Eipä silti, kyllähän Stuka-lentäjälle hyvä fyysinen kunto oli varmasti tarpeen, varsinkin syöksyistä oikaistaessa, jolloin g-voimat jylläsivät. Rudel muuten vielä sodan jälkeenkin osoitti kerrassaan hämmästyttävää fyysistä ja psyykkistä kuntoaan. Etelä-Amerikan vuosinaan kiipesi mm. 6962 metriä korkealle Aconcagua-vuorelle.
Oli Rudelilla tuosta rautaisesta kunnosta hyötyä muulloinkin. Ainakin kerran päihitti pakkolaskun jälkeen venäläiset juoksussa. Menetti takaa-ajettuna jäisen joen ylityksessä konekivääriampujansa, joka hukkui. Oli vetää siinä itsekin vettä henkeensä, vaan jaksoi nipinnapin rantaan, eikä voinut tehdä mitään auttaakseen konekivääriampujaansa.
Rudelin alku Stuka-lentäjänä ei ollut ruusuilla tanssimista. Häntä pompoteltiin yksiköstä toiseen, homma oli hakusessa. Yhtäkkiä, naks, kaikki loksahti paikoilleen ja homma alkoikin sujua. Menestystä, mainetta ja kunniaa kertyi, miehestä kehittyi täynnä itseään ja omaa erinomaisuuttaan oleva ylimielinen mulkero.
Mutta urhea, onnekas ja kova soturi Rudel oli, vaikka luonne oli mikä oli.
Saksan korkeimmin palkittu sotilas toisessa maailmansodassa, kultainen tammenlehvä, ainoa joka tuon ansiomerkin ritariristiinsä sai.
Rudelin muistelmat Stuka-lentäjä on kyllä ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.
Kertoo muistelmissaan lentäneensä keltataudin, punataudin ja vaikka minkä kourissa, enemmän kuolleena kuin elossa.. Viimein esimies sanoi Rudelille, jonka silmän valkuaisetkin oli keltaiset, että muuten btw Hans-Ulrich, sinä muuten lähdet nyt laserettiin.
Wikistä tekstiä tuossa alla Rudelista, oli se uskomattoman kova karju:
Hans-Ulrich Rudel lensi toisessa maailmansodassa
2 530 taistelulentoa pääasiassa
itärintamalla. Rudel käytti pääosin Stuka-syöksypommittajaa, mutta lensi myös
maataistelukoneilla. Sodan lopussa hän ehti ohjata myös
Focke-Wulf Fw 190 -koneen maataisteluversiota. Ju 87:llä hän suoritti 2 100 taistelulentoa ja Fw 190:llä 430.
Näillä lennoilla hän tuhosi 519
panssarivaunua, joista suurin osa tyyppiä
T-34, ja näiden lisäksi 70
maihinnousualusta, yli 800 moottoroitua
ajoneuvoa, taistelulaiva
Marat’n,
risteilijän,
hävittäjäaluksen, neljä
panssarijunaa, siltoja ja yli 150 tykistön
tuliasemaa. Hän sai pommituslentäjälle harvinaiset yhdeksän vahvistettua
ilmavoittoa neuvostolentäjistä - seitsemän hävittäjäkonetta ja kaksi
IL-2 ”Sturmovik” -maataistelukonetta.
Rudelin kerrotaan käyneen ilmataistelu
Lev Šestakovin kanssa. Rudelin lentäessä Stukalla hänellä oli koneellinen alivoima hävittäjään verrattuna, mutta onnistui väistämään Šestakovia ja lopulta hänen taka-ampujansa sai pudotettua tämän.
Rudelille suunniteltiin sodan loppupuolella lentokieltoa
Adolf Hitlerin omaksumien sotasankareita ja aristokraatteja säästävien toimenpiteiden vuoksi. Rudel kuitenkin ilmoitti, ettei hän hyväksy sellaista. Lentokieltoa ehdotettiin lähes jokaisen Ritariristin lisämerkin myöntämisen yhteydessä. Hän vastasi tähän kieltäytyvänsä kunniamerkistä mikäli hän ei saisi jatkaa lentämistä.
Sodan häviämisen käydessä yhä väistämättömämmäksi Rudel laivueineen oli valmis suorittamaan itsemurhalennot, mutta luopui suunnitelmistaan ilmeisesti esimiestensä taivuttelun johdosta.
[1] Hän ilmoittautui myös vapaaehtoiseksi noutamaan Hitler saarretusta
Berliinistä.
Tykki-Stuka
Hans-Ulrich Rudelin Junkers Ju 87 G lentokone, tykki-Stuka.
Rudel aiheutti niin kovia tappioita
Neuvostoliitolle, että
Josif Stalin lupasi 100 000
ruplan palkkion hänestä. Venäläiset kutsuivatkin Rudelin Stukaa ”Stukaksi, jossa on pitkät tangot”. Toinen yleinen nimitys oli yksinkertaisuudessaan ”Natsi-sika”. Kone oli Ju 87 ”Stuka” G-1 ja G-2, jonka siipien alle laskutelineiden ulkopuolelle oli asennettu 2 x 37mm panssarintorjuntatykit. Panssareita vastaan käytettiin wolframitäytteisiä ammuksia.
Wolframiytimellä varustettujen ammusten tuhovaikutus perustui siihen, että tunkiessaan panssarin läpi se kuumeni valkohehkuiseksi ja hajosi sirpaleiksi sisään päästyään.
[2] Lisäksi se irrotti sirpaleita panssarin sisäseinästä, ne sinkoutuivat suuntaansa noin pistoolin luodin lähtönopeudella. Tämä taas sai aikaan panssarivaunun sisällä olleiden ammusten ja räjähteiden räjähtämisen, ja panssarivaunun tuhoutumisen. Aseen haittapuoli oli pieni ammusmakasiini, vain 6 kpl/ase ja tykin raskas paino, 420 kg/tykki. Panssareita tuhottaessa tähdättiin panssarivaunun heikommin suojattuun takapäähän, jossa moottori oli. Panssarointi oli siellä ohuempaa moottorin jäähdytystarpeen vuoksi. Rudeliin teki vaikutuksen aseen mahdollisuus ampua 20–30 cm tarkkuudella. Aluksi hän lensi niin matalalla että oma kone kärsi maalivaurioita palavasta panssarista.
Rudelia ei koskaan ampunut alas vihollisen lentokone. Hänet ampui alas vihollisen ilmatorjuntatuli
32 kertaa, joista seitsemän kertaa vihollisen maaperällä.
Hän haavoittui ilmatorjuntatulessa vuonna 1945 ja hänen oikea jalkansa amputoitiin polven alapuolelta. Hän kuitenkin jatkoi lentämistä tekojalan avulla. Jo tätä ennen hän oli lentänyt vasen jalka kipsattuna. Rudelin lentäessä Focke-Wulf Fw 190:n maataisteluversiota mekaanikot muokkasivat konetta häntä varten vaihtamalla jalkakäyttöiset jarrut käsikäyttöisiin.
Sakai ja Specht ammuttuna silmäpuoliksi.
