäytyvän luonteensa ja esimiesasemansa ajoittaisen väärinkäytön takia. Hän varasi parhaita apajia kylmästi itselleen, käski alaistensa pysyä pois tieltä.. Piti hyvää kuria myös koneessa: kerran määräsi tutkaoperaattorinsa koneessa asentoon ( miten operaattori asennon toteutti, on jäännyt hämärän peittoon..) ja rankaisi miestä kontaktin toistuvasta hukkamisesta. Myöhemmin samalla lennolla 3 ilmavoittoa myöhemmin hän armahti ja jopa palkitsi miehen.
Hänen ja toisen prinssin elämästä on kirjoitettu kirja: Pimeyden runtinaat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heinrich_zu_Sayn-Wittgenstein
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
Eikös tämä kaveri tykännyt simputtaa miehistönsä jäseniä ?
EDIT: Sori. Vastaus löytyikin jo tuosta sun viestistä.
Samovarius
Ylipäällikkö
Ainakin P-47:n kohdalla kohdistukseen vaikuttanevat ensinnäkin koneen siirtyminen saattohävittäjästä rynnäkkö/maataistelukoneeksi vuoden 1944 alusta eteenpäin (missä vankkarakenteinen kone toimikin hyvin, samaten siipiprofiili ja ahtimet pelasinvat suht hyvin matalalla. Ennenkaikkea yksimoottoristen raskassarjalainen juggernautti kesti osumia ja kantoi yli tonnin pommilastia), missä varmasti haluttiin "haulikkovaikutusta" esimerkiksi rynnäköinnissä maantiekolonnia tai junia vastaan. Toisekseen, koneessa oli 8 .50 cal konekivääriä, eli siinä oli säätämisen varaakin. Ei mikään varmaankaan estäny säätämästä sisä-kk:ita tarkasti tähtäyspisteeseen halutulle matkalle, ja sivu-kk:itä ampumaan kohteen vierelle, yli ja ali. Tuloksena olisi ollut kohteen näkökulmasta "lyijysikari", jokta tarjosi hyvän tulenpeiton ilmataistelussa, ja ennenkaikkea aluevaikutusta maamaaleja vastaan.
Ikarus
Respected Leader
Walter "Gulle" Oesau, eräs Lufwaffen parhaista hävittäjäjohtajista. Hänessä yhdistyi taistelukyky, johtajuus ja taito opettaa nuoremmille ilmataistelun saloja.
10 ilmavoittoa Espanjasta. 73 länsirintamalla ja 44 itärintamalla, yhteensä 127 pudotusta.
Tullaan aina muistamaan yhtenä Luftwaffen kyvykkäimmistä miehistä.
Oesau kaatui ilmataistelussa ylivoimaa vastaan Belgiassa 11.5.1944 JG1:n komentajana. Lähti lennolle kuumeessa ja loppuun lentäneenä saatuaan Göringiltä puhelun, missä tämä haukkui Oesaun pelkuriksi. USAF:n Lightingit ampuivat hänet alas Eifelin yllä.
Johannes Steinhoff piti Oesauta Luftwaffen sitkeimpänä miehenä ruumiillisesti että henkisesti, mutta pitkä sota ajoi vahvimmatkin välillä yli suorituskykyrajojen.
Lähde: Mike Spick, Luftwaffen Hävittäjä-Ässät
tulikomento
Supreme Leader
Kuva alla Gollob itärintamalla syventyneenä venäjän sanakirjaan ja kuulustelemassa alasammuttua sotavankia. Nimeä en saa äkkiä päähänäni (Antonov?) mutta kuulusteltava sotavanki lensi talvisodassa I-16:lla suomalaisia vastaan.
Hävittäjälentäjien kenraali epäsuosioon joutuneen Gallandin jälkeen. Sota oli jo siinä vaiheessa saksan kannalta hävitty.
Gordon Gollob (16. kesäkuuta 1912 - 8. syyskuuta 1987) oli itävaltalainen hävittäjälentäjä Kolmannen valtakunnan Luftwaffessa. Hän syntyi GrazissaGordon MacGollob-nimisenä. Hänen isänsä oli skotti, joka oli muuttanut Itävaltaan. Gordon Gollob liittyi Itävallan Bundesheeriin vuonna 1933 ja vaihtoi nimensä jo tuolloin "germaanisemmaksi". Gollobin pudotussuhde oli 2.27 [1]
Anschlussin jälkeen hän siirtyi Kolmannen valtakunnan upseerikaartiin. Siirto oli hänelle helppo, koska hän oli natsi. Hän otti osaa Puolan miehitykseen, jossa yhteydessä saavutti ensimmäiset ilmavoittonsa. Seuraavat ilmataistelut liittyivätNorjan miehitykseen. Hän osallistui myös "Taisteluun Britanniasta". Hän siirtyi Neuvostoliiton vastaiselle rintamalle heti Operaatio Barbarossan alussa. Hän saavutti 53 ilmavoittoa kahtena syyskesän kuukautena ja peräti yhdeksän voittoa yhtenä päivänä. Joulukuussa 1941 hänet vedettiin kotirintamalle Bf 109:n kehitysversion koelentoihin. Keväällä 1942 hän oli Krimin rintamalla. Lokakuussa 1942 hänet siirrettiin Ranskaan esikuntatehtäviin. Huhtikuussa 1944 Gollob nimitettiin General der Jagdflieger Adolf Gallandin esikuntaan. Hänestä tuli koelentämisen johtaja. Hän johti Ardennien vastahyökkäyksen hävittäjätoimintaa. Tammikuussa 1945 hänestä tuli General der Jagdflieger. Hän saavutti kaikkiaan 150 ilmavoittoa 340 lennolla, joka on harvinaisen suuri voittojen lukumäärä lentojen lukumäärään nähden.
Toisen maailmansodan jälkeen hän kirjoitti ilmailulehtiin elääkseen. Vuonna 1948 hän ryhtyi Itävallan "Itsenäisyyspuolueen" johtajaksi, jonka jälkeen työskenteli auto- ja moottorialan yrityksessä.
edit: kuvanlisäys jostain syystä tökki.. syy on luullakseni näppäinten takana.
- Spick Mike: Luftwaffen hävittäjä-ässät. Koala-kustannus, 1999. ISBN 952-5186-07-5.
Gollobista on jäänyt ainakin mulle hieman vastenmielinen käsitys. Joissain saksalaislentäjien muistelmissa kerrottiin, että kun Gollob korvasi potkut saaneen Gallandin hävittäjälentäjien kenraalina, muuttui jo valmiiksi epätoivoinen mieliala lentäjien keskuudessa vielä surkeammaksi. Sanotaan, ettei Gollobin johtajaominaisuudet olleet lähelläkään Gallandin vastaavia. Ainakin Johannes Steinhoff muisteli myöhemmin Gollobin keskittyneen virassaan lähinnä Göringin ja muiden natsipamppujen mielistelyyn. Vaikka varmasti hyvä lentäjä olikin, niin ei välttämättä johtaja-ainesta.
Ikarus
Respected Leader
Kyllä samanlainen käsitys Gollobista on päässyt muotoutumaan myös minulle. Galland muistelmissaan kertoo, että ensimmäiset viikot uudessa virassaan hävittäjälentäjien kenraalina Gollob paneutui penkomaan edeltäjänsä tekemisiä sillä innolla, että muu viranhoito meinasi jäädä hunningolle. Poliitiikka vaikutti nimitykseen, Himmler halusi vahvistaa natsipuolueen asemaa Luftwaffessa ja innokas natsi Gollob sai viran.
Erinomainen lentäjä ei välttämättä ole hyvä johtaja. Tämä piti paikkansa Gollobin kohdalla. Ja jossain määrin myös Hartmannin, joka lensi sotansa käytännössä rivimiehenä. Esimiesaseman paineet eivät hänen harteilleen kasaantuneet eivätkä lentämistä rajoittaneet ennen kuin sodan loppupuolella. Hartmanin kunniaksi on sanottava, että hän ei lentänyt itseään loppuun, kuten kovin monet lentäjät.
Walter Krupinski oli jo sodan loppupuolella varsin finaalissa hänkin, otti löysin rantein viranhoidon JG26:n laivueen komentajana. Laivue olisi kaivannut ryhdistämistä, pojat sai duunailla parrat ja hiukset pitkinä mitä huvittaa. Sota oli jo -44 lopulla Saksan kannalta hävitty, osa johtajistakin teki pakollisia kuvioita säästellen henkikultaansa, mikä toisaalta tietysti olikin fiksu strategia.
Hajo Herrman, jolle duuni (hävittäjälentäjien kenraali) oli jo alustavasti luvattu, sivuutettiin. Sai Herrman jonkun muun vaikutusvaltaisen viran lohdutuspalkinnoksi. Herrman kannatti törmäystaktiikaa, siis kamikaze touhuja jenkkien pommareita vastaan, Galland vastusti. 1 ainoa törmäyshyökkäys tehtiin ja tulokset eivät olleet häävejä. Galland sanoi Herrmanille: Jos herra Eversti (Herrman) itse johtaa törmäysiskua, niin mikäpä siinä sitten. Vaan ei, Herrman aikoi johtaa operaatiota turvallisesti maankamaralta..
Natseja ei loppupeleissä Luftwaffessa paljon ollut, vaikka toisin saattaisi joku kuvitella.
Ikarus
Respected Leader
-Dolfo-tai -Mufti- lempinimillä myös tunnettu.
WW2 ässistä tunnetuin, ottaen huomioon kaikki kansakunnat.
Adolf Josef Ferdinand Galland (19. maaliskuuta1912Westerholt,Saksa – 9. helmikuuta1996Remagen-Oberwinter, Saksa) oli toisen maailmansodanhävittäjälentäjä ja natsi-Saksan hävittäjäilmavoimien komentaja General der Jagdflieger vuosina 1941−1945. Galland saavutti 103 ilmavoittoa ja sai rautaristin ritariristin tammenlehvin, miekoin ja timantein. Gallandin pudotussuhde oli 4.09.
Nautti Göringin sijaan hävittäjälentäjien kunnioitusta ja luottamusta. Virkatehtävissään tinkimätön, vapaalla showmies joka osasi nauttia elämän hyvistä puolista. Tunnuspiireitä ainainen sikari suupielessä, ryppyyn väännetty koppalakki sekä ylös asti napitettu asetakki.
Myös kaksi hänen veljistään oli sotilaslentäjiä: Paul Galland kaatui vuonna 1942 jaWilhelm-Ferdinand ”Wutz” Galland vuonna 1943. Molemmat lensivät JG26 Slageterissä Adolfin ollessa rykmentin komentaja samassa yksikössä. Jatkuva sotalentojen rasitus alkoi vuoden 1941 lopulla tuntua, eikä sisällä pysynyt ennen iltaa kuin punaviiniin vatkattu raaka kananmuna.
Nimitys hävittäjälentäjien kenraaliksi Möldersin kuoltua oli Gallandille sekä pettymys että helpotus, siinä vaiheessa hän oli jo ymmärtänyt, ettei hänkään ole kuolematon.
Vuonna 1935 Gallandille sattui onnettomuus matalalla suoritetun syöksykierteen oikaisun myöhästyessä. Hän sai kallonmurtumia ja vasen silmä vahingoittui. Hän sai jatkaa lentäjän uraansa komentajan ”hukatessa” lääkärinlausunnon.[2] Vuonna 1936 hän oli uudelleen onnettomuudessa yrittäessään laskua epäkuntoisella koneella. Lausunto silmän kunnosta paljastui johtaen selvityksiin ja uuteen lääkärintarkastukseen lentokelpoisuuden toteamiseksi. Galland selviytyi näöntarkastuksesta opettelemalla toverinsa varastaman tarkistustaulun ulkoa. Syöksykierteen oikaisu epäonnistui, koska lennettävänä olevaan kaksitasoon Galland lisäsi pyrstöön tiiliskiven lisäpainoksi, jotta kone olisi mukavammin kierteeseen mennyt. No nyt meni hyvin vaan ei koskaan oiennut.
Onnettomuus muokkasi hänen kasvonpiiteitään pysyvästi. Yllä olevassa kuvassakin murtunut nenä ja arvet kasvoissa hyvin erottuu.
jatkan juttua joku ilta
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
-Dolfo-tai -Mufti- lempinimillä myös tunnettu.
WW2 ässistä tunnetuin, ottaen huomioon kaikki kansakunnat.
Adolf Josef Ferdinand Galland (19. maaliskuuta1912Westerholt,Saksa – 9. helmikuuta1996Remagen-Oberwinter, Saksa) oli toisen maailmansodanhävittäjälentäjä ja natsi-Saksan hävittäjäilmavoimien komentaja General der Jagdflieger vuosina 1941−1945. Galland saavutti 103 ilmavoittoa ja sai rautaristin ritariristin tammenlehvin, miekoin ja timantein. Gallandin pudotussuhde oli 4.09.
Nautti Göringin sijaan hävittäjälentäjien kunnioitusta ja luottamusta. Virkatehtävissään tinkimätön, vapaalla showmies joka osasi nauttia elämän hyvistä puolista. Tunnuspiireitä ainainen sikari suupielessä, ryppyyn väännetty koppalakki sekä ylös asti napitettu asetakki.
Myös kaksi hänen veljistään oli sotilaslentäjiä: Paul Galland kaatui vuonna 1942 jaWilhelm-Ferdinand ”Wutz” Galland vuonna 1943. Molemmat lensivät JG26 Slageterissä Adolfin ollessa rykmentin komentaja samassa yksikössä. Jatkuva sotalentojen rasitus alkoi vuoden 1941 lopulla tuntua, eikä sisällä pysynyt ennen iltaa kuin punaviiniin vatkattu raaka kananmuna.
Nimitys hävittäjälentäjien kenraaliksi Möldersin kuoltua oli Gallandille sekä pettymys että helpotus, siinä vaiheessa hän oli jo ymmärtänyt, ettei hänkään ole kuolematon.
Vuonna 1935 Gallandille sattui onnettomuus matalalla suoritetun syöksykierteen oikaisun myöhästyessä. Hän sai kallonmurtumia ja vasen silmä vahingoittui. Hän sai jatkaa lentäjän uraansa komentajan ”hukatessa” lääkärinlausunnon.[2] Vuonna 1936 hän oli uudelleen onnettomuudessa yrittäessään laskua epäkuntoisella koneella. Lausunto silmän kunnosta paljastui johtaen selvityksiin ja uuteen lääkärintarkastukseen lentokelpoisuuden toteamiseksi. Galland selviytyi näöntarkastuksesta opettelemalla toverinsa varastaman tarkistustaulun ulkoa. Syöksykierteen oikaisu epäonnistui, koska lennettävänä olevaan kaksitasoon Galland lisäsi pyrstöön tiiliskiven lisäpainoksi, jotta kone olisi mukavammin kierteeseen mennyt. No nyt meni hyvin vaan ei koskaan oiennut.
Onnettomuus muokkasi hänen kasvonpiiteitään pysyvästi. Yllä olevassa kuvassakin murtunut nenä ja arvet kasvoissa hyvin erottuu.
jatkan juttua joku ilta
Oli vissiin myös Euroopan nuorin kenraali sitten Napoleonin. Ja erikoista taisi olla myös se, että kaverin Mersuun oli asennettu tupakansytytin sikarin pössyttelyä varten. Gallandin muistelmakirja "Ensimmäiset ja viimeiset" on pirunmoinen klassikko, joka kuuluu jokaisen sotilasilmailufanin kirjahyllyyn.
Ikarus
Respected Leader
Galland, jatkuu.
Osa wikistä, osa omaa tekstiä.
Espanjan sisällissodan aikana hän komensi Legion Condorin laivuetta El Ferrolissa vuoden 1937 keskivaiheilla. Tällöin hänen käytössään oli kaksitasoinen Heinkel He 51, jolla hän suoritti yli 300 tehtävää. Vuonna 1939 hänelle myönnettiin Espanjan risti.
Lennot olivat pääosin maataistelulentoja. Hävittäjänä ei He-51:llä tehnyt Tsaikkoja ja I-16:tä vastaan juuri mitään.
Heinkell 51:llä saattoi harrastaa myös psykologista sodankäyntiä: Tietyllä kierrosluvulla moottorista lähti raskaan konekiväärin tulitukselta kuulostava kova ääni ja tämä herätti kauhua vastustajan juoksuhaudoissa. Tällä kierrosluvulla vain ei oikeasti voinut tulittaa, tahdistin ei toiminut niillä kierroksilla. Galland keksi teettää mekaanikoilla bensapommeja, joita he tiputtelivat juoksuhautoihin.
Gallandin seuraajaksi laivueen komentajaksi saapasteli nuori luutnantti pahvinen matkalaukku kädessään. Werner Mölders.
Gallandin harmiksi laivue alkoi saada samaan aikaan käyttöön bf 109:ä, kun hänen oma kautensa Espanjassa päättyi.
Puola ja Englanti
Gallandin Messerschmitt Bf 109 E-4 kesällä 1940
Galland lentokentällä Etelä-Italiassa 1943.
Juuri ennen toisen maailmansodan puhkeamista Galland ylennettiin kapteeniksi. Sodan alettua hän toimi ilmasta-maahan operaatioissa Puolan offensiivissa. Vuoden 1940 huhtikuussa Galland siirrettiin Jagdgeschwader 27 -hävittäjärykmenttiin, rykmentin komentajan adjutantiksi. Kesäkuusta 1940 lähtien Galland lensi Jagdgeschwader 26 ”Schlageterissä”, III./JG 26:n laivueenkomentajana (saks. Gruppenkommandeur), taistelussa Britanniasta. Yksikkö toimi Pas de Calaisista käsin Messerschmitt Bf 109 E-koneilla. Galland ylennettiin heinäkuussa majuriksi, elokuussa 1940 hän sai komennuksen JG 26:n rykmentinkomentajaksi (saks.Geschwaderkommodore) ja marraskuussa hänet ylennettiin everstiluutnantiksi. Vuoden 1940 loppuun mennessä Gallandilla oli 58 ilmavoittoa. Hänet ammuttiin alas kaksi kertaa saman päivän, 21. kesäkuuta 1941, aikana.
JG26:n perinnenimen historia on aika masentava.. Albert Leo Slageter, Ranskalaiset teloitti vuoden -20 paikkeilla terroritoimista heidän miehittämällään Saksan alueella. Räjäytti pommilla junarataa tai tämän tyylistä. Saksan sankari, toisten mielestä terroristi.
Gallandin mielestä Messerschmitt Bf 109 F-version aseistus oli liian kevyt, joten hänellä oli käytössään aseistuksen osalta sarjatuotantokoneista poikkeavia hävittäjiä. Näitä olivat muun muassa kaksi Bf 109 F-2 -koneyksilöä, joista toiseen oli asennettu 20 mm:n siipitykit (kuten E-versiossa) ja toiseen 13 mm:n runkokonekiväärit 7,9 mm:n konekiväärien tilalle.[4]Gallandin nimikkokoneissa oli lisäksi useiden lähteiden mukaan sikarinsytytin ja -pidike. Tämä oli ylellisyys josta hän ei myöhemminkään luopunut.[5]
General der Jagdfliegeriksi
Gallandin saavutettua 97:n voittonsa marraskuussa 1941, Hermann Göring valitsi hänet General der JagdfliegeriksiWerner Möldersin jälkeen, joka oli saanut surmansa Heinkel He 111 -pommikoneen lento-onnettomuudessa matkustajana matkalla Ernst Udetin hautajaisiin. Gallandista tuli Saksan nuorin kenraali. Tässä asemassa hänellä ei ollut muita esimiehiä kuin itse Adolf Hitler ja Hermann Göring. Hän ei enää osallistunut taistelulentoihin, mutta järjesti ilmapuolustuksenScharnhorstin, Gneisenaun ja Prinz Eugenin Kanaalin läpipurjehdusta varten ja vastasi valtakunnan ilmapuolustuksesta. Toukokuun 22. päivä vuonna 1943 Galland lensi yhtä ensimmäisistä Messerschmitt Me 262 -prototyypeistä.
Galland oli Me 262 lennon jälkeen haltioissaan: - Kuin enkeli olisi työntänyt! Oli hänen kommenttinsa.
Saksan taistelulaivojen kanaalin läpijuoksu oli ilmapuolustuksen osalta menestys. Galland oli jälkikäteen sitä mieltä, että tämä oli hänen suurin menestyksensä hävittäjälentäjien kenraalin virassa. Hävittäjäpuolustus oli operaation aikana Gallandin johdossa.
Saksan tappio ilmasodassa
Galland kritisoi jatkuvasti esimiestään Göringiä ja etääntyi natsihierarkiasta. Eräässä vaiheessa Göring aikoi pidättää Gallandin mutta ei saanut Hitleriltä siihen lupaa. Galland yritti vaikuttaa Hitlerin mielipiteeseen Me 262 -koneen käyttämiseen hävittäjänä kehottamalla palkittavia hävittäjäohjaajia korostamaan teknisesti ylivoimaisen hävittäjän saamisen tärkeyttä keskustelussa Hitlerin kanssa.Tällaista keskustelua kuvailee ässä Johannes Steinhoff[6]. Galland oli raivoissaan Hitlerin päätöksessä antaa käsky puhua Me 262 -suihkukoneesta vain pika- tai salamapommittajana. Gallandille ei myöskään kerrottu aikeista käyttää Yhdysvaltojen päiväpommituslentojen massatorjuntaan kokoamaansa hävittäjäreserviä Ardennien hyökkäyksen tukemiseen. Hän vastusti hävittäjien siirtoa valtakunnanpuolustuksesta länsirintamalle tukikohtaverkoston ja sen organisaation hajottua peräännyttäessä. Galland erotettiin tammikuussa 1945 ”hävittäjäkapinan” jälkeen ja hänen paikkansa otti Gordon Gollob, jota Heinrich Himmler oli suositellut Göringille Gallandin korvaajaksi.[7]
Galland oli toistuvasti hankauksissa Göringin kanssa. Erään riidan aikana Gallan repi kaulassaan olevan ritariristin kaikkine lisähelyinen kaulastaan ja nakkasi esimiehensä jalkoihin. Seuraavan vuoden risti pölyttyi Gallandin toimistossa olevan kotkan kaulassa. Sekä kotka että ritariristi meni liitoutuneiden pommituksessa palasiksi.
Maaliskuussa Galland muodosti Me 262 -koneilla varustetun Jagdverband 44 -eliittiyksikön ja johti sitä viimeiseen tehtäväänsä 26. huhtikuuta 1945 asti, jolloin hän haavoittui saattohävittäjän hyökkäyksessä ahdistaessaan B-26 Marauder -pommikoneita. Hän oletti koneen olleen North American P-51 Mustang.[8] On selvinnyt, että hänet yllätti jyrkällä puolivaakakierteellä alaspäin Republic P-47 Thunderbolt.[9]
Hän pystyi tekemään hätälaskun tukikohtaansa joka oli matalahyökkäyksen kohteena. Mekaanikon onnistui noutaa hänet telaketjuautolla turvaan.
Sodan jälkeen
Sodan päättyessä Gallandin miehet polttivat suihkuhävittäjänsä vain hetkeä ennen kuin ne olisivat joutuneet yhdysvaltalaisten käsiin. Galland vangittiin 14. toukokuuta 1945 ja hän oli sotavankeudessa 1947 saakka. Tämän jälkeen hänet otettiin Kuninkaallisiin ilmavoimiin luennoimaan taktiikasta.
Galland ehdotti liitoutuneiden ilmavoimille maatessaan jalka kipsattuna sairaalassa, että hänen (JV 44) miehensä sekä koneensa ovat käytettävissä
Venäläisiä vastaan liittoutuneiden puolella. Sota, jota hän piti väistämättömänä, ei kuitenkaan koskaan eskaloitunut ja erinäisten vaiheiden jälkeen Galland käski tuikata Me 262-koneet tuleen.
Vuosina 1948–1955 Galland ja muutamat muut Luftwaffen veteraanit konsultoivat Argentiinan ilmavoimia. Focke-Wulf-lentokonetehtaan kuulu suunnittelija Kurt Tank otti Gallandiin yhteyttä kesällä 1948. Hän kertoi, että argentiinalaiset olivat tarjonneet Tankille pestiä suunnitella suihkuhävittäjää Juan Perónin hallitukselle. Tank oli keräämässä itselleen mukaan suunnittelijaryhmää, johon kuului monia hänen entisiä saksalaisia kollegoita ja työtovereita. Galland olisi enemmän kuin tervetullut ko. ryhmään, joka tarvitsi kokenutta lentäjää suihkukonekouluttajaksi. Galland työskenteli Argentiinassa vuoteen 1954 ja sai tunnustukseksi muun muassa Argentiinan kunniasotilaslentäjä-arvonimen.[10]
Galland palasi Saksaan 1954 ja perusti ilmailu- ja konsultointiyrityksen. Hänen omaelämäkertansa julkaistiin saksaksi vuonna 1954 ja suomeksi nimellä Ensimmäiset ja viimeiset vuonna 1956.
Osa wikistä, osa omaa tekstiä.
Espanjan sisällissodan aikana hän komensi Legion Condorin laivuetta El Ferrolissa vuoden 1937 keskivaiheilla. Tällöin hänen käytössään oli kaksitasoinen Heinkel He 51, jolla hän suoritti yli 300 tehtävää. Vuonna 1939 hänelle myönnettiin Espanjan risti.
Lennot olivat pääosin maataistelulentoja. Hävittäjänä ei He-51:llä tehnyt Tsaikkoja ja I-16:tä vastaan juuri mitään.
Heinkell 51:llä saattoi harrastaa myös psykologista sodankäyntiä: Tietyllä kierrosluvulla moottorista lähti raskaan konekiväärin tulitukselta kuulostava kova ääni ja tämä herätti kauhua vastustajan juoksuhaudoissa. Tällä kierrosluvulla vain ei oikeasti voinut tulittaa, tahdistin ei toiminut niillä kierroksilla. Galland keksi teettää mekaanikoilla bensapommeja, joita he tiputtelivat juoksuhautoihin.
Gallandin seuraajaksi laivueen komentajaksi saapasteli nuori luutnantti pahvinen matkalaukku kädessään. Werner Mölders.
Gallandin harmiksi laivue alkoi saada samaan aikaan käyttöön bf 109:ä, kun hänen oma kautensa Espanjassa päättyi.
Puola ja Englanti
Gallandin Messerschmitt Bf 109 E-4 kesällä 1940
Galland lentokentällä Etelä-Italiassa 1943.
Juuri ennen toisen maailmansodan puhkeamista Galland ylennettiin kapteeniksi. Sodan alettua hän toimi ilmasta-maahan operaatioissa Puolan offensiivissa. Vuoden 1940 huhtikuussa Galland siirrettiin Jagdgeschwader 27 -hävittäjärykmenttiin, rykmentin komentajan adjutantiksi. Kesäkuusta 1940 lähtien Galland lensi Jagdgeschwader 26 ”Schlageterissä”, III./JG 26:n laivueenkomentajana (saks. Gruppenkommandeur), taistelussa Britanniasta. Yksikkö toimi Pas de Calaisista käsin Messerschmitt Bf 109 E-koneilla. Galland ylennettiin heinäkuussa majuriksi, elokuussa 1940 hän sai komennuksen JG 26:n rykmentinkomentajaksi (saks.Geschwaderkommodore) ja marraskuussa hänet ylennettiin everstiluutnantiksi. Vuoden 1940 loppuun mennessä Gallandilla oli 58 ilmavoittoa. Hänet ammuttiin alas kaksi kertaa saman päivän, 21. kesäkuuta 1941, aikana.
JG26:n perinnenimen historia on aika masentava.. Albert Leo Slageter, Ranskalaiset teloitti vuoden -20 paikkeilla terroritoimista heidän miehittämällään Saksan alueella. Räjäytti pommilla junarataa tai tämän tyylistä. Saksan sankari, toisten mielestä terroristi.
Gallandin mielestä Messerschmitt Bf 109 F-version aseistus oli liian kevyt, joten hänellä oli käytössään aseistuksen osalta sarjatuotantokoneista poikkeavia hävittäjiä. Näitä olivat muun muassa kaksi Bf 109 F-2 -koneyksilöä, joista toiseen oli asennettu 20 mm:n siipitykit (kuten E-versiossa) ja toiseen 13 mm:n runkokonekiväärit 7,9 mm:n konekiväärien tilalle.[4]Gallandin nimikkokoneissa oli lisäksi useiden lähteiden mukaan sikarinsytytin ja -pidike. Tämä oli ylellisyys josta hän ei myöhemminkään luopunut.[5]
General der Jagdfliegeriksi
Gallandin saavutettua 97:n voittonsa marraskuussa 1941, Hermann Göring valitsi hänet General der JagdfliegeriksiWerner Möldersin jälkeen, joka oli saanut surmansa Heinkel He 111 -pommikoneen lento-onnettomuudessa matkustajana matkalla Ernst Udetin hautajaisiin. Gallandista tuli Saksan nuorin kenraali. Tässä asemassa hänellä ei ollut muita esimiehiä kuin itse Adolf Hitler ja Hermann Göring. Hän ei enää osallistunut taistelulentoihin, mutta järjesti ilmapuolustuksenScharnhorstin, Gneisenaun ja Prinz Eugenin Kanaalin läpipurjehdusta varten ja vastasi valtakunnan ilmapuolustuksesta. Toukokuun 22. päivä vuonna 1943 Galland lensi yhtä ensimmäisistä Messerschmitt Me 262 -prototyypeistä.
Galland oli Me 262 lennon jälkeen haltioissaan: - Kuin enkeli olisi työntänyt! Oli hänen kommenttinsa.
Saksan taistelulaivojen kanaalin läpijuoksu oli ilmapuolustuksen osalta menestys. Galland oli jälkikäteen sitä mieltä, että tämä oli hänen suurin menestyksensä hävittäjälentäjien kenraalin virassa. Hävittäjäpuolustus oli operaation aikana Gallandin johdossa.
Saksan tappio ilmasodassa
Galland kritisoi jatkuvasti esimiestään Göringiä ja etääntyi natsihierarkiasta. Eräässä vaiheessa Göring aikoi pidättää Gallandin mutta ei saanut Hitleriltä siihen lupaa. Galland yritti vaikuttaa Hitlerin mielipiteeseen Me 262 -koneen käyttämiseen hävittäjänä kehottamalla palkittavia hävittäjäohjaajia korostamaan teknisesti ylivoimaisen hävittäjän saamisen tärkeyttä keskustelussa Hitlerin kanssa.Tällaista keskustelua kuvailee ässä Johannes Steinhoff[6]. Galland oli raivoissaan Hitlerin päätöksessä antaa käsky puhua Me 262 -suihkukoneesta vain pika- tai salamapommittajana. Gallandille ei myöskään kerrottu aikeista käyttää Yhdysvaltojen päiväpommituslentojen massatorjuntaan kokoamaansa hävittäjäreserviä Ardennien hyökkäyksen tukemiseen. Hän vastusti hävittäjien siirtoa valtakunnanpuolustuksesta länsirintamalle tukikohtaverkoston ja sen organisaation hajottua peräännyttäessä. Galland erotettiin tammikuussa 1945 ”hävittäjäkapinan” jälkeen ja hänen paikkansa otti Gordon Gollob, jota Heinrich Himmler oli suositellut Göringille Gallandin korvaajaksi.[7]
Galland oli toistuvasti hankauksissa Göringin kanssa. Erään riidan aikana Gallan repi kaulassaan olevan ritariristin kaikkine lisähelyinen kaulastaan ja nakkasi esimiehensä jalkoihin. Seuraavan vuoden risti pölyttyi Gallandin toimistossa olevan kotkan kaulassa. Sekä kotka että ritariristi meni liitoutuneiden pommituksessa palasiksi.
Maaliskuussa Galland muodosti Me 262 -koneilla varustetun Jagdverband 44 -eliittiyksikön ja johti sitä viimeiseen tehtäväänsä 26. huhtikuuta 1945 asti, jolloin hän haavoittui saattohävittäjän hyökkäyksessä ahdistaessaan B-26 Marauder -pommikoneita. Hän oletti koneen olleen North American P-51 Mustang.[8] On selvinnyt, että hänet yllätti jyrkällä puolivaakakierteellä alaspäin Republic P-47 Thunderbolt.[9]
Hän pystyi tekemään hätälaskun tukikohtaansa joka oli matalahyökkäyksen kohteena. Mekaanikon onnistui noutaa hänet telaketjuautolla turvaan.
Sodan jälkeen
Sodan päättyessä Gallandin miehet polttivat suihkuhävittäjänsä vain hetkeä ennen kuin ne olisivat joutuneet yhdysvaltalaisten käsiin. Galland vangittiin 14. toukokuuta 1945 ja hän oli sotavankeudessa 1947 saakka. Tämän jälkeen hänet otettiin Kuninkaallisiin ilmavoimiin luennoimaan taktiikasta.
Galland ehdotti liitoutuneiden ilmavoimille maatessaan jalka kipsattuna sairaalassa, että hänen (JV 44) miehensä sekä koneensa ovat käytettävissä
Venäläisiä vastaan liittoutuneiden puolella. Sota, jota hän piti väistämättömänä, ei kuitenkaan koskaan eskaloitunut ja erinäisten vaiheiden jälkeen Galland käski tuikata Me 262-koneet tuleen.
Vuosina 1948–1955 Galland ja muutamat muut Luftwaffen veteraanit konsultoivat Argentiinan ilmavoimia. Focke-Wulf-lentokonetehtaan kuulu suunnittelija Kurt Tank otti Gallandiin yhteyttä kesällä 1948. Hän kertoi, että argentiinalaiset olivat tarjonneet Tankille pestiä suunnitella suihkuhävittäjää Juan Perónin hallitukselle. Tank oli keräämässä itselleen mukaan suunnittelijaryhmää, johon kuului monia hänen entisiä saksalaisia kollegoita ja työtovereita. Galland olisi enemmän kuin tervetullut ko. ryhmään, joka tarvitsi kokenutta lentäjää suihkukonekouluttajaksi. Galland työskenteli Argentiinassa vuoteen 1954 ja sai tunnustukseksi muun muassa Argentiinan kunniasotilaslentäjä-arvonimen.[10]
Galland palasi Saksaan 1954 ja perusti ilmailu- ja konsultointiyrityksen. Hänen omaelämäkertansa julkaistiin saksaksi vuonna 1954 ja suomeksi nimellä Ensimmäiset ja viimeiset vuonna 1956.
tulikomento
Supreme Leader
Näitä sun ässäartikkeleja lukee ihan ilokseen. Kiitoksia vaan. Itsekin olen lueskellut vuosien aikana erityisesti Koala-Kustannuksen julkaisemia saksalaislentäjien muistelmia. Jotenkin niistä välittyy hyvin Luftwaffen lentäjien uskomaton taisteluhenki. Ukot sotivat sodan sen riemukkaasta ja voitokkaasta alusta aina katkeraan loppuun saakka, hammasta purren.
Tämä pohdiskelu menee vähän aiheen ohi, mutta ajattelin postata mietelmiä nykypäivän Luftwaffen sanoisinko hankalasta suhteesta toisen maailmansodan perintöön.
Kun Länsi-Saksan aseistautuminen 50-luvun puolivälissä käynnistyi, oli vain luontevaa, että palvelukseen otettiin useita toisen maailmansodan läpikäyneitä Hitlerin Luftwaffessa kannuksensa hankkineita lentäjiä. Aika moni mies oli vielä tuolloin hyvässä vedossa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Monet astuivat Saksan liittotasavallan palvelukseen laivueiden ja rykmenttien komentajien vakansseilla. Useat palvelivat aina 70-luvulle saakka nousten aina kenraalikuntaan saakka, kuten esim. Gûnther Rall, Walter Krupinski ja Johannes Steinhoff. Moni ehti palvella vielä korkeissa NATO-tehtävissä.
Länsi-Saksan Luftwaffe vaali mielellään erityisesti ensimmäisen maailmansodan saksalaislentäjien perintöä. Tämän linjan mukaisesti monelle yksikölle myönnettiin oma kunniakas perinnenimi. Näitä olivat mm.
Jagdgeschwader 71 "Richthofen"
Jagdbombergeschwader 31 "Boelcke"
Aufklärungsgeschwader 51 "Immelmann"
Ajan kuluessa myös eräitä toisen maailmansodan aikaisia lentäjiä haluttiin korottaa Länsi-Saksan sotilaslentäjien esikuviksi. Uusia perinnenimiäkin myönnettiin. Esimerkiksi Johannes Steinhoffin katsottiin ansioituneen sodanjälkeisessä palveluksessaan ja yksi hävittäjärykmentti nimettiin hänen mukaansa.
Jagdgeschwader 73 "Steinhoff"
70-luvulla Luftwaffe nimesi vielä JG 74:n Werner Möldersin mukaan. Ilmeisesti taustalla oli halu kunnioittaa saksalaisen hävittäjätaktiikan kehittäjää. Tästä nousi kuitenkin 90-luvun lopulla kohu, kun Saksan parlamentti katsoi Werner Möldersin osallistumisen Kondor-Legioonan toimintaan haitalliseksi. Poliittisen painostuksen myötä Jagdgeschwader 74 joutui vuonna 2005 luopumaan "Mölders"-perinnenimestään. Hieman ironista tässä on se, ettei nimi milloinkaan tuntunut haittaavan Saksan liittolaisia. Vastustajia löytyi omien poliitikkojen riveistä.
Vaikea suhtautuminen toisen maailmansodan perintöön tuli ilmi myös parin skandaalin myötä. Vuonna 1976 Hans-Ulrich Rudel matkusti Etelä-Amerikasta Länsi-Saksaan osallistuakseen AG 51:n perinnetapaamiseen. Rudel oli toiminut sodan aikana yksikön edeltäjän SG 2:n komentajana. Itse tapahtuman aikana Rudel mm. jakoi halukkaille nimikirjoituksiaan. Tapahtumasta nousi äläkkä, varsinkin kun paikalla oli vielä tuolloin aktiivipalveluksessa olevia Luftwaffen kenraaleita kuten mm. Walter Krupinski.
http://en.wikipedia.org/wiki/Rudel_Scandal
Äläkkä nousi myös Rudelin hautajaisista vuonna 1982 kun kaksi Luftwaffen F-4 Phantomia lensi joko vahingossa tai tarkoituksella haudan ylitse itse tapahtumahetkellä.
On kuitenkin ihan mielenkiintoista huomata, että nykypäivän Luftwaffen yksiköt ilmeisen oma-aloitteisesti pitävät yllä hyväksyttäviksi katsottavia perinteitä. Ainakin erilaisia perinnehuoneita näyttäisi löytyvän.
EDIT: Niin, ja sitten Berliinistä löytyy ihan virallinen Luftwaffen museokin. Käymisen arvoinen paikka, jos liikutte kaupungissa. Suosittelen !
http://www.mhm-gatow.de/
Tämä pohdiskelu menee vähän aiheen ohi, mutta ajattelin postata mietelmiä nykypäivän Luftwaffen sanoisinko hankalasta suhteesta toisen maailmansodan perintöön.
Kun Länsi-Saksan aseistautuminen 50-luvun puolivälissä käynnistyi, oli vain luontevaa, että palvelukseen otettiin useita toisen maailmansodan läpikäyneitä Hitlerin Luftwaffessa kannuksensa hankkineita lentäjiä. Aika moni mies oli vielä tuolloin hyvässä vedossa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Monet astuivat Saksan liittotasavallan palvelukseen laivueiden ja rykmenttien komentajien vakansseilla. Useat palvelivat aina 70-luvulle saakka nousten aina kenraalikuntaan saakka, kuten esim. Gûnther Rall, Walter Krupinski ja Johannes Steinhoff. Moni ehti palvella vielä korkeissa NATO-tehtävissä.
Länsi-Saksan Luftwaffe vaali mielellään erityisesti ensimmäisen maailmansodan saksalaislentäjien perintöä. Tämän linjan mukaisesti monelle yksikölle myönnettiin oma kunniakas perinnenimi. Näitä olivat mm.
Jagdgeschwader 71 "Richthofen"
Jagdbombergeschwader 31 "Boelcke"
Aufklärungsgeschwader 51 "Immelmann"
Ajan kuluessa myös eräitä toisen maailmansodan aikaisia lentäjiä haluttiin korottaa Länsi-Saksan sotilaslentäjien esikuviksi. Uusia perinnenimiäkin myönnettiin. Esimerkiksi Johannes Steinhoffin katsottiin ansioituneen sodanjälkeisessä palveluksessaan ja yksi hävittäjärykmentti nimettiin hänen mukaansa.
Jagdgeschwader 73 "Steinhoff"
70-luvulla Luftwaffe nimesi vielä JG 74:n Werner Möldersin mukaan. Ilmeisesti taustalla oli halu kunnioittaa saksalaisen hävittäjätaktiikan kehittäjää. Tästä nousi kuitenkin 90-luvun lopulla kohu, kun Saksan parlamentti katsoi Werner Möldersin osallistumisen Kondor-Legioonan toimintaan haitalliseksi. Poliittisen painostuksen myötä Jagdgeschwader 74 joutui vuonna 2005 luopumaan "Mölders"-perinnenimestään. Hieman ironista tässä on se, ettei nimi milloinkaan tuntunut haittaavan Saksan liittolaisia. Vastustajia löytyi omien poliitikkojen riveistä.
Vaikea suhtautuminen toisen maailmansodan perintöön tuli ilmi myös parin skandaalin myötä. Vuonna 1976 Hans-Ulrich Rudel matkusti Etelä-Amerikasta Länsi-Saksaan osallistuakseen AG 51:n perinnetapaamiseen. Rudel oli toiminut sodan aikana yksikön edeltäjän SG 2:n komentajana. Itse tapahtuman aikana Rudel mm. jakoi halukkaille nimikirjoituksiaan. Tapahtumasta nousi äläkkä, varsinkin kun paikalla oli vielä tuolloin aktiivipalveluksessa olevia Luftwaffen kenraaleita kuten mm. Walter Krupinski.
http://en.wikipedia.org/wiki/Rudel_Scandal
Äläkkä nousi myös Rudelin hautajaisista vuonna 1982 kun kaksi Luftwaffen F-4 Phantomia lensi joko vahingossa tai tarkoituksella haudan ylitse itse tapahtumahetkellä.
On kuitenkin ihan mielenkiintoista huomata, että nykypäivän Luftwaffen yksiköt ilmeisen oma-aloitteisesti pitävät yllä hyväksyttäviksi katsottavia perinteitä. Ainakin erilaisia perinnehuoneita näyttäisi löytyvän.
EDIT: Niin, ja sitten Berliinistä löytyy ihan virallinen Luftwaffen museokin. Käymisen arvoinen paikka, jos liikutte kaupungissa. Suosittelen !
http://www.mhm-gatow.de/
Viimeksi muokattu:
D
Deleted member 1262
Guest
Onko täältä kukaan lukenut Hyökkäys auringosta- Ritari Eino Luukkasen elämä-kirjan? On muuten hyvä. Kertoo kaiken ilmasodan kulusta ja Einon henkilökohtaisesta elämästä sodan aikana. Mieleenpainuvin kappale oli kuitenkin se, kun kyseinen herra lähti hakemaan mersuja Saksasta.
Last edited by a moderator:
D
Deleted member 1262
Guest
.
Last edited by a moderator:
tulikomento
Supreme Leader
Ihan luettava, mutta minusta siinä ei ollut mitään radikaalisti uutta verrattuna Eino Luukkaseen omiin muistelmiin "Hävittäjälentäjänä kahdessa sodassa." Jukka Piipponen on ahkera kirjailija, mutta ainakin minua hieman häiritsee hänen kirjoitustyylinsä. Eipä silti, yhtään huonoa Piipposen kirjaa en ole vielä lukenut.
Ikarus
Respected Leader
Vas. Krupinski, Barkhorn, Wiese & Hartmann Kotkanpesässä juhlatuulella, Barkhorn sai tammenlehvät ritariristiinsä.
Muillekin tuli lisää peltiä kaulaan.
Gerhard ”Gerd” Barkhorn, (20. maaliskuuta 1919 Königsberg – 8. tammikuuta 1983 Frechen) oli toisessa maailmansodassa taistellut saksalainen hävittäjälentäjä ja kaikkien aikojen toiseksi menestyksekkäinhävittäjä-ässä.
Hän lensi yli 1 100 taistelulentoa ja ampui alas 301 vihollisen lentokonetta. Barkhornin pudotussuhde oli 3.67.[1] Suurimman osan ilmavoitoistaan Barkhorn saavutti itärintamalla kuuluisassa hävittäjärykmentissä,Jagdgeschwader 52:ssa. Samassa rykmentissä lensivät myös Erich Hartmann ja Günther Rall.
Barkhornin kommentit itärintaman vastustajista olivat paljonpuhuvia:- Jotkut venäläisohjaajat lensivät katsomatta taakse tai sivulle. Ammuin alas monia, joilla ei ollut läsnäolostani aavistustakaan. Muutamat heistä olivat hyviä, kuten muut eurooppalaiset ohjaajat, mutta suurin osa ei kyennyt taistelemaan tilanteen vaatimalla tavalla.
Kaikki venäläisohjaajat eivät kuitenkaan olleet helppoja saalita: - Vuonna -43 olin 40 min. kestäneessä ilmataistelussa taitavan venälaisohjaajan kanssa, enkä onnistunut pudottamaan häntä. Hikoilin aivan kuin olisin ollut suihkussa ja mietin mahtaako vastustanikin olla kuin märkä rätti. Vastustaja lensi LaGG-3:lla ja molemmat lensimme kaikki tietämämme liikkeet ja keksimme joitakin uusia. En onnistunut pudottamaan häntä eikä hän minua. Hän kuului yhteen kaartin rykmenteistä, mihin venäläiset keskittivät parhaat ohjaajansa.
Barkhorn oli tunnettu ritarillisuudestaan. Tappaminen ei ollut hänelle pääasia.
Barkhorn palasi Luftwaffen palvelukseen 1954 ja eteni myöhemmin kenraaliksi. Vuonna 1983 hän menehtyi vaimonsa Christlin kanssa auto-onnettomuudessa.
Toisessa ketjussa oli juttua tuosta Kestrelin romutuksesta -60 luvun puolivälissä. Kun häntä autettiin romuista, Barkhorn:- Drei hundert und zwei. (302)
Kuvassa Barkhorn ottamassa snapsia 250:n ilmavoittonsa kunniaksi. 109:ssä komentajan kulmamerkki.
Viimeksi muokattu:
Ikarus
Respected Leader
Hans "Assi" Hahn
Hahn tarkoittaan saksaksi kukkoa.
Pienikokoinen mutta sitkeä Hahn oli Lutwaffen suuria persoonallisuuksia. Hänen egonsa ei ollut oman kokonsa mukainen. Oli isompi. Lujan luonteensa ansiosta selvisi sotavankeudesta pienin vaurioin. Piti erityisesti huolta siitä, että oli Hartmannia vastassa, kun hän palasi sotavankeudesta. Syötti ja juotti perusteellisesti laihtuneen Hartmannin. Venäläiset sotavankileirit eivät olleet kuuluisia hyvästä muonituksesta. Hartmannia pidettiin vankina pitkään, Hahn oli jo aikaisemmin päässyt kotimaahan.
Hans "Assi" Hahn syntyi 14. huhtikuuta 1914 Gotha Thüringenissa. Lahjakas urheilija Hahn valittiin osallistumaan kesäolympialaisissa Berliinissä kilpailemaan viisiottelussa. Valitettavasti hän joutui peruuttamaan sairastumisen vuoksi. Hahn värväytyi armeijaan 1. huhtikuuta 1934 upseeri kokelaaksi jalkaväki-rykmenti 14. Hän sai ylennyksen Unteroffizier 1. joulukuuta. Hän osallistui sotilaskoulutukseen Münchenissä tammikuusta lokakuuhun 1935. 1. lokakuuta, Hahn ylennettiin ylivänrikiksi. Marraskuussa Hahn siirrettiin jalkaväestä Luftwaffeen. Hän oli ohjaajan koulutuksessa Cellessä.
1. huhtikuuta 1936 Hahn ylennettiin luutnantiksi. Ohjaajan koulutuksen jälkeen hänet lähetettiin 4. / JG 134, kotipaikka on Werl lähellä Dortmund, 15. huhtikuuta. 1. marraskuuta 1937 Hahn siirrettiin uuteen hävittäjälentäjäkouluun Werneucheniin lennonopettajaksi ja lentueen päälliköksi 1. laivueeseen. Hän sai ylennyksen yliluutnanttiksi 1. helmikuuta 1939. Siirrettiin esikuntalaivueeseen I. / JG 3, sijoitettu Meseburg.
Yliluutnantti Hahn siirtyi JG 2 11. lokakuuta 1939. Hänet oli määrätty vastaperustetuun II. / JG 2, jonka kotikenttä oli Zerbst;ssä. Laivue muodostettiin käyttämällä henkilöstön ytimenä I / JG 3 ja I / JG 2. 15 Joulukuussa hänet nimitettiin lentueenpäälliköksi on 4. / JG 2. Länsirintamalla Hahn saavutti ensimmäiset kaksi voittoa 14. toukokuuta 1940 aikana Taistelu Ranskasta, 2 RAF Hurricane hävittäjää hänen ensimmäisessä kosketuksessa viholliseen. Kuitenkin vain yksi hänen voitoistaan vahvistettiin. Hahn saavutti yhteensä viisi vahvistettua voittoja taistelun aikana Ranskassa.
Hahn oli erityisen menestyksekäs taistelussa Englannista . Hän ampui alas 3 RAF Spitfireä 31. elokuuta 1940 , 8-10:n voitot . Kun hän saavutti 20. voittonsa 20. syyskuuta 1940 Hahn sai ritariristin.
29. lokakuuta 1940 Hahn ylennettiin kapteeniksi ja nimittettiin laivueenkomentajaksi III. / JG 2.
III./JG 2:n siirrettiin Hahnin alaiseksi nuori luutnantti Julius Meinberg. Hän kertoo kirjassaan Taistelukosketus elävästi sodasta ja esimiehestään kapteeni Assi Hahnista. Kirja on ehdottomasti ilmasotasotahistorian valioita ja lukemisen arvoinen sotahistorian harrastajille.
Kapteeni Hahn sai Ritariristiin tammenlehvät (nro 32) on 14 elokuu 1941 41 voittosta. Hän saavutti 50. voiton 13. lokakuuta 1941.
Hän saavutti 60. voittonsa 4. toukokuuta 1942. Hahn ampui alas RAF Spitfiren 16. syyskuuta 1942 ja saavutti samalla hänen 66. ja viimeisen voittonsa länsirintamalla.
Hahn nimitettiin laivueenkomentajaksi II. / JG 54 "Vihreäsydän", joka taisteli itärintamalla, 1. marraskuuta 1942. Kolmen kuukauden aikana hän saavutti vielä 42 voittoa. Hän ampui alas viisi venäläisiä lentokoneita 30. joulukuuta (75-79). Tammikuun 1. päivänä, Hahn ylennettiin majuriksi. Hänen paras päivänsä oli 14. tammikuuta 1943, kun hän pudotti seitsemän Venäjän La-5 hävittäjiä (80-86). Hän saavutti 100. voittonsa 27 tammikuu 1943.
Johtaessaan laivuettaan III. / JG54 21. helmikuuta 1943 Hahn kohtasi Venäjän hävittäjät lähellä Staraja Russaa. Syntyneessä taistelussa, hän ampui alas Venäjän La-5 ;n hänen 108th, ja viimeinen voitto. Taistelun aikana hän sai osumia vasempaan siipeensä, jäähdytin vaurioitui. Yrittäessään Irrottautua kohti länttä moottori alkoi pian ylikuumeta ja hän joutui tekemään pakkolaskun hänen Bf 109 G-2 / R6 (W.Nr. 13 949) "Black <<" koneellaan vihollisen alueella.
Neuvostoliiton lähteet väittävät, että Hahn ammuttiin alas venäläinen ässä Starshiiy Leytenant Pavel Grazhdanikov toimesta (13 voittoa, kaatui 05 huhtikuu 1943) on 169 IAP, VVS. Hahn joutui sotavangiksi. Pidätettäessä moni Lutfwaffen pilotti sai niskalaukauksen, mutta Assilla oli tuuria. Hahn pidettiin vankeudessa ja vapautettiin Neuvostoliitosta 1950.
Hahn sai töitä yhtiössä International Corporation Bayerin Leverkeusen, joka teki kauppaa Ranskaan ja Englantiin. Myöhemmin hänestä tuli johtaja Wano Schwarzpulver Company, jossa valmistetaan ruutia, Kunigundessa lähellä Goslaria. Hän jäi eläkkeelle tästä yrityksestä vuonna 1977 ja asui Etelä-Ranskassa perheensä kanssa. Hahn kuoli 18. joulukuuta 1982 Münchenissä syöpään.
"Assi" Hahn saavuttu 108 voittoja 560:lla sotalenolla . Hän saavutti 66 voittoja länsirintamalla, niistä 53 oli Spitfirejä. 42 voittoosta, jotka hän saavutti itärintamalla ainakin seitsemän oli Il-2 Sturmovikia.
Hanhin laivueenkomentajan kone BF 109 F Ranskassa vuonna-41.
Hahn oikealla perässään Meinberg, kuvassa meneillään olevan operaation nimi on tunkeutuminen Ranskaan..
Viimeksi muokattu:
Pistetäänpä Maltan ja Israelin kautta itselle tutuksi tullut ässä kehiin (liittyy hieman myös Suomeen):
George Beurling
George Beurling. Vancouver 1943.
George Frederick Beurling (6. joulukuuta 1921 – 26. toukokuuta 1948)[1] oli kanadalainen Kanadan ilmavoimien (RCAF) hävittäjälentäjä ja hävittäjä-ässä.
Hän saavutti 31 varmistettua henkilökohtaista ja yhden jaetun voiton. Hänet palkittiin DFC (Distinguished Flying Cross), DSO (Distinguished Service Order) ja DFM (D. Flying Medal) kahdesti (solki) ansioristeillä ja mitalilla. Beurling saavutti suurimman osan pudotuksistaan saksalaisia ja italialaisia vastaan palvellessaan 249. laivueessa Maltan puolustuksessa. Hän ampui tällöin alas 27 saksalaista ja italialaista konetta 9.6 - 25.9.1942 välisenä aikana minkä lisäksi todennäköisiä pudotuksia oli 8. Tehokkaana lentoaikana laskettuna aikaa kului kaksi viikkoa.[1] Hänet vapautettiin palveluksesta 16.10.1944 palattuaan Kanadaan.
Hän sai surmansa 1948 lento-onnettomuudessa Roomassa ollessaan matkalla liittymään vapaaehtoisena juuri perustetun Israelin valtion ilmavoimiin. Onnettomuutta epäiltiin sabotaasiksi koneen räjähdettyä kesken nousun.
Vaiheita
Beurling oli muiden lapsien tavoin kiinnostunut lentämisestä. Hän pääsi mukaan lennolle 10. vuotiaana ja muuan lentäjä järjesti hänelle tehtäviä Cartiervillen lentokentällä. Hän myös antoi Beurlingin kokeilla ohjaimia 12 vuotiaana ja antoi hänelle tunteja suostumatta ottamaan niistä maksua. 14 vanhana Beurling teki erilaisia pikkutöitä sekä rakensi ja möi lentokoneiden pienoismalleja kerätäkseen rahaa lentotunteihin muilta opettajilta niiden tuntien lisäksi, jotka hän sai ilmaiseksi.
Beurling teki ensimmäisen yksinlentonsa 16. ikäisenä. Tällöin hän myös kuuli, että Kiina tarvitsi lentäjiä sodassa Japania vastaan. Mainitsematta tätä hän sai vanhemmiltaan luvan lopettaa koulu ja mennä töihin rahan ansaitsemiseksi lentolupakirjan suorittamiseen. Beurlingia auttanut Ted Hogan - niminen lentäjä ehdotti Beurlingille pohjoisen kuljetusyhtiöitä, jotka palvelivat kaivos- ja turkisteollisuutta. Huhtikuussa 1939 hän sai lupakirjan ja toukokuussa hän teki ansiolentäjän kokeen mutta ei liian nuorena voinut saada lupakirjaa, mutta päätti aloittaa matkan Kiinaan. Hänet pidätettiin matkalla San Franciscoon luvattomasta rajanylityksestä.
Hän yritti värväytyä Kanadan ilmavoimiin, mutta sillä ei ollut suunnitelmaa eikä koulutusohjelmaa alkaneen sodan varalle. Cartiervillessä hän kuuli Suomen värväävän lentäjiä ilmavoimiinsa, jos lupakirja oli suoritettuna. Beurling oli alaikäinen eikä saanut isältään lupaa, mitä konsuli vaati allekirjoitukseen. Ted Hogan kehotti Beurlingia suorittamaan lukio-opinnot loppuun samalla kun hän antoi lisää lentotunteja. 1940 Beurling matkusti miehistön jäsenenä rahtilaivalla Britanniaan liittyäkseen RAF:n palvelukseen. Siellä hänen koulutuksensa päättyi 7.9.1941[1]
Beurlingia pidettiin aluksi kurittomana ja hän tuli huonosti toimeen muodollisuutta ja lentokuria vaativien esimiesten kanssa. Hän suhtautui välinpitämättömästi luokkayhteiskunnan arvoihin kuten henkilön taustaan. Hän sopeutui huonosti yhä enemmän ryhmätoimintaa vaativaan sotilaslentämiseen. Nämä vaikuttivat vuoden 1944 palveluksesta vapauttamiseen.[2]
Hän hioi itsenäisesti lento- ja ampumataitonsa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, mitä hän piti menestyksensä avaimena. Beurlingin havaintokyky oli erinomainen. Hän saavutti suurimman osan pudotuksistaan ampumalla ennakolla vain lyhyen sarjan. Hänet itsensä ammuttiin alas kerran samalla kun hän pudotti toverinsa taakse pääseen vihollisen. Beurling haavoittui tässä taistelussa ja komennus Maltalla päättyi, mistä seurasi myös lepoaika Gibraltarilla ja Britanniassa. Kuljetuskoneena olleen muunnetun B-24 pommikoneen lasku Gibraltarille epäonnistui ja kone putosi mereen. Beurling selviytyi mutta useat Maltan toverit joiden joukossa oli ässiä, saivat surmansa. Beurling palasi Kanadaan missä hän kiersi tukikohdissa sekä mainosti sotaobligaatioita. Samalla hän toipui aliravitsemuksesta vammojensa ohella palaten palvelukseen 1943.
Beurling haudattiin Roomassa, mutta kaksi vuotta myöhemmin Israelin valtio hautasi hänet uudelleen Karmel-vuoren hautausmaalle.[3]
Lisäys: Beurling sai surmansa Rooman lentokentällä lento-onnettomuudessa (tai voi olla sabotaasi) lentäessään kuljetuskonetta, joka oli kuormattu aseilla ja ammuksilla Israeliin vietäväksi.
George Beurling
George Beurling. Vancouver 1943.
George Frederick Beurling (6. joulukuuta 1921 – 26. toukokuuta 1948)[1] oli kanadalainen Kanadan ilmavoimien (RCAF) hävittäjälentäjä ja hävittäjä-ässä.
Hän saavutti 31 varmistettua henkilökohtaista ja yhden jaetun voiton. Hänet palkittiin DFC (Distinguished Flying Cross), DSO (Distinguished Service Order) ja DFM (D. Flying Medal) kahdesti (solki) ansioristeillä ja mitalilla. Beurling saavutti suurimman osan pudotuksistaan saksalaisia ja italialaisia vastaan palvellessaan 249. laivueessa Maltan puolustuksessa. Hän ampui tällöin alas 27 saksalaista ja italialaista konetta 9.6 - 25.9.1942 välisenä aikana minkä lisäksi todennäköisiä pudotuksia oli 8. Tehokkaana lentoaikana laskettuna aikaa kului kaksi viikkoa.[1] Hänet vapautettiin palveluksesta 16.10.1944 palattuaan Kanadaan.
Hän sai surmansa 1948 lento-onnettomuudessa Roomassa ollessaan matkalla liittymään vapaaehtoisena juuri perustetun Israelin valtion ilmavoimiin. Onnettomuutta epäiltiin sabotaasiksi koneen räjähdettyä kesken nousun.
Vaiheita
Beurling oli muiden lapsien tavoin kiinnostunut lentämisestä. Hän pääsi mukaan lennolle 10. vuotiaana ja muuan lentäjä järjesti hänelle tehtäviä Cartiervillen lentokentällä. Hän myös antoi Beurlingin kokeilla ohjaimia 12 vuotiaana ja antoi hänelle tunteja suostumatta ottamaan niistä maksua. 14 vanhana Beurling teki erilaisia pikkutöitä sekä rakensi ja möi lentokoneiden pienoismalleja kerätäkseen rahaa lentotunteihin muilta opettajilta niiden tuntien lisäksi, jotka hän sai ilmaiseksi.
Beurling teki ensimmäisen yksinlentonsa 16. ikäisenä. Tällöin hän myös kuuli, että Kiina tarvitsi lentäjiä sodassa Japania vastaan. Mainitsematta tätä hän sai vanhemmiltaan luvan lopettaa koulu ja mennä töihin rahan ansaitsemiseksi lentolupakirjan suorittamiseen. Beurlingia auttanut Ted Hogan - niminen lentäjä ehdotti Beurlingille pohjoisen kuljetusyhtiöitä, jotka palvelivat kaivos- ja turkisteollisuutta. Huhtikuussa 1939 hän sai lupakirjan ja toukokuussa hän teki ansiolentäjän kokeen mutta ei liian nuorena voinut saada lupakirjaa, mutta päätti aloittaa matkan Kiinaan. Hänet pidätettiin matkalla San Franciscoon luvattomasta rajanylityksestä.
Hän yritti värväytyä Kanadan ilmavoimiin, mutta sillä ei ollut suunnitelmaa eikä koulutusohjelmaa alkaneen sodan varalle. Cartiervillessä hän kuuli Suomen värväävän lentäjiä ilmavoimiinsa, jos lupakirja oli suoritettuna. Beurling oli alaikäinen eikä saanut isältään lupaa, mitä konsuli vaati allekirjoitukseen. Ted Hogan kehotti Beurlingia suorittamaan lukio-opinnot loppuun samalla kun hän antoi lisää lentotunteja. 1940 Beurling matkusti miehistön jäsenenä rahtilaivalla Britanniaan liittyäkseen RAF:n palvelukseen. Siellä hänen koulutuksensa päättyi 7.9.1941[1]
Beurlingia pidettiin aluksi kurittomana ja hän tuli huonosti toimeen muodollisuutta ja lentokuria vaativien esimiesten kanssa. Hän suhtautui välinpitämättömästi luokkayhteiskunnan arvoihin kuten henkilön taustaan. Hän sopeutui huonosti yhä enemmän ryhmätoimintaa vaativaan sotilaslentämiseen. Nämä vaikuttivat vuoden 1944 palveluksesta vapauttamiseen.[2]
Hän hioi itsenäisesti lento- ja ampumataitonsa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, mitä hän piti menestyksensä avaimena. Beurlingin havaintokyky oli erinomainen. Hän saavutti suurimman osan pudotuksistaan ampumalla ennakolla vain lyhyen sarjan. Hänet itsensä ammuttiin alas kerran samalla kun hän pudotti toverinsa taakse pääseen vihollisen. Beurling haavoittui tässä taistelussa ja komennus Maltalla päättyi, mistä seurasi myös lepoaika Gibraltarilla ja Britanniassa. Kuljetuskoneena olleen muunnetun B-24 pommikoneen lasku Gibraltarille epäonnistui ja kone putosi mereen. Beurling selviytyi mutta useat Maltan toverit joiden joukossa oli ässiä, saivat surmansa. Beurling palasi Kanadaan missä hän kiersi tukikohdissa sekä mainosti sotaobligaatioita. Samalla hän toipui aliravitsemuksesta vammojensa ohella palaten palvelukseen 1943.
Beurling haudattiin Roomassa, mutta kaksi vuotta myöhemmin Israelin valtio hautasi hänet uudelleen Karmel-vuoren hautausmaalle.[3]
Lisäys: Beurling sai surmansa Rooman lentokentällä lento-onnettomuudessa (tai voi olla sabotaasi) lentäessään kuljetuskonetta, joka oli kuormattu aseilla ja ammuksilla Israeliin vietäväksi.
Ikarus
Respected Leader
Hänestä on kirjoitettu tuo kirja.
Mies, joka ei koskaan halunnut muuta kuin lentää ja taistella.
Kuten @Sardaukar mainitsee, kuriton ja yksinäinen susi, ei mikään tiimipelaaja.
tulikomento
Supreme Leader
Hänestä on kirjoitettu tuo kirja.
Mies, joka ei koskaan halunnut muuta kuin lentää ja taistella.
Kuten @Sardaukar mainitsee, kuriton ja yksinäinen susi, ei mikään tiimipelaaja.
Tuttu kirja. Muistaakseni siinä on useitakin mainintoja siitä, kuinka muut lentäjät halusivat vapaa-ajallaan puhua esim. tytöistä ja unohtaa ympärillä vellovan suursodan. George Beurling puolestaan ei mikään kummoinen seuramies tainnut olla ja laivuekavereidenkin piirissä halusi vaan puhua taktiikoista ja lentämisestä. Ihme tyyppi !
Suosiota kavereiden keskuudessa varmasti lisäsi vielä se, että Beurling oli vakaa uskovainen ja absolutisti.
