Hävittäjä-ässät kautta aikojen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ikarus
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Öö... @tulikomento pakko kysyä: Mikä tossa sun profiilikuvassa on takana: Toki ymmärrännä jotta Puuttini voisi olla Hitlerin inkarnaatio, mutta kuitenkin :cool:...

T: Pitäny kysyä jo aikaisemmin ...
 
Öö... @tulikomento pakko kysyä: Mikä tossa sun profiilikuvassa on takana: Toki ymmärrännä jotta Puuttini voisi olla Hitlerin inkarnaatio, mutta kuitenkin :cool:...

T: Pitäny kysyä jo aikaisemmin ...

Ihan vaan henkilökohtainen rotesti itänaapurin päämiestä kohtaan. Kun alkuvuodesta liityin foorumin jäseneksi, niin silloin täällä porukalla oli kanssa joitain Puten pärstävärkkejä profiilikuvinaan. Ajattelin silloin, että tää Hitleri erottuisi joukosta.
 
Ihan vaan henkilökohtainen rotesti itänaapurin päämiestä kohtaan. Kun alkuvuodesta liityin foorumin jäseneksi, niin silloin täällä porukalla oli kanssa joitain Puten pärstävärkkejä profiilikuvinaan. Ajattelin silloin, että tää Hitleri erottuisi joukosta.
Joo, tuossa jossain topikissa oli kuva, jossa Putin Hitler-viiksineen oli esille. Ensimmäinen vaistomainen reaktio oli se nähdessä, että hitto, mitä @tulikomento tuossa viestin kuvassa tekee...
Nauratti jonkin verran mielleyhtymä teikäläiseen...
 
Hermann_Graf.jpg

Hermann Graff.
WW2 ässistä kiistellyin. Syy ei ollut hänen itsensä. Suurin osa ässistä oli korkeasti koulutettuja upseereita, jotka olivat keski- ja yläluokkaisista suvuista.
Grafin tausta oli vaatimaton ja tämä tarjosi Göbbelsille ainutlaatuisen mahdollisuuden luoda aito kansallissosialistisen työväenluokan sankari. Graff ei koskaan natsipuolueeseen liittynyt, mutta Göbbels ei antanut asian vaivata.
Grafilla ei ollut varaa keskiasteen koulutukseen. Hän ryhtyi sepän oppipojaksi. Koulutuksen päätyttyä hän otti lopputilin ja ryhtyi paikallishallinnon kirjuriksi.

Lentämisen hän aloitti 1933 purjelentokoneilla ja vuotta myöhemmin hän sai moottorilentäjän lupakirjan. Sodan sytyttyä hän liittyi JG 51:n vääpelinä. Kesäkuussa 1941 hän liittyi 9/JG 52:een juuri Barbarossan alkumetreille. Ensimmäisen ilmavoittonsa Graff saavutti 3.8.1941. 29-vuotiaana. Upseerinarvon saatuaan hän oli ampunut 24 viholliskonetta 1942 tammikuun 24.päivään mennessä, mistä hänet palkittiin ritariristillä. Seuraavien 114 päivän aikana voittomäärä kohosi 104:ään, jolloin hän sai tammenlehvät. Miekat myönnettiin 19.toukokuuta kaksi päivää ja kaksi voittoa myöhemmin. Syyskuun 16. hän sai timantit 172 ilmavoitosta. Lokakuun 2. 1942 52:n ilmavoiton jakso kk:n aikana saavuttanut Graff tuli ensimmäiseksi 200 ilmavoittoa saavuttaneeksi lentäjäksi. Pian tämän jälkeen hänet vedettiin valtakunnanpuolustukseen.

Graff toimi JG 11:n komentaja marraskuusta 1943 vuoden 1944 maaliskuun 29. päivään, jolloin hän haavoittui törmättyään amerikkalaishävittäjään. Rykmentin komentajana hän ehti ampua alas 8 nelimoottorista, jotka kasvattivat ilmavoittomäärän 212:teen. Toivuttuaan vammoistaan hän palasi itärintamalle JG 52:n komentajaksi, jossa tehtävässä palveli sodan loppuun asti.

Aikaiset paheksuivat kovin venäläisten vangiksi jääneen Grafin käytöstä ja vapauduttuaan vuonna 1950 hän eli vuosikausia häpeässä. Yhteistoiminta vankina ollessaan venäläisten kanssa oli ollut liian tiivistä. Vaatimattomassa perhetaustassa ei ollut sotilaallisen kunniallisuuden perinteitä, ehkä häneltä odotettiin liikoja.

Intohimoinen jalkapallomaalivahti Graff mursi leukansa harrastuksensa parissa, tuossa kuvassa yllä vino leuka selvästi erottuu.
Sodassa ylenemistahti saattoi olla huima, Graff vääpelistä everstiksi.
largeGustav!.jpg
 
Aikaiset paheksuivat kovin venäläisten vangiksi jääneen Grafin käytöstä ja vapauduttuaan vuonna 1950 hän eli vuosikausia häpeässä. Yhteistoiminta vankina ollessaan venäläisten kanssa oli ollut liian tiivistä. Vaatimattomassa perhetaustassa ei ollut sotilaallisen kunniallisuuden perinteitä, ehkä häneltä odotettiin liikoja.

Olikohan jopa niin, että vankeudesta palattuaan Länsi-Saksaan, joku muu ässä kävi vetäisemässä Grafia ns. turpiin tuosta venäläisten myötäilystä. Olisikohan tämä kaveri ollut esim. Priller, Barkhorn tms. ? Ja samaan liittyen on muistikuva, että joku toinen venäläisten tarjoamaa leirielämää nauttinut ässä olisi myös sympatisoinut Grafia ihan julkisesti tyyliin: "Venäläisten vankeutta kokemattomien olisi syytä olla hiljaa, kun eivät omakohtaisesti tiedä, mitä kaikkea siellä mies joutuu kärsimään." Tämä olisi voinut olla esim. Assi Hahn.
 
Bubi Hartman ymmärsi jotenkin komentajansa murtumista. Hän ei kuitenkaan hyväksynyt tätä, eikä ilmeisesti ollut Grafin kanssa tekemisissä vapauduttuaan.
 
Bubi Hartman ymmärsi jotenkin komentajansa murtumista. Hän ei kuitenkaan hyväksynyt tätä, eikä ilmeisesti ollut Grafin kanssa tekemisissä vapauduttuaan.

Varmaan muuten yksi syy entisten Luftwaffen ässien nuivaan suhtautumiseen Grafia kohtaan oli sekin, että tämä pääsi vapaalle jalalle jo 1949 kun suostui myötäilemään vankeusaikanaan venäläisiä. Ässien ässä Bubi Hartmann taas puolestaan lusi aina vuoteen 1955 asti, eikä antanut periksi, vaikka venäläiset tehtailivat tätä vastaan vaikka minkälaisia tekaistuja sotarikossyytteitä.
 
Sanokaas veljet tietäjät tästä jotain, kun minä olen tätä kauan miettinyt, tuloksetta. Olemme varmaan kaikki törmänneet saksalaisessa kirjallisuudessa tähän mainintaan, että amerikkalaiset ampuivat systemaattisesti kuoliaaksi laskuvarjoihin turvautuneita saksalaislentäjiä. Sen sijaan liittoutuneiden puolelta tulleessa kirjallisuudessa en ole mainintaan törmännyt.
Miten systemaattisesti tätä tapahtui oikeasti? Hävettiinkö sitä voittaneiden puolella, ettei asiasta ole juuri puhuttu, vai liioitteleeko hävinnyt osapuoli?
 
Sanokaas veljet tietäjät tästä jotain, kun minä olen tätä kauan miettinyt, tuloksetta. Olemme varmaan kaikki törmänneet saksalaisessa kirjallisuudessa tähän mainintaan, että amerikkalaiset ampuivat systemaattisesti kuoliaaksi laskuvarjoihin turvautuneita saksalaislentäjiä. Sen sijaan liittoutuneiden puolelta tulleessa kirjallisuudessa en ole mainintaan törmännyt.
Miten systemaattisesti tätä tapahtui oikeasti? Hävettiinkö sitä voittaneiden puolella, ettei asiasta ole juuri puhuttu, vai liioitteleeko hävinnyt osapuoli?

Sain juuri luettua Sönke Neitzelin ja Harald Welterin teoksen Sotilaat - taistelemisesta, tappamisesta ja kuolemisesta (kyseisestä teoksesta kirjoittelen myöhemmin toisaalle palstalla).

Teoksessa kuitenkin nostettiin esille mainitsemasi asia, että etenkin sodan loppupuolella amerikkalaiset olisivat kunnostautuneet siinä, että alas ammuttuja laskuvarjoihin turvautuneita saksalaislentäjiä ammuttiin alas - peruste oli se, että kuollut saksalaislentäjä ei enää palaa mukaan ilmasotaan, elävänä omien (saksalaisten) puolelle hypännyt sen sijaan saattoi tehdä tämän. Mutta en nyt muista sitä kuinka laajamittaista ja systemaattista toiminta oli, koetan etsiä eksaktin lainauksen kyseisestä kirjasta ja postata sen tähän ketjuun ja jos kirjassa on mainittu konkreettinen lähde, mainitsen myös sen.

Samaan perusteeseen jotkut Laftwaffen lentäjät turvautuivat ampuessaan Britannian ilmasodan aikana kuoliaaksi laskuvarjoihin turvautuneita RAF:n lentäjiä ts. siinä missä alas ammuttu saksalaislentäjä joutui useimmiten vangiksi britit saattoivat jatkaa lentotoimintaa jos vain selvisivät hypystä hengissä. Mutta toisaalta osa Luftwaffen lentäjistä oli sodasta ja tilanteesta huolimatta ritarillisia ja he halusivat ehdottomasti toimia "ilmailuhengen" mukaisella tavalla ja niinpä kerran jos toisenkin nämä laskuvarjoihin turvautuneita brittejä kuoliaaksi ampuneet saksalaislentäjät saivat turpiinsa - omiltaan.

vlad.
 
Amerikkalaiset kunnostautuivat ässä-jahdissa 1944-45. Jos Luftwaffen pilotti joutui varjon varaan, ja jenkit tuuppasi kohti, niin mahdollisuudet joutua siihen ammutuksi olivat arvaukseni mukaan 50%:n luokkaa. Julius Meimberg muistelmissaan kertoo, kuinka jenkit ampuivat hänen nuoren ja kyvykkään lentueenpäälliikkönsä Karl Paashausin varjon varaan kuoliaaksi.

Jos varjon varaan joutui, oli parasta pudottautua niin alas kuin uskalsi ja avata varjo lähellä maata.

Joku brittiässä Afrikassa harrasti samaa, hänestä kerrotaan Marseillen muistelmissa.

Galland muistelmissaan kertoi Göringin kysyneen häneltä ja Möldersiltä suhtautumista moiseen. Toinen sanoi:- Vastustan menettelyä mitä jyrkimmin! Göring siihen:- Sitä arvelinkin, hyvät herrat.
Useampi saksalaisenkin kirjoittajan muistelmat ilmasodasta on tullut luetuksi. Koskaan en ole törmännyt mainintaan, että he (saksalaiset) olisivat tähän törkeään tekoon syyllistyneet.
 
Sama vika, olen lukenut pääasiassa saksalaisten muistelmia, mutta myös englantilasten, enkä muista löytäneeni kertomuksia saksalaisten ampumista lentäjistä.
Päinvastoin, saksalaiset lentäjät halveksivat toimintaa syvästi.

Korkeajännityksissä tämä teema sen sijaan toistui useinkin.

Olen saanut sellaisen kuvan, että toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneille selvisi, kuinka ylivoimainen Luftwaffe oli taidollisesti ja jyrääminen onnistui enemmänkin määrällisen ylivoiman ja resurssien avulla, kuin osaamisella.
Niinpä alettiin keksimään satuja kuinka pudotusluvut syntyivät pudotettujen lentokoneiden moottoriluvun perusteella, tai että lentueen päällikkö otti kaikkien voitot nimiinsä. Kaikki nämä väitteet on osoitettu vääriksi. Amerikkalaisten harrastama laskuvarjon varaan ampuminen ei myöskään sovi siihen puhtoiseen "oikean asian puolesta taistelemisen" kuvaan jota niin mielellään viljellään, että sitä on yritetty vaijeta kuoliaaksi vuosikymmenet.

Edit. Mielestäni alasammutun lentäjan ampuminen laskuvarjon varaan on selkeä sotarikos.
 
Muistelen, että Battle of Britainin aikoihin ja ehkä sen jälkeenkin RAF:n riveissä lentäneet puolalaiset olisivat ampuneet hypänneitä saksalaislentäjiä. Yhden puolalaislaivueen komentajana toiminut kanadalaisässä Johnny Kent ainakin sivuaa tätä teemaa muistelmissaan. Kova oli polakkien viha saksalaisia kohtaan.
 
Useampi saksalaisenkin kirjoittajan muistelmat ilmasodasta on tullut luetuksi. Koskaan en ole törmännyt mainintaan, että he (saksalaiset) olisivat tähän törkeään tekoon syyllistyneet.

Täsmennän sen verran, että muistaakseni kyseinen toiminta mainitaan hyvin lyhyelti juuri Sönke Neitzelin ja Harald Welterin teoksessa Sotilaat - taistelemisesta, tappamisesta ja kuolemisesta mutta siinäkin saksalaislentäjien asenne toimintaa kohtaan on hyvin tuomitseva ja sitä pidettiin halveksuttavana toimintana ja niinpä omat saattoivat vedellä turpiin näitä rikoksiin syyllistyneitä lentäjiä. Kyseisellä tavalla olisivat toimineet yksittäiset Luftwaffen lentäjät ja olettaen siinä on purkautunut se turhautuneisuus kun tietää, että omaa lentäjää kohtaa hypyn jälkeen suurimmalla todennäköisyydellä sotavankeuteen joutuminen ja vastaasti britti voi parhaassa tapauksessa olla tositoimissa hyvinkin pian. Ja mahdollisesti toimintaan on johtanut ne kokemukset jotka seurasivat RAF:n voimissa palvelleiden polakkien toimista (jotka @tulikomento nostaa esiin ja samaan olen minäkin törmännyt).

Saksalaisten puolelta toiminta ei siis ole ollut mitään korkeajännityksessä esiintynyttä "paha-natsi" toimintaa vaan ennemminkin selkeä poikkeus.

Ikaruksen viestin Gallandin lainauksesta tuli mieleeni seuraava ote Nietzelin & Welterin teoksesta:

"Eversti Hajo Hermannin mielestä Saksan valtakuntaa ei silti vieläkään puolustettu kyllin äärimmäisin keinoin. Syksyllä 1944 hän kehitteli halpamaisen suunnitelman: pitäisi jo vihdoin ymmärtää, että yritys pysäyttää päivähyökkäykset tavanomaisilla hävittäjäkoneilla oli toivoton urakka. Parempia suihkuhävittäjiä ei olisi lähitulevaisuudessa riittävästi käytettävissä, ja siksi nyt oli tärkeää tuottaa yhdysvaltalaisille sokki "suurella iskulla", joka antaisi valtakunnalle hengähdystauon. 1000-2000 nuorta kokematonta pilottia pantaisi pudottamaan kokonainen pommitusmuodostelma taivaalta törmäyshyökkäyksessä. Kokeneita hävittäjälentäjiä tarvittaisiin vielä ja siitä syystä heidän ei pitäisi osallistua tähän kuolemanhankkeeseen.

Kun Galland kuuli suunnitelmasta, hän kysyi Hermannilta: "Te varmaan johdatte operaatiota?" Mihin tämä vastasi: "En, se ei ole aikomukseni." Asia oli Gallandille sillä selvä. "Mies on rikollisten listallani toisena", Galland kommentoi vankeudessa
". (lainaus: Sönke Neitzel ja Harald Welter: Sotilaat - taistelemisesta, tappamisesta ja kuolemisesta s. 224).

vlad.
 
JG 27 2.lentueen ylivääpeli Hermann Föster ammuttiin varjon varaan Afrikassa 14. joukukuuta 1941, joku Tomahawk Etelä-Afrikan ilmavoimista oli asialla. Silminnäkijöitä oli yli viisi.
Lentueen päällikkö Gustav Rödel aikoi ampua omakätisesti sen saksalaisen, joka syyllistyy samaan. Laivueenkomentaja Edu Neumann ja rykmentinkomentaja Woldenaga olivat myös jyrkästi sitä mieltä, että Geneven sopimuksen ehtoja noudatetaan. Ampumisesta olisi joutunut sotaoikeuteen.

Fösterin surmasi todennäköisesti Clive Caldwell, joka totesi ettei hän keksinyt yhtään syytä, miksi hypänneen saksalaislentäjän olisi pitänyt jäädä jatkamaan sotaa. Caldwell tiesi toimintansa rikkovan kansainväisiä sääntöjä, mutta perusteli toimintaansa, että oli nähnyt saksalaisen tulittavan brittejä samalla tavalla. Arkistoista ei löydy ainuttakaan merkintää, että saksalaislentäjä olisi tahallaan tappanut laskuvarjon varassa roikkuneen vihollisen.

Itärintämalla palvelleet JG27:n miehet kertoivat, että varjon varaan ampumisia sattui yhtenään. Venäläiset tähän syyllistyivät.

Lähde:

Marseille_afrikan%20tahti.jpg


Kirjassa on Johannes Steinhofin paljon puhuva kommentti Marseillestä:
-En kyennyt suhtautumaan vakavasti siihen pelleen, jonka ryhdittömyys ja röyhkeys olivat tyrmistyttäviä.

edit: Vaikka Marseille ei ollut preussilaisen sotilaan mallikappale, oli hän äärettömän taitava lentäjä ja loistava ampuja, joka ei koskaan ampunut tappaakseen. Suurin osa Marseillen alasampumista 158:sta vastustajista selvisi.
Lisäksi hän oli humaani sotilas, menneiden aikojen ritari, joka toimitti keltaisella 14:lla, 109 F:llään viestin alasampumansa vihollisen kohtalosta, pyyhkäisten vastustajan kentän yli matalalla viestin pudottaen ja näin selvisi, mikä oli hukassa olevan toverin kohtalo. Tämä oli kiellettyä, mutta ei Marseillea siitä koskaan rankaistu. Monesta muusta hommasta rankaistiin ja useasti vaan ei tästä.

Kirjaa suosittelen, se on todella valaisevaa luettavaa Marseillen elämästä.
 
Viimeksi muokattu:
Aihe pysyy huhujen ja spekulaatioiden varassa niin kauan kun kukaan ei lähde selvittämään asiaa järjestelmällisesti ja sekin on vaikeaa, koska omien toiminnasta ei luonnollisesti pidetä suurempaa melua. Mutta vastapuolen raporteista voisi jotain päätellä. Siihen saakka jokainen voi uskoa ihan mihin haluaa, koska yksittäisistä kertomuksista ja huhuista voi tehdä haluamansa johtopäätökset.
Kaikilta osapuolilta löytyy taatusti lentäjiä jotka ovat tähän syyllistyneet. Toisaalta on vaikea uskoa, että sitä olisi tehty järjestelmällisesti missään maassa joka on käytännön tasolla sitoutunut sopimusten noudattamiseen. Joka muuta väittää, saisi todistaa väitteensä todeksi. Toisaalta en usko myöskään saksalaisten olleen niin ritarillisia kuin joissain teoksissa annetaan ymmärtää. On helppo sanoa toiminnan olevan ehdottoman tuomittavaa, mutta on kokonaan toinen asia puututaanko siihen käytännössä.

Wikissä näitä on listattu puolin ja toisin: https://en.wikipedia.org/wiki/Attacks_on_parachutists#War_in_Europe

Sodassa tuntuu käyvän lähes väistämättä niin, että osapuolet syyttelevät toisiaan julmuuksista ja osa ottaa sitten asiakseen kostaa väitetyt julmuudet. Kun sodassa pyörii kaikenlaisia huhuja ja tarinoita, niin tämä lähtee helposti käsistä.
 
1-hptm.-hermann-friedrich-joppien-1.jg51.jpg

Englannin taivaalla lennettyjen 1940 operaatioiden aikana luonteeltaan armoton Hermann-Friedrich Joppien tulitti matkustajajunaa. Sai tästä ankarat nuhteet esimieheltään Werner Möldersiltä. Joppien saavutti 42 ilmavoittoa lännessä ja itärintamalla 28 lisää. Elokuun 25. 1941 hän menetti koneensa hallinnan tiukassa kaarrossa lähellä Brjanskia ja sai surmansa.

lähde: Mike Spick, Viimeiseen asti.
 
hohagen2.jpg

Bundesluftwaffen prikaatinkenraaliksi myöhemmin ylennyt Erich Hohagen.
Lensi Englannin taivaalla JG 51 4.lentueessa ja saavutti 10 ilmavoittoa 1940. Toiset 20 itärintamalla kolmessa kuukaudessa, mutta toistuvat haavoittumiset haittasivat uraa.
Ennen sotaa ansioitunut taitolentejä Hohagen toimi hetken aikaa lennonopettajana ja hänen paras oppilaansa oli myöhempien ansioidensa valossa Erich Hartmann.
Hohagen palasi länsirintamalle JG 2:teen ja myöhemmin JG 27:aan, jossa lentäessään sai vakavan päävamman.
Lannistumaton Hohagen alkoi lentää Me 262;ta JG 7 ja myöhemmin Gallandin JV 44:ssä.
Hän saavutti 55 ilmavoittoa yli 500:n sotalennon aikana. Hohagen oli harvoja ässiä, jotka lensi koko sodan ja selvisi siitä.

Tosin kasvovammat eivät ulkoista olemusta mitenkään kohentaneet, mutta henki säilyi.
Ei Steinhoffkaan miltään unelmien prissiltä vakavien palovammojen jälkeen näyttänyt. Lentoonlähtö onnettomuus JV 44:ssä Me 262 :lla.
Mutta ei Hohagen eikä Steinhoff näistä valittaneet, henki säästyi. Toisin kävi kovin monelle toverille.
Hohagen_4.jpg
steinhoff_johannes2.jpg

Vas. Hohagen, oik. Steinhoff.
 
Joistakin kirjoista on tullut mielikuva laskuvarjoon ampumisen olleen käskettyä toiminta Big week operaation myötä helmikuusta 1944 alkaen. Silloin tavoitteeksi asetettiin Luftwaffen tuhoaminen ennen maihinnousua ja siitä lähtien sakuja ammuttiin varjoihin sekä vielä maahan päästyään.
 
Joistakin kirjoista on tullut mielikuva laskuvarjoon ampumisen olleen käskettyä toiminta Big week operaation myötä helmikuusta 1944 alkaen. Silloin tavoitteeksi asetettiin Luftwaffen tuhoaminen ennen maihinnousua ja siitä lähtien sakuja ammuttiin varjoihin sekä vielä maahan päästyään.

Tälläinen kuva on muodostunut minullekin. Lähdettä en muista, jostakin olen näin lukenut. Ylemmiltä tahoilta ohjeistiin ampumaan varjon varassa ollutta vihollista. Jokainen pilotti teki ilmassa omat johtopäätöksensä, läheskään kaikki eivät käskystä tai kehotuksesta huolimatta tähän syyllistyneet.

Riipaisevia hetkiä varjon varassa vietti myös Erich Hartmann. P-51:set ahdistivat, polttoaine loppui ja Hartmann hyppäsi. Jenkit tuuppasi kohti, ampuuko... eivät ampuneet.
 
Back
Top