Hävittäjä-ässät kautta aikojen

[late347]

Joo. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Boyd kerkesi uransa alkuaikoina lentämään sotalentoja Korean sodassa F-86 Sabrella. Tästä kai alkoi koko elämän kestänyt fiksaatio pieniin ja ketteriin hävittäjiin. Vietnamiin Boydia ei komennettu, vaikka mies olisi sinne halunnutkin. Sen sijaan jatkuva F-4 Phantomin haukkuminen takasi sen, että mm. Navyn Top Gun kouluttajat eivät todellakaan pitäneet Boydista ja tämän mielipiteistä pätkän vertaa. Siinä tämä tosin osui enemmän oikeaan, että USAF oli 60-luvun mittaan hukannut ilmataisteluosaamisensa. Ja tämä näkyi huonona hävittäjälentäjien koulutuksena. Sen sijaan laivasto ehti perustaa 60-luvun lopulla kuuluisan Top Guninsa ja samalla alkoi Vietnamin taivaalla tulosta syntyä. Eli kyllä F-4 Phantomillakin pärjättiin kunhan taktiikka ja koulutus oli oikeanlaista.

Minäkään en oikein ymmärrä Boydin ja tämän opetuslasten (ns. hävittäjämafia) kritiikkiä mm. F-15 Eaglea kohtaan, Toki kone on kaksimoottorinen, iso ja kallis. Mutta ilmasotahistoria on kyllä näyttänyt, että F-15 oli onnistunut konetyyppi. Ja on sitä yhä.

F-15 puhuttaessa pitää muistaa, että moderni lentokone F-15c ei ole se kone joka oli alunperin insinöörien piirustuspöydillä.

Boyd itse oli vastuussa alkuperäisen koneen modifioinnista. Hän oli ollut kriittinen alkuperäiselle koneelle ja sanoi suoraan projektipäällikölle että "paskan koneen olette suunnitelleet." Sitten Boyd kertoi omat ehdotuksensa.

John Boyd liittyi tiimiin, jonka tehtävänä oli parantaa alkuperäisen F-15 hävittäjän liikehtimiskykyä.

Boyd sovelsikin energy manouverability theory:a tässä urakassa.

Tuskimpa Boyd halusi niin paljoa kritisoida modernia F-15 c konetta, ottaen huomioon hänen oman kädenjälkensä valmiissa tuotteessa.
(lähde Boyd suullinen esitelmä)


Henk. koht John Boyd ei ole kaikista suurin hävittäjälentäjä.

Kriteejä suhteessa paras sotilaslentäjä kautta aikojen.

- pitäisi painottaa myös, että on onnistunut pudotuksissa, mutta myös on välttänyt tulemasta alasammutuksi. Tämähän on oikeastaan sodankäynnin perusperiaate kun asiaa ajattelee ilman mitään turhaa jargonia. Tuhoa ja selviydy.
- on suojellut omia joukkojaan tappioilta.
- on lentänyt kriisiolosuhteissa tai sodan olosuhteissa.
- varmaankin rauhan aikana että on ollut hyvä harjoituksissa tai vaikkapa testipilottina tai lennonopettajana.
- lentäjän ammatilliset ominaisuudet hyvät.
- johtajuus ja tiimityöskentely.

Yleisesti ottaen sodassa pitää tietenkin välttää tulemasta alasammutuksi, mutta modernilla ajalla on esim. AWACS ja tankkerikoneet yms. Nämä koneet ovat taisteluarvoltaan huomattavan suuria, joten niitä kyllä suojellaan jopa suurilla riskeillä.

Tuo minun tiivistelmäni tuhoa ja selviydy, onkin mielenkiintoinen. Hornet- dokumentissa yle areenassa aihetta käsiteltiin myös suomalaisten näkökulmasta. TV- ohjelmassa näytettiin harjoitustaistelu 2v1 alivoimaisena. Tässä tilanteessa ymmärrettävästi suomalainen lentäjä kommentoi että riskit tappioon ovat suuret , joten lähtökohtaisesti on parempi tappaa yksi vihollinen ja lentää karkuun paikalta. (yrittää paeta, jos se on mahdollista).

Tuo onkin harvinaisempaa että alivoimainen, tuhoaa molemmat viholliset lähitaistelussa, lentäessään itse yksin. Niinkin toki voi käydä, ja sitä yritetään toteuttaa jos mahdollisuuksia esiintyy vihollisen virheiden kautta.

 

[Ikarus]

Eräs tapa arvottaa lentäjiä, on pudotussuhde. Lennetyjä sotalentoja/pudotus.

edit, oli ne väärinpäin...

Luftwaffen tilasto:
pudotussuhde kaikkiaan ilmavoittoja
1.Gunther Scheel 0,99 71 kaatui taistelussa
2. Werner Schroer 1,73 114
3.Walter Loos 1,74 38
4.Wilhelm Batz 1.88 237
5. Heinrich Setz 1,99 138 kaatui taistelussa
6. Wolf Ettel 2,02 124 kaatui taistelussa
7. Otto Kittel 2,18 267 kaatui taistelussa
8. Gunther Rall 2,26 275
9. Gordon Gollob 2,27 150
10. Anton Resch 2,31 91
11. Emil Lang 2,23 173 kaatui taistelussa
12. Gunther Josten 2,36 178
13. Ulrich Wernitz 2,38 101
14. Theodor Weissenberger 2,40 208
14. Walter Oesau 2,4 123
16. Hans- Joachim Marseille 2,42 158 kaatui taistelussa

Hyvin tunnettuja huippumiehiä ilmavoitoissa tuossa tilastossa 4. Batz 7.Kittel 8.Rall 9. Gollob 11. Lang 14. Weissenberger ja Oesau 16. Marseille.

lähde: Mike Spick, Luftwaffen hävittäjä-ässät

Gunther Scheel. Tällä laskentatavalla Das Pilote.

 

[Samovarius]

Onko tuo tilasto nyt ilmoitettu väärinpäin, vai miksi luku laskee alaspäin? Siis lentoja per pudotus vai pudotuksia per lento?

 

[Ikarus]

Onko tuo tilasto nyt ilmoitettu väärinpäin, vai miksi luku laskee alaspäin? Siis lentoja per pudotus vai pudotuksia per lento?

1.Scheel, siis 0,99:llä sotalennolla 1 ilmavoitto , jälkimmäinen luku 71 on kaikkiaan ilmavoittoja.
16. Marseille tarvitsi 2,42 sotalentoa yhteen pudotukseen.

 

[VUps]

Tuo minun tiivistelmäni tuhoa ja selviydy, onkin mielenkiintoinen. Hornet- dokumentissa yle areenassa aihetta käsiteltiin myös suomalaisten näkökulmasta. TV- ohjelmassa näytettiin harjoitustaistelu 2v1 alivoimaisena. Tässä tilanteessa ymmärrettävästi suomalainen lentäjä kommentoi että riskit tappioon ovat suuret , joten lähtökohtaisesti on parempi tappaa yksi vihollinen ja lentää karkuun paikalta. (yrittää paeta, jos se on mahdollista).

Tuo onkin harvinaisempaa että alivoimainen, tuhoaa molemmat viholliset lähitaistelussa, lentäessään itse yksin. Niinkin toki voi käydä, ja sitä yritetään toteuttaa jos mahdollisuuksia esiintyy vihollisen virheiden kautta.

Puolustajalle voi hyvinkin riittää, että hyökkää joutuu keskeyttämään lentotehtävänsä: esimerkiksi rynnäkkökone pudottamaan aseensa ja lisäpolttoainesäiliönsä. Mikäli hyökkääjä kokoaa tehtävän suorittamista varten useista eri koneista muodostuvan lento-osaston (rynnäkkökoneet, CAP, SEAD, ELINT, AWACS, ilmatankkaus, CSAR jne) hukkaa se melkoisesti lentosuorituksia puolustajan pakotettua sen keskeyttämään tehtävän.

 

[Ottoville]

Menetelmä haiskahtaa hyvin tarkoitus hakuiselta.
Näyttää ”liittoutuneiden mallita” millä parilla pudotuksella saadaan tilastoihin ässä.


3.Walter Loos 1,74 38
4.Wilhelm Batz 1.88 237

Neljännellä on 237 pudotusta ja kolmannella 38 pudotusta.
Joku keltanokka joka ampuu ensimmäisellä ja ainoalla lennolla alas vihollisen olisi tässä tilastossa sijalla kaksi.

 

[Ikarus]

Taulukon tekijä Spick kuvaa asiaa seuraavasti:
Yleisin tapa arvioida ässien menestystä on ilmavoittojen määrä. Tätä tapaa käyttäen Hartmann on paras. On kuitenkin seikkoja, jotka tulisi huomioida. Näistä suurin on mahdollisuuksien määrä. Ihanteelllinen vaihtoehto olisi jakaa sotalentojen lukumäärä, joilla vihollinen kohdattiin ilmavoittojen määrällä, joilloin saadaan pudotussuhde. Valitettavasti tämä tieto on käytettävissä vain harvoissa tapauksissa, ja hankittu tieto olisi riittämätön antamaan edes kohtalaisen tarkkaa kuvaa. Toisaalta lennettyjen sotalentojen määrä on tiedossa suurimmassa osassa tapauksissa. Tekijä on käyttänyt taulukossa tätä tapaa käyttökelpoisena vaihtoehtona.

Absoluuttista tapaa määritellä WW2:n paras hävittäjälentäjä ei ole. Tilanteet, kalusto, vastustaja, olosuhteet ja lukuisat muut seikat vaikuttavat, jokainen voi muodostaa oman käsityksensä parhaasta lentäjistä.

Erittäin kyvykkäitä ja taitavia lentäjiä oli kaikilla ilmavoimilla.

 

[late347]

Puolustajalle voi hyvinkin riittää, että hyökkää joutuu keskeyttämään lentotehtävänsä: esimerkiksi rynnäkkökone pudottamaan aseensa ja lisäpolttoainesäiliönsä. Mikäli hyökkääjä kokoaa tehtävän suorittamista varten useista eri koneista muodostuvan lento-osaston (rynnäkkökoneet, CAP, SEAD, ELINT, AWACS, ilmatankkaus, CSAR jne) hukkaa se melkoisesti lentosuorituksia puolustajan pakotettua sen keskeyttämään tehtävän.

Hyvä pointti.

Se on tavallaan tavoite, että pystyy pakottamaan vihollisen vetääntymään ja häiritsemään vihollisen toimintaa.

Käytännössä tämä useinmiten vaatii laukauksia ja osumia kohti vihollista, oli sitten kyse ilmatorjunnasta tai hävittäjien torjuntatehtävistä.

En toisaalta ymmärrä miten vihollinen menettää lentosuorituksia, jos se käyttää lento-osastoja?

Kyllähän niitä koneita pystytään ohjata taistelukeskuksista toiseen paikkaan, turvallisempaan paikkaan? Jenkit tekee tätä kokoajan. Silloin menetetään lähinnä "mahdollisuuksia" tai "tempoa" olettaen että vihollinen oli aikeissa tukea omien maavoimien taistelua, tai yksinkertaisesti aikaa.

Jos löpö käy vähiin, niin voi tankata ilmassa jne.

 

[Deeiii]

Hyvä pointti.

Se on tavallaan tavoite, että pystyy pakottamaan vihollisen vetääntymään ja häiritsemään vihollisen toimintaa.

Käytännössä tämä useinmiten vaatii laukauksia ja osumia kohti vihollista, oli sitten kyse ilmatorjunnasta tai hävittäjien torjuntatehtävistä.

En toisaalta ymmärrä miten vihollinen menettää lentosuorituksia, jos se käyttää lento-osastoja?

Kyllähän niitä koneita pystytään ohjata taistelukeskuksista toiseen paikkaan, turvallisempaan paikkaan? Jenkit tekee tätä kokoajan. Silloin menetetään lähinnä "mahdollisuuksia" tai "tempoa" olettaen että vihollinen oli aikeissa tukea omien maavoimien taistelua, tai yksinkertaisesti aikaa.

Jos löpö käy vähiin, niin voi tankata ilmassa jne.

Tätä pitää ajatella sitä kautta, että tommosen iskuosaston tarkoitus ei ole lennellä edestakaisin vaan vaikkapa toimittaa rautaa maakohteisiin. (Vrt. klassinen toteamus, "remonttireiska ei halua porakonetta, hän haluaa reikiä seinään") Jos se ei pysty toimittamaan rautaa (haluttuihin) maakohteisiin niin tehtävä on epäonnistunut. Toki parasta on jos toimitus estetään ampumalla koneet alas (jolloin ne eivät voi yrittää seuraavana päivänä uudelleen), mutta tehtävän keskeyttäminenkin on puolustajalle voitto.

Lentosuorituksien menettäminen tarkoittanee sitä, että koska vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja, niin tietyssä ajassa on tietty maksimimäärä lentosuorituksia. Keskeytetty (tai viivästynyt) tehtävä tarkoittaa esimerkiksi että rautaa toimitetaan haluttuun maakohteeseen vähemmän kuin sitä olisi toimitettu. Lisäksi lentely kuluttaa koneita, polttoainetta, ja miehistöjä.

Justiinsa lukaisin Vietnamin sodasta; jenkkeihin sattuivat kyllä Pohjois-Vietnamin ilmavoimien tekemät pudotuksetkin, mutta isossa kuvassa suurempi vaikutus oli sillä, että (ainakin jossain vaiheessa) 20% hyökkäävistä koneista joutui pudottamaan pommit ennen kohdetta väistelläkseen torjuntaa.

 

[late347]

Jenkithän lentävät torjuntatehtävää nimeltä offensive counter-air. Käsittääkseni homman juju perityy jo toisen maailmansodan ajalta, elikkä silloin sanottiin fighter sweep. Tuolloin muinoin 40- luvulla jenkit käyttivät lähisaatto hävittäjia, suojeltavia pommikoneita, ja sitten kauempana edessä ja sivuilla häiritseviä hävittäjiä. Jälkimmäisten tarkoitus oli hidastaa, hyökätä ja häiritä vihollisen torjuntahävittäjiä, ja mahdollisesti rynnäköidä omalla paluumatkalla maakohteiden tai tukikohtien kimppuun. Samanlainen ohje oli toki muillakin hävittäjillä.

Elikkä lähetetään aggressiivisesti hävittäjiä etulinjaan varmuuden vuoksi. Ei se tehtävä silti epäonnistu, vaikka ei ketään vihollista ammuttu. Saatiin tilannekuvaa ja pidettyä ilmatilaa mahdollisimman turvallisesti omien joukkojen hallussa. Elikkä poissa vihollisen hallusta. Oikeastaan uloimman puolustusrenkaan päätarkoitus olikin juuri pitää enimmät viholliset poissa sisemmästä renkaasta elikkä lähisaatossa olevista pommikoneista.

Sitten taitaa olla erikseen defensive counter-air jenkeillä elikkä perinteinen puolustuksellinen torjuntatehtävä. Suojellaan kohdetta tai lento-osastoa saatossa. Esim awacs tai tankkeri.

Jenkeillä tietenkin noita koneita on melkeimpä mielinmäärin. Irakissa käytettiinkin noita yllämainittuja tehtäviä . Toisaalta, Irakin ilmapuolustus tuhottiin ja lamautettiin mahdollisimman tehokkaasti ensi-iskujen alusta lähtien, joten kilpailutilanne ei ollut mitenkään reilu. Mutta sehän taitaa olla myös sodan ominaisuus, että reiluus on kaukana.

Hyvä huomio on kuitenkin modernissa sodankäynnissä ja täsmäaseissa se, että yölläkin voi pommittaa ja suorittaa ilmaiskuja tehokkaasti. Varsinkin silloin kun ilmavoimat ovat harjoitelleet yötoimintaa ja teknikan käyttöä vaativissa olosuhteissa. Lentäjä pystynee toimimaan tehokkaasti koneen puikoissa varmaankin yhden vuorokauden ajan, ottaa vaikka vähän gatoradea tai red bullia ohjaaamossa. Lentäjien pahimpiin painajaisiin taitaa lukeutua laskeutuminen yöllä lentotukialukselle. Suomen ilmavoimatkin menetti yhden hornetin yöllä laskeutumisessa tavalliselle lentokentälle.

 

[Samovarius]

Lentäjien pahimpiin painajaisiin taitaa lukeutua laskeutuminen yöllä lentotukialukselle. Suomen ilmavoimatkin menetti yhden hornetin yöllä laskeutumisessa tavalliselle lentokentälle.

Mikä kone, missä, milloin? Horneteja on tuhoutunut kaksi, muistaakseni HN-413 ja 430. Näistä toinen tavallaan kahdesti, ensin vaurioitui siinä törmäyksessä, jossa toinen kone menetti sivuvakaajansa ja putosi. Vauroitunut korjattiin kaksipaikkaiseksi ja koska valtionyhtiö Patria ei osaa vetää johtoja, kone tuli tonttiin.

 

[tulikomento]

Suomen ilmavoimatkin menetti yhden hornetin yöllä laskeutumisessa tavalliselle lentokentälle.

Mikä kone, missä, milloin? Horneteja on tuhoutunut kaksi, muistaakseni HN-413 ja 430. Näistä toinen tavallaan kahdesti, ensin vaurioitui siinä törmäyksessä, jossa toinen kone menetti sivuvakaajansa ja putosi. Vauroitunut korjattiin kaksipaikkaiseksi ja koska valtionyhtiö Patria ei osaa vetää johtoja, kone tuli tonttiin.

Varmaankin tämä tapaus:

http://www.lentoposti.fi/uutiset/pi...le_sattuneen_onnettomuuden_tutkinta_valmistui

26.1.2011 Satakunnan lennoston HN-428 laskeutui kiitotien sijaan rullaustielle. Laskukiidon loppuvaiheessa kone ei enää ollut hallinnassa ja ajautui lumivalliin. Kone oli vaarassa mennä ympäri, joten lentäjä käytti heittoistuinta.

 

[JOKO]

Minäkään en oikein ymmärrä Boydin ja tämän opetuslasten (ns. hävittäjämafia) kritiikkiä mm. F-15 Eaglea kohtaan, Toki kone on kaksimoottorinen, iso ja kallis. Mutta ilmasotahistoria on kyllä näyttänyt, että F-15 oli onnistunut konetyyppi. Ja on sitä yhä.

Kohdalle sattuneet sodat ovat saattaneet antaa väärän kuvan F-15 hankkeen mielekkyydestä ja Boydin kritiikin aiheellisuudesta. F-15 on pärjännyt hyvin, kun vastassa ovat olleet pääasiassa arabit, lukumäärät ovat olleet edullisia ja maarintamalla ei ole ollut pahemmin painetta. Tilanne olisi ollut toinen Neuvostoliittoa vastaan. Vastassa olisi ollut valtava määrä koneita, panssarijoukot olisivat rynnistäneet nopeasti niskaan ja hyökkääjän kokonaissuorituskyky olisi todennäköisesti ollut arabeja parempi. Siinä vaiheessa kalliiden, määrältään vähäisten ja paljon huoltoa vaativien koneiden valinta olisi saattanut kostautua. Lentosuoritteet olisivat saattaneet loppuna kesken, kuten kävi Saksalle toisen maailmansodan loppupuolella. Tämän seurauksena ilma-ase olisi saattanut olla kyvytön auttamaan maavoimia. Edullisesta pudotussuhteesta ei ole tällaisessa tilanteessa hyötyä, jos tilanne ratkeaa maassa ennen ilmatilanteen kääntymistä edulliseksi.

 

[Ikarus]

Vielä tuosta Gunther Scheelistä:
Luutnantti Scheel liittyi 3./JG 54:ään keväällä 43 ja alkoi välittömästi saavuttaa ilmavoittoja tasaiseen tahtiin. 70:llä sotalennolla 71 ilmavoittoa, tätä ennätystä ei koskaan rikottu. Hänen onnensa loppui Orelin lähellä ilmataistelussa, jolloin hän törmäsi yhteen Jak-9:n kanssa, ja hänen koneensa syöksyi maahan.
Pudotussuhteeltaan koskaan voittamaton Scheel oli poissa.

 

[Ikarus]

Majuri Georg-Peter Eder.
78 ilmavoittoa, jaettu 155. sija saksalaisässien listalla.
Hänen uransa oli hämmästyttävä. Hänet ammuttiin alas 17 kertaa ja hän haavoittui kahteentoista otteeseen, usein vaikeastikin.
Hänen pudotustensa määrä olisi saattanut olla suurempikin, ellei hän monesti olisi kieltäytynyt tuhoamasta vaurioitunutta konetta.
Hänen koneensa tunnettiin -onnen 13:na- niiden keskuudessa, joiden hän antoi jatkaa matkaa pahoin vauriotuneella koneellaan.
Tämän vuoksi Eder oli todennäköisesti kaikista ässistä eniten selviytymisensä ansainnut.

Ederin 78 ilmavoitosta 36 oli nelimoottorisia pommikoneita. Hän saavutti 12 ilmavoittoa lentäessään Me 262:lla.
Ederille ominaisesti hän päätti sotansa sairaalassa jouduttuaan Mustangien alasampumaksi.

Lähde: Mike Spick, Luftwaffen hävittäjä-ässät

 

[tulikomento]

Viime sotien suomalaisässistä ajattelin nostaa esille Antti Tanin. 1918 syntynyt Tani aloitti lentouransa Ilmasotakoulussa syksyllä 1938. Koulutuksen jälkeen hänet määrättiin talvisodan lopulla Lentolaivue 28:n riveihin. Laivueen kalustona olivat ranskalaiset Morane-Saulnier MS.406 -hävittäjät.

Tani saavutti Moranella kaikkiaan 7 ilmavoittoa. Kovin saavutus oli epäilemättä kahden Pe-2:n tuhoaminen hitaalla Moranella Äänislinnan liepeillä. Taktiikkana oli ensin arvioida oikein vihollisen lentokorkeus ja nopeus ja aavistaa oikein myös koneen lentosuunta. Etutikin saaminen ei ollut helppoa kun ottaa huomioon kuinka hajanainen ilmavalvontaverkosto oli ja kuinka hitaat viestiyhteydet olivat. Ennakkovaroituksen saamisen jälkeen Tani starttasi Moranellaan ja kelasi ajoissa korkeutta päästäkseen venäläisten yläpuolelle. Sitten tämä muutti korkeuden nopeudeksi ja sai Pe-2:t kiinni. Moranen heikkoja puolia oli muuten vielä suhteellisen keppoinen aseistus, ja tykillä oli paha taipumus jumiutua heti parin laukauksen jälkeen.

1943 siirtyi Lentolaivue 34:ään ja kalustoksi tuli ajanmukainen Bf 109. Tani otti osaa Kotkan puolustukseen ja suuriin ilmataisteluihin Suomenlahdella. Voittotili karttui tasaisesti Mersulla. Jatkosodan päättymisen jälkeen Antti Tanin tilillä oli 21,5 pudotusta. Tällä hetkellä Tani on viimeinen vielä elossa oleva yli 20:n ilmavoiton suomalaisässä.





Aiheeseen liittyen suositeltavaa luettavaa

 

[Ikarus]

Kapteeni Jorma Kalevi Sarvanto. Esittelemässä kuvassa alasammutun DB-3:n pyrstönumeroa.
Syntyi Turussa 22.8.1912. Lentokoulutus 1934-1935 Reserviupseerikurssi 4. Kadettikoulu kurssi 19.
Toukokuussa 1937 vänrikkinä Lentoasema 1:seen, huhtikuussa 1939 Lentolaivue 24, luutnantiksi 16.5.1939.

Talvisodassa LL24 4.lentue, koneena Fokker FR-97. 1. pudotus 23.12.39 kaksi SB-pommikonetta.

6.1-40 oli Sarvannon suuri päivä, hän ampui nimikollaan alas 6 DB-3 pommikonetta 4-5 minuutissa Utin läheisyydessä.
Oma kone vaurioitui ja uudeksi nimikoksi tuli FR-80, jolla hän pudotti kaksi pommittajaa.
Viimeinen ilmavoitto talvisodassa tuli FR-100 konella 21.2.40 , talvisodan tulokseksi tuli 13 alasammuttua pommikonetta.
Sarvanto sai teostaan (6.1.-40) suurta mainetta aina ulkomaita myöten.

Jatkosotaan Lentolaivue 24:n 2. lentueen varapäälliköksi. Koneena BW-357, jolla tuli ilmavoitto uuden sodan alkamispäivänä 25.6-41.
Kuun viimeisenä päivänä kiinni Pe-2 ja ketoon.

Kapteeniksi 4.8-41. Erinäisiä esikuntatehtäviä välillä. 16.1.-43 hän palasi LL24 1. lentueen päälliköksi.
Kevään 1943 suurissa ilmataisteluissa hän ampui alas kaksi Jak-hävittäjää. 9.7-43 jälleen esikuntatöihin, Maasotakoulun ilmasotakurssien vetäjäksi.

Sarvanto ylennettiin majuriksi 13.2.1947 ja siirrettiin HLL 21:n komentajaksi. Karjalan lennnoston komentaja 8.12.-58 alkaen.
Hän erosi palveluksesta 8.6.1960, jonka jälkeen Kansalaisosakepankin johtajaksi kuolemaansa saakka 16.10.1963.

Sarvanto saavutti 17 ilmavoittoa 251:llä sotalennolla. VR 3 ja VR 2.

 

[Ikarus]

ILMAILU
Jukka Piipponen
Hyökkäys auringosta - Ritari Eino Luukkasen elämä


Mannerheim-ristin ritari Eino Luukkanen teki merkittävän uran hävittäjälentäjänä Suomen ilmavoimissa. Talvisodan kokeneesta lentueenpäälliköstä tuli jatkosodassa ilmavoimien nuorin laivueenkomentaja. Luukkanen lensi Fokker-, Brewster- ja Messerschmitt-hävittäjillä 438 sotalentoa, osallistui 102 ilmataisteluun ja saavutti 54 ilmavoittoa. Sodan jälkeen Eino Luukkanen yleni everstiluutnantiksi ja rykmentinkomentajaksi.

Jukka Piipponen on kirjoittanut kattavan elämäkerran Eino Luukkasesta. ”Eikka” oli suosittu ja arvostettu komentaja, joka halusi esimerkillään johtaa miehiään, mieluiten ilmasta käsin, ja lentää niin paljon kuin mahdollista. Henkilökohtaisten saavutusten ohella myös yksikön ja alaisten menestys oli tärkeää. ”Isäntämies” Luukkanen oli harkitseva ja innostava oppi-isä kokemattomammillekin lentäjille. Suositun ja arvostetun esimiehen huolenpito ei rajoittunut lentäjiin vaan hän oli kiinnostunut myös mekaanikkojen ja muun maahenkilöstön hyvinvoinnista. Urhoollinen ja peräänantamaton ilmataistelija nimitettiinkin kesäkuussa 1944 Mannerheim-ristin ritariksi.

Lukemista ilmasotahistorian harrastajille. ” Isäntämies” oli kyvykkäimpiä lentäjiämme sekä eräs parhaista yksikönpäälliköistä.

 

[tulikomento]

Kapteeniksi 4.8-41. Erinäisiä esikuntatehtäviä välillä. 16.1.-43 hän palasi LL24 1. lentueen päälliköksi.
Kevään 1943 suurissa ilmataisteluissa hän ampui alas kaksi Jak-hävittäjää. 9.7-43 jälleen esikuntatöihin, Maasotakoulun ilmasotakurssien vetäjäksi.

Tuota olen miettinyt, että minkähän takia Sarvanto siirrettiin esikuntahommiin rintamalaivueesta ? Ikäsyyt, kun eihän hän enää jatkosodan aikana nuorimmasta päästä ollut. Tosin olihan muitakin vanhoja partoja, kuten Yrjö "Pappa" Turkka ja Oippa Tuominen. Vai katsottiinko, että Sarvannon sankarimaine talvisodan päiviltä teki miehen liian arvokkaaksi - ei sallittu kaatua ilmataistelussa ?

 

[Ikarus]

Tuota olen miettinyt, että minkähän takia Sarvanto siirrettiin esikuntahommiin rintamalaivueesta ? Ikäsyyt, kun eihän hän enää jatkosodan aikana nuorimmasta päästä ollut. Tosin olihan muitakin vanhoja partoja, kuten Yrjö "Pappa" Turkka ja Oippa Tuominen. Vai katsottiinko, että Sarvannon sankarimaine talvisodan päiviltä teki miehen liian arvokkaaksi - ei sallittu kaatua ilmataistelussa ?

Samaa mietin minäkin. Tuskin oli lentänyt itseään loppuunkaan, mitään viitteitä siitä ei ole tullut vastaan.
Veikkaisin samaa, eli suuren sankarin ei annettu kaatua sodan armottomassa myllyssä.