Hävittäjä-ässät kautta aikojen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ikarus
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
upload_2015-4-25_11-43-7.webp
3/LLv 24:n lentäjiä Ransalmella 10.7.1941. Taustalla BW.
Vasemmalta lentomestari Juutilainen, lentueen päällikkö luutnatti Jorma Karhunen, luutnatti Pekka Kokko ja vääpeli Lauri Nissinen.
He pudottivat kahtena edellisenä päivänä yhteensä yhdeksän I-153:a , tsaikkaa.
 
Jorma_Karhunen.jpg

Ll 24: komentaja kapteeni Joppe Karhunen BW-366:n vakaajalla Suulajärvellä kesäkuussa 1943.
Pyrstössä on 31 voittoviivaa, joista 26 1/2 on lennetty BW:llä.
Karhunen pudotti 31 1/2 konetta 350:lla sotalennolla. VR 4, VR 3, VR 3 tlk, VR2 ja MHR.

Jorma Karhunen syntyi Uudenmaan läänin Pyhäjärvellä 17.3.-13.
Lentokoulutus Reserviupseerikurssi 3:sa, kesäkuussa 1934 Kadettikouluun kurssille 18.

Talvisotaan Ll 24:n ykköslentueen varapäällikkönä. Nimikkona FR-112, jolla hän saavutti pääosan talsodan 5 1/2 ilmavoitosta.

Jatkosotaan Ll 24:n kolmoslentueen päällikkönä, nimikkonaan BW-366, jolla hän lensi 2 vuotta yhteen menoon.
Ensimmäinen ilmavoitto tuli jatkosodassa 4.7.1941, SB-pommittaja.

Suomenlahden suurissa ilmataisteluissa Karhunen johti lentueensa huomattaviin tuloksiin. Elokuun 12. 1942 alkaneella viikolla lentue tuhosi 25 punakonetta. Joppe sai itse kaksi kolmoisvoittoa BW-388:lla heinäkuun 16. ja 18. päivä. Syyskuun 8. hänet palkittiin Mannerheim- ristillä.
Karhunen jatkoi pudotuksia toukokuun 4. päivään asti, jolloin I-153:sta tuli hänen viimeinen ilmavoittonsa. Joppe nimettiin 1.6.1943 Ll 24:n komentajaksi sodan loppuun asti. Vakanssin mukainen ylennys majuriksi tuli 31.8.1943.

Joppe jatkoi ilmavoimien palveluksessa eri tehtävissä 13.12.1955 asti, milloin hänet siirrettiin reserviin. Hänet ylennettiin everstiksi 4.6.1967.

Karhunen kirjoitti yli 30 kirjaa ja yli 200 lehtiartikkelia ja on sodan tunnetuimpia hävittäjä-ässiämme.
Hän kuoli 18.1.2002.
 
Jorma_Karhunen.jpg

Ll 24: komentaja kapteeni Joppe Karhunen BW-366:n vakaajalla Suulajärvellä kesäkuussa 1943.
Pyrstössä on 31 voittoviivaa, joista 26 1/2 on lennetty BW:llä.
Karhunen pudotti 31 1/2 konetta 350:lla sotalennolla. VR 4, VR 3, VR 3 tlk, VR2 ja MHR.

Jorma Karhunen syntyi Uudenmaan läänin Pyhäjärvellä 17.3.-13.
Lentokoulutus Reserviupseerikurssi 3:sa, kesäkuussa 1934 Kadettikouluun kurssille 18.

Talvisotaan Ll 24:n ykköslentueen varapäällikkönä. Nimikkona FR-112, jolla hän saavutti pääosan talsodan 5 1/2 ilmavoitosta.

Jatkosotaan Ll 24:n kolmoslentueen päällikkönä, nimikkonaan BW-366, jolla hän lensi 2 vuotta yhteen menoon.
Ensimmäinen ilmavoitto tuli jatkosodassa 4.7.1941, SB-pommittaja.

Suomenlahden suurissa ilmataisteluissa Karhunen johti lentueensa huomattaviin tuloksiin. Elokuun 12. 1942 alkaneella viikolla lentue tuhosi 25 punakonetta. Joppe sai itse kaksi kolmoisvoittoa BW-388:lla heinäkuun 16. ja 18. päivä. Syyskuun 8. hänet palkittiin Mannerheim- ristillä.
Karhunen jatkoi pudotuksia toukokuun 4. päivään asti, jolloin I-153:sta tuli hänen viimeinen ilmavoittonsa. Joppe nimettiin 1.6.1943 Ll 24:n komentajaksi sodan loppuun asti. Vakanssin mukainen ylennys majuriksi tuli 31.8.1943.

Joppe jatkoi ilmavoimien palveluksessa eri tehtävissä 13.12.1955 asti, milloin hänet siirrettiin reserviin. Hänet ylennettiin everstiksi 4.6.1967.

Karhunen kirjoitti yli 30 kirjaa ja yli 200 lehtiartikkelia ja on sodan tunnetuimpia hävittäjä-ässiämme.
Hän kuoli 18.1.2002.


Nuorena poikana Jopen ilmasotakirjat oli parasta mahdollista lukemistoa Ilmojen Korkeajännitysten ohella. Sittemmin kirjailijan lievästi sanoen itseään toistava tyyli ja paatos alkoi kyllästyttää. Pidin viitisentoista vuotta taukoa, mutta nyt viimeisen parin kolmen vuoden aikana on tullut taas Karhusen tuotantoa lueskeltua. Uskomattoman tuottelias kirjailijahan Joppe oli. Ja vaikka nykytutkimus on ampunut armotta aukkoja kirjojen todellisuuspohjaan, niin silti arvostan yhä miehen elämäntyötä. Karhusen vahvuus oli siinä, että hän niin hyvässä kuin pahassakin pohjasi teoksensa pitkälti henkilöhaastatteluihin. Teksti ja kerronta on elävää, mutta faktat saattavat olla välillä enempi hakusessa.
 
Tuotanto
  • Karhunen, Joppe: Ritarilentue. Otava, 1958. Hävittäjälaivue 24:n 3. lentueen vaiheita
  • Karhunen, Joppe: Kannaksen kotkat: Suurhyökkäyksen ilmasotaa 1944, 1957.. Otava, 1944.
  • Karhunen, Joppe: Sissejä linjojen taakse. Otava, 1958. Korpisoturien ja lentäjien yhteistoimintaa
  • Karhunen, Joppe: Salasanomia ja neilikoita. Otava, 1960.
  • Karhunen, Joppe: Syntiset satamat. Lehmus, 1961. Suomalaisen kauppalaivan seikkailuja maailman merillä
  • Karhunen, Joppe: Kiitävät siivet. , 1962. Suihkukonelennon vaiheita idässä ja lännessä
  • Karhunen, Joppe: Talvisodan taivas. Otava, 1964. Ilmasotaa kunniamme päiviltä
  • Karhunen, Joppe: Ujeltavat potkurit. Otava, 1965. Brewster-laivue Suomen ja Itä-Karjalan taivaalla
  • Karhunen, Joppe: Siipien sirkus. Otava, 1966. Pommitus- ja hävittäjälentäjien taisteluista ratkaisuvuonna 1944
  • Karhunen, Joppe: Koiria sotapolulla. Otava, 1967. Sotakoiratarinoita Vienan korpitaisteluista ja partisaanien takaa-ajoista jatkosodan päiviltä
  • Karhunen, Joppe: Kotkia kuolinsyöksyissä. Otava, 1968. Suomalaiset koelentäjät sodan ja rauhan taivaalla
  • Karhunen, Joppe: Magnussonin laivue. Otava, 1969. Suurten ilmavoittojen salaisuus
  • Karhunen, Joppe: Nuoret kotkat taistelujen taivaalla. Otava, 1970. Kriisikesän 1944 nousevat hävittäjä-ässät
  • Karhunen, Joppe: Kärkimiehet. Otava, 1970.
  • Karhunen, Joppe: Erikoismiehet iskevät. Otava, 1971. ISBN 951-1-03621-1.
  • Karhunen, Joppe: Taistelujen miehet. WSOY, 1972. ISBN 951-0-00639-4. (ISBN 951-0-00640-8) Mannerheim-ristin ritarien taisteluista ja vaiheista, (3. täydennetty painos 1994 ISBN 951-0-19801-3)
  • Karhunen, Joppe: Syöksy teräsmyrskyyn. Otava, 1972. ISBN 951-1-03850-8. Suomalaisten syöksypommituslentäjien vaiheita sodan kurimuksessa
  • Karhunen, Joppe: Siipien alla kuolema. Otava, 1973. ISBN 951-1-01120-0. Ehrnroothin laivueen vaiheita jatkosodassa
  • Karhunen, Joppe: Tulimyrsky taivaalla. Otava, 1974. ISBN 951-1-01658-X. Fiat-lentäjien vaiheita kahdessa sodassa
  • Karhunen, Joppe: Kuolevien kotkien laivue. Otava, 1975. ISBN 951-1-01967-8. Morane-lentäjien vaiheita kahdessa sodassa
  • Karhunen, Joppe: Ässien iskulaivue. Otava, 1976. ISBN 951-1-02295-4. Suomen ensimmäisen Messerschmitt-laivueen, Hävittäjälaivue 34:n vaiheita jatkosodan loppupuoliskolla
  • Karhunen, Joppe: Siivellä lensi – kuolema. Otava, 1977. ISBN 951-1-04349-8. Suomalaisten sotilaslentäjien vaiheita kahdessa sodassa
  • Karhunen, Joppe: Pommi-iskuja itään. Otava, 1978. ISBN 951-1-04861-9. Suomalaisista Blenheim-pommituslentäjistä ja heidän edeltäjistään vapaussodasta talvisodan loppuun
  • Karhunen, Joppe: Blenheim-pommittajat armottomalla taivaalla. Otava, 1979. ISBN 951-1-05380-9. Lentorykmentti 4:n Blenheim-lentäjien vaiheita taistelussa vaikeita lentosäitä, kiivasta ilmatorjuntatulta ja alati väijyviä vihollishävittäjiä vastaan jatkosodan päivinä ja öinä
  • Karhunen, Joppe: Reino Hallamaan salasanomasotaa. Weilin+Göös, 1980. ISBN 951-35-2277-6.
  • Karhunen, Joppe: Merilentäjät sodan taivaalla. Otava, 1980. ISBN 951-1-05830-4. Meri-ilmailusta, suomalaisten merilentäjien vaiheista vv. 1918–39, talvi- ja jatkosodan taistelulennoista
  • Karhunen, Joppe: Tarunhohtoiset talvisodan fokkerit. Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-2571-6.
  • Karhunen, Joppe: Magnussonin voittoisat Brewsterit. Weilin+Göös, 1982. ISBN 951-35-2771-9. Eka Magnussonista ja hänen laivueensa viiteen sataan ilmavoittoon yltäneistä lentäjistä ja mekaanikoista
  • Karhunen, Joppe: Marskin ritarilentäjät. Otava, 1983. ISBN 951-35-2962-2. Henkilö- ja muistikuvia Mannerheim-ristin ritareista taistelulentäjinä ja yksilöinä
  • Karhunen, Joppe: Torjuntavoitto Kannaksella 1944. Tammi, 1985. ISBN 951-30-6328-3.
  • Karhunen, Joppe: Talvisodan taistelulentäjät. Tammi, 1989. ISBN 951-30-8942-8. (Saatavana myös kasetteina 8 kpl, lukijana Vesa Mäkelä)
  • Karhunen, Joppe: Ritarilentue taistelee. Tammi, 1991. ISBN 951-30-9513-4. Lentueenpäällikön muistelmia 1941–1943
  • Karhunen, Joppe: Taistelulentäjien jatkosota. Tammi, 1994. ISBN 951-31-0132-0.
  • Karhunen, Joppe: Kotkat iskevät. Tammi, 1996. ISBN 951-31-0712-4.
  • Karhunen, Joppe: Taistelulentäjän muistelmat. Gummerus, 1998. ISBN 951-31-1253-5.
  • Karhunen, Joppe: Ilma-aseen iskumiehiä. Tammi, 2000. ISBN 951-31-1961-0. (Saatavana myös kasetteina 7 kpl, lukijana Ilkka Aro ISBN 951-551-669-2)
f956941deed2b453c1f4281b8a787-m.jpg

Tuo on mielestäni Jopen parhaita kirjoja. Useimmat on tullut luettua, tuskin kuitenkaan aivan kaikkia.
Kyllä miehen kirjallinen tuotanto on merkittävä, mutta yhdyn @tulikomento arvioosi tuosta tietynlaisesta itseään toistavasta kirjoitustyylistä.
Mutta kuka kirjoitti nuo kaikki, hattua nostan.:salut:
Suomalaista ilmasotahistoriaa tulevillekin sukupolville.
 
lent%C3%A4j%C3%A4.jpg

Lauri Vilhelm Nissinen. Kuvassa BW-384:n vakaajalla Tiiksjärvellä.
Ilmavoitot 32 1/2 300:lla sotalennolla. VM 2, VR 4, VR 3 ja MHR.
Syntyi 31.7.1918 Joensuussa. Lentokoulutus 1938 Reservin Aliupseeriohjaajakurssi 4:ssä ja 7:ssä.

Talvisodassa Ll 24 3.lentueessa, pudotti FR-98:lla 4 pommittajaa. Yleni Talvisodan aikana kersantista vääpeliksi.

Jatkosodassa edelleen samassa laivueessa. Kakoisvoitot BW-353:lla 8. ja 9.7.1941. Kuukautta myöhemmin nimikoksi tuli BW-384, jonka kanssa hänet siirrettiin Tiiksjärvelle 2. lentueeseen 21.1.1942.

Käytyään reservinupseerikoulun, 30.3.1942 hänet ylennettiin reservin vänrikiksi ja hyväksyttiin kadettikouluun 1.7.1942.
Lapra valmistui luutnantiksi 26.3.1943 ja toimi 21.6.1943 alkaen Ll 24:n 1.lentueen päällikkönä.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 5.7.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vänrikki Lauri Vilhelm Nissisen.

Vänrikki Nissinen on osoittautunut erittäin taitavaksi ja neuvokkaaksi hävittäjäpartion johtajaksi. Hänen toimintansa ilmataisteluissa on ollut esimerkillisen sisukasta ja häikäilemättömän rohkeata. Vänrikki Nissinen on sekä talvi- että nykyisessä sodassa osallistunut lukuisiin ilmataisteluihin, joista muutamat ovat olleet varsin raivokkaita. Hän on saavuttanut yhteensä 24 ilmavoittoa, joista talvisodassa 4 ja tämän sodan aikana 20.

Kerran tapasi vänrikki Nissinen etsintälennolla ollessaan vihollisen tiedustelukoneen, jota ryhtyi ahdistamaan, mutta saikin yllätyksellisesti kimppuunsa 2 vihollisen hävittäjää. Tästä vänrikki Nissinen ei hämääntynyt vaan siekailematta ryhtyi taisteluun hävittäjiä vastaan ja tuhosi molemmat.

Seuraavana päivänä osallistui vänrikki Nissinen suureen ilmataisteluun lukumääräisesti voimakkaampaa vihollista vastaan ja sitkeän sekä rohkeutta kysyvän taistelun jälkeen onnistui hänen ampua alas ensiksi 1 vihollishävittäjä ja sen jälkeen pitkän, sisukkaan takaa-ajon jälkeen tuhosi hän toisen vihollishävittäjän.

12.7.41, 19.7.41, 1.8.41 ja 5.8.41 käydyissä rajuissa ilmataisteluissa ampui vänrikki Nissinen kussakin taistelussa alas yhden vihollishävittäjän.

19.9.41 tapasi vänrikki Nissisen johtama hävittäjäpartio 3 vihollisen pommituskonetta 3 hävittäjän suojaamina. Vänrikki Nissinen johti partionsa päin vihollista ja syntyneessä ilmataistelussa hän henkilökohtaisesti ampui alas yhden vihollisen pommituskoneen ja yhden vihollisen hävittäjän suomalaisen partion toisten koneitten tuhotessa loput viholliskoneista.

23.9.41 käydyssä ilmataistelussa lisääntyi vänrikki Nissisen ilmavoitot 1:llä alasammutulla koneella.

26.9.41 joutui vänrikki Nissinen partionsa kanssa ilmataisteluun, johon osallistui 6 vihollishävittäjää vänrikki Nissisen ampuessa niistä henkilökohtaisesti yhden.

26.10.41 vänrikki Nissinen erittäin sisukkaalla takaa-ajollaan ja tarkan ampumataitonsa ansiosta sai tuhotuksi yhden vihollisen kaikkein uusinta mallia olevan hävittäjäkoneen.

10.1.42 hävittäjäpartio, johon vänrikki Nissinen kuului, joutui rajuun ilmataisteluun vihollisen parhaimpia hävittäjiä vastaan. Tässäkin taistelussa vänrikki Nissinen osoitti olevansa erinomainen taistelija ja onnistui tuhoamaan henkilökohtaisesti yhden viholliskoneen.

13.2.42 osallistui vänrikki Nissinen ilmataisteluun vihollisen HC-hävittäjiä vastaan saaden yhden henkilökohtaisen ilmavoiton ja toverinsa kanssa yhdessä toisen ilmavoiton. Samoin hän lisäsi ilmavoittotiliään yhdellä vihollishävittäjällä 4.3.42.

7.4.42 Tiiksjärven–Rukajärven suunnassa käydyssä ilmataistelussa, johon vihollisen puolelta osallistui 18 hävittäjä- ja 17 pommituskonetta ollen näin suomalaisiin hävittäjäkoneisiin nähden 3-kertainen ylivoima, ampui vänrikki Nissinen henkilökohtaisesti alas 3 vihollishävittäjää. Ensimmäisen vihollishävittäjän sirpaleet vaurioittivat vänrikki Nissisen konetta. Tästä huolimatta vänrikki Nissinen jatkoi erittäin sisukkaasti ja esimerkillistä taitoa osoittaen voitokasta ilmataistelua.

8.6.42 käydyssä ilmataistelussa, johon osallistui 13 vihollisen HC-hävittäjää meikäläisen partion vahvuuden ollessa ainoastaan 5 konetta, saavutti vänrikki Nissinen jälleen taitoa ja rohkeutta osoittaen yhden ilmavoiton.”

Huhtikuussa 1944 Nissinen siirtyi Bf-109:iin ja sai nimikokseen MT-225:n. Sillä Nissinen pudotti 6 konetta kesäkuun 17. päivään mennessä, jolloin sai surmansa MT-229:n ohjaimissa. Nissinen oli hyökkämässä siipimiehensä Heimo Lammen kanssa IL-2:n kimppuun, kun ylhäältä iskeytyivät luutnatti Urho Sarjamon MT-227:n romut hänen niskaansa. Sarjamon koneesta oli ammuttu siipi poikki.
Sinä päivänä päättyi menestyksellisen hävittäjä-ässän ura ja elämä, onni ei ollut mukana.
 
lent%C3%A4j%C3%A4.jpg

Lauri Vilhelm Nissinen. Kuvassa BW-384:n vakaajalla Tiiksjärvellä.
Ilmavoitot 32 1/2 300:lla sotalennolla. VM 2, VR 4, VR 3 ja MHR.
Syntyi 31.7.1918 Joensuussa. Lentokoulutus 1938 Reservin Aliupseeriohjaajakurssi 4:ssä ja 7:ssä.

Talvisodassa Ll 24 3.lentueessa, pudotti FR-98:lla 4 pommittajaa. Yleni Talvisodan aikana kersantista vääpeliksi.

Jatkosodassa edelleen samassa laivueessa. Kakoisvoitot BW-353:lla 8. ja 9.7.1941. Kuukautta myöhemmin nimikoksi tuli BW-384, jonka kanssa hänet siirrettiin Tiiksjärvelle 2. lentueeseen 21.1.1942.

Käytyään reservinupseerikoulun, 30.3.1942 hänet ylennettiin reservin vänrikiksi ja hyväksyttiin kadettikouluun 1.7.1942.
Lapra valmistui luutnantiksi 26.3.1943 ja toimi 21.6.1943 alkaen Ll 24:n 1.lentueen päällikkönä.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 5.7.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vänrikki Lauri Vilhelm Nissisen.

Vänrikki Nissinen on osoittautunut erittäin taitavaksi ja neuvokkaaksi hävittäjäpartion johtajaksi. Hänen toimintansa ilmataisteluissa on ollut esimerkillisen sisukasta ja häikäilemättömän rohkeata. Vänrikki Nissinen on sekä talvi- että nykyisessä sodassa osallistunut lukuisiin ilmataisteluihin, joista muutamat ovat olleet varsin raivokkaita. Hän on saavuttanut yhteensä 24 ilmavoittoa, joista talvisodassa 4 ja tämän sodan aikana 20.

Kerran tapasi vänrikki Nissinen etsintälennolla ollessaan vihollisen tiedustelukoneen, jota ryhtyi ahdistamaan, mutta saikin yllätyksellisesti kimppuunsa 2 vihollisen hävittäjää. Tästä vänrikki Nissinen ei hämääntynyt vaan siekailematta ryhtyi taisteluun hävittäjiä vastaan ja tuhosi molemmat.

Seuraavana päivänä osallistui vänrikki Nissinen suureen ilmataisteluun lukumääräisesti voimakkaampaa vihollista vastaan ja sitkeän sekä rohkeutta kysyvän taistelun jälkeen onnistui hänen ampua alas ensiksi 1 vihollishävittäjä ja sen jälkeen pitkän, sisukkaan takaa-ajon jälkeen tuhosi hän toisen vihollishävittäjän.

12.7.41, 19.7.41, 1.8.41 ja 5.8.41 käydyissä rajuissa ilmataisteluissa ampui vänrikki Nissinen kussakin taistelussa alas yhden vihollishävittäjän.

19.9.41 tapasi vänrikki Nissisen johtama hävittäjäpartio 3 vihollisen pommituskonetta 3 hävittäjän suojaamina. Vänrikki Nissinen johti partionsa päin vihollista ja syntyneessä ilmataistelussa hän henkilökohtaisesti ampui alas yhden vihollisen pommituskoneen ja yhden vihollisen hävittäjän suomalaisen partion toisten koneitten tuhotessa loput viholliskoneista.

23.9.41 käydyssä ilmataistelussa lisääntyi vänrikki Nissisen ilmavoitot 1:llä alasammutulla koneella.

26.9.41 joutui vänrikki Nissinen partionsa kanssa ilmataisteluun, johon osallistui 6 vihollishävittäjää vänrikki Nissisen ampuessa niistä henkilökohtaisesti yhden.

26.10.41 vänrikki Nissinen erittäin sisukkaalla takaa-ajollaan ja tarkan ampumataitonsa ansiosta sai tuhotuksi yhden vihollisen kaikkein uusinta mallia olevan hävittäjäkoneen.

10.1.42 hävittäjäpartio, johon vänrikki Nissinen kuului, joutui rajuun ilmataisteluun vihollisen parhaimpia hävittäjiä vastaan. Tässäkin taistelussa vänrikki Nissinen osoitti olevansa erinomainen taistelija ja onnistui tuhoamaan henkilökohtaisesti yhden viholliskoneen.

13.2.42 osallistui vänrikki Nissinen ilmataisteluun vihollisen HC-hävittäjiä vastaan saaden yhden henkilökohtaisen ilmavoiton ja toverinsa kanssa yhdessä toisen ilmavoiton. Samoin hän lisäsi ilmavoittotiliään yhdellä vihollishävittäjällä 4.3.42.

7.4.42 Tiiksjärven–Rukajärven suunnassa käydyssä ilmataistelussa, johon vihollisen puolelta osallistui 18 hävittäjä- ja 17 pommituskonetta ollen näin suomalaisiin hävittäjäkoneisiin nähden 3-kertainen ylivoima, ampui vänrikki Nissinen henkilökohtaisesti alas 3 vihollishävittäjää. Ensimmäisen vihollishävittäjän sirpaleet vaurioittivat vänrikki Nissisen konetta. Tästä huolimatta vänrikki Nissinen jatkoi erittäin sisukkaasti ja esimerkillistä taitoa osoittaen voitokasta ilmataistelua.

8.6.42 käydyssä ilmataistelussa, johon osallistui 13 vihollisen HC-hävittäjää meikäläisen partion vahvuuden ollessa ainoastaan 5 konetta, saavutti vänrikki Nissinen jälleen taitoa ja rohkeutta osoittaen yhden ilmavoiton.”

Huhtikuussa 1944 Nissinen siirtyi Bf-109:iin ja sai nimikokseen MT-225:n. Sillä Nissinen pudotti 6 konetta kesäkuun 17. päivään mennessä, jolloin sai surmansa MT-229:n ohjaimissa. Nissinen oli hyökkämässä siipimiehensä Heimo Lammen kanssa IL-2:n kimppuun, kun ylhäältä iskeytyivät luutnatti Urho Sarjamon MT-227:n romut hänen niskaansa. Sarjamon koneesta oli ammuttu siipi poikki.
Sinä päivänä päättyi menestyksellisen hävittäjä-ässän ura ja elämä, onni ei ollut mukana.


Nissisen kuolema on ollut kertakaikkisen uskomattoman huonoa tuuria. Millä todennäköisyydellä ylhäällä lentäneen oman koneen romut tulevat suoraan oman Mersun niskaan ? Taisi muuten vielä olla niin, että Sarjamo lensi Nissisen yläpuolella ja samalla myös pilvikerroksen yläpuolella niin, ettei Nissisellä ollut mitään mahdollisuuksia huomata tilannetta saati väistää ajoissa.

Muistelen muuten tässä samalla, että Nissisen ruumis tuhoutui kaatuneita kuljettaneen junan joutuessa Simolan ratapihan pommitukseen 20.6.44.
 
Nuorena poikana Jopen ilmasotakirjat oli parasta mahdollista lukemistoa Ilmojen Korkeajännitysten ohella.
Ahctung, Ein Engländer!
Luulen, että sain herätyksen isänmaalliseen asenteeseen Jopen kirjojen parissa. Ja tietysti nuo korkkarit, vaikkeivat ne meidän maahamme liittyneetkään.
Himmel, minulla oli niitä jotain 400, kunnes myin suurimman osan parikymppisenä pois. Se sweinhund divarin omistaja niistä juuri mitään maksanut. Jossain vaiheessa kuitenkin osasin jokaisen II maailmansodan konetyypin ulkoa. Ja muistan ikuisesti nuo pienet englantilaisten joukot, jotka tuhosivat säännönmukaisesti alivoimaisessa tilanteessa itseään paljon suuremmat hunniosastot. "Kuin ihmeen kaupalla" oli usein käytetty termi.
 
Ahctung, Ein Engländer!
Luulen, että sain herätyksen isänmaalliseen asenteeseen Jopen kirjojen parissa. Ja tietysti nuo korkkarit, vaikkeivat ne meidän maahamme liittyneetkään.
Himmel, minulla oli niitä jotain 400, kunnes myin suurimman osan parikymppisenä pois. Se sweinhund divarin omistaja niistä juuri mitään maksanut. Jossain vaiheessa kuitenkin osasin jokaisen II maailmansodan konetyypin ulkoa. Ja muistan ikuisesti nuo pienet englantilaisten joukot, jotka tuhosivat säännönmukaisesti alivoimaisessa tilanteessa itseään paljon suuremmat hunniosastot. "Kuin ihmeen kaupalla" oli usein käytetty termi.

Niin tuttua tarinaa :) Itsekin hurahdin korkkareihin jo alakouluiässä ja jopa tilasin lehteä aina parikymppiseksi asti. Inttiaikoina mulla oli niitä aina mukaan lukemistona (Jallujen ym.) ohella kun päivystäjän nakki napsahti.

Ja minä myös opettelin jo penskana ulkoa kaikki keskeisimmät tokan maailmansodan lentokone- ja panssarivaunutyypit korkkareita lukemalla. Ei mennyt oppi hukkaan, kun sitä myötä alkoi sotahistoria kiinnostamaan ihan oikeastikin.
 
Niin tuttua tarinaa :) Itsekin hurahdin korkkareihin jo alakouluiässä ja jopa tilasin lehteä aina parikymppiseksi asti. Inttiaikoina mulla oli niitä aina mukaan lukemistona (Jallujen ym.) ohella kun päivystäjän nakki napsahti.

Ja minä myös opettelin jo penskana ulkoa kaikki keskeisimmät tokan maailmansodan lentokone- ja panssarivaunutyypit korkkareita lukemalla. Ei mennyt oppi hukkaan, kun sitä myötä alkoi sotahistoria kiinnostamaan ihan oikeastikin.
Kyllä. Minunkin sotahistoriaa notkuvat kirjahyllyt juontavat näistä juurensa. Joskus 20 vuotta sitten joku natsi tuli ravintolassa miesten vessassa haastamaan riitaa. Kaverilla oli t-paita, jossa oli selvästi Panzer IV:n kuva. Totesin, että eikös tuossa mallissa ollut sen tykin pituuskaliiperimerkintä L/48. Ei sitten tarvinnut tapella.
Pitäisiköhän Iltavapaisiin perustaa oma topikki sille kirjallisuudelle, mikä on tehnyt foorumiin lukijoihin nuorena vaikutuksen ja luonut pohjaa maanpuolustukselliselle asenteelle?
 
images

Legendaariset Korkkarit! NImenomaan Ilmojen Korkeajännitys sen olla piti. Niissä oli toisinaan hauskoja käännösvirheitä. Sankarimme ( saattoi olla Siivet-lehti) Battler Britton sai siipeensä ja huutaa: Vapunpäivä! Vapunpäivä! Vapunpäivä!:) (Mayday!, Mayday!, Mayday!)
Täytyykin katsella, onko minulla se lehti tallella. Saksaakin opin niistä omiksi tarpeiksi: Achtung, Spitfeur!
 
images

Legendaariset Korkkarit! NImenomaan Ilmojen Korkeajännitys sen olla piti. Niissä oli toisinaan hauskoja käännösvirheitä. Sankarimme ( saattoi olla Siivet-lehti) Battler Britton sai siipeensä ja huutaa: Vapunpäivä! Vapunpäivä! Vapunpäivä!:) (Mayday!, Mayday!, Mayday!)
Täytyykin katsella, onko minulla se lehti tallella. Saksaakin opin niistä omiksi tarpeiksi: Achtung, Spitfeur!
Korkkari-saksa ja Asterix-latina, siinä olivat kielitaidon alkeet.
 
maxresdefault.jpg

Vas. Hartmann, tutkimassa karttaa Gerhard Barkhornin kanssa. Yhteensä kuvassa yli 650:n viholliskoneen nitistijät, kalliita kavereita viholliselle.:rolleyes:

Erich Hartmann.
Uskomattoman 352 ilmavoittoa naarmuitta takonut Bubi, ammuttiin kuitenkin joitakin kertoja alas.
Lensi lähes koko sotansa ilman johtamisaseman aiheuttamia paineita ja sai keskittyä siihen minkä osasi.
Erich oppi lentämään Bf 109:llä alkuvuonna 1942 ja hänen eräs kouluttajansa oli ässä ja taitolentäjä Erich Hohagen, ( 55 ilmavoittoa ), joka kannusti Hartmannia kokeilemaan koneensa rajoja.

Lokakuussa 1942 Bubi liittyi 9/JG 52:teen, rykmentin komentaja yksikössä oli Dietrick Hrabak ja laivueen komentaja Hubertus von Bonin, jotka suhtautuivat rennosti rintamakuriin. Tämä sopi Bubille, joka ei Preussilaisesta kurista perustanut. Osaston johtaja oli Edmund Rossman, joka oli erinomainen opastaja aloittelijalle. Rossmannin käsi oli vahingoittunut ja tämän takia hänen täytyi kehitellä taktiikka, jossa pysyteltiin etäällä ja ammuttiin kaukaa. Tästä Bubi otti myöhemmin vaikutteita omaan operointiinsa.

Hartmannin ensimmäinen sotalento ei mennyt aivan putkeen, hän hätääntyi, kadotti johtajansa ja mahalasku bensan loputtua. Päätä ei silitelty ja Bubi opetteli hallisemaan pelkonsa. Hantä opasti Alfred Grislanwski (133 ilmavoittoa) IL-2:n ampumiseen: sitä tuli tähdätä öljynjäähdyttimeen. Muut kaksi opastajaa olivat Hans Dammers ja Josef Zwernemann, jotka neuvoivat Bubia menemään lähelle ennen tulittamista.

Hänen esimiekseen tuli Gunther Rall laivueenkomentajaksi ja Walter Krupinski. Hartmannista tuli Graf Punskin siipimies. Krupinski antoi Hartmannille lempinimen Bubi, joka seurasi Hartmannia sitten hänen loppuikänsä.

Bubi ei perustanut kaartotaistelusta. Yllätys oli hänen taktiikansa. Korkeammalta ja auringosta, 90 % hänen hyökkäyksistään oli yllätyshyökkäyksiä. Jos tuli pudotus, hän veti sivuun ( kahvitauko) ja katsasti alueen uudelleen ja jos pääsi edullista asemasta hyökkäykseen, uusi ylläkkö.
Nähdessään vihollisen piti tehdä päätös: Hyökkätä välittömästi, odottaa parempaa hetkeä, liikkua edullisempaan asemaan tai jättää hyökkäys sikseen.

Kun päätös hyökätä oli tehty, Bubi liikehti nopeasti ja agresiivisesti ja ampui läheltä. Hän kertoi ampuvansa vasta, kun vihollinen peitti tuulilasin.

Hartmann kohtasi vihollisen yli 800:lla sotalennolla ja joutui itsekin maalitauluksi. Hän vaisti lentäen suurella nopeudella loivassa sivuluisussa ja kun vihollinen avasi tulen sauva eteen, negatiivinen g ja vihollinen roikkui vöitteinsä varassa kykenemättä painamaan liipasinta. Tällä manooverilla Hartmann pelasti nahkansa lukuisia kertoja.

Lähde Mike Spick, Luftwaffen hävittäjä-ässät.

Kirjoittelen Bubista lisää joku ilta.
 
”Bubi”, ”poju” jatkuu. Lempinimen keksijä Krupinski koulutti pojua myös tuohon viihdepuoleen, missä Graf Punski (Krupinski) oli ykkönen. Hyvin poju kouluksesta siltäkin osin suoriutui:D
Hän lensi pääosan 1 404 sotalennostaan Bf 109 G-6:lla. Bubin radiokutsu oli ”Karaya 1”, kulta/rakastettuni ja kun tuo radiokutsu kajahti eetteristä, alkoi punaisten haukkojen puntti tutista. Muistelen, että hänen poistamisesta NL lupasi 100.000 ruplan palkkion.

Hartmannin sotalentojen määrä on valtava. Suomen huippuässätkin lensivät keskimäärin vain noin viidesosan tuosta määrästä. Bubin henkinen ja psyykkinen kestokyky on rautaa, hän ei lentänyt itseään loppuun, monet aivan huippumiehistäkin olivat loppusodasta jo finaalissa.

Bubi kuvasi G-6:ta seuraavasti: Kone oli hyvin ketterä ja helppo lentää. Se kiihtyi hyvin nopeasti loivassa syöksyssä. Taitolennossa 109:llä pystyi painumaan syöksykiereeseen ja oikaisemaan siitä hyvon helposti. Ainoat ongelmat ilmenivät lenttonlähdön aikana. 109:ssä oli voimakas moottori ja kapea laskuteline. Jos pyrstön nosti liian nopeasti se kampesi hurjasti. Menetimmekin paljon ohjaajia lentoonlähdöissä.

Hänen koneeseensa yhdistetään musta tulppaani kuviointi nokassa, mutta tosiasiassa Hartmann lensi tuolla kuvioinnilla varustetulla koneella vain 5-6 sotalentoa Ukrainassa.
2_40_b1.jpg

Hartmannin sota päättyi Saksan antautuessa ja hän joutui Venäläisten sotavankeuteen kymmeneksi vuodeksi. Kohtelu oli karua ja kotiin palasi todella hoikka poika. Häntä yritettiin käännyttää kommunistiksi, mutta henkisesti luja Hartmann ei tähän uskoon hurahtanut. Toisin kuin esimiehensä eversti Hermann Graff, joka vapautettiin vankeudesta pian ja joutui kotiin palattuaa lentäjäyhteisön halveksunnan kohteeksi veljeiltyään liikaa Venäläisten kanssa. Graff ei lentänyt koskaan Bundesluftwaffessa eikä työkalusaksan ilmavoimissa, vaikka pyrkyä hommin oli.

1959 Bubi liittyi Bundesluftwaffeen ja ura alkoikin varsin lupaavasti. Stoppi Bubin uralle tuli, kun hän arvosteli kovin sanoin F-104:n hankintaa tiedotusvälinessä ja hän joutui sivuraitelle lentämään kirjoituspöytää jossakin virastossa ja odottamaan eläkkeelle pääsyä everstin arvoisena.
Uskoakseni hänet vanhat sotakaverinsa Rall, Krupinski ja Steinhoff olivat edesauttamassa tätä Hartmannin uran kehitystä.
Mielestäni Hartmannin krittiikki Starfighteristä oli tilastojen ja kuolonuhrien määrällä laskettuna perusteltua.
Myös Rall sanoi muistelmissaan F-104:stä: se on rehellinen kone, jos lennät sitä väärin se tappaa sinut. F-104:ää sanottiin leskentekijäksi.

Erich Hartmannin ilmavoittojen määrää ei tulla koskaan ylittämään.
 
Viimeksi muokattu:
Hartmann oli todella poikkeus yksilö monessakin mielessä.
Hänen onnistunut henkinen vastarintasa vankeusaikana on ehdottomasti yksi hänen suurimmista saavutuksistaan.

Hyvä esimerkki sodan käyneen miehen opeista ja niiden toteuttamisesta, vaikka se ei tuonut suosiota esimiehiltä.
Ottaessaan uuden Luftwaffen JG 71;n komentajuuden, Hartmann maalautti koneiden nokkaan mustan tulppaanikuvion ja perusti lentueiden messibaarit. Tarkoituksena kohottaa yksiköiden henkeä.
Kuten arvata saattaa tulppaanikuvio herätti kahdenlaisia tuntemuksia, lentäjät ihastuivat osittain sen historiallisesta viittauksesta ja esikunta ihmiset kauhistelivat.
 
Hartmann oli todella poikkeus yksilö monessakin mielessä.
Hänen onnistunut henkinen vastarintasa vankeusaikana on ehdottomasti yksi hänen suurimmista saavutuksistaan.

Hyvä esimerkki sodan käyneen miehen opeista ja niiden toteuttamisesta, vaikka se ei tuonut suosiota esimiehiltä.
Ottaessaan uuden Luftwaffen JG 71;n komentajuuden, Hartmann maalautti koneiden nokkaan mustan tulppaanikuvion ja perusti lentueiden messibaarit. Tarkoituksena kohottaa yksiköiden henkeä.
Kuten arvata saattaa tulppaanikuvio herätti kahdenlaisia tuntemuksia, lentäjät ihastuivat osittain sen historiallisesta viittauksesta ja esikunta ihmiset kauhistelivat.

sabre_ja111_bare-1.jpg

Hartmannin maalauttama Sabren nokan tulppaanikuvio. Niin, sanomista siitäkin taisi tulla. Bubilla oli tästä aavistus, osti maalit noihin omilla rahoilla.
Tuo alla oleva Hartmanin elämänkerta on tullut luettua, siinä kerrotaan myös tästä episodista.
Ilmeisesti siitä tuo tieto tuli sinullekin @kimmo.j vastaan?
Hyvä kirja ilmasotahistorian ystäville.

Muistaakseni tässä kirjassa kerrotan myös, että F-104:stä on tehty onnistunut heittoistuinhyppy veden alta. Meni pitkäksi kiitoradalta mereen, saatoipa olla Kreikassa ja Saksalainen pilotti veti kahvasta kun muuten olisi kuolo korjannut..
Tosin sotkeui varjoonsa ja oli kumminkin lähellä vetää vettä henkeensä.

Joko Hartmannin tai Rall in kirjassa kerrotaan F-104 taitolentoharjoituksesta. Parven johtaja arvioi korkeuden väärin ja veti jostain liikkeestä koko puljan mäkeen. Neljä savupatsasta pöllähti, kaikki kuoli. Katsojat olivat tukka pystyssä kauhusta. Veikkaan Rall in kirjaa.

Koala_kansi_120_160x0.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Sama kirja lähteenä, erittäin hyvä opus.

Tuossa kirjassa ei kyllä mainita vedenalaista heittoistuin "hyppyä", tai neljän koneen maahan syöksyä.
 
Sama kirja lähteenä, erittäin hyvä opus.

Tuossa kirjassa ei kyllä mainita vedenalaista heittoistuin "hyppyä", tai neljän koneen maahan syöksyä.
Koala_kansi_116_160x0.jpg

Sitten se lähde oli tuo yllä, joka kanssa lukemisen arvoinen.
Rall oli juuri nimitetty Bundesluftwaffen komentajaksi jo tuo 4 koneen pulja oli harjoittemassa virkaanastujais paraatiin osastotaitolentoesitystä.
Silmukan tai jonkun liikkeen aloituskorkeus oli liian pieni, saattoi olla pilvisyyttäkin, ja koko pulja meni mäkeen. Siipikoneet seurasivat johtajaa, yksi siipimiehistä huomasi, että tonttiin mennään, aloitti hänkin oikaisuvedon liian myöhään. 3 savupatsasta vierekkäin, oikaisua yrittänyt hieman kauempana.

Rall näki omin silmin tämän murhenäytelmän.:(

Rall puolsi Starfighterin hankintaa ja oli sitä jenkeissä koelentämässä. Ehdolla oli myös Mirage III...
Starfigterin liito-ominaisuudet olivat kuin silitysraudalla, tehot meni niin huh huh..

Lopulta onnettomuudet saatiinkin vähenemään, mutta miehiä ehti mennä. 115 henkeä rauhan vallitessa on kyllä paljon.

Starfighteristä:
Saksan 916 koneesta 292 tuhoutui onnettomuuksissa ja 115 lentäjää menetti henkensä.
Ongelmia :
- Telineet piti ottaa ajoissa sisään, tai ne menivät rikki ja särkivät samalla hydrauliikan
- Laipat toimivat usein vain toiselta puolelta, mikä johti "nopeaan vaakakierteeseen" laskussa mikä ei (tietenkään) ollut hallittavissa
- Laipat toimivat moottorin ilmanpaineella. Ts, jos moottori oli pysähtynyt, laippoja ei saanut ulos, jolloin laskeutuminen oli entistä hankalampaa

Starfighterilla tehtiin Saksassa hätätilanteessa ennätys: piti tulla laskuun nopeudella 435 Km/h jotta kone ei rysähtänyt ketoon ennen kiitotietä.

http://wapedia.mobi/de/Starfighter

Hieman OT. Ei ole ww2 kone, mutta ww2 veteraanitkin tuolla Starfighterillä lensi.
Siivet olivat tosi pienet. Erinomainen liitoluku johtuu varmaan niistä.:confused:

774.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Jatketaan ihan lyhyesti Starfighteristä kun kyseessä on semmoinen vekotin mikä ansaitsee vähän huomiota.

Koneen juuret olivat Korean sodassa; Locheedin legendaarinen suunnittelija Clarence "Kelly" Johnson haastatteli vuonna 1951 Koreassa sotineita hävittäjälentäjiä ja kysyi, mitä hävittäjässä pitää olla. "Suorituskykyä eikä mitään muuta," oli vastaus. (Yksi haastatelluista, II MS ässä eversti "Gabby" Gabreski tuli kuuluisaksi siitä, ettei hän vaivautunut käyttämään F-86 Sabren tutkaetäisyysmittauksella varustettua tähtäintä; miehellä oli startissa poskessaan purukumimälli, jonka hän linttasi tuulilasiin MiGejä nähdessään. Riitti 6 1/2 pudotukseen.)

Joten Johnson raapusti nopeasti koneen, jossa oli suurin hyllyltä löytyvä moottori yhdistettynä pienimpään mahdolliseen runkoon. Tuloksena oli jatkuvaan kahden Machin nopeuteen kykenevä ohjus jonka optimaalisin nopeusalue oli noin Mach 1,4. Erityismaininnan ansaitsevat Starfighterin siivet. Tarkkaavaisimmat ovatkin huomanneet, että nuolikulmaa niistä on turha hakea. Siivet ovat sen sijaan hyvin ohuet ja johtoreuna on kirjaimellisesti veitsenterävä: Starfighterin huoltovarusteisiin kuuluu johtoreunan suojus, joka laitetaan maassa paikoilleen jotta kenttähenkilökunta ei teloisi itseään.

Tämä ei tietysti tee kovin hyvää lento-ominaisuuksille noin muuten. "Hauskana" yksityiskohtana alkusarjan Starfightereissä heittoistuin laukesi pohjan läpi alaspäin; puolustukseksi tosin on sanottava, että silloiset heittoistuimet eivät muutenkaan soveltuneet matalalla tapahtuviin hyppyihin.

Hurjin Starfighter-variantti lienee NF-104, jossa hirmumoottorin työntövoimaa on vielä täydennetty rakettimoottorilla; tälläisellä vehkeellä Chuck Yeager (josta muuten joku voisi kirjoittaa ;)) melkein tappoi itsensä.
 
Back
Top