Hävittäjä-ässät kautta aikojen

[Ikarus]

Taitava hävittäjä-ässä Joachim Müncheberg.
Hänestä tuli kautta Saksan kansikuvapoika propagandakoneistolle sopivan arjalaisen vaalean komeutensa ansiosta.
Jochen Müncheberg saapui Maltalle 1941 yksikkönsä JG 26 7.lentueen kanssa, Italialaisten avuksi nujertamaan brittejä.
Hän oli opettanut miehensä välttämään kaartotaistelua. Sen sijaan syöksy ja ylösveto. Saaren Hurricanet olikin pian nujerrettu.

Sisialiaan palattuaan lentue jatkoi voittokkaita esiintymisiään.

Müncheberg lensi yli 500 taistelulentoa saavuttaen 135 ilmavoittoa. Müncheberg pudotussuhde oli 3.70.

Lokakuussa 1939 Müncheberg liittyi III./Jagdgeschwader 26:een (Hävittäjärykmentti 26:n kolmas laivue). Hän saavutti ensimmäisen ilmavoittonsa 7. marraskuuta 1939 ampuessaan alas Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien Bristol Blenheim -pommikoneen. Ranskan valtauksessa hän ampui alas kahdeksan lentokonetta.Taistelun Britanniasta varhaisessa vaiheessa Müncheberg lensi majuri Adolf Gallandin siipimiehenä. Elokuussa Galland nimitti pätevän siipimiehensä 7./JG 26:n lentueenpäälliköksi (Staffelkapitän) ja 14. syyskuuta 1940 hänelle myönnettiin rautaristinritariristi. Taistelussa Englannista hän saavutti kaikkiaan 14 ilmavoittoa.

Seuraavaksi hän laivueineen otti osaa taisteluun Jugoslaviasta. Hän saavutti Välimerellä yli 20 ilmavoittoa. Toukokuussa 1941 hänelle myönnettiin rautaristin ritariristi tammenlehvillä. 1941 hän vietti kaksi kuukautta Libyassa Deutsches Afrikakorpsin tukena. Tämän jälkeen hän palasi Ranskaan elokuussa 1941. Hän saavutti Ranskassa 35 ilmavoittoa lisää, näistä 34 Supermarine Spitfirejä. 19. syyskuuta hänet ylennetiin kapteeniksi(Hauptmann) ja nimitettiin II./JG 26:n laivueenkomentajaksi (Gruppenkommandeur). Hän ampui 24. huhtikuuta alas puolalaisen lentäjä-ässän Marian Pisarekin. Heinäkuussa 1942 hänet siirrettiin itärintamalle, jossa hän ampui alas 33 lentokonetta. Hän sai seuraavana vuonna siirron Tunisiaan, jossa sai surmansa ilmataistelussa 23. maaliskuuta 1943.

Kun Müncheberg tapasi ensimmäisen kerran Marseillen Afrikassa, oli silloin muistaakseni jo laivueen komentaja, kysyi hän Marseillelta - Mitäs mieltä te olette Afrikasta?
Marseille:- Italialaisilla on täällä kerho ja he saa kylmää olutta, meillä ei ole! Jotakin preussilaisen kurin päälle ymmärtänyt Müncheberg oli tyrmistynyt vastauksesta.

 

[Deeiii]

Tälläinen kuva on muodostunut minullekin. Lähdettä en muista, jostakin olen näin lukenut. Ylemmiltä tahoilta ohjeistiin ampumaan varjon varassa ollutta vihollista. Jokainen pilotti teki ilmassa omat johtopäätöksensä, läheskään kaikki eivät käskystä tai kehotuksesta huolimatta tähän syyllistyneet.

Riipaisevia hetkiä varjon varassa vietti myös Erich Hartmann. P-51:set ahdistivat, polttoaine loppui ja Hartmann hyppäsi. Jenkit tuuppasi kohti, ampuuko... eivät ampuneet.

@Slammer :in mainiosti löytämässä Wiki-linkissä on nähdäkseni tälläisille tapahtumille varsin uskottava selitys. Jenkkipilotit halusivat pudotuksen varmistamiseksi ja pistesaldonsa kartuttamiseksi kuvata usein myös varjossa killuvan lentäjän; ja kuvaaminenhan hoitui luonnollisesti kk-kameralla.

Aivan varmasti miehiä ammuttiin myös varjoihinsa mutta kyseisenlaiset sattumat ovat hyvin saattaneet luoda kuvaa, että käytäntö olisi ollut yleisempää kuin olikaan.

 

[Deeiii]

Tälläinen kuva on muodostunut minullekin. Lähdettä en muista, jostakin olen näin lukenut. Ylemmiltä tahoilta ohjeistiin ampumaan varjon varassa ollutta vihollista. Jokainen pilotti teki ilmassa omat johtopäätöksensä, läheskään kaikki eivät käskystä tai kehotuksesta huolimatta tähän syyllistyneet.

Riipaisevia hetkiä varjon varassa vietti myös Erich Hartmann. P-51:set ahdistivat, polttoaine loppui ja Hartmann hyppäsi. Jenkit tuuppasi kohti, ampuuko... eivät ampuneet.

@Slammer :in mainiosti löytämässä Wiki-linkissä on nähdäkseni tälläisille tapahtumille varsin uskottava selitys. Jenkkipilotit halusivat pudotuksen varmistamiseksi ja pistesaldonsa kartuttamiseksi kuvata usein myös varjossa killuvan lentäjän; ja kuvaaminenhan hoitui luonnollisesti kk-kameralla.

Aivan varmasti miehiä ammuttiin myös varjoihinsa mutta kyseisenlaiset sattumat ovat hyvin saattaneet luoda kuvaa, että käytäntö olisi ollut yleisempää kuin olikaan.

 

[fulcrum]

Muistelen jostain lukeneeni että Chuck Yeager olisi ollut sitä mieltä että saksalaisten ampuminen laskuvarjoon oli ok - ilmeisesti ei kuitenkaan koskaan tehnyt itse. Mm. tästä syystä Yeager ei välttämättä sitten ollut kaikkien lentäjätoveriensa suosikkiheebo 2. maailmansodan jälkeen. Sillä varauksella tämä että saatan sotkea edellämainittuun Caldwelliin. Galland mainitsi että etenkin suihkukonelentäjiä ammuttiin usein laskuvarjoihin. Yhtään tapausta hän ei kuitenkaan tainnut muistelmissaan kuvata, liekö sitten vain toistanut sotahuhuja.
Euroopassa tämä praktiisi ei joka tapauksessa ollut missään vaiheessa erikoisen suosittu. Etenkin jo siitä hyvin käytännöllisestä syystä että molemmilla osapuolilla oli vankileireillään runsaasti toisen osapuolen lentohenkilöstöä ja on aika selvä että kostotoimet olisivat voineet karata käsistä. Myös ritarillisuudella oli merkityksensä: myös merisotaa käytiin (ainakin alkuvuosina) hyvinkin kunniallisuuden sävyttämissä merkeissä. Haaksirikkoisia saatettiin pelastaa täysin järjenvastaisesti oma alus riskeeraten, aluksella saatettiin pitää hiljainen hetki taistelun jälkeen urhean vihollisen kunnioittamiseksi jne.

Tyynenmeren sotanäyttämöllä olikin sitten aika eri meininki. Pelastuslautoilla olevien miesten niittaaminen konekivääreillä hainruoaksi oli molemmin puolin varsin normaalia toimintaa...

 

[Ikarus]

Ilja Grigorevitš Ehrenburg:
”Älä laske päiviä, älä peninkulmia. Muista vain yksi asia, tappamiesi saksalaisten määrä. Tapa saksalainen, huutaa äiti. Tapa saksalainen, pyytää lapsi. Älä epäröi. Älä luovuta. Tapa!”

Itärintamalla Ehrenburgin vihakampaja oli tehokasta. Varjoihin ammuttiin, ei systemaattisesti, mutta enemmän kuin muualla. Saksalaisen pakkolasku tai hyppy vihollisalueelle saattoi päättyä vangitsijoiden järjestämään niskalaukaukseen. Eivätkä Saksalaiset kohdelleet sotavankejaan sen häävimmin. Sota oli raakaa ja julmaa molemmin puolin.

 

[Samovarius]

Tyynenmeren sotanäyttämöllä olikin sitten aika eri meininki. Pelastuslautoilla olevien miesten niittaaminen konekivääreillä hainruoaksi oli molemmin puolin varsin normaalia toimintaa...

Tästä on joo mainintaa mm. Erkki Arnin teoksessa Taistelu Tyynenmeren herruudesta. Amerikkalaiset ampuivat järjestelmällisesti upottamiensa japsilaivojen pelastusveneitä ilmasta konekivääreillä ja pommeilla. Syy tähän oli se verinen sinnikkyys, millä japanilaiset kävivät maasotaa mm. Gaudalcanalilla. Japanilaiset taas tunnetusti kohtelivat sotavankejaan sangen julmasti, tarinat kuolemanmarsseista ja -laivoista ovat varmasti kaikille tuttuja. Useita kuolemanlaivoja joutui sodan julmissa pyörteissä amerikkalaisten itsensä upottamaksi; japanilaiset eivät pitäneet tapana merkitä sotavankeja kuljettavia laivoja. Seuraavanlaisia esimerkkejä on useita: http://en.wikipedia.org/wiki/SS_Montevideo_Maru

 

[fulcrum]

Tästä on joo mainintaa mm. Erkki Arnin teoksessa Taistelu Tyynenmeren herruudesta. Amerikkalaiset ampuivat järjestelmällisesti upottamiensa japsilaivojen pelastusveneitä ilmasta konekivääreillä ja pommeilla. Syy tähän oli se verinen sinnikkyys, millä japanilaiset kävivät maasotaa mm. Gaudalcanalilla. Japanilaiset taas tunnetusti kohtelivat sotavankejaan sangen julmasti, tarinat kuolemanmarsseista ja -laivoista ovat varmasti kaikille tuttuja.

Tyynenmeren sodan julmuuksiin on luultavasti osasyynä molemminpuolinen rasismi. Tätä asiaa ei ole hirveästi historiankirjoissa käsitelty, mutta se taitaa olla kuitenkin parempi ja ilmeisempi selitys kuin puheet mistään bushido-kulttuurista yms. Julmuuksiin oli matalampi kynnys kun vihollinen oli "apina" tai "paholainen". Yhdysvaltain ilmapommitukset siviilejä vastaan olivat Japanissa - ja myös myöhemmin Koreassa - huomattavasti härskimpiä ja kyynisempiä kuin ne mitä tehtiin saksalaisia vastaan, vaikka tätä tietenkin osaltaan selittää taktiikan ja doktriinin kehittyminen.
1. maailmansodassa japanilaiset kohtelivat sotavankeja erittäin hyvin. Tusinoittain Tsingtaon piirityksessä antautuneita saksalaisia jäi Japaniin asumaan sodan jälkeen.

 

[Samovarius]

Tyynenmeren sodan julmuuksiin on luultavasti osasyynä molemminpuolinen rasismi. Tätä asiaa ei ole hirveästi historiankirjoissa käsitelty, mutta se taitaa olla kuitenkin parempi ja ilmeisempi selitys kuin puheet mistään bushido-kulttuurista yms. Julmuuksiin oli matalampi kynnys kun vihollinen oli "apina" tai "paholainen". Yhdysvaltain ilmapommitukset siviilejä vastaan olivat Japanissa - ja myös myöhemmin Koreassa - huomattavasti härskimpiä ja kyynisempiä kuin ne mitä tehtiin saksalaisia vastaan, vaikka tätä tietenkin osaltaan selittää taktiikan ja doktriinin kehittyminen.
1. maailmansodassa japanilaiset kohtelivat sotavankeja erittäin hyvin. Tusinoittain Tsingtaon piirityksessä antautuneita saksalaisia jäi Japaniin asumaan sodan jälkeen.

Tää on joo totta, vaikkei tietenkään voida vetää mutkia niin suoriksi, että julmuudet koska rasismi. Etniset puhdistukset esim. Kiinassa (mm. Nankingin verilöyly) lienevät kaikille tuttuja, joten en nyt ehkä sanoisi ettei asiaa käsiteltäisi historiankirjoituksessa. Tää japsielle tulllut käsitys 'herrakansasta' on mulle vähän tuntematon prosessi ja lienee jonkilainen käsistä karannut Meiji-restauraation loppuhuipennus, kun sodat Venäjää ja Kiinaa vastaan osoittivat japanilaisille, miten alennustilassa olevia vuosituhantisia vihollisia ja ekspansiivisia imperiumeja pystyy nousukaudella mättämään turpaan. Foorumilla on toivottavasti joku animehörhö joka osaa valottaa tätä prosessia, että mistä se oikein lähti kehittymään. Hideki Tojon kabinetti taisi kaapata vallan itselleen vasta 30/40 -lukujen taitteen paikkeilla, joten se tuskin pystyy tätä selittämään?

Amerikkalaiset aivan samoin pyrkivät esittämään idän pienen vinosilmän verenhimoisena ja katalana elukkana ihan piirrettyjä myöten (tällaisista pätkistä tulikin myöhemmin amerikkalaisille kiusallisia, varsinkin kun kaupankäynti Japanin kanssa alkoi kiihtyä 60-luvulta eteenpäin:

). Vastaava propaganda saksalaisia kohtaan on varsin erisävyistä (se kohdistuu ilmiselvästi natseihin

), ja miksei olisikaan, olisihan hyökkääminen valkoisen eurooppalaisen ominaisuuksia kohtaan polttanut näpit varmasti varsin helposti.

Japanin palopommitukset olivat toki hirmutekoina sieltä karmivimmasta päästä, mutten nyt ihan lähtisi pitämään niitä yhtään sen vähempää verenhimoisena terrorina kuin vaikka Dresdenin tai Hampurin pommituksia. Pommitusten tuhoisuuteen myötävaikuttivat myös japanilaiset itse laiminlyömällä väestönsuojelun lähes tyystin ja tiheästi pääasiassa puusta rakennetuissa kaupungeissa palot levisivät hallitsemattomasti. Toki amerikkalaiset tarkoituksella hyödynsivät näitä seikkoja.

 

[fulcrum]

Kansallistunne taisi jotenkin karata heillä käsistä....japanilaiset olivat pettyneitä sekä Venäjän-Japanin sodan että Washingtonin laivastosopimuksen neuvottelutuloksiin. Venäjän-Japanin sodan lopputilannehan ei ollut japanilaisille ihan niin hyvä kuin mitä olisi voinut luulla - armeija oli piipussa ja venäläisillä oli runsaasti vahvistuksia tulossa. Niinpä rauhanehdoista tulikin paljon lievemmät kuin mitä uskomattomista voitoista kuullut normi-japanilainen oli toivonut. Washingtonissa amerikkalaiset saivat japanilaiset hyväksymään heille epäedulliset laivastorajoitukset. Japanilaisille tuli väistämättä vaikutelma että amerikkalaiset yrittivät 'lasikaton' avulla estää Japania nousemasta suuruuteen.

 

[Ikarus]

Huonosti tunnettua Werner Schroeria on pidettävä yhtenä suurimmista ässistä.
114 ilmavoittoa vain 197;llä sotalennolla.
Hän saavutti toiseksi eniten ilmavoittoja Pohjois-Afrikassa, 61 ilmavoittoa.
Schroer nousi II/JG 27:n lentueenpäälliköksi kutakuinkin samoja aikoja kuin Marseille. Schroer ylitti Marseillen suoritukset joillakin osa-alueilla.
Hän lensi moninaisista syistä huomattavasti vähemmän sotalentoja, mutta hänen pudotussuhteensa oli huomattavasti parempi kuin Marseillen. Ainoa päivähävittäjälentäjä, joka ylitti Schroerin pudotussuhteen, oli itärintamalla lentänyt Gunther Scheel. Schroer oli tasavertainen Münchebergin kanssa laskettaessa länsivaltoja vastaan saavutettuja ilmavoittoja. ( mm. 24 nelimoottorista.) Ja toisin kuin monet muut, hän selvisi sodasta hengissä.

Schroer ja Marseille lensivät samassa yksikössä, JG 27:ssa ja olivat hyviä ystäviä keskenään.

 

[tulikomento]

Huonosti tunnettua Werner Schroeria on pidettävä yhtenä suurimmista ässistä.
114 ilmavoittoa vain 197;llä sotalennolla.
Hän saavutti toiseksi eniten ilmavoittoja Pohjois-Afrikassa, 61 ilmavoittoa.
Schroer nousi II/JG 27:n lentueenpäälliköksi kutakuinkin samoja aikoja kuin Marseille. Schroer ylitti Marseillen suoritukset joillakin osa-alueilla.
Hän lensi moninaisista syistä huomattavasti vähemmän sotalentoja, mutta hänen pudotussuhteensa oli huomattavasti parempi kuin Marseillen. Ainoa päivähävittäjälentäjä, joka ylitti Schroerin pudotussuhteen, oli itärintamalla lentänyt Gunther Scheel. Schroer oli tasavertainen Münchebergin kanssa laskettaessa länsivaltoja vastaan saavutettuja ilmavoittoja. ( mm. 24 nelimoottorista.) Ja toisin kuin monet muut, hän selvisi sodasta hengissä.

Schroer ja Marseille lensivät samassa yksikössä, JG 27:ssa ja olivat hyviä ystäviä keskenään.

Werner Schroer oli muuten yksi niistä Luftwaffen ässistä, joita haastateltiin legendaarisessa brittiläisessä 70-luvun sotadokkarisarjassa "The World at War." Kertoili todella mielenkiintoisia kokemuksiaan valtakunnanpuolustuksesta ja nelimoottoristen pommittajien jahtaamisesta. Mukana oli mm. Schweinfurtin hyökkäyksen torjuntaa ym. Schroerin mukaan kaikki sujui Luftwaffen kannalta varsin hyvin aina talveen 1944 asti, jolloin P-51 Mustangit ilmestyivät Saksan taivaalle suurin joukoin. Hänen mukaansa myös samoihin aikoihin alkoi myös kokeneiden lentäjien poistuminen riveistä vaikuttaa torjuntojen tehokkuuteen. Tappioita korvattiin märkäkorvaisilla pojanklopeilla. Schroer kertoi, että hänen vinkkinsä poikasille oli, että "lentäviä linnoituksia" vastaan hyökätessä kannatti sulkea silmät, jos torjuntatuli rupesi hirvittämään.

 

[Ikarus]

Hyökkäminen B-17 osastoja vastaan oli henkisesti kovaa hommaa. Kuulaa tuli vastaa todella tolkusti ja selviäminen oli kiinni pelkästään tuurista, siihen eivät omat kyvyt paljonkaan vaikuttaneet. Kyyrötettiin pienenä ohjaamossa ja annettiin mennä täysillä päin.. FW-190 Sturmbock osaston johtaja, jonka nimeä en saa päähäni, (Moritz?) pudotti n. 20 nelimoottorista, sen jälkeen pitikin mennä jo lataukseen..

Yksiköt IV/JG3 ja II/JG300 yhdistettiin Sturmgruppeniksi. Koneet oli FW-190 A-8/R2 mallia, vahvasti aseistettu ja hyvin panssaroitu. Heinäkuun 7.1944 alkaneesta toiminnasta toiminnan päättymiseen maaliskuuhun 1945 ne pudottivat noin 500 liittoutuneiden pommikonetta. Noista 10 törmäämällä. Toiminnan lopetti P-51 saattohävittäjät. Tuolla raskaalla FW 190:llä ei ollut mitään jakoja Mustangin edessä.

Huhtikuussa 1945 perustettiin Sonderkommando Elbe. Törmäystaktiikkaa koulutettiin kymmenen päivän ajan. Ryhmä pudotti 8 konetta, mutta omat menetykset olivat raskaat:
Bf 109 ja FW 190 koneita menetettiin 77 kpl. Saksalaisten puuhat eivät kuitenkaan olleet mitään kamikaze hommaa, Saksassa painotettiin, ettei itsemurha ollut koskaan ensisijainen tavoite. Tosin jos vedit 700 lasissa vastaan tulevan B-17 nokkaan, niin kyllähän siinä ei enää varjoilla hypelty.

 

[Ikarus]

Wilhelm Moritz.
(Sturm)/JG 3 "Udet", flown by Hauptmann Moritz.

 

[tulikomento]

Hyökkäminen B-17 osastoja vastaan oli henkisesti kovaa hommaa. Kuulaa tuli vastaa todella tolkusti ja selviäminen oli kiinni pelkästään tuurista, siihen eivät omat kyvyt paljonkaan vaikuttaneet. Kyyrötettiin pienenä ohjaamossa ja annettiin mennä täysillä päin.. FW-190 Sturmbock osaston johtaja, jonka nimeä en saa päähäni, (Moritz?) pudotti n. 20 nelimoottorista, sen jälkeen pitikin mennä jo lataukseen..

Yksiköt IV/JG3 ja II/JG300 yhdistettiin Sturmgruppeniksi. Koneet oli FW-190 A-8/R2 mallia, vahvasti aseistettu ja hyvin panssaroitu. Heinäkuun 7.1944 alkaneesta toiminnasta toiminnan päättymiseen maaliskuuhun 1945 ne pudottivat noin 500 liittoutuneiden pommikonetta. Noista 10 törmäämällä. Toiminnan lopetti P-51 saattohävittäjät. Tuolla raskaalla FW 190:llä ei ollut mitään jakoja Mustangin edessä.

Huhtikuussa 1945 perustettiin Sonderkommando Elbe. Törmäystaktiikkaa koulutettiin kymmenen päivän ajan. Ryhmä pudotti 8 konetta, mutta omat menetykset olivat raskaat:
Bf 109 ja FW 190 koneita menetettiin 77 kpl. Saksalaisten puuhat eivät kuitenkaan olleet mitään kamikaze hommaa, Saksassa painotettiin, ettei itsemurha ollut koskaan ensisijainen tavoite. Tosin jos vedit 700 lasissa vastaan tulevan B-17 nokkaan, niin kyllähän siinä ei enää varjoilla hypelty.

Tuosta hermojen loppuun palamisesta. Muistatko yhtään paremmin, että eikös Luftwaffella ollut joku Alpeilla tai Baijerin suunnalla sijainnut lepokoti, jonne loppuun palaneita pilotteja lähetettiin lataamaan akkujaan ? Sikälihän saksalaisilla oli ns. kusinen tilanne, että mitään länsiliittoutuneiden tyylistä rotaatiota ei ollut laisinkaan (tour of duty). Lentäjät pysyivät rivissä niin kauan kunnes haavoittuivat, kuolivat tai kunnes sota loppui.

 

[Ikarus]

Jagdfliegerheim Bad Wiessee Baijerissa.

Oliko nyt tarkkaan ottaen tämä hotelli, mutta saman tyylinen. Pojat lepuutteli hermojaan, piti häitään jne.. Muistelen, että Hartmanin häätkin pidettiin toipilaskodissa Baijerissa.

 

[Ikarus]

43:n ilmavoiton ässä, majuri Karl Borris, I./JG 26 "Schlageter " laivueenkomentaja sodan lopussa.
Hän kertoi B-17 lauttojen vaikutuksesta saksalaislentäjien henkiseen kanttiin, sillä heillä oli vastassaan elämänsä kovin vastus. Raskaiden pommikoneiden ja niiden muodostelmien kokoa ja ennennäkemätöntä torjuntatulta ei voinut riittävän hyvin kuvailla aloittelijoille, se oli koettava itse. Perinteinen hyökkäys takaa keskeytyi useimmiten ennenkuin mitään vahinkoa oli saatu aikaiseksi. Kantaman arvioiti oli hankalaa. Heijastintähtäin oli säädetty hävittäjähyökkäyksiin, tyypillisen hävittäjän siivet täyttivät tähtäimen sadan metrin päästä. Pommikoneet näyttivät tähtäimessa valtavilta, kauan ennen kuin oltiin kantamalla. Pommikoneet avasivat tulen heti kun havaitsivat hyökkääjän. 12,7 millisten Browning konekiväärien tulinopeus oli suuri ja kantama parempi kuin saksalaisten MG-17 konekiväärissä, jonka valojuovilla autettiin MG 151-tykin tähtäämistä. Niinpä hyökkäävien hävittäjien ympärillä pörräsi valojuovia kuin ampiaisia kauan ennen kuin itse oltiin ampumaetäisyydellä. Hitaan lähestystymisnopeuden vuoksi äärimmäisen epämukava tilanne saattoi kestää minuutteja. Osa lentäjistä erkani ennen aikojaan, loput lensi pommikonemuodestelman läpi siinä asennossa ja kulmassa, mikä parhaiten auttoi pysymään hengissä. Muodostelman johtajien oli vaikea koota hajaantuneita hävittäjiä ja uuteen iskuun saatiin enintään puolet ensimmäiseen iskuun osallistuneista.

Lähde: JG 26, Kanaalin ässät, kirja.

Juuri Borris kehitti Egon Meyerin kokeilemaa hyökkäystä suoraan edestä. Hän havaitsi, että loiva syöksy suoraan edestä oli parannus Meyerin taktiikaan. Idean hyökkäykseen suoraan edestä alunperin keksi Julius Meimberg.

Borris oli kävelevä ohjesääntökirja. Kaikki hänen komennossaan tehtiin juuri by the book.. Jos koneesta puuttui joku ohjesäännön määräämä toisarvoinen nippeli, se pysyi maassa. Ilmassakin kuri oli rautainen: - Pyydän lupaa hypätä, koneeni on tulessa! - Lupa myönnetty. Jossakin vaiheessa loppusodasta JG 26 I. laivue joutui samaan majoitukseen blizmändeleiden kanssa johonkin koulurakennukseen. Borris käski maalata salin lattiaa punaisen viivan. Toisella puolen olivat naiset, toisella puolen miehet. Historia en kerro, miten hyvin tuo punainen maaliraita toimi yön pimeydessä Sodan loputtua Borrisin JG 26 I.laivue marssi sotavankeuteen preussilaisessa järjestyksessä, kuri ei heltynyt hiukkaakaan edes siinä vaiheessa.

 

[tulikomento]

43:n ilmavoiton ässä, majuri Karl Borris, I./JG 26 "Schlageter " laivueenkomentaja sodan lopussa.
Hän kertoi B-17 lauttojen vaikutuksesta saksalaislentäjien henkiseen kanttiin, sillä heillä oli vastassaan elämänsä kovin vastus. Raskaiden pommikoneiden ja niiden muodostelmien kokoa ja ennennäkemätöntä torjuntatulta ei voinut riittävän hyvin kuvailla aloittelijoille, se oli koettava itse. Perinteinen hyökkäys takaa keskeytyi useimmiten ennenkuin mitään vahinkoa oli saatu aikaiseksi. Kantaman arvioiti oli hankalaa. Heijastintähtäin oli säädetty hävittäjähyökkäyksiin, tyypillisen hävittäjän siivet täyttivät tähtäimen sadan metrin päästä. Pommikoneet näyttivät tähtäimessa valtavilta, kauan ennen kuin oltiin kantamalla. Pommikoneet avasivat tulen heti kun havaitsivat hyökkääjän. 12,7 millisten Browning konekiväärien tulinopeus oli suuri ja kantama parempi kuin saksalaisten MG-17 konekiväärissä, jonka valojuovilla autettiin MG 151-tykin tähtäämistä. Niinpä hyökkäävien hävittäjien ympärillä pörräsi valojuovia kuin ampiaisia kauan ennen kuin itse oltiin ampumaetäisyydellä. Hitaan lähestystymisnopeuden vuoksi äärimmäisen epämukava tilanne saattoi kestää minuutteja. Osa lentäjistä erkani ennen aikojaan, loput lensi pommikonemuodestelman läpi siinä asennossa ja kulmassa, mikä parhaiten auttoi pysymään hengissä. Muodostelman johtajien oli vaikea koota hajaantuneita hävittäjiä ja uuteen iskuun saatiin enintään puolet ensimmäiseen iskuun osallistuneista.

Lähde: JG 26, Kanaalin ässät, kirja.

Juuri Borris kehitti Egon Meyerin kokeilemaa hyökkäystä suoraan edestä. Hän havaitsi, että loiva syöksy suoraan edestä oli parannus Meyerin taktiikaan. Idean hyökkäykseen suoraan edestä alunperin keksi Julius Meimberg.

Borris oli kävelevä ohjesääntökirja. Kaikki hänen komennossaan tehtiin juuri by the book.. Jos koneesta puuttui joku ohjesäännön määräämä toisarvoinen nippeli, se pysyi maassa. Ilmassakin kuri oli rautainen: - Pyydän lupaa hypätä, koneeni on tulessa! - Lupa myönnetty. Jossakin vaiheessa loppusodasta JG 26 I. laivue joutui samaan majoitukseen blizmändeleiden kanssa johonkin koulurakennukseen. Borris käski maalata salin lattiaa punaisen viivan. Toisella puolen olivat naiset, toisella puolen miehet. Historia en kerro, miten hyvin tuo punainen maaliraita toimi yön pimeydessä Sodan loputtua Borrisin JG 26 I.laivue marssi sotavankeuteen preussilaisessa järjestyksessä, kuri ei heltynyt hiukkaakaan edes siinä vaiheessa.

Taisi olla sama mies, joka vielä Aatun itsemurhan jälkeen toukokuun alussa 45 oli valmis tottelemaan Luftwaffen ylijohdon kaistapäistä määräystä siirtyä pois Luoteis-Saksasta Prahan alueelle. Borris kun sitten ilmoitti tämän "ilosanoman" JG 26:lle, oli porukka jo valmis kapinoimaan. Kukaan ei ollut halukas lähtemään Prahaan ja näin joutumaan neukkujen sotavangiksi. Oli järkevää jäädä odottamaan sodan loppumista ja antautua briteille.

 

[Ikarus]

23.4.1945 II/JG 53:n laivueenkomentaja Julius Meinberg saa käskyn esimieheltään everstiluutnantti Helmut Bennemanilta: - Vihollisen lähestyessä annatte yksinkertaisesti ylijyrätä ylitsenne rykmentin vastaavan ohjeen mukaan. Meimberg:- Salliiko herrra everstiluutnantti kysymyksen, mitä " ylijyrätä" merkitsee?

Loppujen lopuksi varataan 4 vk:n muona, evakoidutaan ss-partiota varoen turvalliseen paikkaan metsään odottamaan amerikkaisia, jotka olivat jo lähellä.

Antautumisen ja lyhyen vankeusajan jälkeen leirin portit sulkeutuvat Meimbergin takana 19.kesäkuuta 1945. Ja siiviilielämän haasteet olivat edessä.

 

[vlad]

Aivan varmasti miehiä ammuttiin myös varjoihinsa mutta kyseisenlaiset sattumat ovat hyvin saattaneet luoda kuvaa, että käytäntö olisi ollut yleisempää kuin olikaan.

Sodan ollessa kyseessä on tietenkin muistettava disinformaation vaara, mutta myös se, että tavanomaisesta poikkeavat yksittäistapaukset voivat nousta merkittävämpään rooliin mitä ne todellisuudessa ovatkaan juuri huhupuheiden tms. kautta.

Lännessäkin on varmasti ammuttu yksittäisiä lentäjiä varjoihinsa ja tällaiset sinänsä poikkeavat tapahtumat voivat helposti nousta todellista suurempaan rooliinsa etenkin sodan lopulla, jolloin aivan varmasti myös natsien propaganda pyrki rakentamaan tiettyä viholliskuvaa - vaikka lännessä kuva oli olennaisesti maltillisempi mitä itärintaman suunnalla, tapahtui myös lännessä puolin ja toisin sotarikoksiksi jälkeen päin luonnehdittuja tekoja ja vanketa tapettiin myös sellaisissa tilanteissa joissa se ei ollut perusteltua. Tähän ilmapiiriin yhdistettynä varjoihinsa ammutut lentäjät niin asetelma voi kääntyä sellaiseksi, että ne saavat merkittävää huomiota ja ne nostetaan merkittävämpään rooliin mitä niillä todellisuudessa on ollut.

Idässä tällaista estoa ei välttämättä siinä mielessä ollut, koska neuvostolentäjän eivät juurikaan arkailleet ampua kuolleiksi varjojen varassa olleita lentäjiä, joten tuolloin Luftwaffen lentäjillä ei välttämättä ole enää samanlaista tarvetta pitää kiinni tietyistä sotilasilmailuun kuuluneista ritarillisuuden piirteistä. Ja olivathan ne neuvostokansalaiset - slaavit - ali-ihmisiäkin eli olennaisesti arvottomampia mitä saksalaiset. Tätä rasistista elementtiä ei pidä unohtaa käsitellessä asiaa idässä, tai Tyynenmeren sotanäyttämöllä (kuten @fulcrum toi asian esille).

Monissa tapauksissa nykytutkijat suhtautuvat tietyllä varauksella esim. henk.koht. muistiinpanoihin ja niiden välittämään kuvaan, tai aikanaan rakennettuun kuvaan sotilaiden käyttäytymisestä - moni nykytutkimus on ikävällä tapaa rikkonut/murskannut näitä vanhoja kuvitelmia. Sama pätee myös siviileistä rakennettuun mielikuvaan. Ihmisillä on ollut lähes järjestään tapana väheksyä omaa rooliaan julmuuksissa tai jopa kiistää ne täysin, mutta vastaavasti korostaa muiden tai vihollisten roolia niissä. Tämä huomio pätee sitten kaikkiin sodan osapuoliin, eli tutkijoista on sitä mieltä, että sota on ollut olennaisesti raadollisempaa ja vähemmän ylevää mitä aiemmin on uskoteltu.

vlad.

 

[Ikarus]

Luultavasti jotkut saksalaisetkin varjon varaan ampui, mutta se oli harvinaisempaa kuin muilla kansakunnilla. Selittävä tekijä voi olla preussilainen sotilasperinne ja sotilaskunnian koodi, jolle Luftwaffekaan ei ollut immuuni. Preussilaista henkeä löytyi, vaikkakin vähemmän kuin Wehrmachtissa.