pstsika
Haukka
Mikäs tässä oli taustalla?
Hävittäjä-ässät kautta aikojen
- Viestiketjun aloittaja Ikarus
- Aloitus PVM
Mikäs tässä oli taustalla?
tulikomento
Supreme Leader
Olisikohan ollut vaan vaikeaa sopeutua monen sotavuoden jälkeen siviilielämään. Taustalla oli tiettävästi myös ihmissuhdedraamaa (pari sotkuista avioeroa).
Ikarus
Respected Leader
Oik. Lehtovaara, kone Morane MS-606
Edit kuva: 2/LLv 28 miehiä Karkunrannassa Laatokalla. Inehmon parvi on juuri pudottanut seitsemän neuvostokonetta.
Vasemmalta vänrikki Lehtinen, kersantti Jääskeläinen, vänrikki Inehmo ja ylikersantti Lehtovaara.
http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=81
LEHTOVAARA Urho Sakari, Pikku-Jätti
142
Syntyi 27.10.1917 Oulun läänin Pyhäjärvellä, kuoli 15.1.1949 Lapinlahdella, haudattu Saloon Salon hautausmaalle.
Ritari 142, 9.7.1944, lentomestari, ohjaaja 3./HLeLv 34.
Vanhemmat liikkeenharjoittaja Emil Arvo Lehtovaara ja Anni Sofia Kantonen.
Puoliso 1) Elviira Jokinen ero 1942, 2) Ida Maria Lehmonen ero 1947.
5/5 Kangasniemen yhteiskoulu 1934, varusmies IlmK 1937–38, apumekaanikkokurssi 1937, IlmK reservialiupseeriohjaajakurssi 4 ja aliupseeriohjaajakurssi 9 1938–39. Kuului Salo-Uskelan suojeluskuntaan 1935–37.
Ohjaaja-aliupseeri LeR 4 1939 ja LeR 2 1940–41 ja 1945–46, evp 20.11.1946.
Talvisota: ohjaaja-aliupseeri LLv 28 1939–40, Lounais-Suomi. Jatkosota: ohjaaja-aliupseeri LLv 28 ja LeLv 28 1941–43, komennettu Ranskaan 1942 (Morane-hankinta), LeLv 34 ja HLeLv 34 1943–44, HLeLv 26 1944, Itä-Karjala, Karjalan kannas, Suomenlahti, pohjoisrintama. Saavutti 44 ilmavoittoa, joista yhden talvisodassa.
Liikkeenharjoittaja, Lapinlahden elokuvateatterin toimitusjohtaja ja omistaja 1946–49.
Korpraali 1.6.1938, alikersantti 1.8.1938, kersantti 23.3.1940, ylikersantti 23.7.1941, vääpeli 11.9.1941, lentomestari 26.4.1944.
MR 2, VR 3 mk, VR 4 tlk, VR 4 mk, VM 1, VM 2, Ts mm, Js mm.
”Ylipäällikkö on pvm:llä 9.7.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi lentomestari Urho Sakari Lehtovaaran.
Lentomestari Lehtovaara on hävittäjälentäjänä osoittanut esimerkillistä urhoollisuutta, mutta samalla myös erittäin suurta rauhallisuutta ja harkintaa ollen nuoremmille kannustavana esimerkkinä siinä, mihin peloton ja tilanteen hallitseva yksintaistelija pystyy. Peräänantamattoman sisunsa kannustamana on hän lukuisissa ilmataisteluissa tähän mennessä pudottanut 43 viholliskonetta, joista vihollisen suurhyökkäyksen aikana 10 konetta.”
Muistelen lukeneeni, että Lehtovaaralla oli sopeumisvaikeuksia siiviiliin, viinakin mukavasti maistui. Kuten useimmille veteraaneille. Siihen aikaan lähes ainoa keino sotatraumojen hoitoon oli vetästä pää täyteen. Ukkini, sotaveteraani, nollasi joskus rintamakavereidensa kanssa ihan tukevasti. Siinä oli vissiin samalla se vertaistuki.. Jäänyt pikkupojalle mieleen. Ei mitään negatiivista, normihommiahan nollaaminen joskus on itse kullekin.
Lehtovaaran kuoleman tarkempia yksityiskohtia en tunne.
Onko @tulikomento sinulla tietoa tästä?
edit: @tulikomento olikin jo kommentoinut asiaa.
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
Oik. Lehtovaara, kone Morane MS-606
Edit kuva: 2/LLv 28 miehiä Karkunrannassa Laatokalla. Inehmon parvi on juuri pudottanut seitsemän neuvostokonetta.
Vasemmalta vänrikki Lehtinen, kersantti Jääskeläinen, vänrikki Inehmo ja ylikersantti Lehtovaara.
http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=81
LEHTOVAARA Urho Sakari, Pikku-Jätti
142
Lentomestari, toimitusjohtaja.
Syntyi 27.10.1917 Oulun läänin Pyhäjärvellä, kuoli 15.1.1949 Lapinlahdella, haudattu Saloon Salon hautausmaalle.
Ritari 142, 9.7.1944, lentomestari, ohjaaja 3./HLeLv 34.
Vanhemmat liikkeenharjoittaja Emil Arvo Lehtovaara ja Anni Sofia Kantonen.
Puoliso 1) Elviira Jokinen ero 1942, 2) Ida Maria Lehmonen ero 1947.
5/5 Kangasniemen yhteiskoulu 1934, varusmies IlmK 1937–38, apumekaanikkokurssi 1937, IlmK reservialiupseeriohjaajakurssi 4 ja aliupseeriohjaajakurssi 9 1938–39. Kuului Salo-Uskelan suojeluskuntaan 1935–37.
Ohjaaja-aliupseeri LeR 4 1939 ja LeR 2 1940–41 ja 1945–46, evp 20.11.1946.
Talvisota: ohjaaja-aliupseeri LLv 28 1939–40, Lounais-Suomi. Jatkosota: ohjaaja-aliupseeri LLv 28 ja LeLv 28 1941–43, komennettu Ranskaan 1942 (Morane-hankinta), LeLv 34 ja HLeLv 34 1943–44, HLeLv 26 1944, Itä-Karjala, Karjalan kannas, Suomenlahti, pohjoisrintama. Saavutti 44 ilmavoittoa, joista yhden talvisodassa.
Liikkeenharjoittaja, Lapinlahden elokuvateatterin toimitusjohtaja ja omistaja 1946–49.
Korpraali 1.6.1938, alikersantti 1.8.1938, kersantti 23.3.1940, ylikersantti 23.7.1941, vääpeli 11.9.1941, lentomestari 26.4.1944.
MR 2, VR 3 mk, VR 4 tlk, VR 4 mk, VM 1, VM 2, Ts mm, Js mm.
”Ylipäällikkö on pvm:llä 9.7.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi lentomestari Urho Sakari Lehtovaaran.
Lentomestari Lehtovaara on hävittäjälentäjänä osoittanut esimerkillistä urhoollisuutta, mutta samalla myös erittäin suurta rauhallisuutta ja harkintaa ollen nuoremmille kannustavana esimerkkinä siinä, mihin peloton ja tilanteen hallitseva yksintaistelija pystyy. Peräänantamattoman sisunsa kannustamana on hän lukuisissa ilmataisteluissa tähän mennessä pudottanut 43 viholliskonetta, joista vihollisen suurhyökkäyksen aikana 10 konetta.”
Muistelen lukeneeni, että Lehtovaaralla oli sopeumisvaikeuksia siiviiliin, viinakin mukavasti maistui. Kuten useimmille veteraaneille. Siihen aikaan lähes ainoa keino sotatraumojen hoitoon oli vetästä pää täyteen. Ukkini, sotaveteraani, nollasi joskus rintamakavereidensa kanssa ihan tukevasti. Siinä oli vissiin samalla se vertaistuki.. Jäänyt pikkupojalle mieleen. Ei mitään negatiivista, normihommiahan nollaaminen joskus on itse kullekin.
Lehtovaaran kuoleman tarkempia yksityiskohtia en tunne.
Onko @tulikomento sinulla tietoa tästä?
edit: @tulikomento olikin jo kommentoinut asiaa.
Oikeassa olet. Tarkistin juuri äsken Seppo Porvalin kirjasta "Hävittäjäveljekset - Urho ja Martti Lehtovaara" mitä siinä sanotaan asiasta. Ja kyllähän siinä mainitaan nuo sopeutumisvaikeudet ja viinan kanssa läträäminen, joka sitten johti itsemurhaan. Tosin Porvali on mielestäni yksi surkeimmista ilmailuhistorian kirjoittajista tässä maassa, mutta kirja perustuu ainakin osittain Martti Lehtovaaran haastatteluihin, niin sitä voitaneen pitää kohtalaisen luotettavana.
Deeiii
Eversti
Tämä on ihan mielenkiintoinen kysymys ja argumentti. Mulla on semmoinen kutina että tässä tapauksessa rajoittavaksi tekijäksi olisi tullut lentotukikohtien kapasiteetti: kuinka monta lentokonetta länsiliittouma olisi kyennyt pitämään huollettuna ja ilmassa hyökkäyksen alaisena?
Voimakas lentotukikohtien vastainen toiminta - jota neukut olisivat varmasti harjoittaneet - antaisi tavallaan syytä ajatella, että pieni määrä teknisesti edistyneitä koneita olisi parempi valinta.
Tosin, 1980-luvun alkuvuosina asiaa tuntevissa piireissä puhuttiin käsittääkseni aika paljon lentotukikohtien ja eritoten kiitoratojen haavoittuvuudesta. Ilmeisesti kohtalaisen moni piti todennäköisenä, että konfliktin tullen suurin osa hävittäjistä ei pääsisi ilmaan, ja ne jotka pääsisivät, eivät pääsisi enää laskeutumaan turvallisesti. Lentotukikohtiin sidottuja lentokoneita pidettiin täsmäaseiden aikakaudella jopa täysin vanhanaikaisina "valkoisina elefantteina," joita kuulemma ostettiin vain perinteiden vuoksi. Mulla on esimerkiksi kirja "Advanced Technology Warfare" vuodelta 1983; siinä tulevaisuuden lentokoneena pidettiin eräänlaista Harrierin stealth-versiota. (Kuulostaako tutulta?
) Tuo pelko poiki kaikenlaisia kiinnostavia ajatuksia. Tässä ilmatyynykelkka, jonka piti avittaa hävittäjät ilmaan tuhotulta kiitoradalta:
https://books.google.fi/books?id=ld...ge&q=F-15 hovercraft platform takeoff&f=false
tulikomento
Supreme Leader
Lentotukikohtien haavoittuvuus oli ilmeisen hyvin tiedossa. Samaa taktiikkaa olisi käytetty kuin meilläkin. Eli hajasijoittamista ja maantietukikohtia.
Deeiii
Eversti
Nyt saatan olla väärässä, mutta muistelen tuossa mainitsemassani vuoden 1983 kirjassa aihetta sivutun. Ilmeisesti ongelma ei ollut niinkään siinä että maanteitä ei olisi ollut, vaan siinä, että NATOn silloinen ilmasta ilmaan-organisaatio oli mm. logistiikan suhteen hyvin pitkälti sidottu suuriin lentotukikohtiin. Kalustoa, miehistöä, jne. oli lähinnä rynnäkkökoneiden (kuten videossa A-10:t ja Jaguarit) käyttämiseen hajautetuista tukikohdista.
Vissiin tämä herätti ainakin jonkinasteista huolta koskapa tuo ilmatyynyalusta kehitettiin, ja koemalli F-15 STOL rakennettiin nimenomaisesti lyhyitä kiitoratoja varten.
http://en.wikipedia.org/wiki/McDonnell_Douglas_F-15_STOL/MTD
Kirjassa muuten käsiteltiin tuota ilmatyynyalustaa ja muistaakseni siitä todettiin, että kehitystyö oli jo hyvin pitkällä kunnes joku sattui kysymään, että okei, koneet saadaan ilmaan, mutta miten oli ajateltu saada ne laskeutumaan tuhotulle kiitotielle?
tulikomento
Supreme Leader
Nyt saatan olla väärässä, mutta muistelen tuossa mainitsemassani vuoden 1983 kirjassa aihetta sivutun. Ilmeisesti ongelma ei ollut niinkään siinä että maanteitä ei olisi ollut, vaan siinä, että NATOn silloinen ilmasta ilmaan-organisaatio oli mm. logistiikan suhteen hyvin pitkälti sidottu suuriin lentotukikohtiin. Kalustoa, miehistöä, jne. oli lähinnä rynnäkkökoneiden (kuten videossa A-10:t ja Jaguarit) käyttämiseen hajautetuista tukikohdista.
Vissiin tämä herätti ainakin jonkinasteista huolta koskapa tuo ilmatyynyalusta kehitettiin, ja koemalli F-15 STOL rakennettiin nimenomaisesti lyhyitä kiitoratoja varten.
http://en.wikipedia.org/wiki/McDonnell_Douglas_F-15_STOL/MTD
Kirjassa muuten käsiteltiin tuota ilmatyynyalustaa ja muistaakseni siitä todettiin, että kehitystyö oli jo hyvin pitkällä kunnes joku sattui kysymään, että okei, koneet saadaan ilmaan, mutta miten oli ajateltu saada ne laskeutumaan tuhotulle kiitotielle?
Tuolla on juttua NATOn kylmän sodan alkuvaiheen (50-luku & 60-luvun alku) aikaisten lentotukikohtien sijoittelusta. Ideana näyttää olleen rakentaa päätukikohtien (jenkeillä esim. Ramstein, Hahn, Bitburg jne) lähistölle pienempiä varakenttiä / varalaskupaikkoja. Pääosa näistä oli sijoitettu Länsi-Saksan rajan taakse Ranskaan. Ongelmaksi muodostui sitten Ranskan vetäytyminen NATOn yhtenäisestä komentorakenteesta 60-luvun puolivälin tienoilla. Presidentti de Gaulle vaati vielä ulkomaisia joukkoja poistumaan Ranskan maaperältä.
http://en.wikipedia.org/wiki/NATO_Dispersed_Operating_Bases
Tässä sitten aika pätevän tuntuinen PDF-linkki 80-luvun lopulla julkaistuun amerikkalaisraporttiin, jossa pohditaan lentotukikohtien haavoittuvuutta. Tässä myönnetään melko suoraan, että modernit hävittäjät kuten esim. F-15 ja F-16 vaativat ympärilleen aika paljon infraa. Toisaalta tässä sitten myös todistellaan, kuinka suuret tukikohdat voidaan tehdä taistelunkestäviksi.
http://www.rand.org/content/dam/rand/pubs/notes/2005/N2443.pdf
Ikarus
Respected Leader
Lentomestari Eino Ilmari Juutilainen. Suomen pudotustilaston ykkönen WW2.
94 vahvistettua pudotusta + lukuinen määrä ilman todistajaa(ei vahvistettu) 437 sotalennolla.
VM 1, VR 4, VR 4 tlk, VR 3, EK 2, VR 3 tlk, EK 1 sekä 2* MHR.
Tuo 94 ilmavoittoa on maailmanhistorian korkein ei-saksalaisen saavuttama pudotusten lukumäärä.
Aarne Edward Juutilainen, -Marokon kauhu-, oli Illun isoveli.
Illu syntyi Lieksassa 21.2.1914. Lentokoulutus Suomen Ilmapuolustusliiton ja Veljekset Karhumäki Oy;n Aliupseerikurssi 2:ssa ja Aliupseerikurssi 5:ssä.
Illu joutui kurssin vanhimpina vastuuseen kurssilla muiden tötöilyistä ja vietti putkassa mittavan osan tuosta kurssi 5:stä. Illu oli kerrankin taas putkassa, kaverit törttöili ja Illulle lisää häkkiä.. Selitys, ettei voinut mitään häkissä ei auttanut ja lisää häkkiä. Iloisena veikkona Illu ei tästä lannistunut
16.2.1937 hänet määrättiin alikersanttina LLv 12:een tiedustelulentäjäksi. Seuraavana vuonna hävittäjäkoulutus ja siirto 3.3.1939 kersanttina LLv 24:ään kolmanteen laivueeseen ja koneeksi Fokker D.XXI.
Talvisodan ensimmäisen ilmataistelun Illu kävi 19.12-39 ja pudotti SB-pommittajan. 31.12.39 hän ampui FR-106:lla I-16 hävittäjän ja samana päivänä hänet ylennettiin ylikersantiksi. 25 päivää myöhemmin hänet ylennettiin vääpeliksi. 1.3.1941 hänet ylennettiin lentomestariksi.
Kadettikouluun häntä sodan kuluessa houkuteltiin, mutta Illu sanoi olevansa mieluummin lentomestari numero1 kuin kuin kuollut luutnantti.
Vuosi koulussa ei tee kenenkään lentotuntumalle hyvää.
Kesäkuussa 1941 Illu lensi edelleen LLv 24:n kolmoslentueeessa, koneena BW-364. Jatkosodan ensimmäisessä ilmataistelussa 9.7-41 hän tuhosi kaksi I-153:sta eli Tsaikkaa. 12.8-41 tuli Illun ensimmäinen kaikkiaan kahdestatoista kolmoispudotuksesta.
Illun ensimmäinen MHR tuli 26.4-1942. Sillä hetkellä hänellä oli tilillään 22 ilmavoittoa.
8.2.1943 hänet siirrettiin LLv 34:n ykköslentueeseen, pudotilillä silloin 36 voittoa. Nimikoksi tuli MT-212, jonka lentomestari Tuominen laski 2.6.1943 Suomenlahteen saatuaa Pe-2:n romut silmilleen. Illu sai tilalle MT-222:n, jolla hän pudotti kymmenessä kuukaudessa 17 viholliskonetta.
Illu sai nimikoksi MT-426:n 30.5.1944 ja pudotustahti jatkui hyvänä.
28.6.1944 Illu sai toisen Mannerheim-ristin.
Illun seuraava nimikko oli MT-457, jolla hän sivusi Sarvannon kuuden koneen pudotusennätystä 30.6-44 pudottaen kaksi Jak-9:ä, kaksi Airacobraa, yhden La-5:N ja yhden IL-2:n.
Sodan jälkeen Illu palveli HLL 33:ssa, kunnes 16.5.1947 erosi ilmavoimista. Hän pestautui vielä uudelleen kymmeneksi kuukaudeksi 1948 käyden 2-moottori kurssin. Sitten hän osti pienkoneen ja suoritti sillä yleisölennätyksiä kymmenisen vuotta, ennen kuin jäi täysin eläkkeelle.
Juutilainen kuoli 21.2.1999.
Illun tavanneet kertoivat vilkkaasta karjalaispojasta, jonka tilannetaju oli ilmiömäinen. Jo varttuneella ollutta Illua haastatellut, kertoi hänern päänsä pyörineen kuin väkkärä ja ei varpunenkaan päässyt pihamaalle Illulta salaa. Hän oli huumorimies ja keppostelija. Kerran hän ahtautui nahkapuvussa lentuetoverinsa vaatearkkuun ja kun kaveri tuli tyhjäksi luulemaasa kämpään, ponkaisi Illu hirveää ääntä pitäen arkusta.. kaveri sai lähes slaagin
LLV 24:ssä Karhusen ritarilaivueessa lentänyt Illu oli pitkään Jopen kanssa hyvä kaveri. Kuitenkin sodan aikana välit menivät kuralle. Syynä Illun siirtolento, hän lensi jonkun hitaan koslan kentän toiselta laidalta toiselle huoltoon, hyppäytti konetta siinä ilmassa. Karhunen, taisi olla laivueen tai rykmentin komentaja silloin näki ja jostain syystä halusi Juutilaista nöyryyttää, uhkasi sotaoikeudella. En nyt muista tarkkaan mitä Illu siitä rankaisuksi sai, mutta välit muuttuivat vähemmän lämpimiksi. Karhunenhan ei itse syystä tai toisesta enää loppusodassa lentänyt.
tulikomento
Supreme Leader
Lentomestari Eino Ilmari Juutilainen. Suomen pudotustilaston ykkönen WW2.
94 vahvistettua pudotusta + lukuinen määrä ilman todistajaa(ei vahvistettu) 437 sotalennolla.
VM 1, VR 4, VR 4 tlk, VR 3, EK 2, VR 3 tlk, EK 1 sekä 2* MHR.
Tuo 94 ilmavoittoa on maailmanhistorian korkein ei-saksalaisen saavuttama pudotusten lukumäärä.
Aarne Edward Juutilainen, -Marokon kauhu-, oli Illun isoveli.
Illu syntyi Lieksassa 21.2.1914. Lentokoulutus Suomen Ilmapuolustusliiton ja Veljekset Karhumäki Oy;n Aliupseerikurssi 2:ssa ja Aliupseerikurssi 5:ssä.
Illu joutui kurssin vanhimpina vastuuseen kurssilla muiden tötöilyistä ja vietti putkassa mittavan osan tuosta kurssi 5:stä. Illu oli kerrankin taas putkassa, kaverit törttöili ja Illulle lisää häkkiä.. Selitys, ettei voinut mitään häkissä ei auttanut ja lisää häkkiä. Iloisena veikkona Illu ei tästä lannistunut
16.2.1937 hänet määrättiin alikersanttina LLv 12:een tiedustelulentäjäksi. Seuraavana vuonna hävittäjäkoulutus ja siirto 3.3.1939 kersanttina LLv 24:ään kolmanteen laivueeseen ja koneeksi Fokker D.XXI.
Talvisodan ensimmäisen ilmataistelun Illu kävi 19.12-39 ja pudotti SB-pommittajan. 31.12.39 hän ampui FR-106:lla I-16 hävittäjän ja samana päivänä hänet ylennettiin ylikersantiksi. 25 päivää myöhemmin hänet ylennettiin vääpeliksi. 1.3.1941 hänet ylennettiin lentomestariksi.
Kadettikouluun häntä sodan kuluessa houkuteltiin, mutta Illu sanoi olevansa mieluummin lentomestari numero1 kuin kuin kuollut luutnantti.
Vuosi koulussa ei tee kenenkään lentotuntumalle hyvää.
Kesäkuussa 1941 Illu lensi edelleen LLv 24:n kolmoslentueeessa, koneena BW-364. Jatkosodan ensimmäisessä ilmataistelussa 9.7-41 hän tuhosi kaksi I-153:sta eli Tsaikkaa. 12.8-41 tuli Illun ensimmäinen kaikkiaan kahdestatoista kolmoispudotuksesta.
Illun ensimmäinen MHR tuli 26.4-1942. Sillä hetkellä hänellä oli tilillään 22 ilmavoittoa.
8.2.1943 hänet siirrettiin LLv 34:n ykköslentueeseen, pudotilillä silloin 36 voittoa. Nimikoksi tuli MT-212, jonka lentomestari Tuominen laski 2.6.1943 Suomenlahteen saatuaa Pe-2:n romut silmilleen. Illu sai tilalle MT-222:n, jolla hän pudotti kymmenessä kuukaudessa 17 viholliskonetta.
Illu sai nimikoksi MT-426:n 30.5.1944 ja pudotustahti jatkui hyvänä.
28.6.1944 Illu sai toisen Mannerheim-ristin.
Illun seuraava nimikko oli MT-457, jolla hän sivusi Sarvannon kuuden koneen pudotusennätystä 30.6-44 pudottaen kaksi Jak-9:ä, kaksi Airacobraa, yhden La-5:N ja yhden IL-2:n.
Sodan jälkeen Illu palveli HLL 33:ssa, kunnes 16.5.1947 erosi ilmavoimista. Hän pestautui vielä uudelleen kymmeneksi kuukaudeksi 1948 käyden 2-moottori kurssin. Sitten hän osti pienkoneen ja suoritti sillä yleisölennätyksiä kymmenisen vuotta, ennen kuin jäi täysin eläkkeelle.
Juutilainen kuoli 21.2.1999.
Illun tavanneet kertoivat vilkkaasta karjalaispojasta, jonka tilannetaju oli ilmiömäinen. Jo varttuneella ollutta Illua haastatellut, kertoi hänern päänsä pyörineen kuin väkkärä ja ei varpunenkaan päässyt pihamaalle Illulta salaa. Hän oli huumorimies ja keppostelija. Kerran hän ahtautui nahkapuvussa lentuetoverinsa vaatearkkuun ja kun kaveri tuli tyhjäksi luulemaasa kämpään, ponkaisi Illu hirveää ääntä pitäen arkusta.. kaveri sai lähes slaagin
LLV 24:ssä Karhusen ritarilaivueessa lentänyt Illu oli pitkään Jopen kanssa hyvä kaveri. Kuitenkin sodan aikana välit menivät kuralle. Syynä Illun siirtolento, hän lensi jonkun hitaan koslan kentän toiselta laidalta toiselle huoltoon, hyppäytti konetta siinä ilmassa. Karhunen, taisi olla laivueen tai rykmentin komentaja silloin näki ja jostain syystä halusi Juutilaista nöyryyttää, uhkasi sotaoikeudella. En nyt muista tarkkaan mitä Illu siitä rankaisuksi sai, mutta välit muuttuivat vähemmän lämpimiksi. Karhunenhan ei itse syystä tai toisesta enää loppusodassa lentänyt.
Tästä ei voi olla tykkäämättä. Eino Ilmari on legenda
Tuosta Jopen ja Illun välien kylmenemisestä sen verran, että mahtoikohan olla ihan kateus taustalla toisen ykkösässän asemasta ? Toisaalta Karhusellahan oli vanhan Fokker-turman takia kovia selkäkipuja, joita tiettävästi lääkitsi viinalla. Lennot tosiaan loppuivat 1943 Mersun tyyppilentoihin. Joppe Karhusen entisistä alaisista tätä aikaa ovat muistelleet ainakin Jouko Huotari ja Olavi Puro. Kumpikin miehistä esittää kritiikkiä Karhusta kohtaan. Jotain kertoo kait sekin, että Joppe Karhunen ei liiemmin osallistunut lentäjäveteraanien kokoontumisiin sodan jälkeen.
PS: Tässä vielä mainio videolinkki. Dokkari on 80-luvulta. Myös Juutilainen kertoilee kokemuksistaan.
Ikarus
Respected Leader
Tästä ei voi olla tykkäämättä. Eino Ilmari on legenda
Tuosta Jopen ja Illun välien kylmenemisestä sen verran, että mahtoikohan olla ihan kateus taustalla toisen ykkösässän asemasta ? Toisaalta Karhusellahan oli vanhan Fokker-turman takia kovia selkäkipuja, joita tiettävästi lääkitsi viinalla. Lennot tosiaan loppuivat 1943 Mersun tyyppilentoihin. Joppe Karhusen entisistä alaisista tätä aikaa ovat muistelleet ainakin Jouko Huotari ja Olavi Puro. Kumpikin miehistä esittää kritiikkiä Karhusta kohtaan. Jotain kertoo kait sekin, että Joppe Karhunen ei liiemmin osallistunut lentäjäveteraanien kokoontumisiin sodan jälkeen.
PS: Tässä vielä mainio videolinkki. Dokkari on 80-luvulta. Myös Juutilainen kertoilee kokemuksistaan.
Kateus, tuo perikansallinen geneettinen ominaisuus, mahtoiko tosiaan Karhunenkaan olla siitä vapaa.
Noista Karhusen selkävaivoista lääkitsemismenetelmineen olen jostain minäkin lukenut.
Mutta urhea ja taitava lentäjä lopettaa lentämisen? Eikö Karhunen päässyt sinuiksi Bf 109:n kanssa?
Tai sitten nuo fyysiset vaivat estivät. Taustalla saattaa vielä olla jotakin muutakin, rivien välistä olen jostakin kirjallisuudesta ollut niin aistivani.
En Joppe Karhusen kirjoista tätä..
Ikarus
Respected Leader
Kyllä koneen siirrosta Eino Ilmarille häkki heilahti:
Ilmarin putkareissu
Tiivistelmä kirjoitettu jälkikäteen muistista
Pokela käski Illun siirtää jonkin harjoituskoneen (kaksitason) kentän toiselle laidalle. Illuhan siirsi muttei rullaamalla kuten olisi pitänyt, koska rullausta olisi tullut pitkä matka. Illu lensi koneen kentän yli noin 20 cm:n korkeudella laidalta toiselle. Eipä siinä muuta olisi käynytkään, mutta laivueen komentaja näki kyseisen lennon eikä pitänyt siita yhtään. Illulle helahti häkki! Kun Pokela seuraavalla viikolla kävi katsomassa Juutilaista tämä istui puiston penkillä päävartion ulkopuolella ja nautti "lomastaan" täysin siemauksin...
http://www.virtualpilots.fi/en/hist/WW2History-Pokela.html
Ilmarin putkareissu
Tiivistelmä kirjoitettu jälkikäteen muistista
Pokela käski Illun siirtää jonkin harjoituskoneen (kaksitason) kentän toiselle laidalle. Illuhan siirsi muttei rullaamalla kuten olisi pitänyt, koska rullausta olisi tullut pitkä matka. Illu lensi koneen kentän yli noin 20 cm:n korkeudella laidalta toiselle. Eipä siinä muuta olisi käynytkään, mutta laivueen komentaja näki kyseisen lennon eikä pitänyt siita yhtään. Illulle helahti häkki! Kun Pokela seuraavalla viikolla kävi katsomassa Juutilaista tämä istui puiston penkillä päävartion ulkopuolella ja nautti "lomastaan" täysin siemauksin...
http://www.virtualpilots.fi/en/hist/WW2History-Pokela.html
Ikarus
Respected Leader
Muistelin, että tähän liittyi hauska episodi. Oippa karisteli vedet Mannerheim-rististään ja tepasteli arvokkaasti saarelle.
Löysinkin siitä juttua, alla:
Tuominen tuli tunnetuksi myös erityisen säästeliäänä miehenä. Jatkosodan alussa lentäjille jaettiin 20 kappaletta panssariammuksia. Niistä oli suorastaan huutava puute ja niitä kehotettiin käyttämään harkiten. Tuominen pyrki säästämään niitä mahdollisimman pitkään.
Ritariksinimittämispäivänäänkin hänellä oli vielä muutamia panssariluoteja jäljellä.
Tuominen tunnettiin myös periaatteestaan: laaki ja vainaa! Hän pyrki ilmataistelussa niin lähelle, että osuma oli varma. Itse hän kiemurteli kuin ankerias punahävittäjien välissä.
Aina onni ei ollut myötä. Tuominen oli juuri tullut lomalta ja oli vielä pukeutunut teräksensiniseen paraatipukuun, kun hälytyssireenien nouseva ja laskeva ääni alkoi halkoa ilmaa.
Tuominen ei ruvennut vaihtamaan lentohaalaria ylleen, vaan hyppäsi lähinnä olleen Messerschmittin ohjaimiin ja kaasutti taivaalle. Ilmataistelu käytiin Suomenlahden yläpuolella. Tuominen lensi tapansa mukaan niin lähelle vihollishävittäjiä kuin suinkin ollakseen varma osumasta. Punalentäjän kone sai täysosuman, räjähti kappaleiksi, mutta samalla vaurioitui myös Tuomisen kone. Pakkolasku oli ainoa mahdollisuus.
Ritarilentäjä teki mallikkaan laskun laineilIe ja koneen upotessa ui maihin läheiseen saareen, jossa piti majaa rannikkotykistö. Tykkimiehet katsoivat ihmeissään, kun vedestä nousi suomalaislentäjä täydessä koreudessaan. Vastaanottajille Tuominen ilmoitti:
- Poikkesin kylään, kun sattui olemaan paremmat kamppeet yllä.
tulikomento
Supreme Leader
Olavi Puron muistelmista käy ilmi, että kadettiupseerit (joihin mm. Karhunenkin lukeutui) pyrkivät pitämään omiensa puolta reserviläisten kustannuksella. Tämän Puro kertoilee ja heittää esimerkkejä mm. kurinpidollisista asioista ja myös palkitsemiskäytännöistä (ylennykset ja kunniamerkit). Myöntää toki, että hänen kokemuksensa rajoittuvat vain Lentolaivue 24:ään.
JR49
Respected Leader
Vietin lapsuuden lukemalla Jopen kirjat kannesta kanteen moneen kertaan. Jokunen vuosi sitten oli joku artikkeli, jossa Karhusta kuvailtiin "vaikeaksi luonteeksi" ja vihjailtiin jonkinlaisesta hermojen loppuunpalamisesta. Juuri tämä olisi estänyt taistelulentämisen vuodesta 1943 eteenpäin. Yritin etsiä lehteä lähteeksi kirjahyllystä, tähän hätään en löytänyt. Oli näitä Iltapulujen liitelehtiä, joissa on sotia käsitelty.
Ikarus
Respected Leader
3/HleLv 24:n päällikkö luutnantti Kyösti Karhila MT-461:ssä Lappeenrannassa 10.7-44. Koneessa oli myös siipitykit, joita ei Karhilan toivomuksesta poistettu.
Luutnantti Kyösti Keijo Ensio Karhila. Syntyi Raumalla 2.5-21.
32 ilmavoittoa 304 sotalennolla. Hänelle ehdotettiin Mannerheim-ristiä, mutta reserviläisten kiintiö oli täynnä. Reservin lentäjien paras ilmavoittojen määrä.
Hänelle myönnettiin VR 4, VR 3, EK 2, VR 3 tlk ja VR 2.
Hän sai lentokoulutuksen v.39-41 Sotaohjaajakurssi 1:ssä ja määrättiin19.3-41 reservin vänrikkinä Ll 32:n ykköslentueeseen.
Kössi sai ensimmäisen ilmavoittonsa 10.8-41, vuoden loppuun mennessä tilillä oli viisi voittoa. Karhila lensi paljon CU-560:lla, jolla pudotti yhdeksän viholliskonetta.
Ensimmäisen ilmataistelunsa näyttämönä oli taivas meren yllä Viipurin lähellä.
Suoraan päin tuli vihollisen Tsaikka-hävittäjä. Karhila tulitti, mutta vihollislentäjä tuli edelleen kohti väistämättä metriäkään. Karhila heitti ketterän Curtiss 75 A -koneensa sivulle ja väisti törmäyksen viime hetkellä.
Curtiss-koneella hän saavutti kolmetoista ilmavoittoa. Sitten, vuonna 1943, hän sai kolmella tykillä ja kahdella konekiväärillä varustetun Messerschmittin.
”Se kiiihtyi nopeasti ja nousi kuin mielipuoli”, merkitsi Karhila koko sodan ajan pitämäänsä päiväkirjaan.
Kovimman ilmataistelunsa Karhila kävi tuliterällä Messerschmittillään.
Hänen partionsa kävi pelottelemassa pois Kotkaa lähestyneitä vihollisen pommikoneita. Tilanne tuntui rauhoittuneen, mutta Karhila vilkaisi vielä vaistomaisesti taakseen. Siellä oli vihollisen hävittäjä, jonka valkoinen potkurinnapa kiilsi auringossa.
”Työnsin sauvan oikealle eteen, annoin jalkaa ja pistin koneeni pyörimään ulkopuolisessa tynnyrissä”, Karhila kertoi Viva-lehden haastattelijalle 2007.
Viholliskone pysyi yhä takana. Karhila veti hartiavoimin vasemmalle ylös ja nousukaartoon. Lopulta hän pääsi tulittamaan vain vajaan sadan metrin päästä.
”Viholliskone katkesi kahtia ohjaamon takaa, moottori nousi pystyyn ja potkuri kävi, tavaraa lensi ulos ja myös kuomu. Pilotti hyppäsi laskuvarjolla. Ajoin vierestä ohi ja näytin pitkää nenää. Pilotti pui nyrkkiä.”
Viisi pudotusta
Iltaisin Kyösti Karhila kirjoitti kynttilän valossa tunnin tai pari päivän tapahtumista vahakantisiin vihkoihin. Kovakaan taistelupäivä ei nuorta miestä väsyttänyt.
Vihkoihin tallentuivat myös vuoden 1944 heinäkuun 2. päivän tapahtumat. Silloin nousi iltasella Lappeenrannan kentältä hänen johdollaan kahdeksan hävittäjän ryhmä. Kello oli 19.55.
Juustilan yläpuolella Karhila havaitsi kuusi Il-2 -maataistelukonetta. Hän avasi heti tulen. Lähimmästä koneesta tuhoutui sivuperäsin. Se syöksyi alas. Seuraavasta koneesta Karhilan laukaisusarja rikkoi osan korkeusperäsimestä. Vihollislentäjä oli mennyttä miestä. Kolmas kone sai osuman runkoonsa ja syöksyi maahan.
”Neljänteen sain osuman vasemman siiven tyveen – kone räjähti kappaleiksi. Viidenteen osuin rungon oikealle puolelle, mistä irtosi isoja kappaleita. Kone kallistui oikealle ja meni kierteeseen. Tilanne oli ohi, sillä ammukseni loppuivat.”
Kentälle Karhila palasi kello 20.40. Hieman idempänä riehui Ihantalan suurtaistelu toista päivää. Kaikki viisi Il-2 -konetta olivat hänen nähdäkseen pudonneet Suomen maaperälle.
Karhila ylennettiin 14.3.-43 luutnantiksi. 20.4-43 tuli siirto Ll 34:n kakkoslentueeseen. Ilmavoittoja silloin Kössillä 13 kpl.
Ensimmäisessä ilmataistelussaan uudessa yksikössä Karhila pudotti MT-214:llä kaksi Lagg-3:stä, päivä oli 4.5-43.
Seuraava syksy ja talvi meni hiljaiselossa Helsingin puolustuksessa.
Kesäkuun viimeisenä päivänä 1944 Kössi nimitettiin Hll 24:n kolmannen lentueen päälliköksi. Nimikoksi tuli tykki-mersu MT-461, jolla Karhila tuhosi yhdeksän punakonetta.
Heinäkuun 21. 1944 hänet nimitettiin Hll 30:n kakkoslentueen päälliköksi, mutta ilmatilanne oli jo rauhallinen, eikä lisävoittoja tullut.
Karhila kotiutettiin reservin upseerina 14.11-44. Hän toimi siviilissä lentokapteenina, sotilasarvoltaan reservissä kapteeni.
Karhila kuoli 16.9.2009.
Karhila oli harvoja Suomalaisia huippuässiä, jotka tykkäsi kampurasta tykki-kustaasta. Useimmat poistattivat siipitykit.
Ilmeisesti kyse oli hyvästä energian hallinnasta ja oikeasta taistelutekniikasta jäykemmällä koneella. Selvää oli, että jos kolmitykki kustaalla pääsi hyvällä hollille, ns. palasta tuli.
Karhilan kannalta oli harmi, että Mannerheim-ristiä ei hänelle myönnetty, sen hän olisi ehdottomasti ansainnut.
http://seura.fi/historia/sotahistoria/havittajalentajien-assa/
tulikomento
Supreme Leader
Sori äijät. Tämä ei liity hävittäjä-ässiin, mutta kun täällä pohdiskeltiin ihan vähän aikaa sitten John Boydia ja F-16 Viperia, niin ajattelin laittaa tämän viestin juuri tähän ketjuun.
Tässä olisi huikea ylistyslaulu F-16 Fighting Falconin ylivertaisuudesta. Sen rinnalla mm. A-10 ei ole mitään, F-15 ei ole mitään, eikä Viperin rinnalla edes Hornet ole mitään.
Bändi nimeltään Dos Gringos on USAF:n F-16 -kuskien perustama ja ukot heittävät uskomatonta settiä, jolle on ominaista poliittinen epäkorrektius ja omalaatuinen hävittäjälentäjähuumori.
Esim. kappale I Wish I Had A Gun Just Like The A-10
Mahtavat lyriikat:
Yeah all you fuckers wish you flew the viper
Probably since the time you wore a diaper
We got every mission that you do
I can fly 'em all better than you
Yeah all you fuckers wish you flew the viper
Cause we're single seat multirole
We can fly right up our own asshole
Yeah all you fuckers wish you flew the viper
Tässä olisi huikea ylistyslaulu F-16 Fighting Falconin ylivertaisuudesta. Sen rinnalla mm. A-10 ei ole mitään, F-15 ei ole mitään, eikä Viperin rinnalla edes Hornet ole mitään.
Bändi nimeltään Dos Gringos on USAF:n F-16 -kuskien perustama ja ukot heittävät uskomatonta settiä, jolle on ominaista poliittinen epäkorrektius ja omalaatuinen hävittäjälentäjähuumori.
Esim. kappale I Wish I Had A Gun Just Like The A-10
Mahtavat lyriikat:
Yeah all you fuckers wish you flew the viper
Probably since the time you wore a diaper
We got every mission that you do
I can fly 'em all better than you
Yeah all you fuckers wish you flew the viper
Cause we're single seat multirole
We can fly right up our own asshole
Yeah all you fuckers wish you flew the viper
tulikomento
Supreme Leader
Kössi kertoili aina haastatteluissa, että kun kaikilla tykeillä lasetti menemään yhtäaikaisesti, niin tuntui kuin Mersu olisi pysähtynyt ilmassa kovan rekyylin takia.